Pohjoinen ostoskeskus aiotaan suunnitelmien mukaan purkaa. Tilalle on suunniteltu neljää 6–7-kerroksista kerrostaloa ja yhteistä aukiota. Alueelle muuttaisi arviolta 300 uutta asukasta.
Pohjoinen ostoskeskus aiotaan suunnitelmien mukaan purkaa. Tilalle on suunniteltu neljää 6–7-kerroksista kerrostaloa ja yhteistä aukiota. Alueelle muuttaisi arviolta 300 uutta asukasta.
Maaliskuussa 2024 alkanut Ilveskorvenpuiston remontti ja uudistus on saatu päätökseen. Puisto on saanut uuden elämän monipuolisilla muutoksilla.
Lions Club Helsinki/Soihdut ja Viipurin Urheilijat järjestävät taas lasten ja koko perheen Syyskipinät-urheilutapahtuman Heteniitynkentällä eli Vuosaaren urheilukentällä sunnuntaina 13.9.2026 kello 10–13.
Suomalaiset teatteriryhmät sadsongskomplex:fi ja Helsinki 98 tuottavat romanialais-ranskalaisen Matei Vișniecin tummasävyisen Lännen pikajuna -komedian Vuosaaren Tilajakamoon.
Jo perinteeksi muodostuneet Vuosaaren vapaaehtoismessut pidetään tänä vuonna sisätiloissa, Vuotalossa torstaina 17.9. kello 15–18. Tapahtumassa seurakunta, kaupunki ja monet järjestöt tuovat esille, kuinka monenlaista ja monimuotoista vapaaehtoistoimintaa Vuosaaressa on tarjolla.
Vanhassa kuvassa on rakennusmestari Malmin huvilan (Männikkö) rantasauna nykyisen Vuosaaren taiteilijatalon ja Aurinkolahdenaukion kohdilla vuonna 1941
Vuosaaren Mustakivenpuistossa järjestetään tänä syksynä maksuttomia ohjattuja senioreiden luontokuntosaleja. Lähtö tapahtuu Kallahden nuorisotalolta (Pohjavedenkatu 6) kuutena peräkkäisenä keskiviikkona 23.9.–21.10. kello 11.30–12.30.
Helsinkiläisten toiveet toteutuivat tänä kesänä, kun OmaStadin kautta Helsinkiin saatiin kaksi uutta kaupunkisoutuvenepalvelua: Itämeri-soutuveneet ja saaristosoutuveneet. Saaristosoutuveneitä oli sijoitettuna Vuosaaressa Aurinkolahteen sekä Natura Vivan melontakeskukseen Ramsinrannassa.
Maanantaina 7.9. hieman kello 15 jälkeen sattui Itäväylällä Kallvikintien ja Vuosaaren satamatien liittymän välillä liikenneonnettomuus, jonka seurauksena aiheutui ruuhkaa.
Helsingin Satama Oy tiedotti tiistaina 1.9.2026, että se käynnistää Vuosaaren sataman laajentamista koskevan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn eli YVA-menettelyn. Mahdollinen laajennustyö ajoittuisi vaiheittain 2030–50-luvuille.
Vuosaaren Urheilutalossa on menossa suuri peruskorjaus ja uudistus, jossa liikuntahalli ja uimahallin vanhan puolen allasalue peruskorjataan. Urheilutalo on korjausten aikana muilta osin käytössä mahdollisimman normaalisti.
Vuosaaren Satamapäivillä lyötiin lauantaina 29.8.2026 kävijäennätyksiä. Yksistään bussit kuljettivat muuten suljetulle satama-alueelle laivavierailuille liki 1 500 kävijää. Tapahtuman päätti suosikkiartisti Jukka Poika vauhdikkaalla keikallaan.
Viime viikon alkupuolella upposi Aurinkolahden venekerhon laiturissa ollut noin 13-metrinen moottorivene. Torstaina 27.8.2026 pelastuslaitos kävi työlautan ja nosturin avulla nostamassa uponneen veneen.
Valtuusto hyväksyi Meri-Rastilan Harbonkatu 8:n asemakaavamuutoksen. Kaavamuutoksessa nykyinen rivitalotontti muutetaan pysyvästi päiväkotikäytön mahdollistavaksi yleisten rakennusten tontiksi.
Kuntoutussäätiö tiedotti elokuussa 2026, että Helsingin kaupunki käynnistää uudenlaisen naapurustoallianssin työllisyyden parantamiseksi, koulutukseen siirtymisen tukemiseksi ja työttömyyden ennaltaehkäisemiseksi.
Jazzhenkisessä Rakkaus jää -syyskonsertissa kuullaan Helsingin Balalaikkaorkesterin perinteisiä ja yleisön rakastamia kappaleita sekä pianisti-säveltäjä Sergei Sokolovin teoksia, joihin Pentti Yrjänäinen on tehnyt sovitukset balalaikkaorkesterille.
Fintraffic tiedotti keskiviikkona 26.8.2026, että Vuosaaren tunnelissa työt ovat edenneet kesän aikana, ja hanke on hyvin aikataulussaan. Seuraavaksi tunnelissa siirrytään laajamittaiseen testausvaiheeseen.
Lauantaina 29.8.2026 Vuosaaressa järjestetään monenlaista ohjelmaa koko perheelle. Artikkelissa kerrotaan Vuosaaren Satamapäivästä, Columbuksen Visit Vuosaari Weekendistä ja Rantapuiston Venetsialaisista.
Artikkelissa esitellään lyhyesti kolme Vuosaareen tällä hetkellä rakentuvaa kerrostalohanketta: Rastilantie 2, Vuosaarentie 3 ja Ensi parvi 3 ja 5.
Puolustusvoimat harjoittelee Vuosaaren ja Länsisalmen alueella 1.9.2026 kello 08 – 4.9.2026 klo 08.
Uuden väestöennusteen mukaan Helsingin väestö kasvaa 800 000 henkeen vuoteen 2038 mennessä. Väestönkasvua vauhdittaa ulkomailta Helsinkiin suuntautuva muuttoliike.
Stadin yhteisötalo Vuosaari (Mustalahdentie 10) on auki viimeisiä päiviään, kunnes se suljetaan lopullisesti perjantaina 28.8.2026. Vuosaari-lehti uutisoi asiasta 12.8.2026.
Kallahden Hiekkajaalanrantaan on tehty kaunis puistikko, johon on valittu eri aikaan kukkivia kasveja, joista on iloa niin ihmisille kuin pölyttäjillekin koko kesäksi. Hanke on kaupunkilaisten ehdottama ja vuonna 2024 äänestämä OmaStadi-hanke.
Nyt laulutaitoisilla miehillä on tilaisuutensa lähteä mukaan kuorotoimintaan, kun Helsingin Lauluveljet aloittaa johtajavirtuoosi Teppo Lampelan johdolla kuoron syyslaulukauden.
Meri-Rastilan Haruspuisto uudistuu ja muotoutuu pala palalta. Kesäkuun 2026 puolivälissä sinne avattiin perusparannettu ja laajennettu skeittipaikka. Betoniparkki sopii rullalautailuun ja -luisteluun, BMX:ään ja potkulautailuun.
Kulttuurikeskus Sofiassa (Kallvikinniementie 35) vietetään Itämeripäivää torstaina 27.8. kello 9 alkaen. Viikonloppuna 29.–30.8. vietetään Sofian praasniekkaa, kappelin vuosijuhlaa.
Kirjastofillarointi sai kirjastoammattilaiset liikkeelle torstaina 20.8. Päivän aikana osallistujat tutustuivat pyöräillen neljään kirjastoon. Kirjastot olivat Kauniaisten, Pikku Huopalahden, Herttoniemen ja Vuosaaren kirjastot.
Helsingin kaupunki on käynnistänyt Vuosaaren Seniorikorttelin kaavoituksen. Tavoitteena on sijoittaa pääosin 6-kerroksinen seniorikeskus Vuosaaren keskusaukio Mosaiikkitorin reunaan.
Kansainvälinen katuruokatapahtuma Street Food Siesta vierailee Vuosaaressa keskiviikkona 26. ja torstaina 27.8. kello 11–19. Paikalla Mosaiikkitorilla on yli 13 katuruuan valmistajaa/myyjää ympäri maailman.
Pientalotonttitarjonnan lisäämiseksi kaupunki alkaa tutkia Vuosaaresta neljää kohdetta rakentamisen kannalta. Varsinkin Niinisaarentien laita Mustavuoressa sekä Haavikuja Ramsinniemessä ovat herättäneet voimakasta vastustusta alueiden luontoarvojen vuoksi.
Hyvästelemme Oskun, joka nukkui pois 93 vuoden iässä. Pitkän elämänsä aikana hän ehti nähdä ja kokea paljon, mutta ennen kaikkea hän jätti jäljen, joka näkyy yhä Vuosaaren taivaalla siipien havinana.
Pohjois-Vuosaaren Liinamaanpuistossa vietettiin lauantaina 15.8. taas kerran mukavia Wanhan Vuosaaren Elojuhlia.
Aurinkolahden Rantakymppi juostiin lauantaina 15.8. Vuosaaren kauniissa maisemissa nyt toisen kerran. Juoksijamäärä oli lisääntynyt viime vuodesta mukavasti, ja lähtöviivalle asettui noin 250 juoksijaa ja kävelijää.
Heinäkuinen Vuokki Cup -jalkapalloturnaus järjestettiin tänä kesänä jo kahdeksannen kerran. Turnaus sai alkunsa halusta tarjota alueen nuorille oma jalkapallotapahtuma. Vuosien aikana tapahtuma on kasvanut kolmipäiväiseksi.
Stadin yhteisötalo Vuosaaren lähes 30 vuotta kestänyt toiminta Mustalahdentiellä tulee päätökseensä perjantaina 28.8.2026, kun yhteisötalo on viimeistä kertaa avoinna. Yhteisötalon uudet tilat Meri-Rastilassa valmistuvat vuonna 2029.
Vuosaaressa toimivan Lions Club Helsinki/Soihtujen kauden 2025–2026 päätteeksi luovutettiin ruokalahjakortteja ja tehtiin stipendilahjoituksia lasten ja nuorten harrastuksiin.
Lauantaina pääsee tutustumaan Vuosaaren sataman toimintaan, suuriin aluksiin ja moniin sataman toimijoihin. Vuosaaren Satamapäivässä on luvassa sirkusta, paloauto, veturi, panssariajoneuvo, Tullin koirat, pomppulinna, työnäytöksiä ja paljon muuta ohjelmaa koko perheelle. Pääesiintyjä tapahtumassa on Jukka Poika.
Helsinkiläiskoulujen syyslukukausi aloitetaan tänä vuonna keskiviikkona 12.8. Poliisi muistuttaa, että on jokaisen tienkäyttäjän vastuulla huolehtia lapsille ja nuorille turvallisesta koulutiestä.
Discantus on Vuosaaressa toimiva naiskuoro, joka tinkimättömästi ponnistelee kohti yhteisiä tavoitteita taiteellisen johtajansa Laura Linkolan johdolla. Kuoro harjoittelee tiistaisin Vuosaaren kirkossa kello 18–21. Jos voimauttava ja inspiroiva naiskuorolaulu houkuttelee, kannattaa mennä pyrkimään Discantukseen tiistaina 18.8. kello 17.30.
Helsingin diabeteskeskuksen tominta siirtyi 3.8.2026 alkaen kahteen toimipisteseen. Idän toimipiste sijaitsee Herttoniemessä Siilikujalla ja lännen toimipiste Meilahdessa Paciuksenkadulla. Toiminta Kalasataman ja Vuosaaren toimipisteissä on päättynyt.
Aurinkolahden Rantakymppi järjestetään lauantaina 15. elokuuta toista kertaa. Tapahtuma tuo jälleen liikkujat nauttimaan Aurinkolahden ja Uutelan upeista merellisistä maisemista sekä hyvästä tapahtumatunnelmasta.
Wanhan Vuosaaren Elojuhlia vietetään Liinamaanpuistossa lauantaina 15.8. kello 13–16. Asukkaat kutsutaan viettämään iloista koko perheen tapahtumaa, joka järjestetään Liinamaanpuistossa Mustalahdentien päässä, Pohjoisen ostoskeskuksen vieressä.
Tulipaloasuntoon sekä rappukäytävään tuli laajoja vahinkoja palosta. Lisäksi rapun moneen muuhun asuntoon tuli savun ja sammutusveden vuoksi vahinkoja, ja osalle asukkaista järjestettiin tilapäismajoitusta. Kaksi henkilöä toimitettiin sairaalaan, mutta vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Ohjelmistoyrittäjä Arttu Pösö, 27, muutti Vuosaareen 2-vuotiaana ja ehti asua lähiössämme liki 25 vuotta, kunnes muutti keväällä 2026 Käpylään. Hänen ja Oskar Riekon End-all Entertainment -ohjelmistoyrityksen debyyttipeli Paradigm Island valittiin The Finnish Game Awards -peligaalassa vuoden 2025 indie-peliksi.
Päätös sai heinäkuun 2026 alussa lainvoiman, joten kallioinen metsikkö Vuosaarentien, Punakiventien ja Porslahdentien läheisellä metsäalueella on nyt virallisesti Revellinmäki – Revellsbacken.
Kaartin jääkärirykmentin joukko-osaston harjoittelu tapahtuu Sipoon Sipoonkorvessa, Vantaan Itä-Hakkilassa, Sotungissa, Hakunilassa sekä Helsingin Itäsalmessa, Vuosaaressa, Herttoniemessä, Laajasalossa ja Santahaminassa keskiviikkona 22.–torstaina 23.7.2026.
Helsingissä on jo lähes 50 hehtaaria eli noin 69 jalkapallokentän verran erilaisia arvoniittyjä. Niityissä kohtaavat kulttuuriperintö, maisema-arvot ja monimuotoinen kasvilajisto. Ne myös tarjoavat pölyttäjille ravintoa sekä tärkeitä pesimä- ja talvehtimispaikkoja.
Huomattavaa ylinopeutta ajanut moottoripyöräilijä pakeni poliisia ympäri Itä-Helsinkiä lauantai-iltana 20.6.2026. Poliisi sai pakenijan pysäytettyä Vuosaaren sillalla.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tiedotti perjantaina 12.6.2026, että se saneeraa vesihuoltoa Vuosaaressa vuosina 2027–2030. Saneerausalueen vesihuolto Vuosaaressa on rakennettu pääosin 1960- ja 70-luvuilla ja tullut käyttöikänsä päähän.
Vuoden 2025 vuosaarelainen on työryhmä, joka on suunnitellut ja toteuttanut Vuosaari 2035 -vision. Vuoden 2025 vuosaarelaisista kunniamaininnalla palkittiin yhdyskuntatyöntekijä Minna Suoknuuti.
suntosäätiön ja A-Kruunujen rakennuskohde Vuosaaren Kurkimoisossa on edennyt harjakaisvaiheeseen. Osoitteeseen Ensi parvi 3 ja 5 nousee uusia asumisoikeus- ja vuokra-asuntoa osana Vihreistä vihrein -konseptilla rakennettavaa kokonaisuutta. Hankkeen kehittäjä ja KVR-urakoitsija on Arkta Reponen.
Kaupunkiympäristölautakunnan kokouksien asialistalla on viime viikkoina ollut Helsingin kaupungin pientalotonttitarjonnan lisääminen. Vuosaaressa on useita tällaisia kohteita. Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta tekivät lautakunnalle 1.6.2026 kannanoton asiasta.
Kaunissaari on monelle vuosaarilaiselle tuttu nimeltä, mutta yllättävän moni ei ole koskaan käynyt siellä. Ehkä siksi, että saari tuntuu sijaitsevan kauempana kuin se todellisuudessa on.
2000-luvun alusta asti musiikkia julkaissut Stig (Pasi Siitonen) esiintyy Vuotalon edustan Vuotorilla Helsinki-päivänä perjantaina 12.6. Helsingin kaupungin ilmaiskonsertissa. Vuosaari-lehden haastattelussa Stig kertoo kuulumisiaan ja ajatuksiaan esimerkiksi tekoälystä ja omakustanneartistina työskentelemisestä.
Vuosaari-Säätiö on valinnut vuoden vuosaarelaisen jo vuodesta 1992 alkaen. Perusteena palkinnolle on ollut ansiokas toiminta Vuosaaren ja vuosaarelaisten hyväksi. Tiistaina 2.6.2026 Vuosaari-Säätiö jakoi palkinnon Vuotalon Kahvila Pokkarissa 34:nnen kerran.
Vuosaari-lehti pääsi vierailemaan Vuosaaren tunnelityömaalla, jossa paiskitaan töitä 100 työntekijän voimin ja työt ovat aikataulussaan. Tammikuussa 2026 alkaneiden töiden arveltiin kestävän vuoden päivät, eli valmista on suunnitelmien mukaan siis tammikuussa 2027.
Perjantaina 12.6. kello 15–19 vietetään Helsinki-päivää Vuotalossa ja sen edustalla. Tule juhlimaan Helsinki-päivää Vuotorille! Päivä alkaa koko perheen konsertilla ja huipentuu Stigin keikkaan.
Ramsinrantaan suunnitellaan kerrostalovaltaista asumista noin 250–300 asukkaalle. Lähemmäs rantaa esitetään sijoitettavaksi matalampia kerrostaloja tai rivitaloja. Merenrannasta tulisi yleistä kaikille avointa virkistysaluetta, jonka läpi kulkisi rantareitti.
Helsingin käräjäoikeus on tuomitsi 18-vuotiaan naisen 4,5 vuoden vankeusrangaistukseen 16-vuotiaan poikaystävänsä tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen vastustamisesta. Kallahden Kalkkihiekantiellä ystävänpäivänä 14.2.2026 tapahtunut veriteko sai alkunsa pariskunnan välisestä mustasukkaisuusriidasta.
Vuotalossa ja Stoassa aloitti keväällä uusi työntekijä Milla Mutanen, jonka tehtävänä on viestiä Vuosaaren ja Itäkeskuksen vapaa-ajan tarjonnasta. Hän verkostoituu alueiden toimijoiden ja yhteisöjen kanssa ja etsii hyviä kanavia viestien levittämiseen.
Vuosaaren yhteiskoulun vuoden 1976 riemuylioppilaita juhli uusien ylioppilaiden kanssa Vuosaaren lukiossa 30.5.2026.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti 26.5. pitämässään kokouksessa, että se esittää kaupunginhallitukselle Ramsinranta IV:n asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä. Kyseessä on Vuorannan ja Vilsandinkuja 4:n alue.
Tiistaina 26.5. rysäytti henkilöauto läpi suljetusta kiinteistön kulkuportista ja törmäsi Hiekkalaiturintien varrella pysäköityyn ajoneuvoon.
Stadin yhteisötalo Vuosaari on kesätauolla 29.5.–11.8. Stadin yhteisötalon toiminta on heinäkuussa Kulttuuritila Merirastissa.
Lions Club Helsinki-Vuosaari on jälleen jakanut stipendejä Vuosaaren kouluille. Stipendejä jaettiin kaikkiaan 37 kappaletta ja kokonaissumma oli 1 480 euroa.
Vuosaaren Ramsinniemessä sijaitsevassa Hotel Rantapuistossa toiminta jatkuu normaalisti ja katse on vahvasti tulevassa.
Torstaina 28.5. kello 21.20 aikaan kärähti sähköpotkulauta kerrostaloasunnossa Tyynylaavankujalla.
Helsingissä voi tänä kesänä jälleen ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 13 000 euroa palkkioina.
Suurimmalla osalla Helsingin uimarannoista vedenlaatu on ollut viime vuosina hyvä. Uimarantojen vedenlaatua valvotaan säännöllisesti läpi kesän. Rantapelastajat päivystävät uimarannoilla 1.6.–9.8.2026.
100 nuorisotyöntekijää jalkautuu koulun päättäjäisiltana lauantaina 30.5. eri puolille kaupunkia kohtaamaan ja auttamaan nuoria. Myös poliisi ja ensihoito ovat mukana turvaamassa iltaa. Kaupunki tarjoaa nuorille monenlaista kesätekemistä.
Vuosaaren Tilajakamolla esitetään Helsinki 98 -teatterin ja Myllyteatterin yhteistyönä toteuttama Huolto 4:18 -näytelmä, anarkistinen tragikomedia, joka sukeltaa rasitetun mielen pimeään ytimeen.
Viisi pelastuslaitoksen yksikköä hälytettiin Vuosaaren sataman Satamakaarelle lauantaina 23.5. noin kello 22.15 suuren työkoneen palon vuoksi.
Meri-Rastilan asukkaat kokoontuivat lauantaina 23.5. jo perinteiseen tapaan jokakeväisen juhlan, Kyläjuhlien, merkeissä Meri-Rastilan torille ja sen ympäristöön vastaanottamaan kesää. Tälläkin kertaa juhlat saattin vietyä läpi aurinkoisessa säässä.
Mittaukset osoittavat, että satamien ilmansaastepitoisuudet ovat matalia, eivätkä ilmansaasteiden pitoisuuksille asetetut raja-arvot ole satamissa ylittyneet. Laivojen tulo- ja lähtöajat näkyvät pitoisuuksien vuorokausivaihtelussa.
Merivartiosto sai sunnuntaina 24.5. kello 11.18 hälytyksen meripelastustehtävään Vuosaaren edustan Villasaarenselälle. Ilmoituksen teki henkilö, joka oli havainnut meressä uponneen veneen.
Poliisi tiedotti torstaina 28.5. kello 13.48, että on löytänyt etsimänsä miehen.
Poliisi pyysi torstaina 21.5.2026 havaintoja Aurinkolahdesta kadonneesta 14-vuotiaasta pojasta. Poliisi ilmoitti myöhemmin samana torstaina, että poika on löytynyt.
Kevään 2026 Vuosaaren lukion ylioppilaat on julkaistu. Artikkelissa on niiden nimet, jotka eivät ole kieltäneet nimensä antamista medialle.
Helsingin kaupunki valmistelee Ramsinniementie 18:n, Huvilavahdinkuja 3:n ja Furuborginpolun asemakaavaa ja asemakaavan muutosta. Saman alueen suunnitelmat palautuivat kaupunkiympäristölautakunnan päätöksellä uudelleen valmisteluun vuonna 2023.
Viikinkien U13-jääkiekkojoukkue vanhempineen ja tukijoukkoineen matkusti 27.3–6.4.2026 Yhdysvaltojen Philadelphiaan 112 hengen voimin. Matka Philadelphiaan Haverford Hawksien vieraaksi oli jatkumoa seurojen jo yli 25-vuotiselle yhteistyölle.
Luontoneuvojat liikkuvat Uutelassa sekä Kallahdessa ja opastavat ulkoilijoita vastuulliseen luonnossa liikkumiseen. Haasteita suosituilla ulkoilualueilla aiheuttavat etenkin luvattomat nuotiot, elävien puiden turmeleminen sekä roskaaminen.
Vuosaaren kesäteatteri esittää Anna Korgeruksen kirjoittamaa näytelmää Heikko esitys! Saseka-talolla.
Mosaiikkitorilla, Kauppakeskus Columbuksen ja Vuotalon välisellä aukiolla, järjestetään kevätkauden viimeiset markkinat sunnuntaina 24.5. kello 10–15.
Vuosaaren Venekerholla on erityisesti vuosaarelaisille mahdollista tutustua purjehdukseen hyvässä ja turvallisessa seurassa pätevien ja kokeneiden ohjaajien opastuksella. Eikä maksa mitään!
Vuosaari-Seuran 60-vuotisjuhlallisuudet jatkuvat Sjökulla-päivän merkeissä lauantaina 23.5. kello 15–18 seuran tukikohdassa Sjökullan torpalla (Harbonkatu 10). Lisäksi lauantaina 23.5. kello 16–20 on Vuosaari-Seuran järjestämä yleisösauna Sjökullan torpan läheisellä Sannan saunalla.
Sunnuntaina 17.5. vietettiin Aurinkolahden uimarannalla leijapäivää. Kyseessä oli Vuosaari-Seuran 60-vuotisjuhlavuoden ohjelmanumero, jossa Leijaseura ry lennätti valtavia leijoja rannalla ja piti lapsille leijan rakentamisen työpajaa.
Vuosaaren voimalaitosalueella tuotetaan sähköä ja kaukolämpöä helsinkiläisille. Laitoksen valvomossa työskentelee Enersensen operaattoreita kellon ympäri. Nykyään iso osa prosessista on automatisoitu, mutta ihmistä tarvitaan edelleen. Kun kiire painaa, kollega tuo kahvin työhuoneeseen.
