Poliisi ja onnettomuudet

Kellarivoro kähvelsi perintölusikoita

Pienen Villasaaren tiellä sijaitsevassa kerrostalossa murtauduttiin useisiin kellarikomeroihin marraskuun lopussa. Varkaiden mukana katosi ainakin perinnöksi saatuja lusikoita. Samoilta suunnilta varastettiin joulukuun alussa myös auto. Lisäksi lähiaikoina ympäri Vuosaarta on tullut paljon havaintoja niin auto- kuin kellarimurroistakin. Poliisi muistuttaa, ettei yleisissä tiloissa olevissa kellari- ja vinttivarastoissa kannattaisi säilyttää mitään rahallisesti arvokasta, vaikka tilat olisivatkin lukittu asianmukaisesti….

Karannutta kakadua jahdataan Kallahdessa

Vuosaaressa Pohjavedenkadun, Kaivonkatsojantien ja Pohjavedenpuiston alueella on yritetty torstaista 8.11. asti pyydystää karkuteillä olevaa kakadua. Pelastuslaitos ei onnistunut nappaamaan puissa istuskellutta isoa lintua, vaan se pääsi pakenemaan kiinniottajilta viime torstaina. Lintu kuuluu papukaijoihin ja on väriltään valkoinen. Vuosaari-lehden tietojen mukaan kakadu saattaa olla karannut Vaaralasta. Se ei ole sama yksilö, joka saatiin vähän aikaa sitten…

Peltipoliisi Kallvikintielle

Kallvikintie.

Helsingin kaupunki pyrkii parantamaan liikenneturvallisuutta lisäämällä automaattista kameravalvontaa. Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 6.11. esitystä, jossa Helsinkiin ehdotetaan 70:tä uutta kameravalvontapistettä. Tavoitteena on asentaa vuosittain keskimäärin 14 ”peltipoliisia” vuosina 2020–2024. Tällä hetkellä Helsingin katujen varsilla on käytössä neljä kameravalvontapistettä. Lähtökohtana on, että kameratolpat sijoitetaan eri puolille kaupunkia niin, että niistä saadaan mahdollisimman suuri hyöty liikenneturvallisuudelle: valvontapisteitä esitetäänkin asennettavaksi…

Asuntomurrot osuvat lomasesonkeihin

Helsingin poliisin tietoon on tullut kuluvana vuonna jo yli 300 asuntomurtoa. Aivan viime aikoina poliisi on saanut havaintoja mahdollisten murtokohteiden merkkauksista ja muutamista toteutuneista asuntomurroista Pohjois-Helsingin alueella. – Kesä on ammattimaisen asuntomurtotoiminnan kuuminta sesonkia, mutta myös muut loma-ajat ovat niin sanotusti suosittuja. Valtaosa asuntomurroista on muutaman ammattimaisesti toimivan ulkomaalaisen ryhmän tekosia. Ryhmät ovat usein Suomessa…