Operaatio pulssi – iloa korona-aikaan!

Korona-aika on vetänyt monen mielen maahan. Kysyin muutamalta nuorelta, mikä on tuonut iloa heille korona-aikana. Nuoret vastasivat näin:

– Moiii mulle kuuluu ihan hyvää. Entäs sinulle? Koronan aikana iloa on antanut perhe ja kaverit sekä nuorten vaikuttajaryhmä, johon kuulun, vaikka monet asiat olivat etänä — Sekä sosiaalimedia on viihdyttänyt aika usein.

– Heii Mia! kuuluu hyvää mitäs sull? No siis alettiin tapaamaan nuoriso-ohjaajan kanssa meit on 5 tyttöö ja tavataan joka keskiviikko. Todella kivaa olla siellä, puhutaa, nauretaa, syödää jne. Ja muut päivät salille ja takas kotiin vain. Alotin viime kuussa.

– Hyvin kiitos! Miten teillä menee? Ei mul oikeastaan oo mitään muuta kuin, että ennen en ehdinnyt viettää yhtään perheen kanssa aikaa. Mutta nyt olen melkein aina niitten kanssa. Niin se jotenkin tekee minusta iloiseksi.

Nyt jos koskaan kannattaa tehdä sitä, mistä itse nauttii. Perhe, kaverit ja itselle mieluinen tekeminen kuulostavat takuuvarmalta reseptiltä.

Operaatio Pulssi on avuksi mieluisan tekemisen ja kaverien löytämisessä. Kaikki toiminta on maksutonta ja perustuu nuorten toiveisiin. Nuoret ovat mukana ideoimassa ja miettimässä toteutusta, ja idän alueen eri toimijat tuottavat tämän pohjalta harrastuksia, tapahtumia ja retkiä voimassa olevien rajoitteiden mukaisesti. Kaikessa toiminnassa otetaan huomioon se, että mukaan on helppo tulla, vaikka olisi ensimmäistä kertaa kokeilemassa jotain tiettyä asiaa tai ryhmään tulemista ylipäätään.

Kevään ajan Pulssi-toimintoja on siirretty jonkin verran digitaaliseen muotoon ja osa on peruttu. Kaikkea ei kuitenkaan ole peruttu. Sanapajoihin voi osallistua Nuoren voiman liiton IG-tilin kautta. Hiihtolomalla järjestetään CakeMaster-kisa siten, että nuoret hakevat talolta kakuntekopaketin ja laittavat valmiista kakusta kuvan Instagramiin. Tyttöjen Olohuoneella järjestetään Oma juttu -ryhmä, jossa voi tutustua toisiin tyttöihin ja harrastuksiin. Räppipajaa pidetään Kallahden nuorisotalolla torstaisin. Suosittu Harry Potter Book Night -tapahtuma järjestetään etänä.

Toiminta on tarkoitettu juuri sinulle, 12–18-vuotias nuori, juuri sellaisena kuin olet. Kaikkiin ryhmiin on ennakkoilmoittautuminen koronaturvallisuuden vuoksi. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä. Voit aina kysyä – ilahdumme jokaisesta viestistä.

Aina ei ole helppoa lähteä toimimaan, jos mieli on maassa. Silloin auttaa, kun joku kannustaa. Tuleeko sinulle mieleen joku, jolle voisit vinkata mahdollisuuksista?

Retkiä, tapahtumia ja kursseja voi tutkiskella nettiesitteestä.

Operaatio Pulssin toimintoihin voi ilmoittautua 20.1. alkaen www.harrastushaku.fi -sivustolla.

Haluatko kysyä jotakin?

Yhteistyöterveisin Pulssi-koordinaattori Mia Pietilä, joka on tänä talvena nauttinut erityisesti helmikorujen opettelemisesta ja tekemisestä.

Ota yhteyttä Miaan:
mia.pietila@hel.fi
Operaatio Pulssi! Itä, puhelin ja WhatsApp: 040 587 6266,
FB: Operaatio Pulssi,
IG: @operaatiopulssi