Epävakaa sää meinasi tehdä tepposet perinteiselle Aurinkokirppikselle.
Tänäkin kesänä Helsingin liikuntapalvelut ja FitPit Oy järjestävät yhteistyössä maksuttomia pop up -uimakouluja Aurinkolahden, Hietarannan ja Palettilammen uimarannoilla.
Moni vuosaaralainen havahtui tai heräsi unesta perjantaiaamyöllä 15.5.2026 lentokoneen jylinään ja helikopterin pörinään. Vuosaaren yli lentäneet koneet liittyivät Puolustusvoimien saamaan drooniuhkaan.
Lions Club Helsinki/Soihdut järjestää jälleen perinteisen Aurinkokirppis-tapahtuman Aurinkolahden rantabulevardilla lauantaina 16.5. Myyntiaika on kello 10–15. Aurinkokirppiksellä on yli 120 kirppismyyjien myyntipaikkaa.
Vuosaari-Seura järjestää 60-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi leijapäivän Aurinkolahden uimarannalla sunnuntaina 17.5. kello 11–15. Paikalla on lapsille suunnattu leijapaja klo 11–14, jolloin voi tehdä oman leijan. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Vuosaarelainen tietokirjailija ja valokuvaaja Antti Koli on julkaissut neljännentoista tietokirjansa. Haastattelussa Koli kertoo Raivon ja rakkauden -joutsenet kirjan synnystä.
Vuosaaressa Puistopolun peruskoulussa harjoitteleva sekakuoro Volalla on ollut aktiivinen kevätkausi, joka huipentuu Tunteiden pyörteissä -kevätkonsertissa Puistopolun peruskoulun juhlasalissa perjantaina 22.5. kello 18.30.
Huikean suosion saanut Susanna Leinonen Companyn paneelikeskustelu saa jatkoa. Tällä kertaa Vuotalon lavalle nousevat neljä vahvaa naista: laulaja Arja Saijonmaa, kirjailija Kati Reijonen, somevaikuttaja Tiia Koivusalo sekä kirjailija, terapeutti Anja Snellman.
Perinteiset Meri-Rastilan Kyläjuhlat pidetään tänä vuonna lauantaina 23.5. kello 12–15, ja ne päättyvät kulkueeseen Sjökullan torpalle, missä vietetään Sjökulla-päivää myöhemmin iltapäivällä.
Maanantaina 11.5. vähän ennen kello 11 aamupäivällä syttyi Vuosaaren satamassa sijaitsevassa teollisuuskiinteistössä tulipalo.
Vuoden 2026 Euroviisuissa Suomea edustavat entiset vuosaarelaiset Linda Lampenius ja Pete Parkkonen, joiden Liekinheitin-kappaleelle on ennakoitu menestystä. Suomalaiset esiintyvät lauantaina 16.5. kello 22 alkavassa finaalissa.
Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee Vuosaaressa keskiviikkona 13.5. kello 12–torstaina 14.5. kello 15. Myös perjantaina 15.5. klo 06–12 harjoitellaan Vuosaaressa.
Zen ja muumit -kirja on vuosaarelaisen monitoimimies Mikko Ijäksen uusin teos. Ijäs löytää paljon yhtymäkohtia Muumilaakson sekä Vuosaaren välillä ja samaistuu itse Muumipapan hahmoon.
Vuosaaren kirkolla järjestetään koko perheen Yhteisvastuutapahtuma lauantaina 9.5. klo 11–15, jolloin tekemistä riittää pienin hinnoin.
Vuosaaren VPK avaa paloaseman ovet jälleen lauantaina 9.5.2026 kello 12–16. Koko perheen maksuttomassa Päivä paloasemalla -tapahtumassa pääsee harjoittelemaan tärkeitä turvallisuustaitoja, tutustumaan pelastuskalustoon ja kenties löytämään itselleen uuden, merkityksellisen harrastuksen.
Helsingin poliisilaitos tiedotti maanantaina 27.4.2026, että kymmenen alle 15-vuotiasta tyttöä on epäiltynä viime syksyn ja tämän kevään aikana noin 30 rikoksesta erityisesti Vuosaaren alueella. Valtaosa poliisille ilmoitetuista rikosasioista on ollut pahoinpitelyitä ja lieviä pahoinpitelyitä.
Vuosaaren kirjastossa (Mosaiikkitori 2) on 13.5.–30.6. esillä kuvataiteilija Anne Roinisen Made in Vuosaari -näyttely, joka on moniosainen puheenvuoro tavarasta. Projektin tarkoitus on kurottaa kohti alueen asukkaita ja saada tutkimaan omia kodin tavaroita.
Helsingin Lauluveljien kevätkonsertti pidetään helatorstai-iltana 14.5. kello 18 Vuosaaren kirkossa.
Kaupunki laatii Kallahdenniemessä sijaitsevan Leppäniementien katusuunnitelmaa. Katusuunnitelman luonnos esitellään asukkaille tiistaina 19.5. klo 17.30–19 Vuotalossa (Mosaiikkitori 2). Kadun rakenteita saneerataan ja alueelle rakennetaan uutta kunnallistekniikkaa.
Palitsemisperusteissa todettiin, että Aaro Sahlberg on ollut reipas toimija palokunnan kaikissa osastoissa ja toimii loistavana esikuvana nuorisolle nuoriso-osaston harjoituksissa kouluttajana toimiessaan.
Meriliitto on myöntänyt Vuosaaren sataman yritysalueella toimivalle ABB Oy:n Marine & Ports -divisioonalle Merenkulun maineteko -palkinnon Nro 10. Palkinto luovutettiin torstaina 23.4.2026 Meriliiton satavuotisjuhlaseminaarissa Helsingin Pörssitalon pörssisalissa.
Vuosaaren kirkko täyttyi lämminhenkisestä tunnelmasta sunnuntaina 19.4., kun Yhteisvastuukonsertti toi yhteen nuoria muusikoita, pelimanniperinnettä ja soittajia eri ikäpolvista. Konsertin järjesti Vuosaaren seurakunta yhdessä Anja Hinkkasen kanssa.
Vuosaari-Seuran vappujuhlia vietetään vappupäivänä perjantaina 1.5. Sjökullan torpalla ja Sannan saunalla.
Lions Club Helsinki/Soihdut järjestää jälleen perinteisen Aurinkokirppis-tapahtuman Aurinkolahden rantabulevardilla lauantaina 16.5. Myyntiaika on klo 10–15.
Onniravintolat on laajentanut toimintaansa Vuosaaressa ostamalla Olutravintola Solmun. Yhtiöllä on alueella jo vahva kokonaisuus: The Blue Bird, Bistro & Bar Fregatti sekä nyt myös Solmu.
A-Kruunun uudet asunnot Kurkimoisiossa valmistuvat kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen osa valmistuu arviolta 31.10.2026 ja toinen arviolta 31.1.2027.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 22.4. kokouksessaan hyväksyä asemakaavan ja asemakaavan muutoksen Ramsinniemen pohjoisosaan.
Vuosaaren asukkaita on puhututtanut jo pidemmän aikaa tyttöporukka, jonka epäillään syyllistyneen kymmeniin väkivallantekoihin ja uhkailuihin kaupunginosassamme viime kuukausien aikana. Helsingin poliisin rikoskomisario Marja Väätti kommentoi Vuosaari-lehden haastattelussa tapauksia.
Helsingin poliisilaitos tiedotti perjantaina 24.4.2026, että se etsii Vuosaaren Rastilassa kadonnutta 69-vuotiasta miestä, joka on viimeksi tavattu huhtikuun alussa.
Toista kertaa järjestettävä Vuosaari Run juostaan tänä vuonna sunnuntaina 3.5. Tarjolla on 5, 10 ja 15 kilometrin mittaiset matkat, joiden lisäksi tapahtumassa on juniorisarjoja lapsille. Artikkelissa Viipurin Urheilijoiden toiminnanjohtaja Sanna Saarman-Kemppi kertoo tämän vuoden Vuosaari Runista.
Poliisi sai torstaina 16.4. noin kello 15.50 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Itäväylällä liikkuneesta henkilöautosta, jonka kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Noin kello 16 poliisipartio pysäytti kyseisen auton Kallvikintiellä Koukkusaarentien kohdalla olevassa kiertoliittymässä.
Lauantaina 25.4. järjestetään Vuosaaren roskatalkoot kello 10–15. Talkoolaisille on tarjolla roskapihtejä ja jätesäkkejä kaupungin puolesta. Siivoamisen jälkeen on tarjolla talkookahvit kaikille mukana olleille. Talkoissa voi viivähtää niin pitkään kuin itselle sopii.
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 14.4. kokouksessaan Mosaiikkipuiston puistosuunnitelmat. Puisto rajautuu pohjoisessa Vuosaarentiehen, etelässä Mosaiikkiraittiin, lännessä monitoimitalo Rastiksen ja rakenteilla olevan asuintalon tontteihin sekä idässä Vuosaaren Urheilutalon tonttiin. Puiston ja suunnittelualueen pinta-ala on 6 920 m².
Columbuksen ja Vuotalon välisellä torilla on muun muassa rottinkikalusteita, lettukahvila, muikkukoju, leipomotuotteita, makeisia, vaatteita kukkia, käsitöitä ja hyvinvointituotteita.
Vanhassa ilmakuvassa näkyy, kuinka Punakiventien koulua rakennetaan vuonna 1971.
Taiteellinen johtaja Teppo Lampela on valmistellut Itä-Helsingin ainoan mieskuoron, Helsingin Lauluveljien, kanssa 14.5. laulettavan keväisen konsertin. Siinä kuoron bassot pääsevät väläyttämään jykevät sointunsa ja antamaan muille äänille tukevan kivijalkansa.
Helsinki valmistelee uutta päihdestrategiaa ja kerää helsinkiläisten kokemuksia kaupunginosittain päihteistä, nikotiinituotteista sekä rahapeleistä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään päihdehaittojen ja -kuolemien ehkäisyssä.
Helsinkiläiset valitsivat kevään 2026 OmaStadi-äänestyksessä 640 ehdotuksen joukosta suosikkinsa. Seuraavaksi kaupunkilaiset ja asiantuntijat kehittävät eniten ääniä saaneita ehdotuksia. Hankkeiden toteutus alkaa ensi syksynä.
Vuotalon Ekoviikolla (viikko 17/2026) voit osallistua linturetkelle, huoltaa polkupyöräsi sekä tutustua Helsingin jätteiden historiaan. Maanantaista lauantaihin jatkuva Ekoviikko tarjoilee monenlaisia työpajoja ja tapahtumia lapsille, nuorille ja aikuisille ympäri kulttuurikeskusta
Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee Vuosaaressa tiistaina 21.4. klo 16–keskiviikkona 22.4. klo 02.
Mosaiikkitorin iltatori pidetään torstaina 23.4. kello 15–19. Aurinkolahden rantabulevardi täyttyy iloisesta tunnelmasta, kun perinteinen Aurinkokirppis on täällä taas lauantaina 16.5. kello 10–15.
Vuosaarelaisen Hotel Rantapuiston ja Varkaudessa sijaitsevan Hotel Oscarin toiminnalle löytynee jatkaja hotelliketju Primehotelsin konkurssin jälkeen. Hotellikiinteistöt omistava Nemeko Oy hankkii konkurssiin päätyneen yrityksen liiketoiminnan ja jatkaa hotellien toimintaa.
Adra-järjestön itähelsinkiläiset vapaaehtoiset järjestävät sunnuntaina 19.4. kello 12–15 Toivon askeleet -hyväntekeväisyys- ja ulkoilutapahtuman Kallahdenniemessä. Kaikki tuotot ohjataan Adran Ugandan teiniäidit -hankkeen hyväksi.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 7.4. kokouksessaan Ramsinniemen pohjoisosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Ramsinniemen kaavaratkaisun tavoitteena on ajantasaistaa alueen maankäyttö, turvata luonto- ja kulttuuriarvot sekä mahdollistaa maltillinen täydennysrakentaminen.
Iltalehti uutisoi, että sunnuntaina 12.4. noin kello 15.20 Puotilan ja Rastilan välillä metrossa matkustaja uhkasi toista matkustajaa puukolla. Tämän lisäksi matkustajien välillä oli ollut käsikähmää.
Moni on ihmetellyt, mitä Aurinkolahden uimarannan Uutelan puoleisessa päässä on meneillään, kun aluetta on aidattu ja työkoneet mylläävät maisemaa. Artikkelissa kerrotaan, mitä kaikkea rannalle on tehty ja tulossa, kuten myös Rastilan Keulapuistoon.
Merilahden peruskoulun valmistavan luokan opettaja Jaana Lahtinen-Mayengo, 55, on asunut Vuosaaressa vuodesta 1996 ja opettanut täällä vuosituhannen vaihteesta asti.
Vuosaari-Seuran tukikohdassa Sjökullan torpalla Harbonkatu 10:ssä on lauantaihin 18.4. saakka nähtävillä seuran käsityöpajan valmistamia upeita pääsiäiskoristeita.
Kiertävä sirkus vieraili 1970-luvulla useasti Vuosaaressa. Helsingin kaupunginmuseon kuvissa näkyy sirkus norsuineen Keski-Vuosaaressa vuonna 1970.
Lions Club Helsinki-Vuosaari ry järjestää Kauppakeskus Columbuksessa lauantaina 11.4. kello 11–15 Ukrainan hyväksi lipaskeräyksen. Keräykseen voi osallistua käteisen lisäksi myös korttimaksulla tai Mobilepaylla.
Kansainvälinen katuruokatapahtuma Street Food Siesta vierailee Vuosaaressa torstaina 9.4. kello 11–19. Tapahtumapaikkana on tällä kertaa Kauppakeskus Columbuksen ja Vuotalon välinen Mosaiikkitori.
Remontoitavassa tunnelissa tehdään kahdessa vuorossa, ja työmaavahvuus on noin 50 henkilöä. Purkutyöt alkavat olla hoidettu, ja uutta on päästy rakentamaan.
Helen järjesti ydinvoimala-aiheesta yleisötilaisuuden Aurinkolahden peruskoululla keskiviikkona 25.3.2026. Illassa kuultiin alustuksia aiheesta, minkä jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Koulun sali oli täynnä väkeä ja kysyttävää riitti.
Vuosaaren taitelijatalossa asuva laulaja-säveltäjä ja tuottaja Maija Kaunismaa julkaisee tänä keväänä peräti neljä albumillista musiikkia. Yhdessä kesällä 2025 menehtyneen Chrisse Johanssonin kanssa tehty albumi Tässä ajassa julkaistiin 27.3.2026.
Vuosaari-Seura vietti 60-vuotisjuhlaansa Kallahdenniemen Kulttuurikeskus Sofiassa lauantaina 28.3.2026 seuran jäsenien sekä kutsuvieraiden kanssa. Seuralla on tällä hetkellä yli 500 jäsentä.
Väylä parantaa liikenteen sujuvuutta ja nopeuttaa entisestään toimintaa Vuosaaren satamassa. Lisäksi väylän käyttöönotto vähentää kasvihuonepäästöjä.
Sunnuntaina 29.3. aamuyöstä noin kello 05.15 aikaan oli henkilöauto törmännyt liikennemerkkiin ja kaupunkipyörätelineisiin Kallvikintien–Koukkusaarentien kiertoliittymän kohdalla, vastapäätä Lidlin myymälää.
Palmusunnuntaina 29.3. vilisi Vuosaarenkin kaduilla monennäköistä virpojaa. Virpominen on sekoitus karjalaista ortodoksista perinnettä ja länsisuomalaista trulli- eli noitaperinnettä.
Vuosaaren väliaikainen pelastusasema avattiin Kauppakeskus Columbuksen kupeeseen Silttikujalle 23.2.2026. Asemalla toimii niin sanottu kärkiyksikkö, joka vahvistaa alueen pelastus- ja ensihoitovalmiutta. Vuosaari-lehti pääsi tutustumaan aseman toimintaan.
Vuosaaressa syntymästään vuoteen 2016 asti asuneella erityislastenohjaaja Kari Lintusella on kaksi Suomen mestaruutta ja yksi SM-joukkuemestaruus showpainista. 32-vuotias showpainija muistelee lämmöllä varttumistaan Vuosaaressa.
Kaakkois-Helsingin ja Vuosaaren stadiluotsi Gurmann Saini kertoo parhaillaan käynnissä olevasta OmaStadi-äänestyksestä, jossa Itäiselle suurpiirille on varattu 1 755 482 euroa.
Helsinki 98 tuo näyttämölle yhden 1900-luvun järkyttävimmistä mutta samalla merkittävimmistä kirjallisista todistuksista Neuvostoliiton pakkotyöleireistä. Lavalla nähdään Sami Lanki, Juha-Pekka Mikkola ja Maksim Pavlenko.
Eckerö Linen Finbo Cargon Vuosaari–Tallinna-reitti sopii niille, jotka haluavat nauttia matkustamisesta omalla autolla. Näin voi vältää keskustan ruuhkat ja päästä Viroon suoraan omilta kulmilta.
Helsingin Satama Oy:n operatiivinen päällikkö Tero Valu kertoo haastattelussa Vuosaaren tunneliremontin vaikutuksista Vuosaaren satamaan.
FC Viikingit on nimittänyt Zeeshan ”Zippe” Khanin seuran uudeksi valmennuspäälliköksi 1.4.2026 alkaen. Khan siirtyy tehtävään vahvalla kokemuksella kotimaisesta juniori- ja valmennustoiminnasta.
Kulttuuritila Merirastissa pidettiin 10.3. asukastilaisuus, jossa kuultiin viimeiset kuulumiset Meri-Rastilan ajankohtaisista asioista. Rakentamissuunnitelmien esittelyn jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus eri työpajoissa esittää omia toiveitaan tilojen käytöstä.
Neitsytsaarentie 3:n parkkipaikalla pysäköitynä ollut Volvo 945 -farmariauto oli varastettu lauantain 14.3. kello 15 – sunnuntain 15.3. kello 7.30 välillä.
Kaavaratkaisussa nykyisen Mustalahdentie 10:ssä sijaitsevan vanhan ostarin tilalle tulee tehokasta asuin-, liike-, toimisto- ja palvelurakentamista. Asemakaavan muutosehdotus korottaa tontin arvoa merkittävästi.
Ramsinniemessä sijaitsevaa Hotel Rantapuistoa pyörittävä Primehotels asetettiin 11.3.2026 konkurssiin Helsingin käräjäoikeuden toimesta. Yritys hakeutui konkurssiin itse viime alkuviikosta.
Helsingin kaupunki aikoo muuttaa Vuosaaren liikuntapuiston ja sen lähiympäristön asemakaavaa osittain toteutuneen maankäytön mukaiseksi. Kaavakävely suunnittelualueella järjestetään 18.3.2026 kello 16.30–18.
Pienydinvoiman laitospaikkavaihtoehdoiksi on alustavien tutkimusten perusteella valittu Vuosaaren ja Salmisaaren voimalaitosalueet sekä Östersundomin Norrbergetin alue.
Yli 60 vuotta kasassa ollut Topmost-bändi esiintyy edelleen lähes alkuperäisessä kokoonpanossa, sillä kokoonpanon kuudesta jäsenestä neljä on alkuperäisiä. Haastattelussa on bändin alkuperäisjäsen Heimo ”Holle” Holopainen.
Vuosaaren terveysasemalla on työskennellyt 6.10.2025 alkaen kaksi ylilääkäriä. Toinen ylilääkäreistä on Minttu Maijala, jolta kysyimme Vuosaaren terveysaseman kuulumisia.
Vanhoissa kuvissa ollaan Heteniityntien urheilukentän viereisillä kopeilla, missä valmistettiin talkoilla lasikuituveneitä Vuosaaren Urheilukalastajien (VUK) toimesta keväällä 1966. Yksi kuva on myös kahvilan Kampelan vanhan sijainnin edustalta vuodelta 1965.
OmaStadi-äänestys on käynnissä 11.–29.3.2026. Eniten ääniä saaneet ehdotukset menevät toteuttamisvaiheeseen syksyllä 2026.
Lauantaina 7.3. noin kello 23.30 aikaan syttyi kerrostalon porrashuoneessa pieni tulipalo, kun yhden asunnon ulko-ovi ja rappukäytävän irtaimistoa oli sytytetty tuleen Hiekkalaiturintiellä.
Perjantaina 27.2. Vuotalossa järjestetyssä Vuoluklubissa esiintyivät Vuosaaren lukion bändit. Artikkelissa on kuvasatoa onnistuneesta illasta.
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 3.3. kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran (sd.) ja 11 muun valtuutetun 24.9.2025 allekirjoittaman valtuustoaloitteen koskien Vuosaaressa sijaitsevan puiston nimeämistä Viljo Revellin mukaan.
Vuosaaren Urheilutalolle tehdään kesästä alkaen suuri peruskorjaus ja uudistus. Liikuntahallin peruskorjaus toteutetaan ajalla 4.5.–31.12.2026 ja uimahallin vanhemman puolen allasalueen peruskorjaus 1.6.–31.12.2026.
Kesän 1965 ilmakuvassa Vuosaarta rakennetaan kiivaasti.
Kulttuuritila Merirastissa järjestetään kaikille avoin asukatilaisuus tiistaina 10.3. kello 17–19. Kaupungin järjestämässä tilaisuudessa kuullaan Meri-Rastilan ajankohtaisia asioita ja pääsee kertomaan ajatuksia tulevan monitoimitalon asukas- ja harrastuskäytöstä.
Kaupunkilaiset äänestävät OmaStadissa siitä, miten 10 miljoonaa euroa käytetään Helsingin kehittämiseen. Äänestys järjestetään aikavälillä 11.3.–29.3.2026 verkossa. Kaupunki aloittaa eniten ääniä saaneiden ehdotusten toteuttamisen ensi syksynä.
Suuri joukko Lions Club Helsinki / Vuosaaren jäseniä, ystäviä ja yhteistyökumppaneita kokoontui lauantaina 14.2.2026 vuosaarelaiseen Hotel Rantapuistoon juhlistamaan 60 vuoden ikään ehtinyttä virkeää lionsklubia.
Helsingin kaupungin pelastuslaitos avasi maanantaina 23.2.2026 uuden väliaikaisen pelastusaseman Vuosaaren Silttikujan päätyyn. Kauppakeskus Columbuksen vieressä sijaitseva väliaikainen asema mahdollistaa entistä nopeamman avun tulon erityisesti Vuosaaren alueella.
Vuosaarelaisjoukkue sijoittui joko lohkonsa kuudenneksi tai seitsemänneksi. Viikinkien pudotuspelit alkavat lauantaina 28.2.
Meri-Rastilassa asuvalla filosofian maisteri, kirjailija Petri Nurmella on vankka kokemus vankeinhoitoalasta, sillä hän on työskennellyt alalla parikymmentä vuotta ja toimii nykyisin Rikosseuraamuslaitoksen valtakunnallisena työsuojelupäällikkönä.
Poliisi sai lauantaina 14.2. kello 23.36 hätäkeskukselta tehtävän Kallahden Kalkkihiekantiellä yksityisasunnossa tehdystä väkivallasta. Tehtävälle lähti useita poliisin partioita.
Helsingin latujen, luistinratojen ja avantouintipaikkojen kunnot ja aukiolot kannattaa tarkistaa netistä osoitteesta www.ulkoliikunta.fi
Vuosaaren K-Market Aurinkolahdessa alkaa toukokuun alussa mittava laajennus- ja uudistushanke, jossa myymälän koko käytännössä tuplaantuu. Uudistetun kaupan avajaisia vietetään lokakuun lopulla.
Helsingin Satama liittyy Itämeren luonnon suojeluun keskittyvän John Nurmisen Säätiön yhteistyökumppanien joukkoon. Kolmevuotinen pääyhteistyösopimus on osa Helsingin Sataman vastuullisuustyötä,
Laskiaissunnuntain messussa Vuosaaren kirkossa 15.2. siunattiin tehtäviinsä kuusi työntekijää ja 40 seurakunnan vapaaehtoista, jotka tekevät merkityksellistä vapaaehtoistyötä vuosaarelaisten hyväksi.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 10.2. Ulappasaarentiellä sijaitsevan entisen Vuosaaren lämpövoimalan kohtaloa. Lautakunta edellyttää, että Helsingin kaupunki valmistelee teettämisuhan käyttämistä toimenpiteenä ja huolehtii alueen turvallisuudesta.
Vuotalon Pikkusalissa ja Vuosaaren lähimetsissä järjestetään helmikuun lopusta alkaen koko kevään ajan maksuttomia tanssi- ja luontotyöpajoja kaikenikäisille. Työpajoja ohjaavat tanssitaiteilijat Jenni Koistinen ja Virva Talonen.
Urheiluhallien Vuosaaren Urheilutalolla (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) tapahtuu monenlaista talvilomaviikolla 8/2026.
Vanha Pohjoinen ostoskeskus puretaan Hang Out 10 -ravintolan omistajien arvioiden mukaan tulevan kesän lopulla. Vuonna 1965 valmistuneen ostoskeskuksen tilalle rakennetaan asuinkerrostaloja ja muutama pienempi liiketila.
Pakinoitsija kehuu Vuosaareen tulevia uudistuksia.
Kaikki on kutsuttu koko perheen Talviriehaan Hotel Rantapuistoon helmikuussa 2026! Talvirieha tuo yhteen talvisen ulkoilun, yhdessäolon ilon ja monipuolisen ohjelman lapsille ja aikuisille.
Hollannin vanhin jalkapalloseura (perustettu vuonna 1888) Sparta Rotterdam julkisti maanantaina 2.2.2026, että se on tehnyt loppukauden lainasopimuksen Vuosaaressa varttuneen laitahyökkääjä Casper Terhon kanssa. Siirto sisältää osto-option.
Sofia on kaikille avoin kulttuurikeskus ja kokoushotelli Kallahdenniemessä. Sofiassa on myös galleria, kappeli ja ravintola. Kaikki vuosaarelaiset ovat tervetulleita Sofiaan avoimien ovien päivään ystävänpäivänä lauantaina 14.2. klo 10–16.
Puolustusvoimat harjoittelee Sipoossa, Vantaalla ja Helsingissä torstaina 5.3. klo 14 – perjantaina 6.3.2026 klo 23.59. Harjoittelu ei aiheuta melua.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään ja vuosaarelaisuudestaan kertoo Kristian Helanen.
Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 4.2. ja hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman, eli Meri-Rastilan monitoimitalon perusparannuksen ja laajennuksen.
Katso artikkelista kuvia Vuosaaren lukion penkkareista ja vanhojen tansseista.
Mittavan remontin aikana tunnelissa uusitaan kaikki sen tekniset järjestelmät sekä korjataan tunnelirakenteita. Tunnelitekniikan saneeraus on alkanut rivakasti ja työt edenneet aikatauluissaan.
Talviuinti on edelleen kasvattanut suosiotaan. Vuosaaressa on tänä vuonna avoinna kaksi talviuintipaikaa, Sannan saunan ja Rastilan talviuintipaikat.
Vuosaaressa on vieraillut vuosien varrella useita presidenttejä ja pääministereitä. Artikkelissa on kuvia näistä vierailuista.
Susanna Leinonen Companyn ikäihmisten ja ammattitanssijoiden tanssiteos Rajatila saa ensi-iltansa Stoassa 25.3. Yksi teoksen tanssijoista on kirjailija Anja Snellman.
Vuosaaren uimahallin (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) allasalueella järjestetään elokuvailta lauantaina 7.2. kello 19.45–22. Tuolloin esitetään tositapahtumiin perustuva lämminhenkinen Minä ja pingviini -draamakomedia.
Perjantaina 30.1. Viikinkejä vastaan luisteli GrIFK Kauniaisista.
Kulttuurikeskus Sofiassa on nähtävillä uutta uskonnollista taidetta Länsi-Ukrainasta. Kolme itseoppinutta harrastajataiteilijaa tuo puolestaan helmikuuhun kesän ja vihreyden Paratiisi-ryhmänäyttelyllään Hotel Rantapuistossa.
Tiistaina 27.1. noin kello 20 menehtyi henkilö Kauppakeskus Columbuksessa. Tapauksessa ei epäillä rikosta.
DocPoint-elokuvatapahtumat ry:n toiminnanjohtaja Anni Fahler kertoo Vuosaari-lehden haastattelussa dokumenttielokuvafestivaalista ja vuosaarelaisuudestaan.
Helsingin pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Marko Rostedt vastaa Vuosaari-lehden haastattelussa Vuosaarta koskeviin ajankohtaisiin kysymyksiin.
Vuosaarelaisen historioitsija Ville Jalovaaran tammikuussa ilmestynyt Ilmarinen 1941 – Operaatio Nordwind ja Suomi -teos avaa ennennäkemättömän tarkasti operaatio Nordwindin vaiheita sekä Suomen laivaston suurimman menetyksen taustoja.
Torstaina 22.1. kohtasi Viikingit kotiluolassaan Aimo Mäkinen Areenalla KelA:n. Lauantaina 24.1. Viikingit matkasi Wolfpackin vieraaksi Hyrylään.
Kulttuuritila Merirastin todennäköisesti viimeinen toimintavuosi nykyisissä tiloissa on käynnistynyt vilkkaasti. Entisessä kappelissa on esillä Merirasti Pop-Up 26 -yhteistaidenäyttely, jossa on 78 teosta lähialueen 30:ltä ammatti- ja harrastetaiteilijalta.
Vuosi 2025 ei tuonut Helsingin Sataman kautta kulkeneeseen tavaraliikenteeseen tai matkustajamääriin suuria yllätyksiä.
Fintrafficin hankepäällikkö Jukka Värri kertoo haastattelussa, kuinka remonttiin menneen Vuosaaren tietunnelin varareitille siirtyminen on sujunut.
Meri-Rastilan monitoimitalon hankkeessa toteutetaan Merilahden peruskoulun Jaluspolun toimipisteen ja nuorisotalon perusparannus sekä päiväkodin, liikuntahallin, leikkipuiston, kotihoidon taukotilojen ja yhteisötalon sisältävä laajennus.
Sunnuntaiaamuna 18.1. klo 05.30 heräsi Kurkimoisiossa rivitalossa asuva perhe oven kolinaan. Lopullisen hälytyksen ja herätyksen tekivät perheen valppaat koirat. Tuntematon mies pyrki ovesta sisään.
Lauantaina 17.1. Viikingit matkasi Shakersin vieraaksi Keravalle. Viikingit oli tyly vieras ja korjasi pisteet mukanaan loppulukemin 2–8.
Lauantaina 17.1. Vuosaaren uimahallissa meinasi hukkua 11-vuotias tyttö. Valppaana olleet uimavalvojat pelastivat hukkumaisillaan olleen ja jo elottomaksi menneen tytön.
Heteniityntiellä sijaitsevilla liikunta-alueilla ja ulkoilureiteillä on meneillään laaja-alainen kunnostus, joka alkoi vuonna 2025. Lisäksi Heteniitynkentän pohjoisosan paikoitusaluetta laajennetaan ja vanha huoltorakennus uusitaan.
Yle uutisoi 8.1.2026 Helsingin käräjäoikeuden jakamista tuomioista, jotka liittyvät syksyllä 2025 Vuosaaren satamassa paljastuneeseen kokaiinin maahantuontiin.
HopeaCine-elokuvia ja tekijävierailuja on taas tulossa kevätkaudella Vuotalolle (Mosaiikkitori 2). Kauden avaa tiistaina 20.1. Teräsleidit – kuin viimeistä päivää -elokuva.
1970-luvun ja vuoden 2026 kuvassa näkyy Vuosaarentie 3:n tontti.
Vuosaaressa tehtiin vuoden 2025 joulukuussa 75 prosenttia enemmän kauppoja kuin vuoden 2024 joulukuussa. Merkkejä orastavasta piristymisestä oli nähtävillä jo marraskuussa 2025.
Längtar du till ett sommarparadis mitt i vinterkylan? Välkommen till Syrenvägen, ett bildskönt sommarstugeområde där alla känner varandra. Men bakom de ansade odlingarna kan vi ana sprickor i idyllen – eller är det rent av en främmande art som sticker upp?
Ilveskorvenpuiston ja Kangaslammen peruskorjaus etenee. Koko kunnostusurakan arvioidaan olevan valmis syksyllä 2026.
Joulun ja vuodenvaihteen tauon jälkeen alkoivat Viikinkien 2. divisioonan jääkiekko-ottelut perjantaina 9.1. Vuosaaressa HaKia vastaan ja lauantaina 10.1. Klaukkalassa KHT:n vieraana.
Lions Club Helsinki Soihtujen järjestämät markkinat Vuosaaren Mosaiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välissä on suunniteltu pidettäväksi myös vuonna 2026.
Meri-Rastilan kaupunkiuudistus etenee vaiheittain. Alueella sijaitsevat Jaluspolku, Jaluskuja ja Fokkatori ovat osa suunnittelualuetta, jonka kehittämisen tavoitteena on entistä viihtyisämpi ja toimivampi ympäristö.
Torstaina 8.1.2026 kello 16.24 aikaan sai pelastuslaitos ilmoituksen rakennuspalosta Kaivonkatsojantiellä.
Helsingin poliisi pyytää havaintoja Vuosaaressa kadonneesta 22-vuotiaasta miehestä. Viimeiset havainnot hänestä tehtiin 15.12.2025.
Vuosaaren tunnelissa käynnistyy 6.1.2026 mittava remontti, jonka aikana tunnelissa uusitaan kaikki sen tekniset järjestelmät sekä tunnelirakenteita. Artikkelissa Fintraffic kertoo kiertotien käytöstä.
Skanska ja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan asuntotuotanto ovat sopineet 182 vuokra-asunnon rakentamisesta Vuosaarentie 3:een. Rakentaminen käynnistyy joulukuussa 2025 ja kohde valmistuu syksyllä 2027.
Mustavuoren vanhasta kaivoslammesta nostettiin 2,5 autoa ylös 18.11.2025. Helsingin kaupunki nosti ja kuljetti autot pois lammesta. Poliisi oli kiinnostunut, liittyykö yksi nostetuista autoista vuoden 2005 Seppo Korhosen katoamiseen.
Vuoniityn peruskoulun Koukkusaarentien toimipisteessä opiskelee noin 550 oppilasta. Artikkelissa on kuvia koulun matkan varrelta.
Vuosaarelainen Andrei Kazakov on valmistanut kotipanimossaan jo yli 90 eri olutta. Artikkelissa hän kertoo, miten päätyi valmistamaan oluita.
Maaliskuussa perustetulle Porvarinlahden etelärannan luonnonsuojelualueelle on valmisteltu hoito- ja käyttösuunnitelma.
Anastasia Trizna yhdistää töissään näyttelijäntyön, jazzlaulajan uran, tuottajan työn, näyttämötaistelujen kouluttamisen, stunt-työn sekä läheisyyskohtauksien (intimacy) ohjaamisen. Hän näyttelee pääosaa Helsinki 98 -teatterin uusimmassa esityksessä Vuosaaressa.
Meri-Rastilan Haruspuistossa on nähtävänä Itämeri-aiheinen valoteos, jonka Helsingin kaupunki on toteuttanut yhdessä Merilahden peruskoulun oppilaiden kanssa.
Viikinkien jääkiekon miesten edustusjoukkue matkasi lauantaina 13.12. Hyvinkäälle vuoden 2025 viimeiseen otteluun. Odotettavissa oli tiukka Rautaliigan matsi lohkon kolmantena majailevaa Jää-Ahmoja vastaan, jota paikalle tulleet 385 katsojaa pääsivät todistamaan.
Vuosaarelainen Lions Club Soihdut lahjoitti ruokalahjakortteja seurakunnan diakoniatyön kautta apua tarvitseville perheille. Muita tapahtumia vielä joulun alla ovat muun muassa palvelukodin asukkaille pidetyt lukuhetket ja bingoillat sekä joulukuusien myyminen.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 28.11. kaksi ruotsalaismiestä seitsemän vuoden ja 11 kuukauden vankeusrangaistuksiin törkeistä huumausainerikoksista. Oikeudessa käsiteltiin rikoskokonaisuutta, jossa Vuosaaren satamaan salakuljetettiin Kolumbiasta kokaiinia merikontissa.
Vuosaaren ruotsinkielisen ala-asteen eli Nordsjö lågstadieskolan kolmannen luokan oppilaiden Lucia-kulkue esiintyi Vuotalolla perjantaina 12.12
Stadin yhteisötalo Vuosaari (Mustalahdentie 10) on torstaina 18.12. avoinna normaalein arkiaukioloin kello 10–17. Talo on perjantaina 19.12. avoinna kello 10–14, jonka jälkeen se menee joulutauolle.
Kehä III:lta Vuosaaren satamaan johtavan tietunnelin varareitti on valmiina ottamaan vastaan ensi vuodeksi sinne siirtyvän tunneliliikenteen. Varareittiä on kuluneen vuoden aikana monin paikoin uudistettu ja testattu.
Helsingin kaupungin tavoitteena on järjestää kulttuurikeskuksissaan entistä enemmän tapahtumia, joita suunnitellaan ja tehdään yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Salmelan työhön kuuluu olla linkkinä tällaisten tapahtumien järjestämisessä.
Hekan Maustetehtaankatu 2:n ja Hason Gustav Pauligin katu 2:n talot valmistuvat Aurinkolahteen alkuvuodesta 2026. Hekan Vuosaarentie 3:n talojen on puolestaan määrä valmistua vuoden 2027 aikana.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään Vuosaaressa kertoo rastilankalliolainen Kristiina McKenzie.
Kiinnostus suklaaseen voi johtaa jopa oman suklaatehtaan perustamiseen. Näin kävi Esa Karsille, joka perusti vuonna 2020 Vanhankaupungin Suklaa -nimisen yrityksen. Se valmistaa suklaata ja siitä esimerkiksi levyjä, konvehteja, suklaapäällysteisiä pähkinöitä, tahnoja ja kastikkeita.
Step into the spirit of the season with Vox Harmony Group’s atmospheric Christmas Concert, featuring enchanting songs by Warlock, Head, Rutter, and timeless traditional carols. The concert will be held on Sunday 14.12.2025 18:00 at Kulttuuritila Merirasti.
Vuosaaren lukiossa voi opiskella yleislinjan lisäksi musiikki- tai teknologialinjalla. Avoimia ovia pidetään kolmena eri ajankohtana vuodenvaihteen molemmin puolin.
Vuosaarelaiselta Eila Kilpiseltä on ilmestynyt romaani Unen kalastaja. Kilpinen on eläkkeellä oleva opettaja ja omaishoitaja. Kirja on vuonna 1949 syntyneen Kilpisen esikoisteos.
Tietokirjailija Vesa Linnan Itämeri 1916–1945 – Taistelu Suursaaresta ja muita tositarinoita sodista -kirjassa seikkaillaan myös Vuosaaressa.
Vuosaaren Urheilutalolla on erikoisohjelmaa jouluna.
Mustalahdentien Pohjoisen ostokeskuksen VuoApteekkia on luotsannut noin vuoden apteekkari Raisa Kaasinen. VuoApteekista saa nyt myös rokotuksia, kun apteekki ja Farmania Oy ovat aloittaneet yhteistyössä rokotustoiminnan apteekin tiloissa.
Discantus säteilee vastasyntyneen lailla sielukasta laulun tulkintaa uuden taiteellisen johtajansa johdolla, nyt valmiina jakamaan joulun ilon ja rauhan sanomaa joulukonserttien Joulun aikaan -kiertueellaan.
Vuosaaressa oli lauantaina 6.12. parikin eri yleisötilaisuutta itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Vola-kuoron joulukonsertissa on tänä vuonna aivan erityistä taikaa, kun kuoro saa vieraakseen kaksi muuta kokoonpanoa. Naisäänistä koostuva Lauluyhtye Encore sekä Lopen Mieslaulajat saapuvat Volan vieraiksi joulukonserttiin, jonka teemana on kuvaavasti Joulu yhdessä.
Helsingin Lauluveljien perinteisestä adventtikonsertista päästiin nauttimaan täpötäydessä kirkossa sunnuntaina 30.11.
Moni vuosaarelainen ilahtui tiistaina 9.12., kun Vuosaaren seurakuntaneuvosto tarjoili joulupuuroa soppatykistä Mosaiikkitorilla.
Tulli paljasti törkeän huumausainerikoksen, jossa Suomeen salakuljetettiin merikontissa noin 45 kiloa kokaiinia Ecuadorista. Katukaupassa erän arvoksi arvioidaan noin 4,5 miljoonaa euroa. Rikos paljastui syyskuussa 2025 Vuosaaren satamassa toteutetussa operaatiossa.
Helsingin kaupunki valmistelee uusien luonnonsuojelualueiden perustamista Pitkärivin ulkoluodolle ja Huomenlahjan saarelle. Alueet kuuluvat Helsingin luonnonsuojelualueohjelman 2025–2038 kohteisiin.
Miltä näyttäisi Vuosaari, jos se tehtäisiin piparkakkutaikinasta? Sjökullan torpalla (Harbonkatu 10) on jälleen uudet joulukauden koristelut, ja tällä kertaa torpan seinää peittää maisema, josta löytyvät monet tutut talot.
Helsingin kaupunki valmistelee hoito- ja käyttösuunnitelmia Mustavuoren–Porvarinlahden luonnonsuojelualueelle ja Mustavuoren eteläosan valmistelussa olevalle luonnonsuojelualueelle. Molemmilla alueilla on monipuolisia luontoarvoja ja aktiivista virkistyskäyttöä.
Vuosaaressa järjestetään kahdet kaikille avoimet itsenäisyyspäiväjuhlat lauantaina 6.12.
Vantaan Energia ja Helsingin Satama aloittavat uuden yhteistyön. Hiilidioksidi otetaan talteen Vantaan Energian jätevoimalalla ja kuljetetaan satamaan odottamaan laivausta. Satamassa hiilidioksidi nesteytetään ja lastataan kovia paineita ja matalia lämpötiloja kestävään laivaan.
Vuosaarelaisten lionsklubien Auta lasta, auta perhettä -tapahtumassa luovutettiin taas paljon ruokaa ja tavaraa Pienperheyhdistys ry:n kautta alueemme yksinhuoltajaperheille.
Lauantaille 29.11. osui Vuosaaressa useampikin lapsille suunnattu tapahtuma, artikkelissa on esitelty niistä muutama.
Viikolla 48/2025 on Vuosaaressa monenlaista tapahtumaa koko perheelle. Artikkeliin on koottu osa viikon ohjelmakattauksesta.
Vuosaaren lukion syksyn 2025 ylioppilaat on julkaistu.
WWF:n vuosittaisen Vuoden luontokirja -kilpailun finalistit on valittu. Kahdenkymmenenkuuden ehdokkaan joukosta raati on valinnut neljä finalistia. Voittaja julkistetaan 8. joulukuuta.
Vuosaaren lukio teki 13 opiskelijan, 2 opettajan ja rehtorin voimin opintomatkan syksyiseen Ruotsiin.
Viikingit kohtasi sunnuntaina 23.11. Vuosaaressa Wolfpackin Hyrylästä. Kausien varrella vastustaja on osoittanut väkevyytensä, eikä tämä kohtaaminen poikennut aiemmista mitenkään.
Marja Lindholm ja Auli Tynkkynen toteuttavat keväällä kahdeksan kertaa kokoontuvat luottamukselliset ryhmätapaamiset, joissa lähestytään eri tavoin eläkeiän vaikutuksia elämään. Ryhmään ilmoittautuminen on nyt käynnissä.
Uudessa yhteistyössä senioritalon asukkaat pääsevät asioimaan kätevästi Vuosaaren terveysaseman kanssa.
Valtuutettu Ville Jalovaara (sd.) on jättänyt 12.11. valtuustoaloitteen, jossa etsitään tapaa saada Satamasaarentien varrella olevan vanhan lämpövoimalan alue turvalliseksi ja viihtyisäksi. Aloitteessa vaaditaan kaupungin toimia ennen kuin alueella sattuu vakavia onnettomuuksia.
Lauantaina 29.11. kello 13-15.30 Kulttuuritila Merirastissa (Jaluspolku 3) ja sen ympäristössä järjestetään Meri-Rastilan Valojuhla. Maksuttomassa koko perheen tapahtumassa on erilaisia työpajoja, näyttelyn avajaiset, pientä tarjoilua ja lopuksi tulisirkustaidetta.
Kulttuurikeskus Sofian perinteinen adventtitapahtuma järjestetään tuttuun tapaan ensimmäisen adventin aattona lauantaina 29.11. kello 10 alkaen.
Perjantaina 21.11. kello 18.39 aikaan syttyi kerrostalohuoneistossa Hiekkalaiturintiellä tulipalo.
Mustavuoren kaivoslammesta löydetyistä autoista nostettiin tiistaina 2,5 autoa ylös. Keskusrikospoliisi tutkii, liittyykö lammesta löydetyistä autoista yksi vuonna 2005 kadonneen Seppo Korhosen tapaukseen.
Tule kokemaan joulun taikaa ja tunnelmaa! Joulupolku järjestetään lauantaina 29.11. kello 14–17 Vuosaaren Lohikäärmepuistossa ja sen läheisyydessä.
Vuosaaren Silttikujan päässä olevalle kentälle rakennetaan väliaikainen pelastusasema, jonka pitäisi avautua alkuvuodesta 2026. Väliaikaisella pelastusasemalla toimii yksi pelastusyksikkö ja yksi ensihoitoyksikkö.
Kaupunginhallitus päätti 17.11. kokouksessaan, että se esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, että se perustaa Vuosaaren Kalkkisaaren luonnonsuojelualueen.
Vuosaarelaisten Lions Clubien perinteinen Auta lasta, auta perhettä -tuotekeräys järjestetään taas Kauppakeskus Columbuksessa lauantaina 29.11. kello 10–14.
Talvi pöydän alla -näytelmän ensi-ilta on 19.11.2025 Helsinki 98 -teatterissa Vuosaaressa. Haastattelussa ohjaaja Uladzimir Ushakoun kertoo näytelmästä sekä elämästään maanpaossa Suomessa.
Jo yhdeksättä kertaa järjestetty Vuosaaren Valojuhla keräsi lauantaina 15.11. mukavasti väkeä Pohjoisen ostoskeskuksen ympäristöön. Tapahtuman järjestelyistä vastasi pohjoisen Vuosaaren toimijaverkosto.
Perjantaina 14.11. Viikinkien vieraaksi saapui KHT. Ottelu venyi aina rankkareille asti, joista Viikingit korjasi lopulta pisteet 3–2-loppulukemin.
Vuosaaren VPK osallistuu Paloturvallisuusviikkoon tänäkin vuonna Päivä paloasemalla -tapahtumalla. Vuosaaren VPK:lla on avoimet ovet lauantaina 22.11. kello 12–15 osoitteessa Kaivonkatsojantie 14. Ohjelmaa on koko perheelle.
Juha Itkonen kertoo kuulumisiaan Vuosaari-lehden haastattelussa. Hän tulee yhdessä elokuvan ohjaaja Oskari Sipolan kanssa keskustelemaan kirjasta ja elokuvasta Vuotalolle tiistaina 18.11., kun elokuva esitetään HopeaCine-elokuvanäytöksessä.
Energiayhtiö Helen ja Helsingin kaupunki tutkivat mahdollisuutta ydinvoimalaitoksen rakentamiselle Helsinkiin. Nyt käynnistyy selvitys, jonka alkuvaiheessa tutkitaan kolmea vaihtoehtoista paikkaa voimalaitokselle.
Vuosaarelaisen Hanna Weseliuksen Pronominit-teos on valittu vuoden 2025 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Muut ehdokkaat ovat Monika Fagerholm, Marjo Niemi, Riko Saatsi, Elli Salo ja Jarkko Volanen.
Vuosaaren koulujen yhteinen tiedotusilta on 20.11. kello 17.30 Vuoniityn peruskoulun liikuntasalissa (Koukkusaarentie 9). Tilaisuus on tarkoitettu kaikkien Vuosaaren peruskoulujen kuudesluokkalaisten huoltajille.
Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen (vihr.) on perhevapaalla 9.1.–4.10.2026. Helsingin Vihreiden valtuustoryhmä valitsi kokouksessaan 5.11. Vanhasen sijaiseksi toisen kauden kaupunginvaltuutettu Shawn Huffin. Huff on vuosaarelainen.
Jalkapallokausi 2024–2025 päättyy virallisesti 31.10. Jalkapalloseura FC Viikingit vietti perinteistä kauden päätöstilaisuuttaan Vuosaaren lukiolla maanantaina 27.10. Lukion monitoimisali oli täynnä jännittyneitä pelaajia ja heidän huoltajiaan, jotka odottivat tietoa päättyvän kauden palkituista.
Meri-Rastilassa sijaitsevan Haruspuiston kunnostaminen jatkuu skeittipaikan perusparannuksella ja laajennuksella. Suunnitelman mukaan skeittaajat ja skuuttaajat pääsevät uusille esteille kesäkuussa 2026. Haruspuiston laajempi perusparannus alkaa 2026.
Lauantaina 8.11. Viikinkien edustusjoukkue kävi Lohjalla pelaamassa HaKi:a vastaan. Sunnuntaina 9.11. pelattiin Vuosaaren Aimo Mäkinen Areenalla Keravan Shakersia vastaan.
Helsingin kaupungin asemakaavoituksen tiimipäällikkö Tuukka Linnas kertoo artikkelissa Vuosaarta koskevista ajankohtaisista suunnitelmista.
Vuosaari-lehti haastatteli Ruotsista Englannin pääsarjaan siirtynyttä FC Viikinkien kasvatti Eva Nyströmiä. Suomen maajoukkuepuolustaja käy yhä taajaan Vuosaaressa perheensä luona.
Pakinoitsija kertoo lapsuudestaan 1960-luvun Vuosaaressa.
Kauppakeskus Columbuksen kauppakeskuspäällikkö Jenna Vehka-aho kertoo kauppakeskuksen kuulumisia artikkelissa.
Vuosaari-lehden päätoimittaja Antti Honkasen kirjoitus lehden 60-vuotispäivänä 5.11.2025.
Vain pari kuukautta ennen Vuosaari-lehden ilmestymisen alkamista Vuosaareen muutti myös Matti Kanerva perheineen. Kysyimme häneltä, millainen asuinpaikka Vuosaari tuolloin syksyllä 1965 oli.
K-Citymarket Helsinki – Columbuksen ensimmäinen vuosi alkaa olla takana ja kauppias Sasu Hamina kertoo hypermarketin ensimmäisestä vuodesta.
Tiistaina aamupäivällä 28.10. lenkkeilijän päälle hyökkäsi koira Vuosaarenhuipun hiekkatiellä. Hänen avukseen tulivat lähistöllä harjoitelleet Panssariprikaatin varusmiehet.
Vuotalon johtaja Tuuli Tokkola kertoo artikkelissa Vuotalon kuulumisia.
Kiinteistönvälittäjä, toimittaja Erkki Murto-Koivisto kertoo suhteestaan 60 vuotta täyttäneeseen Vuosaari-lehteen.
Vuosaaren Urheilutalo on Itä-Helsingin monipuolisin liikuntapaikka metroaseman kupeessa. Se rakennettiin vuonna 1979. Vuosaari on Urheiluhallien halleista pinta-alaltaan suurin – yli 13 000 m2 – ja asiakasmäärältään Suomen toiseksi suosituin.
Haastattelimme monille vuosaarelaisille tuttua Eero Hildéniä, jonka aktiivisuus näkyy useissa yhdistyksissä ja yhteisöissä.
Helsingin pormestari Daniel Sazonov onnittelee kirjoituksessaan 60 vuotta täyttänyt Vuosaari-lehteä.
Vuosaaren seurakunnan kirkkoherra Jussi Mäkelä kertoo seurakunnan kuulumisia ja onnittelee 60 vuotta täyttänyttä Vuosaari-lehteä.
Vuosaaren Urheilutalolla vietettiin jännittävää halloween-juhlaa torstaina 30.10.
Poliisi pysäytti Vuosaaren sataman tietunnelissa tiistaina 21.10.2025 henkilöauton ylinopeuden vuoksi. Tarkastuksessa havaittiin autosta muistakin rikkeitä.
Vuosaaressa 25 vuotta asunut Esa Lehto, 53, on harrastanut aktiivitasolla maastopyöräilyä noin 15 vuotta. Hänelle on kertynyt pyöräilykilometrejä alkaen vuodesta 2011 noin 54 000. Lehto kertoo haastattelussa tästä vauhdikkaasta lajista.
Vuosaaren golfkentän harjoitusalueelle on asennettu tehokas valaistus.
Aurinkolahdessa Villa Lill Kallvikissa (Juhannusruusunkuja 5) vietetään perinteisiä Kaamosfestivaaleja marraskuussa. Artikkelissa esitellään festivaalien ohjelmaa.
Torstaina 30.10. kello 17–20 Vuosaaren Urheilutalolla (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) ja sen ympäristössä vietetään halloweenia.
Torstaina 23.10. Viikinkien edustusjoukkue kohtasi kotihallissaan vantaalaisen EVU:n. Odotettavissa oli tiukka kamppailu kahden taitavan ja luisteluvahvan joukkueen välillä.
Vuosaaren kirjaston (Mosaiikkitori 2) remontti alkoi 31.5.2025, ja nyt se alkaa olla loppusuoralla. Siksi kirjasto kutsuu kaikkia nauttimaan avajaisviikon tapahtumista 27.10.–31.10.
Heteniitynkentän liikunta-alueille, ulkoilureiteille ja parkkialueelle tehdään vuosien 2025–2027 aikana mittava kunnostus. Lisäksi huoltorakennus uusitaan. Varsinaiset rakennustyöt alkavat 27.10. alkavalla viikolla.
Vuosaarelaisen Hosin Sul Taekwon-do -seuran Árpád Demeter saavutti MM-pronssia taekwon-don maailmanmestaruuskilpailuissa. Kilpailut käytiin Porečissa, Kroatiassa 7.–10.2025. Yhteensä kisoihin osallistui 1 473 kilpaurheilijaa ympäri maailmaa.
Maailman musiikin keskuksen Etnosoi!-tulee, kun muuttolinnut lähtevät. Festivaalin vietto aloitetaan tuttuun tapaan Vuosaaressa Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) perjantaina 31.10. kello 18. Konsertissa esiintyy Pohjois-Makedoniasta tuleva Dobrila & Dorian Duo.
Yle uutisoi 19.10.2025, että vuosaarelaisen RK- tai RK98-nimellä tunnetun katujengin oikeuskäsittelyistä tuli valtiolle suuri lisälasku, kun neljä hovioikeudessa syyttömäksi todettua olivat vankeudessa 9 kuukautta.
Vuosaaren kirjasto sijaitsi ennen Ulappasaarentiellä Vuokeskuksessa eli ns. Raken ostarilla, jossa nykyisin on kerrostalo, jonka kivijalassa on Alepa. Vanhoissa kuvissa muistellaan kirjaston vanhaa paikkaa.
Perjantaina 17.10. Vuosaaren kotiluolaan saapui vieraaksi KeLA Kellokoskelta. Lauantaina 18.10. Viikingit matkusti Hyrylään Tuuskin vieraaksi.
Yhdessä – Tillsammans -konsertti kuullaan Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) tiistaina 28.10. kello 19. Konsertissa esiintyvät Discantus-, Eviva- ja Kaari-kuoro.
Poliisi sai maanantaina 6.10. hätäkeskukselta tehtävän Vuosaareen, jossa ilmoittajan mukaan sekava nainen heitteli tavaraa maahan viidennen kerroksen parvekkeelta.
Itä-Helsingin Taideseuran 46:s vuosinäyttely ”Sävyjä” on esillä Vuotalon galleriassa. Taideseuralaisten osallistuminen oli runsasta ja lopputulos kuvaa monipuolisesti tekijöille mieleisiä aiheita, heidän värimaailmaansa ja käyttämiään tekniikoita.
Vuosaarenlahden Ruusuniemessä sijaitsevan pienvenesataman asemakaavanmuutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 8.10. Pienvenesatamaa laajennettaan, koska Puotilanrannan uusi asuinalue tulee viemään laituripaikkoja Vartiokylänlahdelta.
Vuosaaren tietunneli suljettiin kokeeksi 6.–9.10.2025, jolloin liikenne ohjattiin kulkemaan varareittiä pitkin Niinisaarentien ja Kallvikintien kautta. Fintrafficin hankepäällikkö Jukka Värri kertoo haastattelussa varareitin testaamisesta ja tulevasta tunneliremontista.
Sunnuntaina 12.10. pelattiin tasaiseksi povattu kamppailu Vuosaaressa GrIFK:ta vastaan. Vieraat tekivät ottelun alussa ensimmäisen maalin, mutta sen jälkeen Viikkarit näytti, kuka peliä tulee viemään.
OmaStadin ehdotusaika päättyi sunnuntaina 5.10., ehdotuksia tuli yhteensä koko Helsingissä 1761 kappaletta. Osallistuvan budjetoinnin avulla jaetaan 10 miljoonaan euroa helsinkiläisten toivomalla tavalla.
Keskiviikkona 8.10. Vuotalolla järjestetty Seniorien palvelutori keräsi paikalle 1 100 senioria kuulemaan palveluista, neuvoista ja virikkeistä ikääntyville. Tapahtumassa oli mukana 20 näytteilleasettajaa, jotka tarjosivat tietoa liikkumisen ja vapaa-ajan mahdollisuuksista Vuosaaressa.
Urheiluhallit järjestää koulujen syyslomalla mukavaa ohjelmaa koko perheelle Vuosaaren Urheilutalolla.
Helsingin poliisilaitos tiedotti keskiviikkona 8.10.2025, että se sai syyskuun 2025 alussa ilmoituksen tapahtumasta, jossa miehen epäiltiin katselleen salaa vuosaarelaisen kuntokeskuksen suihkutiloihin. Tapauksen esitutkinta on valmistunut ja rikosepäily siirtyy syyteharkintaan.
OmaStadin ehdotusaika päättyi sunnuntaina 5.10. Osallistuvan budjetoinnin avulla jaetaan 10 miljoonaan euroa helsinkiläisten toivomalla tavalla. Tällä kierroksella OmaStadi-ehdotuksia tehtiin ennätysmäärä.
Mystery Wires -yhtyeen perinteinen syyskonsertti Vuotalossa on tänä vuonna torstaina 23.10. Ennakotietojen mukaan odotettavissa on tuvan täydeltä rautalankamusiikin klassikkoja, mutta mukana on myös brittipopin legendan Cliff Richardin uran alkuvuosien tunnetuimpia levytyksiä.
Kaupunginhallitus kehotti yksimielisessä päätöksessään ”etsimään tavan ja paikan, jossa asukas- tai yhteisötalotoimintaa voidaan jatkaa Vuosaaressa nykyisestä tilasta luopumisen jälkeen.”
Innotank-haravan koti on Vuosaaressa, sillä haravan muotoilija, Innotank-osakas Jukka Enäjärvi ja myyjä Antti Mero ovat molemmat vuosaarelaisia. Sen lisäksi Innotank-harava on kokonaan suomalainen tuote, joka on patentoitu.
Kupunkiympäristölautakunnan lausunnon mukaan entinen kappelirakennus tulee jatkossa palvelemaan nuorisotilana.
Viikingit lähti lauantaina 4.10. Hyrylään tiukkaan kamppailuun pisteistä vastustaja Wolfpackia vastaan.
Vuosaaren tietunnelin varareitin toimivuutta testataan liikenteellä 6.–9.10. Testauksen aikana tunneli on kokonaan suljettu ja liikenne ohjataan parannetulle varareitille.
Päiväkoti Kurkimoision esikoululapset pääsivät osallistumaan päiväkodin viereisen rakennustyömaan peruskivenmuuraukseen.
Pro Finlandia -mitalilla palkittu tenori Jyrki Anttila laulaa yleisön rakastaman Lauantain toivotut -konsertin Vuotalossa torstaina 16.10 kello 18. Anttilaa säestävät huippumuusikot Anu Kosonen (piano) ja Petri Ikkelä (harmonikka).
Suomen koripallomaajoukkueen vuosaarelaistaustainen Mikael Jantunen siirtyi syksyllä Ranskan liigasta Turkin liigaan. 25-vuotias, 204-senttinen ja 99-kiloinen Jantunen oli juuri pelatuissa EM-kisoissa Suomen kantavia voimia yhdessä Lauri Markkasen kanssa.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo Aurinkolahdessa asuva Outi Alaja.
Liki taivaallinen harppumusiikki saatteli maanantaiaamuna 29.9. metromatkaajat matkaan Vuosaaren metroasemalla, kun kuukausien katko metroliikenteessä oli takana. Metron liikennöinti Vuosaareen katkesi remonttien vuoksi 5.5.2025.
Viikingit pelasi kaksi jääkiekko-ottelua viikonloppuna, perjantaina 26.9. kotona ja lauantaina 27.9. vieraissa. Tuloksena peleistä oli kaksi pistettä.
Vuoden viimeiset markkinat järjestettiin Mosiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välissä sunnuntaina 28.9. Aurinkoinen sää suosi tapahtumaa, joten kävijöitä torilla riitti aamupäivästä iltapäivään ilahduttavan runsaasti.
Maanantaina 22.9. noin kello 18.45 oli Vuosaarentie 1:n läheisyydessä kaksi arviolta 14–16-vuotiasta teinipoikaa häirinnyt rollaattorilla liikkuvaa mieshenkilöä.
Vuosaaren historiakävely kävellään lauantaina 4.10. kello 14. Helsingin kävelyfestivaalien teemana on tänä syksynä oppaiden suosikkikierrokset.
Vuotalolla järjestetään keskiviikkona 8.10. maksuton Seniorien palvelutori, joka tarjoaa monenlaista tietoa liikkumisesta, tekemistä ja kohtaamisia. Tapahtuma on osa valtakunnallista Vanhustenviikkoa ja sen järjestää Helsingin kaupunki yhteistyössä järjestöjen ja yhdistysten kanssa.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti 19.9.2025, että se on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa Suomeen salakuljetettiin Kolumbiasta rahtialuksella merikonttiin kätkettynä kokaiinia, jota takavarikoitiin toukokuun 2025 alussa 43,8 kiloa.
Rohkeat nuoret naiset Jamarlizah ”Liz” Hyvärinen ja Katja Ferm päättivät keväällä 2022 perustaa oman leipomon. Se sai nimekseen ODD Bakery. Leipomo on alusta lähtien toiminut Vuosaaren K-Citymarket Helsinki Columbuksen yhteydessä.
Helsinkiläisille eläkeläisille suunnatuissa HopeaCine-näytöksissä esitetään kotimaisia elokuvauutuuksia. Kuhunkin esitykseen kutsutaan vieraiksi elokuvantekijöitä tai elokuva-asiantuntijoita, jotka näytöksen jälkeen avaavat elokuvan tekoprosessia ja tarjoavat uutta ajateltavaa elokuvakatselun syventämiseksi.
Heinäkuussa 2025 avautui Kauppakeskus Columbuksen keskusaukion viereen perinteinen nepalilainen ravintola Basecamp.
Vuosaaren Urheilukalastajat ry (VUK) täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Pitkän historian aikana seura on ollut mukana rakentamassa Vuosaaren alueen identiteettiä niin vesillä kuin maissakin, ja sen vapaaehtoisten työ näkyy edelleen vahvasti paikallisessa yhteisössä.
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy tiedotti perjantaina 19.9.2025, että Vuosaaren metrosilta sekä Vuosaaren ja Rastilan metroasemat avataan liikenteelle maanantaiaamuna 29.9.
Syksyllä 2024 organisaation jäsenet etsivät konttia ja huumausaineita satamassa useita kertoja siinä kuitenkaan onnistumatta. Yhden etsintäyrityksen aikana heidät otettiin lopulta kiinni Vuosaaren satamassa.
Vuosaaren satamatiellä (Mt 103) sijaitseva Vuosaaren tunneli suljetaan tunnelin pesun ja huoltotöiden vuoksi öisin 24.–26.9. kello 22.00–05.00.
Elokuvaohjaaja ja mediataiteilija Marjo Viitala suunnitteli ja toteutti yhdessä helsinkiläisnuorten kanssa Muistan sinut -lyhytelokuvan, jota kuvattiin myös Vuosaaressa. Elokuvan genre muovautui matkan varrella mysteerimäiseksi psykologiseksi kauhuksi.
Kesäkauden viimeiset markkinat Colubuksen ja Vuotalon välisellä Mosaiikkitorilla pidetään sunnuntaina 28.9. kello 10–15. Odotettavissa on taas kunnon markkinatunnelmaa, kun tori- ja kirppiskauppiaiden pöydät notkuvat monenlaista tuotetta.
Vuosaaren alueella järjestettävä Helsingin kaupungin alueliikunta jatkuu syksyllä (1.9.–12.12.2025) monipuolisella ohjelmalla, jonka tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja edistää asukkaiden hyvinvointia ja aktiivisuutta.
Vuosaari-Seura järjestää sienipäivän sunnuntaina 21.9. kello 13–16 Sjökullan torpalla (Harbonkatu 10). Sieninäyttelyssä on esillä parhaat ruokasienet ja yleisimmät myrkylliset sienet. Työnäytöksessä esitellään lankojen värjäystä sienillä.
Vola-kuoro matkustaa esiintymään Krakovaan kuorofestivaaleille lokakuun alussa. Vielä ennen Krakovan matkaa Volaa voi kuulla Apollo-klubilla Kuoroviihteellä-bileissä perjantaina 26.9.
Lions Club Helsinki/Soihtujen ja Viipurin Urheilijoiden vuosittain järjestämissä perinteisissä Syyskipinöissä sunnuntaina 14.9. osanottajien runsas määrä taisi yllättää järjestäjätkin, kun sateinen päivä ei juurikaan tuntunut haittaavan paikalle päivän edetessä tulleita perheitä.
HSL tiedotti tiistaina 16.9.2025, että Itä-Helsingin lähibussiliikenne käynnistyy osalla linjoista uudelleen syksyn aikana kahdessa vaiheessa: 23.9. alkaen: linjat 812, 813, 814, 815, 816, 817 ja 818. 1.10. alkaen: linja 701 sekä linjoilla 813, 816, 817 ja 818 laajempi liikennöinti.
Helsingin poliisilaitos tiedotti perjantaina 12.9., että tutkii rikoskokonaisuutta, jossa ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi useista muista rikoksista. Pakomatkalla kuski ajoi myös Vuosaaressa.
Vuotalossa keskiviikkona 3.9. järjestetyssä yleisötilaisuudessa, jossa oli paikalla liki 200-päinen yleisö, julkistettiin laajan Vuosaaren kaupunginosavisio 2035 -kyselytutkimuksen loppuraportti. Vuosaarivisio 2035 -loppuraportin julkistamistilaisuuden yhteydessä järjestettiin paneeli vuosaarelaisille päättäjille ja valtuutetuille.
Kaartin jääkärirykmentti johti pääkaupunkiseudulla 31.8.–5.9.2025 järjestettyä Lively Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoitusta. Puolustusvoimat harjoitteli tälläkin kertaa myös Vuosaaressa. Harjoituksen johtanut Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, eversti Jussi Annala kertoi Vuosaari-lehdelle harjoituksesta.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 2.9. valtuutettu Ville Jalovaaran (sd.) tekemää talousarvioaloitetta, joka koskee Vuosaareen suunnitellun seniorikeskuksen rakentamista. Asia jäi 2.9. pöydälle, mutta hyväksyttiin hieman muutettuna 9.9. kokouksessa.
Laura Linkola kuvaa itseään Discantus-kuoron onnelliseksi uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Laura valittiin tehtävään kuoron pitkäaikaisen johtajan Nina Melasalmen jättäessä tehtävänsä kesällä 2025.
Artikkelissa on esitelty Hotel Rantapuiston ja Kulttuurikeskus Sofian taidenäyttelyt ja Vuotalon käyttö- ja koriste-esineiden näyttely.
Helsingin poliisilaitos tiedotti perjantaina 5.9.2025, että se pyytää havaintoja kuvien miehestä, jonka epäillään syyllistyneen törkeään ryöstöön Vuosaaressa. Tiistaina 9.9. poliisi tiedotti, että epäilty on tavoitettu, eikä poliisi enää kaipaa vihjeitä.
Nelivuotias Aava on aloittanut tänä syksynä ensimmäiset tanssituntinsa Helsingin tanssiopiston Aurinkolahden toimipisteessä. Hän osallistuu 4–5-vuotiaiden esibalettiin opettaja Adalmiina Toivolan (tanssinopettaja AMK) johdolla, ja tunneilla into on käsinkosketeltavaa.
Koko perheen urheilutapahtuma Syyskipinät järjestetään taas vuosaarelaisen Lions Club Helsinki/Soihtujen ja Viipurin Urheilijoiden yhteistyönä Heteniityn kentällä sunnuntaina 14.9. kello 10–13. Tilaisuus on maksuton. LC Helsinki/Soihtujen teltassa on myynnissä grillimakkaraa, virvokkeita ja muuta purtavaa.
FC Viikinkien järjestämään Syysfestivaalit-jalkapalloturnaukseen otti osaa viikonloppuna 30.–31.8. peräti 140 joukkuetta eri puolilta Suomea. Vuosaaren liikuntapuistossa Kartanon kentillä nähtiin yhteensä liki 1 300 tyttö- ja poikapelaajaa.
Sunnuntaina 31.8. noin kello 9.30 aikaan veneen konehuoneessa syttyi pieni palo Vuosaaren satamassa.
Laajan Vuosaarivisio 2035 -tutkimuksen tulokset julkistetaan Vuotalon Vuosalissa järjestettävässä yleisötilaisuudessa keskiviikkona 3.9. kello 18–20. Vuosaarivisio 2035 -loppuraportti on luettavissa pdf-muodossa Vuosaari-Seuran nettisivuilla.
Viikingit järjesti lauantaina 30.8. Vuosaaren jäähallin Aimo Mäkinen Areenalla JT-Carfix-jääkiekkoturnauksen U13-ikäluokassa. Sarjoina turnauksessa olivat A- ja AAA-tasot.
Vuosaari-toimikunta on saanut valmiiksi noin vuosi sitten aloitetun Vuosaarivisio 2035 -projektin, jonka tuloksia esitellään 3.9. Vuotalossa yleisötilaisuudessa.
Kaartin jääkärirykmentti johtaa Lively Stronghold 25 -paikallispuolustusharjoituksen pääkaupunkiseudulla 31.8.–5.9.2025. Harjoituspaikkakuntina toimii Helsinki, Vantaa, Espoo, Sipoo ja Tuusula.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään Vuosaaressa kertoo Lempi Leinonen.
Artikkelissa on esitelty kuvineen Kallvikintien varressa sijainnutta Shellin huoltoasemaa.
Vuosaaren kauniissa rantamaisemissa järjestettiin lauantaina 23.8. ensimmäistä kertaa Aurinkolahden Rantakymppi -juoksu- ja lenkkeilytapahtuma.
Wanhan Vuosaaren Elojuhlilla 16.8. järjestettiin suosittu tietokilpailu. Kysymykset laati Matti Pöhö. Testaa, mitä sinä tiedät Vuosaaresta!
Artikkelin kuvagalleriasta voi katsella, millaisia autoja Vuosaaressa on liikkunut vuonna 2025.
Viikinkien perinteinen Syysfestivaali-turnaus järjestetään Vuosaaren liikuntapuistossa la 30.–su 31.8. Ilmoittautuneita joukkueita on mukana yli 110 kappaletta. Vanhimmat osallistujat ovat 2014 syntyneitä ja nuorimmat 2019 syntyneitä.
Monipuolista ohjelmaa on taas tiedossa, kun Vuosaaren Satamapäivää vietetään lauantaina 30.8. Vuosaaren satamassa. Pääesiintyjänä on tänä vuonna Meiju Suvas. Visit Vuosaari Weekendiä vietetään myös Kauppakeskus Columbuksessa kattavan tekemisen sekä Hotel Rantapuistossa Venetsialaisten merkeissä.
Vuotalossa sijaitsevan Vuosaaren kirjaston remontissa on edetty siihen vaiheeseen, että pop up -kirjaston rajatut palvelut ovat nyt käytössä normaalissa paikassa Vuotalon ensimmäisessä kerroksessa. Lokakuun 2025 lopulla päästään viettämään uudistetun kirjaston avajaisia.
Silminnäkijän mukaan maanantai-iltana 11.8. Leikkipuisto Lohikäärmepuiston vieressä oli kaksi toistensa kanssa riitelevää nuorisojoukkoa, joista osalla oli kädessään veitset.
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy tiedotti perjantaina 15.8., että Vuosaaren metrosillan korjaustyöt sekä sen aiheuttaman metron liikennöintikatkon aikana tehtävät muut suuret ja pienemmät hankkeet ovat edenneet aikataulussa.
Wanhan Vuosaaren Elojuhlilla oli liikuntaa, jumppaa, musiikkia, sirkusta, paloautoon tutustumista, näytelmää, runoutta, myynti- ja kirppispöytiä, mahantäytettä ja tietoiskuja. Erityisesti Pyhtään kiertävän farmin ponit, lampaat, kanit, vuohet, possut, koirat ja ankat kiinnostivat vauvasta vaariin.
Vuotalon Taiteiden yö – tai pikemminkin iltapäivä – levittäytyi torstaina 14.8. niin sisälle Vuotaloon kuin ulos talon edustalle Vuotorille. Ohjelmassa oli musiikkia, kuvataidetta, erilaisia työpajoja ja mukavaa yhdessäoloa. Artikkelissa on tapahtuman kuvasatoa gallerian muodossa.
Päivän ohjelmassa on luonnonkauniissa Kallahdenniemessä aamujoogaa laiturilla, löylyt tunnelmallisessa rantasaunassa ja Itämerilounas.
Perjantaina 15.8. noin kello 12 maissa sattui puoliperävaunuyhdistelmän kuljettajalle onnettomuus Vuosaaren satamassa Vuosaaren satamatien käännöksessä Satamakaarelle. Ajoneuvo ajautui reuna-aitaa päin ja kaatui kyljelleen sen päälle tullessaan tunnelista mutkaan.
Sunnuntaina 10.8.2025 kello 15.30 poliisi pysäytti kaksi ajoneuvoa, jotka kaahasivat kilpaa Vuosaaren satamaan johtavassa tietunnelissa. Ajoneuvojen vauhdiksi mitattiin 113 kilometriä tunnissa, vaikka alueella nopeusrajoitus on 70 km/h.
Vuosaaren tietunnelin saneeraukseen liittyvät valmistelutyöt alkavat tunnelin ulkopuolella sataman päässä viikolla 34 eli 18.8.2025 alkavalla viikolla. Viikon 35 aikana työalue laajenee, jolloin Satamakaaren ramppi sekä yksi satamasta poispäin johtava ajokaista suljetaan.
Pakinoitsija kertoo kesälomastaan Suomessa.
Ford Mondeo -merkkinen henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon tiistaina 12.8. noin kello 9.45 aikaan Merikorttitiellä. Ajoneuvon kuskin mukaan moottoritilan tulipalo oli seurausta auton kytkimen kiinni leikkaamisesta.
Mosaiikkitori Kauppakeskus Columbuksen ja Vuotalon välisellä aukiolla täyttyy taas torikauppiaiden kojuista ja kirpputoripöydistä Lions Club Helsinki/Soihtujen järjestämillä elokuun markkinoilla sunnuntaina 24.8. kello 10–15.
Lauantaina 23.8. Vuosaari sykkii liikunnan iloa, kun ensimmäinen Aurinkolahden Rantakymppi starttaa hiekkarannalta. Tapahtuman järjestäjien tavoitteena on luoda alueelle vuosittainen, yhteisöllinen liikuntaperinne.
EräViikingit on vakiinnuttanut paikkansa helsinkiläisenä salibandyseurana, jonka yhtenä missiona on lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestäminen eri puolilla Helsinkiä. Seura toimii aktiivisesti myös Vuosaaressa.
HSL tiedotti 11.8.2025, että Taksikuljetus Oy:n liikennöimien lähibussilinjojen liikennöinti päättyy maanantaina 11.8. konkurssin vuoksi. Tilanne koskee Koillis- ja Itä-Helsingin lähibussilinjoja 94B, 603, 701, 702, 704, 802, 805, 812, 813, 814, 815, 816, 817 ja 818.
Yhä suurempi osa Helsingin puistojen ja katualueiden nurmikoista jätetään kesällä kasvamaan aiempaa luonnonmukaisempana. Taustalla on kaupungin pyrkimys luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen.
Suurimpana uudistuksena liikuntakentälle rakennetaan tekojää, joka palvelee luistelijoita myös lauhtuvina talvina. Lisäksi liikunta-alueita ja ulkoilureittejä kunnostetaan ja parkkialuetta laajennetaan. Yleisurheilukentällä ei tehdä kunnostustöitä.
Helsingin poliisilaitoksella on tutkittavana Kallahdessa perjantaina 1.8.2025 sattunut kahden polkupyöräilijän välinen kolari, jonka seurauksena toinen pyöräilijöistä menehtyi.
Noin 12–17-vuotiaista pojista ja muutamasta tytöstä koostuvat ryhmät ovat uhkailleet väkivallalla niin Helsingin kaupungin työntekijöitä kuin liikuntapaikkojen käyttäjiäkin. Poliisin mukaan usein koulujen alkaminen rauhoittaa nuorison häiriökäyttäytymistä.
Perinteiset Wanhan Vuosaaren Elojuhlat järjestetään lauantaina 16.8. kello 13–16 Vuosaaren pohjoisen uuden ostoskeskuksen vieressä Liinamaanpuistossa. Paikalla on muun muassa ihasteltavina ja rapsuteltavina maatilan eläimiä, musiikki- ja teatteriesityksiä sekä myynnissä herkkuja ja käsitöitä.
Helsingin kaupungin Kaavoituskatsaus 2025 esittelee, miten kaupunkia suunnitellaan ja mitkä kohteet ovat ajankohtaisia juuri nyt tai lähitulevaisuudessa. Artikkelissa on ajankohtaisia Vuosaaren kohteita. Koko Helsingin kaavoituskatsaus löytyy pdf:nä osoitteesta hel.fi/kaavoituskatsaus
Yle uutisoi keskiviikkona 6.8.2025, että pakettiauto kaatui kyljelleen Vuosaaren sataman maantietunnelissa keskiviikkona 6.8. kello 11 aikoihin aamupäivällä. Auton kuljettaja loukkaantui lievästi.
Leikkipuisto Lohikäärmepuistossa Lohikäärmeenpolku 3:ssa harjoiteltiin vesiturvallisuuteen liittyviä asioita 28.7.–1.8.
Lions Club Helsinki/Soihtujen uusi presidentti on Sari Sepponen. Soihtujen yleisötapahtumat käynnistyvät elokuussa ja luvassa on muun muassa Vuosaaren Markkinat Mosaiikkitorilla sunnuntaina 24.8. ja lasten oma liikuntatapahtuma Syyskipinät sunnuntaina 14.9. Heteniityn yleisurheilukentällä.
Vuosaaressa on kesän 2025 aikana sattunut uimareille lukuisia onnettomuuksia. Artikkelissa on kerrottu muutamasta Vuosaaressa sattuneesta onnettomuudesta sekä poliisin kannasta siihen, miten vanhemmilla on lapsistaan huolehtimisvastuu vesillä.
Lauantaina 2.8. kello 14.30 aikaan syttyi Leikosaarentie 34:ssä kerrostalon parvekkeella pieni palonalku.
Vuosaaren tietunneli suljetaan liikenteeltä 6.1.2026 alkaen tunnelin korjaustöiden vuoksi. Tunnelin tekniikka ja rakenteet päivitetään kokonaisuudessaan, jotta tunnelissa ajaminen pysyy turvallisena ja sujuvana myös tulevina vuosina. Arvioitu tunnelin sulkuaika on noin vuosi.
Yhteislaulutilaisuudet järjestetään 15.–18. heinäkuuta puistoissa, aukioilla, tapahtumalavoilla ja terasseilla eri puolilla kaupunkia. Tilaisuudet ovat maksuttomia, ja yhteislaulujen sanoitukset voi joko ostaa paikan päältä paperisena versiona tai ladata maksutta verkosta. Perjantaina 18.7. lauletaan Vuosaaressa.
Vuosaaren Leikkipuisto Lohikäärmepuistossa (Lohikäärmeenpolku 3) järjestetään vesiturvallisuuteen liittyvää toimintaa 28.7.–1.8. ma–to aamupäivisin noin kello 10.30 ja iltapäivisin noin kello 14 ja pe noin kello 10.30 ja noin kello 13.30.
Niinisaarentien ja Kallvikintien välisen liikenneympyrän takana olevilla kallioilla oli kytevä maastopalon alku perjantaina 27.6. noin kello 15.30 aikaan. Paikalle osuneiden koiranulkoiluttajien ansiosta se sammutettiin.
Vuosaaren satamatiellä (Mt 103) sijaitseva Vuosaaren tietunneli suljetaan tunnelin pesun vuoksi öisin yksi ajosuunta kerrallaan 1.–4.7. kello 22–05.
Naisten kultajoukkueessa Vuosaaren edustajana oli Mira Kokkonen. Miesten katajoukkueessa Helsingin Shukokaita edustivat Eetu ja Juuso Hellberg.
Kaupunginhallitus päätti maanantaina 16.6. kokouksessaan esittää luonnonsuojelualuetta Mustavuoren eteläosaan ja Heteniityntien koulun asemakaavan muutosta.
Utin jääkärirykmentti harjoittelee Itä-Helsingissä ja Kymenlaaksossa 17.–19.6.2025. Harjoitustilanteisiin liittyy helikoptereiden lentotoimintaa.
Pääkaupunkiseudun Etsintä ry sai sukellettua tänä keväänä Mustavuoren entisen kaivoslammen autot erittäin sameassa vedessä. Toinen auto tunnistettiin irti saadun osan perusteella, toisesta ajoneuvosta ei saatu tunnisteita.
Helsingin työväenopisto ja leikkipuistot tekevät yhteistyötä, jossa seniorit pitävät lapsille kesäkuussa lukutuokioita. Lukemattomat sadut -toiminnan tarkoituksena on vahvistaa lasten lukuintoa.
Vuosaaren tietunnelin saneeraustyöt alkavat vasta loppuvuodesta. Työt pitävät tunnelin suljettuna liki vuoden. Päällekkäisyyttä Vuosaaren metroliikennekatkoksen kanssa ei tulekaan.
Vuosaari-Säätiö julkisti Vuoden vuosaarelainen 2024 -palkinnon sekä kunniamaininnan saajan Rastilan kartanon Cafe Monamissa tiistaina 3.6. pidetyssä palkitsemistilaisuudessa. Vuoden vuosaarelainen 2024 -palkinnon sai Liisa Winberg ja kunniamaininnan Sakari Pennanen.
Merilahden peruskoulun rehtori Timo Heikkisen pitkä työura Vuosaaressa tulee tänä kesänä päätökseensä. Hän on uosien varrella ehtinyt olla mukana useammassa opetussuunnitelmatyössä ja koulun kehittämisessä.
Jalkapalloseura FC Viikinkien käyttämä Heteniityntien eli Hettarin tekonurmikenttä on menossa remonttiin elokuun alussa noin miltei vuodeksi. Tekonurmen alle asennetaan jäädystyslaitteisto, sillä paikalle tulee talvisin tekojäärata.
Torstaina 12.6. klo 10–19 Helsinki-päivä Vuotalossa: Anssi Kela, Unelmien lavatanssit, Jättimuskari, Arne Alligator. Ohjelmassa myös lavatanssit ja Taidepihan avajaiset.
Vuosaarelainen Jussi Paarmas on neljännen polven yrittäjä, joka pyörittää Vartiokylässä ystävänsä Mikko Rouvisen kanssa sähköpolkupyöräfirmaa – tai paremminkin sähköpolkupyörätehdasta – E FAT Finland Oy:tä. Jussi Paarmaksen isoisä Erkki ja isä Timo pyörittivät vuorollaan Vuosaaren Shell-huoltamoa.
På veckoslutet 13.–15.6 är Nordsjö fullt av glada folkdansare från hela Svenskfinland. Cirka 140 dansare i alla åldrar träffas på en så kallad folkdansstämma för att dansa tillsammans. Vuosaaressa pidetään viikonloppuna 13.–15.6. suomenruotsalaisten oma kansantanssifestivaali.
Jalkapallon alle 21-vuotiaiden miesten EM-kisat pidetään 11.–28.6. Slovakiassa. Suomi on mukana U21:n EM-kisoissa historian toista kertaa. Yksi Suomen avainpelaajista on Vuosaaressa varttunut Casper Terho.
Uutelaan Nuottasaaren edustalle 1900-luvun alussa merenrannalle rakennetun Villa Notsundin (Hallkullanniemi 14) mukana kaupunki myy myös lähes 4 900 neliömetrin suuruisen maa-alueen. Kauppaan kuuluu myös rantasauna.
Vuosaaren salilla on viime viikkoina hikoiltu, sillä Vuosaaressa harjoittelevasta Helsingin Shukokaista on lähdössä kuusi kilpailijaa Järvenpään äärimmäisen kovatasoisiin kilpailuihin.
Vuosaaren lukiossa juhlittiin lakkiaispäivänä 31.5. uusien ylioppilaiden valmistumisen lisäksi koulusta 50 vuotta sitten lakin saaneita.
Kulttuurikeskus Sofian (Kallvikinniementie 35) torstaitreffeillä 12.6. kello 13–14 vieraana on itähelsinkiläinen valokuvaaja Reijo Helaakoski. Galleriassa on puolestaan koko kesän esillä näyttely Mongolian tie demokratiaan: vallankumous ilman verenvuodatusta.
Lauantaina 7.6. kello 15.20 aikaan autiona olevissa entisen hotelli Vuorannan sisätiloissa syttyi pieni palo Vilsandinkujalla Ramsinrannassa.
Vuotorin ilmaiskonsertissa 12.6. esiintyvä tähtiartisti Anssi Kela kertoo Vuosaari-lehden haastattelussa, ettei hittibiisiensä esittämiseen kyllästy.
Artikkeliin on koottu erilaista maksutonta kesätoimintaa Vuosaaren lapsille ja nuorille.
Vuosaaren kirjasto siirtyi pop up -kirjaston tiloihin Vuotalon (Mosaiikkitori 2) toisen kerroksen musiikkiluokkaan lauantaista 31.5. lähtien aina 15.8.2025 asti. Tilaan pääsee esteettömästi hissillä. Normaaleihin palveluihin kirjaston uudistetuissa tiloissa palataan syyskuun alussa.
Uusi terveys- ja pelastustoimialan apulaispormestari Maarit Vierunen on lisäksi kaupunginhallituksessa, jossa jäsenenä vuosaarelainen Ville Jalovaara sekä varalla Maija Karhunen Vuosaaresta.
Uutelan ulkoilualueen suosio on näkynyt viime vuosina myös häiriöiden lisääntymisenä. Haasteita ovat aiheuttaneet esimerkiksi luvaton tulenteko maastossa sekä elävien puiden turmeleminen.
Vuosaarelainen Arto A. Manninen toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja vietti vuorotteluvapaavuoden puolisonsa kanssa Kreikan kymmenen suurimman saaren joukkoon kuuluvalla Samoksella. Tuosta vajaasta vuodesta, 345 päivästä, vuonna 2011–2012 hän kirjoitti päiväkirjamaisen matkakirjan Noin yksi vuosi.
Ratkaisemattomien tontinhallintahaasteiden takia hankkeelle on alkuvuodesta 2025 päätetty etsiä uusi sijainti Vuosaaren alueelta, johon hanke voitaisiin toteuttaa. Tämä tarkoittaa uudisrakennuksen viivästymistä muutamalla vuodella.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 27.5. kokouksessaan Vuosaarenlahden pienvenesataman laajentamista. Kaavaratkaisu mahdollistaa pienvenesataman laajennuksen. Tavoitteena on lisätä alueen talvisäilytys- ja laituripaikkoja sekä mahdollistaa alueen merellisten palvelujen kehittyminen ja lisääminen.
Tavoitteena on muun muassa sulkea Kallahden pienempiä päiväkoteja ja rakentaa uusi päiväkotirakennus, lisätä omistusasumista sekä kehittää virkistysalueita. Kallahden suunnitteluperiaatteet on tarkoitus viedä kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi syksyllä 2025.
Ilveskorvenpuiston perusparannus alkoi vuoden 2024 lopulla Kangaslammen ruoppauksella. Lammesta imuruopattiin tuhansia tonneja lietettä ja lehtimassaa, joka johdettiin putkia pitkin polymeeriliuostankin läpi rannalla olleisiin geotuubeihin. Niissä olleista raoista vesi valui pois ja massa jäi muhimaan geotuubeihin.
Suurimmalla osalla Helsingin uimarannoista vedenlaatu on ollut viime vuosina hyvä tai erinomainen. Uimarantojen vedenlaatua valvotaan säännöllisesti läpi kesän. Rantapelastajat päivystävät uimarannoilla 2.6.–10.8, tänä kesänä myös Kivinokassa ja Puotilassa.
Elämänsä ensimmäiset 20 vuotta Vuosaaressa asunut Susanna Mälkki on uusi suunnannäyttäjä kansainvälisesti arvostetun suomalaisen kapellimestarikoulutuksen pitkässä jatkumossa. Hän aloittaa Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina 1.8.2025.
Helsingin satamien ilmansaasteiden pitoisuudet ovat nykyään matalia, kertovat HSY:n mittaukset. Tähän ovat vaikuttaneet sekä autokannan uusiutuminen ja pakokaasupäästöjen puhdistuminen että laivaliikenteen päästöjen vähentyminen. Myös maasähköön siirtyminen on vähentänyt laivapäästöjä satamissa.
U15-tyttöjen jalkapallomaajoukkue eli Pikkuhelmarit kohtasi kahdessa maaottelussa Tšekin. Ottelut pelattiin Eerikkilässä 11.5. ja 13.5. FC Viikinkien Mira Säikkö esitti otteluissa mainioita otteita ja teki molemmissa peleissä maalinkin.
Itä-Helsingin Taideseuran pop up -näyttelysarja jatkuu vielä. Kolme kurssia ovat esitelleet teoksiaan ja toimintaansa kerhotalo Sasekan Montussa toukokuussa.
Mosaiikkitori täyttyi markkinaväestä sunnuntaina 25.5. Vaisun aamun jälkeen torilla kävi pian melkoinen kuhina auringonkin jo pilkistäessä pilviverhon takaa.
Meri-Rastilan torilla ja sen ympäristössä vietettiin lauantaina 24.5. jo perinteiseksi muodostuneita Meri-Rastilan Kyläjuhlia. Monipuolinen ohjelma, kaunis kevätsää ja mukava yhdessä tekeminen houkutteli Meri-Rastilan torille ja sen ympäristöön runsaasti kävijöitä.
Torstaina 22.5. kello 17 aikaan ruuan käry aiheutti hälytyksen Iiluodontiellä.
Helsingin kaupunki laatii Vuosaaren kaupunginosassa sijaitsevan leikkipaikka Marielundinpuiston puistosuunnitelmaa. Puistosuunnitelman luonnos esitellään asukkaille maanantaina 2.6. klo 18–19 leikkipaikka Marielundinpuistossa (Marielundin puistotie 2).
Vuosaarelaisen tietokirjailija ja valokuvaaja Antti Kolin Siivekkäät ystävämme on tietokirja lähiluonnon eläinten käyttäytymisestä. Kussakin luvussa kerrotaan kuvin ja sanoin tilanteesta linnun tai perhosen elämässä, aiheeseen liittyvistä tutkimuksista sekä opastetaan lukijaa omien havaintojen tekemisessä.
Aurinkolahden rantabulevardilla vieraili päivän aikana arviolta reilut 4 000 henkilöä, kun jokakeväinen odotettu vuosaarelaisen Lions Club Helsinki/Soihtujen hyväntekeväisyystapahtuma Aurinkokirppis järjestettiin lauantaina 17.5.
Street Food Siesta -katuruokatapahtuma tulee taas Vuosaaren Aurinkolahden aukiolle (Solvikinkatu 1). Myynnissä on paikan päällä syötäväksi tai mukaan otettavaksi ruokaa ja herkkuja Suomesta ja eri puolilta maailmaa.
Vuosaaren Kesäteatterin Kyklooppia ja Juliaa -esityksen ensi-ilta on 2.6. Kulttuuritila Merirastissa, vanhan kappelin upeassa salissa Meri-Rastilan torin laidalla.
Sunnuntaina 18.5. kello 10.45 Vuosaaren satamassa tapahtui pieni vuoto syövyttävää ainetta sisältävässä säiliössä.
Keskiviikkona 7.5. Vuosaaren lukiossa eli Vuolussa vietettiin Yrittäjien päivää. Vuolun omat Vuosi yrittäjänä -kurssin NYT-yritykset esittäytyivät ruokalassa. Itä-Helsingin yrittäjät puhuivat ja antoivat vinkkejä yrittäjyys-kurssilaisille sekä toisen vuosikurssin opiskelijoille yrittäjyydestä.
Helsingin demarien piirikokous päätti ehdottaa kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaraa sosialidemokraattien ehdokkaana Helsingin kaupunginhallitukseen.
Vuosaaren musiikkiopisto vietti 20-vuotisjuhlaansa perjantaina 9.5. Vuotalossa. Konsertissa kuultiin laaja kirjo oppilaiden esityksiä, jotka kuvastivat oppilaitoksen monipuolista tarjontaa.
Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukion kevään 2025 ylioppilaat. Listassa on niiden nimet, jotka eivät ole kieltäneet nimensä antamista medialle.
Helsingin kaupunki suunnittelee Porslahdentien ja Tyynylaavantien kulmaan pelastuskeskuksesta ja asuinkerrostaloista koostuvaa keskustakortttelia. Suunnitelmassa pelastuskeskus sijoittuu korttelin eteläosaan ja korkeintaan kahdeksankerroksiset asuinkerrostalot korttelin pohjoisosaan.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo runoilija, kuvittaja ja esitystaiteilija Outi-Illuusia Parviainen.
Lions Club Helsinki/Soihtujen hyväntekeväisyystapahtumat ovat toukokuussa Aurinkokirppis Aurinkolahden rantabulevardilla lauantaina 17.5. ja Vuosaaren markkinat Mosaiikkitorilla sunnuntaina 25.5. Myyntiaika on molemmissa tapahtumissa kello 10–15.
Perinteinen Meri-Rastilan Kyläjuhla on tänä vuonna lauantaina 24.5. klo 13–16. Tapahtuma levittäytyy Meri-Rastilan torille. Lisäksi nuorisotalo Merirastissa, Ankkuripaikassa ja Kulttuuritila Merirastissa on avoimet ovet tapahtuman ajan.
Vuotalossa lauantaina 24.5. esitettävä Vain elämää, ei sen vähempää -tanssiteos on osa Helsingin kaupungin iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan edistämistä ja neljäs hankkeen aikana valmistunut iäkkäiden esittämä tanssiteos. Kaksi siinä esiintyvää senioria kertoo mietteitään projektista.
Vuosaari – luontohelmi metropolissa -kirjan tekijä Reijo Helaakoski kertoo, että kirjan ytimessä ovat hänen ottamansa valokuvat Vuosaaren lähiluonnosta, niiden taustatarinat ja omat kokemuksensa alueelta.
Volan kevätkonsertti järjestetään Vuosaaressa, Puistopolun peruskoulun (Punakiventie 4) juhlasalissa tiistaina 20.5. kello 18.30. Konsertin teemana on ”Meiltä ja muualta”, ja ohjelmistossa kuullaan lauluja suomalaisesta kansanmusiikista kansainvälisiin hitteihin.
Joka kymmenes luulee, että matkustajan kyyditseminen sähköpotkulaudalla on sallittua, kertoo Liikenneturvan kysely. Myös jalkakäytävällä sähköpotkulautailusta on vallalla virheellisiä käsityksiä. Liikenneturvan 5.5.2025 alkaneessa kampanjassa tuodaan esille sähköpotkulautailun riskipaikkoja.
Jo perinteeksi muodostunutta Sjökulla-päivää vietetään jälleen lauantaina 17.5. kello 14–17 Sjökullan torpan pihalla. Tapahtumassa on esityksiä ja toimintaa kaikenikäisille, lisäksi kahvio palvelee koko tapahtuman ajan.
Itähelsinkiläisen yleisurheiluseura Viipurin Urheilijoiden lasten kesäleireille voi ilmoittautua 31.5.2025 saakka. Yhden tai kahden viikon leirit pidetään arkipäivisin maanantaista perjantaihin 2.6.–13.6.2025. Kaikissa ryhmissä on vielä tilaa.
Senioritalo Ceciliassa (Punakiventie 2) järjestetään monenlaisia maksuttomia tapahtumia senioreille.
Sunnuntaina 18.5. kello 18 esiintyy helsinkiläinen kamarikuoro Vivace Vuosaaren Hotel Rantapuiston auditoriossa. Kuoron ulkomaiden kuorokisoissa palkitut ohjelmat esitetään tässä folk-konsertissa.
Vuosaaren purettavassa lukiorakennuksessa toimivan Helsinki 98 -teatterin näytelmä Neuvostoihmisen loppu on valittu Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoon. Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin tuotantoon perustuvaa näytelmää on esitetty jo 74 kertaa täysille katsomoille Vuosaaressa.
Vuosaaren metroliikenne katkesi silta- ja metroasemaremonttien takia maanantaina 5.5. Metron korvaava liikenne hoidetaan bussiyhteyksillä, ja metroliikenne Vuosaareen ja Rastilaan alkaa jälleen maanantaina 29.9.2025. Bussi 99V tarjoaa yhdessä bussien 98 ja 560 kanssa metroa korvaavan palvelun.
Perinteinen Aurinkokirppis järjestetään Aurinkolahden rantabulevardilla lauantaina 17.5. kello 10–15. Kesä alkaa kirppiksestä ja siellä tapaavat iloisissa tunnelmissa niin myyjät kuin ostajatkin. Rantabulevardilla on myyntipaikat noin 150 myyjälle.
Puoliltapäivin sunnuntaina 4.5. riitti Mosaiikkitorilla vilskettä, kun itähelsinkiläisen yleisurheiluseura Viipurin Urheilijoiden järjestämä Vuosaari Run -juoksukisa starttasi.
Daniel Kärnä, 16, kuuluu vielä Vuosaaren VPK:n nuoriso-osastoon, mutta osallistuu miehistöosaston harjoituksiin.
Helsingin kaupungin liikuntapalvelut hakee vuokralaisia ja toteuttajia viidelle sauna- ja talviuintipaikalle. Haettavat saunapaikat sijaitsevat Aurinkolahden uimarannalla, Tapaninvainion uimarannalla, Jätkäsaaressa Saukonpaaden aallonmurtajalla, Palettilammen uimarannalla ja Eiran Meripuistossa.
Discantus-kuoro konsertoi tiistaina 13.5. Vuosaaren kirkossa haikeissa tunnelmissa. Kestoltaan noin tunnin mittainen konsertti luo tunnelmia kesäisestä luonnosta ja kaipauksesta. Tähän konserttiin päättyy myös 25 vuotta kestänyt yhteistyö kuoronjohtaja Nina Melasalmen kanssa.
Sadat lapset ja aikuiset kokoontuivat jälleen sunnuntaina 4.5. Vuosaaren kirkon liepeille nauttimaan seurakunnan järjestämästä Yhteisvastuutapahtumasta. Kolea sää ja hienoinen sateen uhka verottivat hieman väkimäärää viime vuodesta.
Polkupyöräkauden alettua myös polkupyörävarkaat ovat aktivoituneet. Artikkelissa on Helsingin poliisilaitoksen vinkkejä polkupyörän omistajille.
Vuosaaren kirjastossa tehdään kesän aikana lattiaremontti ja tilamuutoksia. Remontin aikana 2.6.–15.8.2025 kirjasto palvelee pop up -tilassa Vuotalon 2. kerroksen musiikkiluokassa. Lasten kirjastoauto Skidi pysähtyy Vuotalon pihalla kesällä kuutena maanantaina ja täydentää näin Vuosaaren kirjastopalveluita.
Jari Koskela on työskennellyt Helsingin kaupungin palveluksessa Vuotalon valaistusmestarina syksystä 2011 lähtien. Työkohtaamisista on syntynyt 25 valokuvan valokuvanäyttely Kulttuuritila Merirastiin.
Kaakkoisen suurpiirin ja Vuosaaren peruspiirin uusi stadiluotsi Gurmann Saini kertoo haastattelussa stadiluotsin työstään. Nykyisin Vantaalla asuva Saini asui lapsena seitsemän Vuosaaren Meri-Rastilassa.
Hyvä tapa tutustua Kallahden kivikerhon toimintaan on vierailla 30-vuotisjuhlan kunniaksi Gabro-talossa (Leikosaarentie 20, käynti Mustankivenpolulta) järjestettävissä avoimissa ovissa lauantaina 3.5. kello 10–15. Ohjelmassa on työnäytöksiä, näyttely kerholaisten töistä ja kivistä, myyntipöytiä sekä kahvila.
Neljättä kertaa järjestetyissä Vuosaaren yhteisissä roskatalkoissa kerättiin yhteisiltä alueiltamme sinne kuulumatonta roskaa aurinkoisessa säässä kaikkiaan yli 300 osallistujan voimin.
Vuosaaren Mosaiikkitori täyttyi keväisestä tunnelmasta vuoden ensimmäisillä markkinoilla torstaina 24.4. Seuraavat markkinat Mosaiikkitorilla pidetään sunnuntaina 25.5. klo 10–15.
Itä-Helsingin Taideseuran pop up -näyttelysarja on käynnistynyt ja kolme ryhmää ovat jo esitelleet teoksiaan ja toimintaansa kerhotalo Sasekan Montussa.
Helsingin poliisilaitos tiedotti torstaina 24.4.2025, että se tutkii epäiltyä liikenneturvallisuuden vaarantamista, joka tapahtui Vuosaaressa torstaina 3.4.2025 noin kello 16. Autoilija oli törmännyt autollaan suojatietietä ylittäneeseen lapseen ja jatkanut törmäyksen jälkeen matkaansa.
Keskiviikkoaamuna 23.4. noin kello 9.30 havaitsi ohikulkija Porslahdentie 10:n edustalla pahaan kiipeliin joutuneen urosmetsäkauriin. Eläin oli yrittänyt mennä metalliaidan läpi, mutta jäänyt siihen lonkistaan kiinni.
Vuosaarelaisvaltuutetut valtuustokaudelle 2025–29 ovat Ville Jalovaara, Shawn Huff, Alviina Alametsä, Silja Paavola, Maarit Vierunen ja Maija Karhunen. Kysyimme haastattelussa, mitä he pitävät tärkeinä valtuustoasioina.
Iryna Serebriakovan, 36, dokumentaariset näytelmät ovat kovassa nosteessa pitkin Eurooppaa. Miehet päivänvalossa -näytelmää on esitetty Saksassa, Ruotsissa, Espanjassa ja Puolassa. Nyt Vuosaaressa toimiva Helsinki 98 -teatteriryhmä valmistaa näytelmän vanhan lukion sisäpihalle.
Helsingin kaupunginmuseon kuvassa on Heteniityntien koulurakennuksen harjannostajaisissa vuonna 1949.
Odotettu Vuosaaren alueen yhteinen roskienkeruutapahtuma järjestetään tänä keväänä pääsiäisen ja vapun välissä la 26.–su 27.4. kello 10–15. Suuren suosion saavuttaneissa hyvän mielen talkoissa kerääjille on tuttuun tapaan tarjolla lainaksi keräyspihdit ja säkit kaupungin puolesta. Urakan lopuksi tarjotaan talkookahvit.
Viikingit sai perjantaina 11.4. kiekkovieraita Yhdysvalloista 1,5 viikoksi, kun philadelphialaisen Haverford Hawks -seuran pelaajia perheineen saapui jo perinteiseksi muodostuneeseen tapaan Viikkareiden vieraaksi. Seurat ovat tehneet kulttuuri- ja pelaajavaihtoyhteistyötä jo vuodesta 1999 lähtien.
Vuosaaren Gabro-talolla tukikohtaansa pitävä Kallahden kivikerho täyttää tänä vuona 30 vuotta. Kivikerhossa hiotaan kiviä sekä suunnitellaan ja tehdään hopeakoruja. Jäseniä kerholla on tällä hetkellä 70.
Vuosaaren Melontakeskuksessa (Harbonkatu 13) järjestetään lauantaina 26.4. kello 10–15 Garage Sale -myyntitapahtuma, jossa myydään käytettyjä melonta- ja retkeilyvarusteita. Paikalle voi tulla myymään varusteita 15 € kirppispaikkahintaan.
Urheiluhallit järjestää Vuosaaren Urheilutalolla ohjattua sulkapalloa ja rentoa pelaamista keskiviikkona 23.4. kello 19–20.30. Ohjaajana toimii Ike Rautio, joka on racketlonin moninkertainen seniorien SM-mitalisti. Sulkapallotapahtuman hinta 10 €/90 min.
Vuosaarelainen Rosa Kumar Saarinen tippui The Voice of Finland -televisiolaulukisasta semifinaalivaiheessa perjantaina 18.4. Kumar Saarinen esitti 14:nnen kauden semifinaalissa Queenin klassikkokappale Bohemian Rhapsodyn.
Kuusi Vuosaaressa asuvaa ehdokasta tuli valituksi Helsingin uuteen kaupunginvaltuustoon myös keskiviikkona 16.4. suoritetun tarkistuslaskennan valmistuttua. Vuosaarelaisvaltuutetut kauden 2025–29 ovat Ville Jalovaara, Shawn Huff, Alviina Alametsä, Silja Paavola, Maarit Vierunen ja Maija Karhunen.
Vuosaaren markkinat ja kirpputori järjestetään iltatorina Kauppakeskus Columbuksen ja Vuotalon välisellä Mosaiikkitorilla torstaina 24.4. kello 15–19. Markkinat järjestää Lions Club Helsinki/Soihdut ry. Se on voittoa tavoittelematon vapaaehtoisjärjestö, joka kerää varoja vuosaarelaisten perheiden, lasten ja nuorten hyväksi.
Vuosaaren yhteisissä roskienkeruutalkoissa, jotka pidetään la 26.–su 27.4., kerääjille on tuttuun tapaan lainattavana keräyspihtejä ja muita välineitä sekä urakan lopuksi talkookahvit.
Vuosaari-Seuran tukikohdan ympäristöön Sjökullan torpalle on viritetty monenlaisia pääsiäiskoristeita, joita pääsee ihastelemaan.
Lähimaksulla on voinut maksaa maaliskuun lopusta alkaen kaikissa HSL:n liikennevälineissä: busseissa, lähijunissa, ratikoissa ja metrossa sekä Suomenlinnan lautalla. Lippu myös kelpaa kaikissa HSL:n liikennevälineissä, eli nyt lipulla voi vaihtaa sinisiin busseihin.
Helsingin poliisilaitos tiedotti torstaina 10.4., että poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan Espoon Suvelassa 5.12.2024 tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta. Katujengiin liittyvien henkilöiden epäillään surmanneen kolmannen henkilön ryöstön yhteydessä. Ampumase löytyi myöhemmin metsästä Vuosaaresta.
Helsingin kaupunki pyrkii pääsemään eroon omistamistaan arvorakennuksista, joille sillä itsellään ei ole käyttöä ja joiden käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat käyneet suuriksi. Artikkelissa käydään läpi viime aikoina huutokaupan olleita tai olevia vuosaarelaiskohteita.
Lions Club Helsinki/Vuosaaren lipaskeräyksessä kerätään rahaa kamiinoiden lähettämiseksi ukrainalaisperheille. Suomen Lions Clubit ovat lähettäneet Ukrainaan jo liki 6 500 kamiinaa Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan alettua. Kamiinoille on käyttöä lämmön- ja energianlähteenä.
Ramsinniemessä sijaitsevan entisen hotelli Vuorannan alueen rakennussuunnitelmat olivat otsikoissa, kun kaavamuutosta koskeva esitys vedettiin pois kaupunkiympäristölautakunnan 18.3.2025 järjestetystä kokouksesta. Nyt suunnitelmat olivat uudelleen kaupunkiympäristölautakunnassa, mutta jäivät pöydälle.
Vuosaarelainen Rosa Kumar Saarinen esiintyi suositun The Voice of Finland -televisio-ohjelman 14:nnen kauden ensimmäisessä livelähetyksessä perjantaina 4.4. Hän esitti Turun tapahtumakeskus Logomon lavalla Kansasin kappaleen Dust in the Wind.
Vuosaareen tulevien liikenteen poikkeusjärjestelyjen asioista keskusteltiin keskiviikkona 2.4. Vuotalon Kahvila Pokkarissa Kaupunkiliikenne Oy:n, Fintrafficin ja HSL:n järjestämässä asukasillassa.
Vuosaarelaisyhteisöt Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta ovat tehneet muistutuksen, joka koskee Vuosaarentien 3:n poikkeamislupaa kaavasta. Lisäksi samat yhteisöt ovat tehneet kannanoton Vuorannan asemakaavasta.
Ressun lukiota käyvä vuosaarelainen Rosa Kumar Saarinen, 17, on edennyt television The Voice of Finland -laulukilpailun 14:nnen kauden live-esiintymisiin Elastisen joukkueessa. Nuorta musiikkilahjakkuutta ei juuri jännitä esiintyminen.
Vuosaaressa pelataan lentopalloa edelleen korkealla tasolla. Viikinkien miesten joukkue pelaa aluesarjaa, jossa on mukana parhaita joukkueita eri puolilta Etelä-Suomea.
Ti 1.4.–to 12.6. Vuotalon aulassa on esillä Muuttolinnut-näyttelyn oheisohjelmana Arno Rautavaara: Lintukuvia Suomenlahdelta. Arno Rautavaara on eläkkeellä oleva helsinkiläinen biologi, tietokirjatoimittaja ja luontokuvaaja, joka aloitti luonnon valokuvaamisen vuonna 1963.
Helsingin Sataman matkustajaliikenne päätyi 5 % kasvuun vuositasolla, ja syksyllä sekä Tallinnan että Tukholman reiteillä oli täysi matkustaja-autolauttojen aluskapasiteetti käytössä, myös tavaraliikenteen kehitys yllätti positiivisesti.
Kulttuuritila Merirastissa pidettiin torstaina 27. maaliskuuta Vuosaari-Seuran järjestämä kuntavaalipaneeli. Asukkaita oli kiitettävästi paikalla, salin täydeltä.
Sunnuntaina 23.3. Vuosaaren kirkko täyttyi iloisesta musiikista, kun Vuosaaren musiikkiopiston Näppärit ja Helsingin pitäjän Spelarit esiintyivät. Konsertissa kuultiin etupäässä suomalaista ja pohjoismaista kansanmusiikkia. Spelarit ja Vuomun Näppärit esittivät myös yhteisiä kappaleita.
Rastilan leirintäalueelle tulevan liikennekaupungin toiminnan odotetaan käynnistyvän Rastilassa viimeistään 2026 syksyllä. Rakentaminen leirintäalueella alkaa aikaisintaan syksyllä 2025. Aikataulu muuttui, koska kaupungin rakentamisesta saamat tarjoukset ylittivät reilusti hankkeelle asetetun enimmäishinnan.
Itähelsinkiläinen yleisurheiluseura Viipurin Urheilijat järjestää sunnuntaina 4.5. juoksutapahtuma Vuosaari Runin Vuosaaressa. Viiden kilometrin mittaisen reitin voi juosta tapahtumassa 1–3 kertaa, eli tarjolla on 5, 10 ja 15 kilometrin mittaiset matkat monessa eri sarjassa junioreista senioreihin.
Torstaina 3.4. kuullaan Vuotalossa maailmanensi-ilta, kun arabialaisesta musiikista vaikutteita ammentava Wishamalii ja 17-henkinen Sointi Jazz Orchestra esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä.
Vuosaaren Eteläinen ostoskeskus valmistui Punakiventien ja Vuosaarentien risteykseen vuonna 1967. Ostari purettiin vuonna 2003. Artikkelissa kerrotaan kuvin ja sanoin ostarin historiasta.
Vuosaaren metroliikennne katkeaa metrosillan korjauksen takia viideksi kuukaudeksi 5.5.–28.9.2025, ja Vuosaaren tietunnelit suljetaan huoltotöiden takia kesällä 2025 noin vuodeksi. Vuosaaren liikennettä koskevista muutoksista järjestetään asukastilaisuus keskiviikkona 2.4. kello 17.30–19 Vuotalon Kahvila Pokkarissa.
Vuosaaren metrosillan korjaustyöt aiheuttavat metron liikennöintikatkon 5.5.–28.9.2025. Kesällä 2025 käynnistyy myös Vuosaaren tietunnelin saneeraus, joka kestää noin vuoden.
Joitain vuosaarelaisia on ihmetyttänyt, minkä takia vuosaarelaisten koulujen piha-alueilla ja niiden läheisyydessä on näkynyt viime aikoina tavallista useammin poliisiautoja ja poliiseja. Kyseessä ei ole Vuosaaren turvallisuustilanteen heikentyminen, vaan Poliisihallituksen luoma uusi tapa lisätä näkyvyyttä ja läsnäoloa kouluilla.
Vuosaaren kolmas ostoskeskus valmistui vuonna 1967 Ulappasaarentie 2:een. Ostari sai nimikilvassa nimekseen Vuokeskus. Nykyisin ostarin paikalla on asuinkerrostalo ja Alepa.
Hakuaika koululaisten iltapäivätoimintaan ensi lukuvuodelle (2025–2026) on 17.3.–16.4.2025. Hakemukset tehdään ensisijaisesti Wilmassa, jonne tulevien ekaluokkaisten huoltajat tekevät itse tunnuksen. Kaikille hakuaikana hakeneille 1.–2.-luokkalaisille tarjotaan paikkaa.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 25.2. Heteniityn koulun koulurakennus suojellaan ja remontoidaan. Koulurakennuksen yhteyteen mahdollistetaan laajennus, jossa on koulutilojen lisäksi esikoulu sekä kokoontumis- ettäVuoniity liikuntatiloja.
Oppilaat ovat tehneet lopputöitä oman mielenkiintonsa mukaan hyvinkin erilaisista aiheista ja erilaisilla tekniikoilla. Vuotalossa on näytteillä esimerkiksi maalauksia, keramiikkatöitä, pienoismalleja ja vaatteita. Lopputyönäyttely on avoinna yleisölle la–to 22.3.–3.4.
Helsingin kaupungin neljäs luonnonsuojelualueohjelma on valmistunut. Siinä esitetään yhteensä 120 kohteen rauhoittamista vuosien 2025–2040 aikana. Ohjelman myötä suojeltu pinta-ala maa-alueilla kaksinkertaistuu ja kymmenkertaistuu merialueilla.
Vuosaari-Seura järjestää kaikille avoimen Vuosaaren kuntavaalipaneelin torstaina 27.3. kello 18–20 Kulttuuritila Merirastissa. Paneeliin on kutsuttu viiden suurimman valtuustoryhmän nimeämät ehdokkaat keskustelemaan Vuosaaren ja yleisemmin Itä-Helsingin keskeisistä kysymyksistä.
Kaupunkiympäristölautakunta oli aikeissa käsitellä kokouksessaan 18.3. Ramsinrantaan suunnitteilla olevien kerrostalojen rakentamisen kaavamuutosta. Esittelijä veti kuitenkin ehdotuksensa pois ilmeisesti tontin nykyisten omistajien epäselvyyksien vuoksi, joista Yle uutisoi ennen kokousta tiistaina 18.3.
Lauantaina 15.3. putosi Ruusuniemen venerannassa purjevene kuljetustrailerilta veneliuskalle.
Vuosaarelainen laulaja-säveltäjä ja tuottaja Maija Kaunismaa julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon Jostain molekyyliarvosta perjantaina 7.3. Kappaleen sanat on kirjoittanut legendaarinen suomalainen sanoittaja Chrisse Johansson.
Mustavuoren lyhyt kilometrin latu on edelleen mainiossa kunnossa. Tieto hyvästä ladusta oli kiirinyt laajalti, sillä tienvarret täyttyivät alkuviikosta hiihtäjien autoista ja ladulla oli ajoittain jopa ruuhkaa.
Vuosaaressakin nähtiin maastopukuisia sotilaita ja armeijan kalustoa, kun pääkaupunkiseudulla järjestettiin 3.–7.3. Lively Stone 25 -paikallispuolustusharjoitus. Artikkelissa harjoituksen johtaja, Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jussi Annala kertoo harjoituksesta.
Helsingin kaupunki valmistelee kahta uutta luonnonsuojelualuetta Mustavuoreen. Alueet ovat Mellunmäenluhta ja Mustavuoren eteläosa. Molemmat kohteet sisältyvät Helsingin luonnonsuojeluohjelmaan 2015−2024. Tulevat luonnonsuojelualueet laajentavat ja monipuolistavat Mustavuoren suojelualueiden kokonaisuutta.
Vuosaaren Urheilutalolla viidesti viikossa harjoitteleva Optima Thaiboxing Club -urheiluseura perustettiin vuonna 2020. Tällä hetkellä seurassa on 70 jäsentä, joista aikuisia on 47 ja junioreita 23.
Aurinkolahden rannan maisemat ovat muuttuneet huomattavasti 25 vuoden aikana, kuten kuvaparista näkyy.
EVU voitti Viikingit pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella otteluvoitoin 3–1 ja lähetti vuosaarelaiset kesälomalle.
Rakenteilla oleva liikuntapaikka pitää sisällään laadukkaan juoksusuoran, erilaisia kehonpainoharjoittelun ja vapaan harjoittelun alueita, pituushyppypaikan ja liikunnallisia toimintoja lapsille ja nuorille.
Maanantaina 10.3. kello 15 aikaan paloi tila-auto lunastuskuntoon Itäreimarintiellä. Pelastuslaitos sammutti palon, henkilövahinkoja ei tullut.
Vuosaaren satamatiellä (Mt 103) sijaitseva Vuosaaren tietunneli suljetaan tunneliin suunnitellun investointihankkeeseen tutustumisen vuoksi yhdeksi yöksi to 13. – pe 14.3. kello 22–05.
Katupöly heikentää ilmanlaatua eri puolilla pääkaupunkiseutua. Vilkasliikenteisissä katu- ja tieympäristöissä esiintyy korkeita katupölypitoisuuksia. HSY antaa kymmenen vinkkiä katupölyongelman lievittämiseksi.
Sunnuntaina 9.3. kello 16 aikaan ruoka kärähti liedellä Satamasaarentiellä.
Viikingit aloitti jääkiekon eteläisen 2. divisioonan pudotuspelit viikonloppuna kahdella ottelulla lauantaina 1.3. ja sunnuntaina 3.3. Molemmat ottelut päättyivät vantaalaisen EVU:n voittoon, mutta keskiviikon 5.3. ottelun Viikingit vei selvästi nimiinsä.
Vuosaaren seurakunnan tilapäiskirkko eli ”Vanerikirkko” valmistui Merikorttitie 9:ään vuonna 1969. Tilapäiskirkon paikalle osoitteeseen Purjetie 10/Merikorttitie 9 rakennettiin kaksi asuinkerrostaloa vuonna 2012.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo Pentti Turunen, joka on asunut Vuosaaressa vuodesta 1975.
Kauppakeskus Colombuksessa vietetään koko perheen maksutonta tapahtumaa lauantaina 8.3. kello 11–16. Lasten suosikkihahmo Baby Shark saapuu Columbukseen ja luvassa on paljon ratkiriemukkaita pisteitä ja tekemistä koko perheelle.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 25.2. Pohjoisen ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotusta. Lautakunta piti kaavamuutosta ja alueen suunnitelmaa hyvänä. Lautakunta hyväksyi kuitenkin jäsenensä tekemän ehdotuksen, jossa korostetaan yhteisötalotoiminnan jatkumisen tärkeyttä Vuosaaressa.
Miten asuntojen hinnat ja kauppamäärät ovat kehittyneet Vuosaaressa vuosina 2010–2024? Tästä asiasta kertoo laajassa artikkelissa vuosaarelainen kiinteistönvälittäjä ja ex-toimittaja Erkki Murto-Koivisto.
Gaël de Crevoisierin soutu-urakka maailman kovimmaksi soutukisaksi mainostetussa World´s Thoughest Rowissa tuli päätökseensä 2.2.2025. Aurinkolahdessa asuvalta teräsmieheltä Atlantin ylitykseen soutuveneellä kului 52 päivää, 17 tuntia ja 32 minuuttia.
Cecilia-korttelin viimeisenä valmistunut rakennus, Asunto Oy Helsingin Olivia juhli 20-vuotisjuhlaansa lauantaina 15.2.2025.
Vuoden 2025 alussa Helsingin Satama on saavuttanut oman toimintansa osalta hiilineutraaliustavoitteensa. Tavoitteen saavuttamiseksi energiankäyttöä vähentäviä toimia on tehty Satamassa paljon ja tarvittava energia hankitaan hiilidioksidin osalta nollapäästöisistä lähteistä.
Kaupungin kyselyssä voi antaa palautetta talvikunnossapidosta talvella 2024–2025. Vastauksia käytetään kunnossapidon kehittämiseen.
Perjantaina 21.2. joukkue kohtasi kotonaan TuusKin Tuusulasta, kun illassa juhlittiin kauan joukkueessa pelanneita pelureita ja heidän mahdollisesti viimeisiä esiintymisiä Viikinkien paidassa. Kolmikko Stefan Wonfor, Sami Narkia, sekä Kristian Lindström ovat edustaneet joukkuetta yhteensä 1 030 ottelun verran.
Sunnuntaina 23.2. esitetyssä The Voice of Finland -jaksossa tähtivalmentajien eteen tuli laulamaan 16-vuotias vuosaarelainen Rosa Kumar Saarinen. Hän sai kaikkien tähtivalmentajien tuolit kääntymään heti, ja ohjelman juontaja Heikki Paasosen herkistymään laulullaan.
Vuosaarelaisen Hosin Sul Taekwon-don Mia Haakana sekä Árpád Demeter nappasivat kultaa taekwon-don SM-kisoista.
Suomen Palloliitto palkitsi Eteläisen alueen jalkapallokauden 2024 ansioituneita toimijoita Seurojen ääni -seminaarin yhteydessä perjantaina 7.2. helsinkiläisessä Scandic Park -hotellissa ennen yhteisen illallisen alkua.
Testaa, mitä tiedät Vuosaaresta! Oikeat vastaukset löytyvät Vuosaari-visan lopusta.
Vuosaaren yhteisötalo (Mustalahdentie 10, entinen Vuosaaren lähiöasema) on avoinna maaliskuussa 2025 maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 10–17. Aikavälillä 7.4.–30.5.2025 yhteisötalo on auki joka arkipäivä kello 10–17. Talolla järjestetään paljon maksutonta ohjelmaa.
Suomen naisten jalkapallon A-maajoukkue eli Helmarit aloittaa Kansojen liigan ottelunsa helmikuussa. Helmareiden kokoonpanossa on peräti kolme entistä vuosaarelaista FC Viikinkien kasvattia: Helmi Raijas, Eva Nyström ja Nora Heroum.
Näyttelijä Vilma Sippolalle, 25 esiintyminen Helsinki 98 -teatterin ensi-iltanäytelmässä Tšernobylin rukous – Tulevaisuuden aikakirjat on monen muun asian ohella paluu Vuosaareen.
Sisältö Näkövammaisten liiton tarjoamassa palvelussa on monella tavalla saavutettavissa. Luetus-palvelun käyttäjät voivat valita itselleen sopivimman tavan seurata uutisia.
Helsingin terveysasemilla on vuosittain lähes kaksi miljoonaa asiointia. Sähköinen asiointi on lisääntynyt, mutta myös puheluja tulee paljon.
Sunnuntaina 16.2. järjestivät Urheilusukeltajat ry:n jäsenet sukellustapahtuman Kahvila Kampelan edustalla VUK:n venerannassa Uutelassa.
Perjantai-iltana 14.2. syttyi pakettiauto palamaan Niinisaarentiellä. Tilanteessa ei loukkaantunut ketään, eikä palava auto aiheuttanut vaaraa sivullisille.
Viikingit jatkoi Rautaliigan otteluita kahden pelin verran viime viikonloppuna, kun joukkue matkasi ensin Hyvinkäälle lauantaina 15.2. ja Lohjalle sunnuntaina 16.2. jääkiekko-otteluun.
Kulttuurikeskus Sofiassa järjestettiin avoimien ovien tapahtuman ystävänpäivänä perjantaina 14.2. Tapahtuma veti paikalle yli 150 kävijää, joista suurin osa oli vierailemassa Sofiassa ensimmäistä kertaa.
Vuosaareen avataan tulevana syksynä kärkiyksikköasema ja myöhemmin pelastusasema.
Vuosaarentie 3:n tontille on tarkoitus rakentaa kaksi Hekan eli Helsingin kaupungin asunnot Oy:n asuinkerrostaloa, mutta rakentaminen on viivästynyt vuosikausia pilaantuneen maaperän vuoksi.
Vuosaari-Seuran uutena puheenjohtajana on toiminut seuran 27.11.2024 järjestetystä syyskokouksesta lähtien Jukka Virman, joka kertoo haastattelussa ajatuksiaan Vuosaaresta ja Vuosaari-Seurasta.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo 16-vuotias vuosaarelainen Rosa Kumar Saarinen.
Helsingin Shukokain treeneissä Vuosaaren Urheilutalon tatamilla käy kova kuhina, kun Zoia, Salma ja Lana valmistautuvat 4. huhtikuuta Järvenpäässä pidettäviin shukokai karaten joukkue-SM-kilpailuihin.
Urheiluhallit järjestää monipuolista ohjelmaa Vuosaaren Urheilutalolla talvilomalla 15.–23.2.
Vuosaarelaisen eläkeläisen Jorma Vakkurin seinät ja nurkat pursuavat omia taideteoksia. Maalauksia on peräti 4 000. Kerran kuussa hän järjestää Maalaus mukaan maksutta -tapahtuman kotonaan, josta saa mukaansa maalauksen.
Vuosaaren lukion vanhojen tansseissa oli tanssijoita 166. Perjantaina 7.2. koulun omalle väelle oli järjestetty tilaisuus päivällä ja illalla oli vielä kolme esitystä vanhemmille sekä lähiomaisille. Artikkelissa on tanssien kuvasatoa.
Kaupunki kokeilee uudenlaista vuokrausmallia, jonka tavoitteena on saada pitkään tyhjillään olleita kivijalkatiloja käyttöön ja tarjota matalan kynnyksen tiloja yrityksille, kulttuuritoimijoille ja yhdistyksille.
Kulttuurikeskus Sofian (Kallvikinniementie 35) toimintaan pääsee tutustumaan avoimien ovien tapahtumassa ystävänpäivänä perjantaina 14.2. kello 12–17.
Viikinkien jääkiekkokausi jatkui perjantaina 7.2., kun joukkue isännöi Wolfpackia Hyrylästä. Joukkueet olivat kohdanneet kaksi kertaa tällä kaudella, ja molemmilla joukkueille oli tilillään yksi voitto noista peleistä.
Viisi ohjaajaa palvelee erikielisiä perheitä Helsingin leikkipuistoissa viidellä alueella, jotka ovat Mellunkylä–Vuosaari, Myllypuro–Vartiokylä, Munkkiniemi–Haaga, Kaarela sekä Malmi–Latokartano.
Vuoniityn peruskoulun uudet väistötilat valmistuivat tammikuussa 2025 Lohikäärmeenpolulle ja Punakiventielle. Rakennuksista löytyvät normaalien opetusluokkien lisäksi esimerkiksi liikuntasali, käsityötilat, ruokala ja jopa hissit.
Vanhoissa kuvissa ollaan Vuosaaren sillan avajaisissa 1.7.1966.
Viikingit jatkoi kuluvaa jääkiekkokautta kohtaamalla Lohjan HaKi:n Lohjalla lauantaina 1.2., kun itäläiset matkasivat heidän vieraakseen.
Terveysaseman asiakasraati jatkaa toimintaansa tänäkin vuonna, ja siihen otetaan uusia jäseniä.
Tiistaina 4.2. noin kello 18 aikaan syttyi Rastilantien Lidl-myymälän parkkipaikalla henkilöauto tuleen, kuten artikkelin silminnäkijän videolta näkyy. Paikalle riensi useampi pelastusyksikkö sammuttamaan paloa.
Kulttuuritila Merirastin sali täyttyi torstaina 23.1. ääriään myöten asukkaista, jotka olivat tulleet kuulemaan uutisia Meri-Rastilaa odottavasta kaupunkiuudistuksesta. Artikkelissa kerrotaan illan annista.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 22.1. Vuosaaren kulttuurikorttelin kaavaratkaisun. Asemakaava ja asemakaavan muutos koskee olemassa olevia yleisten rakennusten ja liike- ja toimistorakennusten korttelialueita.
Sydänliitto Etelä-Suomen Alue ry ja Vuosaaren Sydänyhdistys järjestävät 11.2. klo 17–18.30 Vaivaako valtimotauti? -yleisöluennon Vuotalon Vuosalissa. Ennen luentoa klo 14–17 Vuotalon aulassa pidetään maksuton verenpaineklinikka
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo Hussein Mohamud, joka on asunut Rastilankalliossa kohta puoli vuotta.
Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) on tehnyt 15.1.2025 valtuustoaloitteen Vuosaaren Pohjoisella ostoskeskuksella olevan yhteisötalon (ent. Vuosaaren lähiöasema) toiminnan jatkumisesta.
Torstaina 23.1. järjestetään Kulttuuritila Merirastissa asukastilaisuus Meri-Rastilan kaupunkiuudistuksesta. Vuosaari-lehdelle tarjoutui tilaisuus esittää etukäteen asiaan liittyviä kysymyksiä apulaispormestari Anni Sinnemäelle.
Osoitteisiin Ensi Parvi 3 ja 5 tulee viisi kerrostaloa ja niihin yhteensä 236 asuntoa. Asuntosäätiön ja A-Kruunun asumisoikeus- ja vuokra-asunnot valmistuvat vaiheittain arviolta vuoden 2027 aikana.
Vuosaaren Urheilutalon uimahallissa järjestetään elokuvailta lauantaina 8.2. kello 19.45–22.00. Altaalla esitetään Jenni Toivoniemen ohjaama kotimainen elokuva Perhoset.
Laivamatkustus Helsingissä kasvoi 2024 maltillisesti, kun taas tavaraliikenteen määrä toteutui edellisen vuoden tasolla.
Viikingit Jääkiekko ry:n lauantaille 18.1. suunniteltu Heteniitynkentän ulkojäätapahtuma on jouduttu siirtämään sääolosuhteiden vuoksi. Edustusjoukkue palasi joulutauolta voitolla ja tappiolla.
Kaupunginhallitus päätti 13.1. kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Vuosaaren Kulttuurikorttelin kaavamuutoksen hyväksymistä.
Vuosaaressa aikuiseksi varttunut jalkapalloilija Helmi ”Raipe” Raijas, 19, siirtyy HJK:sta Ruotsiin Växjö DFF:n riveihin kolmivuotisella sopimuksella. Puolustaja aloitti jalkapallon FC Viikingeissä 6-vuotiaana.
Uudet tiukemmat aikarajat asuntokatujen auraamiselle ovat tulleet voimaan kaikkialla Helsingissä ja kadut aurataan viimeistään seuraavaan iltaan mennessä. Auran odotusaika on lyhentynyt noin kolmannekseen aiemmasta.
Sunnuntain 12.1. upea talvisää sai hiihtäjät liikkeelle Vuosaaressakin. Vuosaaren kuten muidenkin Helsingin latujen, luistinratojen ja avantouintipaikkojen kunnot ja aukiolot kannattaa tarkistaa netistä vaikkapa osoitteesta ulkoliikunta.fi
Vuosaaren lukioon (Mosaiikkiraitti 2b) voi tutustua avoimien ovien päivinä: tiistaina 14.1.2025 kello 12.30–13.30, torstaina 16.1. kello 14–15 ja torstaina 23.1. kello 16–18.
Syksyllä koulunkäynnin aloittaa Helsingissä noin 6 000 lasta. Vuonna 2018 syntyneiden helsinkiläisten lasten ensimmäinen koulupäivä on torstai 7.8.2025. Kouluun ilmoittaudutaan joko sähköisesti 7.–26.1.2025 tai käymällä koululla keskiviikkona 22.1.2025.
Helsingin diabeteskeskus on palvellut keskiviikosta 4.12.2024 alkaen Herttoniemessä sekä Kalasataman ja Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskuksissa.
Asuntomurroilta suojautuminen on tärkeää läpi vuoden, ja monet suojautumisohjeet pätevät jokaiseen vuodenaikaan. Artikkelissa poliisi kertoo vinkkejä murroilta suojatumiseen.
Helsingin hovioikeus antoi torstaina 12.12. tuomionsa asiakokonaisuudessa, joka syytteiden mukaan koski kutsutun vuosaarelaisen katujengin toiminnassa tehtyjä rikoksia.
Vuosaaressa asuva Gaël de Crevoisier toteuttaa lapsuuden unelmaansa ja aikoo soutaa 4 800 kilometrin matkan Kanariansaarilta yli Atlantin Karibian Antigualle World’s Toughest Row -kisassa.
Maanantaina 16.12. noin kello 18 aikoihin oli nuorisoporukka heittänyt tomaatteja Peräsintiellä sijaitsevan asunnon talon ikkunaan ja seinään.
Vuosaaren Urheilutalon (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) aulassa on tänäkin jouluna nähtävillä upea joulukuvaelma. Lisäksi Urheilutalolla on jouluohjelmaa.
Vuoniityn peruskoulun ruotsin kielen opettaja Juha Helvelahti OKKA–Svenska kulturfonden -palkinnon ansiokkaasta ruotsin kielen opetuksesta sekä monipuolisesta ruotsinkielisen kulttuurin edistämisestä.
The Vox harmony group esittää Amanda Arttion kanssa klassisia joululauluja Kulttuuritila Merirastissa (Jaluspolku 3) perjantaina 20.12. kello 18.
Kaupunkiympäristölautakunta on käsitellyt Vuosaarenlahdelle suunniteltua pienvensataman laajennusta. Asia on jäänyt muutaman kerran lautakunnassa pöydälle. 26.11. pitämässään kokouksessa lautakunta päätti kannattaa asemakaavaa ja sen muutosehdotusta tietyin reunaehdoin. Lautakunta päätti, että nykyisen kaavaratkaisun kustannukset ovat liian suuret ja siksi kaava mahdollistamat venepaikat sekä talvisäilytys toteutetaan vaiheittain kustannusten hillitsemiseksi seuraavin reunaehdoin. Hanketta kevennetään – Vuosaarenlahden kokonaisuuden kustannukset pyritään…
Vuosaaressa nähtiin perjantaina 13.12. kaksikin eri Lucia-kulkuetta.
Helsingin kaupunki kokeilee ikääntyneiden perhehoitoa. Kokeilussa on mukana neljä perhehoitajaa, joista kolme asuu Vuosaaressa ja yksi Malmilla.
Seura juhlisti perustamisvuottaan Vuosaaren Urheilutalolla järjestämällä juhlaleirin lokakuun lopussa. Paikalle kerääntyi 80 treenaajaa ja nimekkäitä vetäjiä.
Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) vietetään lauantaina 14.12. klo 10.30–15 Keskitalven juhlaa. Luvassa on ohjelmaa taaperoista isompiin lapsiin.
Vuosaaressa on muutama yleisölle avoin Lucia-kulkue perjantaina 13.12.
Viikingit on jääkiekon miesten 2. divarissa kolmen ottelun voittoputkessa.
Vuosaarelaisen Discantus-kuoron Joulun aikaan -joulukonsertti pidetään kahdessa eri paikassa Itä-Helsingissä. Ensin kuoro esiintyy Vuosaaren kirkolla lauantaina 14.12. kello 18. Konsertti kuullaan myös Myllypuron kirkossa keskiviikkona 18.12. kello 19.
Vuosaaressa vietettiin parissakin eri paikassa Suomen itsenäisyyspäivän juhlia Lions Club Helsinki-Vuosaaren sekä Vuosaari-Seuran toimesta.
Senioritalo Cecilian 20-vuotisjuhlaa vietettiin marraskuussa ensilumen kaunistaessa pihapiiriä. Mummodisko polkaisi menon käyntiin. Sitä seurannut juhla huomionosoituksineen ja leivoskahveineen kruunasi päivän.
Vuosaaren liikuntapuistossa, aivan jäähallin vieressä sijaitsee Suomen suurin golfin sisäharjoitteluareena. Nyt areenalta löytyy myös 10-reikäinen minigolfrata. Se avattiin Planmeca Golf Areenalle marraskuussa.
Vuonna 2001 Mosaiikkitorille Vuotaloon Ulappasaarentieltä muuttanut Vuosaaren kirjasto on lainausmäärissä mitattuna Helsingin toiseksi suosituin kirjasto. Kirjastossa on kirjojen lainaamisen lisäksi mahdollista tehdä ja kokea monenlaista.
Artikkelissa Vuosaaren lukion opiskelijat kertovat Erasmus-matkastaan Ranskaan. Vuosaaren lukiossa järjestetään maksuton joulukonsertti torstaina 12.12., josta kerrotaan matkakertomuksen jälkeen.
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy hyödyntää Vuosaaren metrosillan korjaustyön aiheuttaman metron liikennöintikatkon toteuttamalla toukokuusta syyskuuhun 2025 erilaisia parannushankkeita Vuosaaren metrohaaralla.
Vuosaarelaisilla Lions Clubeilla on loppuvuosi kiireistä aikaa, kun joulun alla ilahdutetaan ja palvellaan vuosaarelaisia monin eri tavoin.
Viikinkien edustusjoukkue pelasi viime viikonloppuna poikkeuksellisesti kaksi jääkiekko-ottelua, kun perjantaina 29.11. vieraaksi Vuosaareen tuli Jää-Ahmat Hyvinkäältä ja lauantaina 30.11. joukkue suuntasi Kauniaisiin aina vaarallisen GrIFK:n vieraaksi.
Vuoden teräsrakenne -palkinnon saa tänä vuonna Vuosaaren biolämpölaitos korkeatasoisista arkkitehtonisista ratkaisuistaan sekä laadukkaasta ja terästä oivaltavasti hyödyntäneestä rakentamisestaan.
Viuluryhmät harjoittelevat kerran viikossa Vuosaaren, Puotilan ja Sakarinmäen kouluilla ja nyt ryhmät koottiin yhteiskonserttiin tiistaina 26.11.
Lions Club Helsinki-Vuosaari sekä Vuosaari-Seura järjestävät tahoillaan itsenäisyyspäivän ohjelmaa.
Vuoniityn peruskoululla pidetään perinteinen musiikkiluokkien joulukonsertti torstaina 28.11. sekä pop up -ravintolapäivä ja myyjäiset lauantaina 30.11. Kauppakeskus Columbuksen joulunavausta vietetään puolestaan 30.11. monenlaisen ohjelman merkeissä.
Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukion syksyn 2024 ylioppilaat. Listassa on niiden nimet, jotka eivät ole kieltäneet nimensä antamista medialle.
Helsingin kaupungin järjestämä arkkitehtuurikilpailu uudesta Meri-Rastilan monitoimitalosta on ratkennut. Voittajaksi nousi Arkkitehtitoimisto Opus Oy:n ehdotus ”Käsi kädessä”.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen eli Helsyn syyskokous valitsi 29.10. kasvavalle yhdistykselle uuden puheenjohtajan ja hallitusjäseniä. Yli 5 000 jäsenen Helsyn puheenjohtajana vuoden 2025 alusta toimii vuosaarelainen Eeva ”Eve” Rantala.
Kaupunki on myös lisännyt lumitöiden valvontaa. Uudistuksilla pyritään talvikunnossapidon parempaan laatuun. Lumet aurataan totuttuun tapaan niin sanotun hoitoluokituksen mukaisesti. Ensin aurataan pääkadut ja joukkoliikenteen käyttämät kadut.
Tiistaiaamuna 26.11. kello 9.21 aikoihin koko pääkaupunkiseudun metroliikenne pysäytettiin kulunohjauksessa havaitun tietoliikennehäiriön takia.
FC Viikinkien valmennuspäällikkönä toimineen Roberto Nuccion siirryttyä seuran osa-aikaiseksi kehityspäälliköksi valittiin hänen seuraajakseen 38-vuotias Markus Ihalainen. Ihalainen aloitti kokopäivätoimisena valmennuspäällikkönä 1.11.2024.
Testaa Vuosaari-tietosi Vuosaari-visassa.
Maanantaina 2.12. kello 18–19 Vuosaaren kirjastossa (Mosaiikkitori 2) ovat kirjailijavieraina tietokirjailijat ja radioäänet Antero Teronen ja Jouko Vuolle.
Yli 50 vuoden perinne jatkuu sunnuntaina 1.12. kello 17 Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7), kun ”Hoosiannan” sävelet kajahtavat miesten laulamana ja niihin pääsevät kaikki mukana olevat jälleen osallistumaan.
Viime viikon loppupuolella puhaltanut eteläinen myrskytuuli nosti merenpinnan korkealle Vartiokylänlahdellakin.
Vuosaarelaiset Lions Clubit tempaisevat jälleen Auta lasta, auta perhettä -tuotekeräyksellä Kauppakeskus Columbuksessa lauantaina 30.11. kello 10–14. Keräyksessä pyydetään ostamaan yksi tai useampi ylimääräinen tuote ja lahjoittamaan keräyspisteeseen.
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara ruoppaa Vuosaaren Kangaslammen. Menetelmänä käytetään Helsingissä harvinaista imuruoppausta sekä geotuubeja, joihin ruoppausmassat sijoitetaan läjitettäviksi.
Teemaviikon aloittaa koko perheen tapahtuma Päivä paloasemalla lauantaina 23.11, jolloin myös Vuosaaren VPK:lla on avoimet ovet kello 12–15.
Helsingin kaupunki valmistelee uuden luonnonsuojelualueen perustamista Vuosaareen. Alue kuuluu Helsingin luonnonsuojeluohjelman 2015−2024 kohteisiin.
Viikingit kohtasi viime viikolla Harjun Kiekon (HAKI) Lohjalta, kun sarvipäät isännöivät vieraita 16.11. lauantai-illan mittelössä.
Vuosaaren vanhalla Pohjoisella ostoskeskuksella Mustalahdentiellä vietettiin lauantaina 16.11. kahdeksatta kertaa perinteistä asukkaiden ja alueen toimijoiden Vuosaaren Valojuhlaa.
Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta ovat jättäneet 17.11. HSL:lle kannanoton Vuosaaren metroliikenteen katkeamisesta vuonna 2025.
Keskiviikkona 23.10. kokoonnuttiin FC Viikinkien toimistolla sääntöjen määräämään syyskokoukseen. Läsnä oli 12 henkilöä, joiden toimesta seuralle hyväksyttiin budjetti ja toimintasuunnitelma tilikaudelle 1.11.2024–31.10.2025.
Vuosaaren uuden K-Citymarket Helsinki – Columbuksen virallisia avajaisia vietettiin torstaina 14.11. Ovet aukesivat kello 9, mutta asiakkaiden pitkät jonot kiemurtelivat Columbuksen käytävillä hyvissä ajoin jo ennen juhlallista nauhanleikkausta.
Myytäväksi suunnitellaan esimerkiksi Vuosaaressa sijaitsevaa ravintola Mainingin rakennusta sekä Skatan tilaa. Asia on tällä hetkellä Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan esityslistoilla.
Vuosaaren lukion monitoimisalissa oli tunnelmaa, kun tiistaina 5.11. vietettiin FC Viikinkien jalkapallokauden 2023–24 päätöstilaisuutta. Kustakin juniorijoukkueesta palkittiin yksi pelaaja MVP-palkinnolla ja toinen Tsemppari-palkinnolla.
Kaupunkiympäristölautakunta ehdotti kaupunginhallitukselle kokouksessaan 5.11. asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymistä, joka mahdollistaa Vuosaaren keskustassa Vuosaarentie 7:ssä ns. Kulttuurikorttelin rakentamisen.
Pakinoitsija käsittelee pakinassaan lapsuusmuistojaan Vuosaaren linja-autoista sekä vuoden 2025 odotettavissa olevia Vuosaaren liikenneruuhkia.
Perjantaina 8.11. kello 19.18 kärähti ruoka liedellä Retkeilijänpolulla.
Vuosaaren tietunnelin varareitin varrella tehdään pienimuotoisia louhintatöitä, minkä vuoksi liikennettä pysäytetään Kallvikintien ja Niinisaarentien kiertoliittymän kohdalla 13.11.2024 alkaen.
Lauantaina 16.11. kello 13–15 järjestetään jo kahdeksatta kertaa Vuosaaren Valojuhlaa Vuosaaren vanhalla Pohjoisella ostoskeskuksella Mustalahdentiellä.
Vuosaaren koulujen yhteinen tiedotusilta on keskiviikkona 20.11. kello 17 Merilahden peruskoulun auditoriossa (Kallvikinniementie 1). Tilaisuus on tarkoitettu kaikkien Vuosaaren koulujen kuudesluokkalaisten huoltajille.
Vuosaaressa touko–kesäkuussa 2024 tapahtuneesta vauvan surmasta syytetty nainen on Helsingin käräjäoikeuden välituomiolla määrätty mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus odottaa mielentilatutkimuksen valmistumista ja päättää sen jälkeen, mihin rikokseen äiti on syyllistynyt.
Taiteen vuoksi ry järjestää suositun Kaamosfestivaalin Vuosaaren taiteilijatalon tunnelmallisessa Villa Lill Kallvikissa (Juhannusruusunkuja 5) nyt kolmatta kertaa.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään ja vuosaarelaisuudesta kertoo Esa Kolehmainen.
Vuoden 2025 Vuosaaren metroliikenteen viiden kuukauden katkoa korvaamaan tulevat linja-autot. Artikkelissa HSL:n operatiivisen yksikön projektipäällikkö Teuvo Syrjälä kertoo enemmän metroliikenteen katkosta.
Lähiksessä keskitytään ensisijaisesti perheisiin ja heidän tarpeisiinsa. Lapsille onkin tarjolla monipuolista ohjelmaa, kuten erilaisia kerhoja ja musiikkiprojekteja. Perheet voivat tarvitessaan saada myös ruoka-apua tai muuta taloudellista tukea.
Viikingit jatkoi pelejään miesten 2. divisioonassa, kun joukkue kohtasi lauantaina 2.11. kotonaan Aimo Mäkinen Areenalla EVU:n. Vahvoja otteita esittänyt sarjanousija EVU osoitti vaarallisuutensa myös sarvipäiden kotiluolassa, kun ottelussa nähtiin yhteensä 15 maalia.
Vuosaaren Urheilutalolla vietettiin Halloween-juhlaa torstaina 31.10. Aulassa tehtiin lapsille glitter-tatuointeja, pihalla saattoi kiertää taskulampun valossa läpi jännittävän kammokujan ja uima-altailla temppuiltiin vesitemppuradalla.
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen, joka mahdollistaa 1960-luvulla rakennetun Vuosaaren Pohjoisen ostoskeskuksen purkamisen. Tilalle suunnitellaan alueen lähikeskusta, johon tulisi neljä 6–7-kerroksista kerrostaloa. Asukasmäärän lisäys olisi enintään noin 300 asukasta, ja talojen kivijalkoihin tulisi liiketiloja.
Vuosaarelainen Aulikki Oksanen esiintyy tiistaina 5.11. Vuosaaren kirjastossa. Haastattelussa hän kertoo elämästään ja nykyhetkestä.
Viikingit jatkoi jääkiekkokauttaan pelaamalla jälleen Kellokosken Alkua KelA:a vastaan lauantaina 26.10., tällä kertaa heidän vieraanaan Kellokoskella. Molemmat joukkueet saivat jalkeille täyden kokoonpanon, joten ottelusta oli odotettavissa tasaisempi kuin viime viikon Viikkareiden 7–2-kotivoitossa.
Helsingin uimarantavedet olivat uimakaudella 2024 pääosin hygieeniseltä laadultaan hyviä. Erinomaiseksi tai hyväksi luokiteltiin kymmenen uimarantaa. Kaksi rantaa sai luokituksen tyydyttävä. Yksikään ranta ei saanut luokitukseksi huonoa.
Itä-Helsingin Kulttuuriviikot ry syntyi vuonna 1985 itähelsinkiläisten kaupunginosayhdistysten toimesta tuomaan esille monipuolista asukaskulttuuria alueellamme. Teatteri Ihmeen syksyn Kohtalokas erehdys -näytelmäkooste Gabro-talolla on osa kulttuuriviikkoja.
Syyskuun lopulla Helsingin Sataman kautta kulkenut liikenne oli sekä kuljetetun rahdin että matkustajamäärien osalta edellä edellistä vuotta. Tavaraa kulki varsinkin kuorma-autoilla, rekoilla ja perävaunuilla. Matkustus jatkui vilkkaana myös kiireisimmän kesäsesongin jälkeen.
Lions Club Helsinki-Vuosaaren kokouksessa 21.10. myönnettiin kahdelle klubin jäsenelle arvostettu kansainvälinen Melvin Jones Fellow -jäsenyys. Se myönnetään henkilölle hänen ansioistaan palvelu- ja hyväntekeväisyystyöstä Lions-järjestön hyväksi.
Juuri päättyneeseen Vuosaari-visiokyselyyn vastasi 1 146 aikuista ja 460 opiskelijaa. Selvitys jatkuu siten, että 800 satunnaisesti valittua vuosaarelaista tulee saamaan kutsukirjeen yhteiseen keskustelutilaisuuteen. Siinä pohditaan Vuosaaren tulevaisuutta ja kerätään lisää tietoa.
Vuosaaren korkein tornitalo, 120 metrin korkuinen Atlas valmistuu lokakuussa 2024. Vuotie 47 B:n tornitalon ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan taloon 1.11.2024.
Meri välähtää silmissäsi – Itä-Helsingin Taideseuran 45. vuosinäyttely esittäytyy Galleria Kolmas kerroksen tiloissa. Näyttelyn kuratoi taiteilija Krista Kortelainen ja kauniisti onnistunut ripustus koostuu 33 teeman mukaisesta teoksesta.
Helsingin kaupunginhallitus päätti 21.10. kokouksessaan jättää pöydälle Vartiokylänlahden ylittävän metrosillan peruskorjauksen hankesuunnitelman hyväksymisen. Hankkeen toteuttamiseksi metroliikenne katkaistaisiin sillalla touko–kesäkuusta 2025 alkaen noin viiden kuukauden ajaksi. Metrojunat eivät liikennöisi tuolloin välillä Puotila–Vuosaari.
Vuosaarelaisvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) on tehnyt valtuustoaloitteen, joka koskee Vuosaaren suunniteltua seniorikeskusta, jonka rakentaminen on viivästynyt.
Viikingit pelasi menneellä viikolla jälleen yhden pelin, kun joukkue sai perjantaina 18.10. Vuosaareen vieraaksi KelA:n Kellokoskelta. Vieraat metsästivät vielä kauden avausvoittoaan, joten vauhtia oli odotettavissa ottelun alkusekunneista lähtien.
Helsingin Lauluveljet harjoittelee Helander-kodissa keskiviikkoisin kello 18 alkaen koti- ja ulkomaista mieskuoromusiikkia. Kaikkiin ääniin mahtuu uusia laulajia.
Vuosaarelainen laulaja-säveltäjä ja tuottaja Maija Kaunismaa, 50, julkaisi Musta aamu -singlen 4.10. Blues-kappaleen sanat on kirjoittanut legendaarinen suomalainen sanoittaja, tuottaja Chrisse Johansson, 76.
Monissa kansainvälisissä ja kotimaisissa valokuvakilpailuissa palkittu vuosaarelainen luonto- ja lintukuvaaja Markus Varesvuo on menestynyt jälleen suuressa kansainvälisessä valokuvakilpailussa. Tällä kertaa kolmossija tuli parhaan muotokuvan sarjassa Bird Photographer on the Year -lintukuvakisassa, johon lähetettiin yhteensä 23 000 lintukuvaa.
Vuosaarelaisen jalkapalloseura FC Viikinkien kasvatit Eva Nyström ja Nora Heroum valittiin naisten A-maajoukkueen eli Helmareiden kokoonpanoon EM-jatkokarsintojen ensimmäiselle kierrokselle.
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut valmistelee uuden luonnonsuojelualueen perustamista Meri-Rastilaan. Alueelle on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelmaluonnos. Torstaina 17.10. kello 17.30–19 pidettävässä verkkotilaisuudessa esitellään tuota luonnosta.
Viikingit matkasi lauantaina 12.10. Kauniaisiin GrIFK:n vieraaksi viikon ainoassa ottelussaan. Eteläisen 2. divisioonan kestomenestyjä ei tälläkään kertaa osoittautunut helpoksi vastukseksi, kun kotivihreässä pelaavat granilaiset veivät ottelua alkuminuuteista lähtien.
Keskiviikkona 9.10. puhaltanut myrskytuuli riepotteli Vuosaaressakin.
Urheiluhallit järjestää koulujen syyslomaviikolla 13.–20.10. mukavaa ohjelmaa koko perheelle Vuosaaren uimahallissa. Luvassa on muun muassa vesiliukumäkikisaa, pellyhyppykoulua ja uinnin teematunteja.
Shukokai karaten avoimet EM-kilpailut järjestettiin 4.–5.10. Tallinnassa. Helsingistä oli vahva edustus maajoukkueen mukana kamppailemassa mitaleista ja näyttämässä osaamistaan. Tallinnassa nähtiin loistavia otteluita ja upeita katoja sekä kotiintuomisina Vuosaareen myös useita EM-mitaleita.
Vuosaaren tietunnelin varareittiä välillä Itäväylä–Kallvikintie–Niinisaarentie–Vuosaaren satama parannetaan loppuvuoden ja kevään 2025 aikana. Tietyöt varareitillä alkavat maanantaina 14.10.2024.
Pääkaupunkiseudun Etsintä ry kartoitti kaikuluotaamalla kuluneen kevään ja kesän aikana Mustavuoren vanhaa kaivoslampea, josta löytyi kaksi autoa.
Artikkelissa on kysytty Vuosaari-toimikunnan puheenjohtajalta Eero Hildéniltä, miten Vuosaari-visiokysely on otettu vastaan ja mitä tapahtuu kyselyn sulkeuduttua.
Vanhassa kuvassa on Vilholan tyttöjä pihalla vuonna 1957. Vilholan talot olivat Sasekan tehtaan työntekijöiden 2-kerroksiset talot nykyisen Airoparintie 1–3:n paikalla.
Vuoden vuosaarelainen 2023 -tunnustuksen tänä vuonna saanut Teatteri Ihme aloittaa esityskautensa syksypuolella ja näin haluaa piristää katsojia tuomalla näyttämölle Teatteri Kultsan ja Ihmeen kirjoittajien yhteistuotantoa olevan Kohtalokas erehdys -kokoelman, joka koostuu kuhunkin esitykseen valittavista eripituisista lyhytnäytelmistä.
Suomen vanhimman ja tunnetuimman Eagles-tribuuttibändin Easy 50 – Fly Eagle Fly -juhlakiertue päättyy Vuotaloon perjantaina 25.10. Tuolloin bändi esiintyy klubi-illassa, joka alkaa kello 18.
Viikingit kohtasi viikon ainoassa jääkiekko-ottelussaan perjantaina 4.10. hallitsevan mestarin TuusKin Tuusulasta. Perjantai-illan kotipeli Vuosaaren jäähallilla veti yleisöä mukavissa määrin paikalle todistamaan vuosaarelaisjoukkueen toistaiseksi parasta otteluaan.
Vuotalosta Villaan – Taiteilijatalo säteilee -näyttelyssä osa taiteilijatalon kuvataiteilijoista esittelee viimeaikaisia teoksiaan Vuotalon galleriassa ja Villa Lill Kallvikissa.
Ullaksenpuiston läpi mereen laskevassa purossa Kallahdessa oli torstai-iltana 3.10. valkoista ainetta. Ohikulkijoiden ilmoituksesta huolimatta hulevesiputkesta tullutta vuotoa ei esimerkiksi puomitettu viranomaisten taholta.
Mielen voimavaroja luonnosta -hankkeen toiminta-alueena ovat Vuosaari, Puotila, Vartiokylä, Itäkeskus ja Marjaniemi, mutta mukaan maksuttomaan toimintaan voi tulla mistä päin Helsinkiä tahansa. Hankkeessa on kotiympäristöön tuotavaa yksilötukea, monipuolista ryhmätoimintaa sekä vapaaehtoistoimintaa.
Helsingin kaupungin järjestämässä arkkitehtuurikilpailussa etsitään parasta mahdollista suunnitelmaa uudelle monitoimitalolle, joka rakennetaan Meri-Rastilaan. Tuomaristo on valinnut kilpailun loppusuoralle viisi ehdotusta 70 ehdotuksen joukosta. Voittaja valitaan marraskuun lopussa, ja rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2026.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla on esittelyvuorossa aurinkolahtelainen Heini Mielonen.
Vuosaaren vanhassa lukiorakennuksessa on esitetty ja koettu jo 87 loppuunmyytyä Helsinki 98 -teatteriryhmän näytöstä, joita on käynyt katsomassa jo lähes 5 500 katsojaa. Artikkelissa on haastateltu teatteriryhmän jäseniä.
Lokakuun 17. päivänä Vuotalon esiintymislavalla nähdään jälleen Mystery Wires -niminen kitarayhtye. Koska konsertti järjestetään jo kahdeksatta kertaa, voidaan jo puhua perinteestä.
Kesäisin Viipurin Urheilijat harjoittelee Vuosaaressa Heteniityn yleisurheilukentällä ja talvikaudella Myllypuron Liikuntamyllyssä sekä Eläintarhan urheilukentän putkessa. Tulevan kauden ilmoittautuminen on nyt avoinna. Urheilukouluryhmiä on 5-vuotiaasta 22-vuotiaisiin sekä aikuisten urheilukoulu.
Ramsinniemen pohjoisosan asemakaavan luonnosaineistoa on esillä Vuotalossa ja netissä 21.10.2024 asti.
Helsinkiläiset kuorot Evivakören, Helmi ja Discantus konsertoivat Vuosaaren kirkossa keskiviikkona 9.10. kello 19.
Viikingit jatkoi jääkiekon 2. divisioonan runkosarjaansa yhden ottelun verran lauantaina 28.9., kun joukkue matkusti kauas Hyvinkäälle kohtaamaan viime kauden hopeajoukkue Jää-Ahmat.
Skootteri ja polkupyörä törmäsivät torstaina 26.9. kello 17.30 aikoihin Vedenottamontien ja Leikosaarentien risteyksen kohdilla Kallahdessa.
Vuosaareen kaavailtu seniorikeskus on kohdannut lukuisia vastoinkäymisiä. Helsingin kaupungin asuntotuotannon hankekehitys-yksikön päällikkö Rami Nurminen kertoo Helsingin kaupungin näkökulmasta rakennushankkeen haasteista.
Vuosaaressa aloittaa uusi matalan kynnyksen futiskerho alakouluikäisille, jonka toteuttavat yhteistyössä FC Viikingit ja Vuosaaren seurakunta. Tavoitteena on tarjota maksuton ja helppo tapa harrastaa jalkapalloa koulun jälkeen.
Osa vuosaarelaisista on jo huomannut Vuosaaren tulevaisuutta koskevan, niin sanotun Vuosaari-visiokyselyn tiedotteita ilmoitustauluilta. Asukkaita pyydetään kertomaan, millainen olisi unelmien Vuosaari vuonna 2035. Laatuaan näin laajamittainen kysely on ensimmäisenä Helsingistä juuri Vuosaaressa ja pääosin Vuosaari-toimikunnan ideoima.
Lions Club Helsinki/Soihtujen seuraavat markkinat pidetään Mosaiikkitorilla sunnuntaina 29.9. kello 10–15.
Iloinen puheensorina ja jälleennäkemisen riemu täytti Rastilan kartanon salit, kun noin viisikymmentä entistä ja nykyistäkin vuonna 1963 tai sitä ennen Vuosaaressa asunutta vanhaa vuosaarelaista kokoontui lauantaina 21.9. yhteiseen iltaan muistelemaan menneitä.
Jääkiekon miesten 2. divisioonan kausi jatkui Viikkareiden osalta kotipelillä perjantaina 20.9., kun vieraaksi saapui Sipoosta Hyrylään muuttanut Wolfpack (entinen Wolf).
FC Viikinkien jalkapalloturnauksen osallistui ennätysmäärä joukkueita, yhteensä 144. FC Viikingit järjestää FC Viikingit järjestää kaikille alakouluikäisille lapsille syyslomaleirin ma–pe 14.–18.10.
Elo–syyskuussa kisatuista Pariisin paralympialaisista tuli Suomeen neljä mitalia, joista kolme nappasi vuosaarelaisurheilija. Toni Piispanen kelasi kaksi mitalia ja Amanda Kotaja yhden.
Yksi helppo tapa luontokadon hidastamiseen ja maapallolle elintärkeiden pölyttäjien elinolojen monipuolistamiseen on perustaa pihoille niittyjä. Niityn voi tehdä myös nurmikolle, katolle tai parvekkeelle. Artikkelissa WWF:n Suomen suojeluasiantuntija Eeva-Liisa Korpela antaa vinkkejä, kuinka niityn voi perustaa.
Syyskuun lopulla käynnistyvät Viikinkien kiekkokoulut Vuosaaren jäähallissa eli Aimo Mäkinen Areenalla. Kiekkokoulut järjestetään sunnuntaisin kello 10.30–13.30 välisenä ajankohtana.
Artikkeliin on koottu tietoa erilaisista Vuosaaressa syyskuussa 2024 pyörineistä tai pyörivistä näyttelyistä.
Viikinkien jääkiekon edustusjoukkue aloitti 2. divisioonakautensa sunnuntaina 15.9., kun vieraaksi Vuosaareen saapui tuttu vastustaja KHT Klaukkalasta.
Lions Club Helsinki/Soihtujen ja Viipurin Urheilijoiden Syyskipinöissä koettiin urheilun ja onnistumisen riemua, kun yli kaksisataa lasta kisaili leikkimielisesti Vuosaaren Heteniitynkentällä lauantaina 14.9.
Artikkelissa on kuvakollaasi Vuosaaressa tavatuista autoista.
Vuosaaren Urheilutalolla vietetään sunnuntaina 22.9. kello 10–16 Syysstartti-tapahtumaa, jossa on tarjolla monipuolista liikuntaohjelmaa kaikenikäisille.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla on esittelyvuorossa Kallahdessa asuva Timo Rissanen.
Asunnossa olleet 44-vuotias mies ja vuonna 1987 syntynyt nainen kuljetettiin räjähdyksen jälkeen sairaalaan, josta nainen pääsi jo samana päivänä pois. Mies on ollut sairaalahoidossa, ja poliisi epäilee häntä naisen tapon yrityksestä.
Pukinmäen taidekoulut tuo Vuotalolle (Mosaiikkitori 2) taiteen perusopetusta sekä harrastus- ja kurssitoimintaa kaikenikäisille. Vuotalon hyvin varusteltu monitaidetila odottaa tekijöitä, ja tilassa pääsee harrastamaan ammattitaitoisten opettajien kanssa.
Vuosaari-Seura järjestää Sjökullan torpalla (Harbonkatu 10) sieninäyttelyn sununtaina 15.9. kello 12–15. Paikalle voi myös tuoda löytämiään sieniä.
Helsingin poliisilaitos tiedotti tiistaina 10.9., että se on siirtänyt syyteharkintaan esitutkinnan murhasta. Poliisi epäilee, että 40-vuotias nainen surmasi alle vuoden ikäisen lapsensa Vuosaaressa toukokuun lopun ja kesäkuun alun välisenä aikana.
Viipurin Urheilijat ja Lions Club Helsinki/Soihdut järjestävät koko perheen ulkoilutapahtuman Heteniitynkentällä (Heteniityntie 2) lauantaina 14.9. kello 10–13. Ohjelmassa on alle 13-vuotiaille tarkoitetut leikkimieliset urheilukisat.
Perjantaina 6.9. kiukaalle päätynyt muoviesine aiheutti kiuaspalon Vuosaaren uimahallin naistensaunassa noin kello 16. Paikalle lähetettiin kahdeksan pelastusyksikköä.
Liikennekaupungin rakentaminen leirintäalueella alkaa aikaisintaan maaliskuussa 2025, ja liikennekaupunki valmistuu tämän hetken arvion mukaan loppukesästä 2025. Leirintäalue palvelee myös rakentamisen aikana.
Kauppakeskus Columbuksen K-Supermarket vaihtui virallisesti K-Citymarketiksi sunnuntaina 1.9.2024. Projektin suunnittelu aloitettiin jo yli vuosi sitten ja toukokuussa aloitetut remonttityöt ovat loppusuoralla. K-Citymarket Helsinki – Columbuksen virallisia avajaisia päästään viettämään loppuvuodesta.
Vuosaaren Satamapäivä vietiin onnistuneesti läpi lauantaina 31.8. alkuhetkien kovasta sateesta huolimatta. Yleisöä riitti niin tapahtumakentälle kuin vierailukäynneille laivoihinkin. Samana lauantaina Kauppakeskus Columbuksessa vietettiin Visit Vuosaari Weekendiä. Artikkelissa on tapahtumien kuvasatoa.
Tämän kevään osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä käytti 7,1 prosenttia äänioikeutetuista 13 vuotta täyttäneistä helsinkiläisistä äänioikeuttaan. Peruskouluikäisten äänestysaktiivisuus on ollut ikäryhmistä vahvinta kaikilla kolmella OmaStadin kierroksella. Nuorten äänestysaktiivisuus koheni kevään äänestyksessä entisestään.
Torstaina 29.8. kello 12 aikaan moottoripyörä törmäsi henkilöauton kylkeen ja syttyi tuleen Vuosaaren sillalla.
Vuonna 2025 korjataan Vartiokylänlahden ylittävää metrosiltaa, samalla tehdään korjauksia myös Vuosaaren metroasemalla. Toukokuusta syyskuuhun metron Vuosaaren haaran pääteasema on Puotila, eli tuona aikana metro ei kulje ollenkaan Vuosaaressa.
Kuvassa lukija Krister Sanmarkin todennäköisesti vuonna 1999 nykyisestä Aurinkolahdesta ottama kuva, jossa näkyy ravintola Vilamo saunarakennuksineen. Samassa artikkelissa kuva vuoden 2024 tilanteesta.
Poliisi otti Vuosaaressa kahdeksan kuukauden ikäisen vauvansa murhasta epäillyn 40-vuotiaan naisen kiinni tiistai-iltana 20.8. yksityisasunnosta Turun seudulta. Nainen otettiin alunperin murhasta epäiltynä kiinni 12.6.2024, mutta Helsingin käräjäoikeus vapautti hänet tutkintavankeudesta 9.8.
Säät suosivat Itä-Helsingin Taideseuran elokuista en plein-air -kesäkurssia Sasekalla ja sen ympäristössä. Opettaja Laura Konttisen mukaan plein-air -piirustus on aitoa hetkessä olemista ja havainnon eteen pysähtymistä.
Ikivihreä suomalainen iskelmäperinne ja nykytanssi kohtaavat jälleen ennennäkemättömällä tavalla, kun Alpo Aaltokoski Companyn kokonaisvaltainen tanssi-iltapäivä ”Aina joku vie” palaa näyttämöille kymmenen vuotta ensi-iltansa jälkeen lauantaina 31.8.
Syksyllä avautuva Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin uusi opetuspiste Vuotalossa tarjoaa arkkitehtuuriopetusta keskiviikkoiltaisin 4–11-vuotiaille uusille oppilaille. Opetusryhmissä tutkitaan ympäristöä kaikilla aisteilla, opitaan kokeilemalla ja suunnittelemalla sekä muotoillaan ja rakennetaan monenlaisista materiaaleista ja eri mittakaavoissa.
Lions Club Soihtujen seuraavat markkinat järjestetään Mosaiikkitorilla sunnuntaina 25.8. kello 10–15. Torikauppiaiden ja kirpputorimyyjien pöydillä on taas tarjolla monenmoista
Poliisi sai tiistaina 13.8.2024 kello 19.44 ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Helsingin Koskelassa Kunnalliskodintiellä. Poliisin selvittäessä tilannetta ilmeni, että kolmen henkilön seurue oli ryöstänyt taksin ja kolaroinut sen sähkötolppaan. Välillä taksilla oli ajettu myös Vuosaaressa.
Piispanen on tänä kesänä valmistautunut arvokilpailuihin eri tavoin kuin aikaisemmin. Huhtikuussa kelaustuolin hajoamisesta johtuneen tapaturman jälkeen Piispasen lonkkaa operoitiin ja harjoitussuunnitelma meni täysin uusiksi. Hän törmäsi täydessä vauhdissa kaarteen jälkeiseen seinään ja reisiluu katkesi täysin.
Jo perinteisiksi tulleita Wanhan Vuosaaren Elojuhlia vietettiin tänä vuonna Ilveskorvenpuiston remontin takia uudessa paikassa, Liinamaanpuistossa.
Tutkimukseen kutsutaan mukaan reilut 4 000 1.–6-luokkien oppilasta kymmenestä eri puolilla Helsingin kaupunkia sijaitsevasta peruskoulusta. Tutkimus toteutetaan kouluvuoden 2024–2025 aikana.
Vapaaehtoistahot olivat esittelemässä toimintaansa Mosaiikkitorilla Columbuksen ja Vuotalon välissä torstaina 15.8.
Elokuun viimeisenä lauantaina 31.8. on Vuosaaressa tiedossa taas tapahtumien täyteinen Visit Vuosaari Weekend -päivä. Kello 11–15 vietetään Vuosaaren satamassa Vuosaaren Satamapäivää ja kello 11–16 tapahtuu Kauppakeskus Columbuksessa.
Remonttiin menevän Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien toimipisteen väistötilapaviljonkeja rakennetaan paraikaa Punakivenkentälle osoitteeseen Lohikäärmeenpolku 5 ja Puistopolun peruskoulun tontin pohjoisosaan osoitteeseen Punakiventie 4. Punakivenkentällä on jo ennestään Vuoniityn peruskoulun väistötiloja.
Nainen otettiin kiinni 12.6.2024 omasta kodistaan ja vangittiin todennäköisin syin murhasta epäiltynä 15.6. Naista epäillään yhä murhasta, eikä hänelle ole määrätty mielentilatutkimusta esitutkinnan aikana.
Ikäihmisille avoimet ulkoilmatanssit järjestetään säävarauksella Heteniityntien urheilukentällä (Heteniityntie 2 a) lauantaina 17.8. kello 13–15. Ilmainen tapahtuma tarjoaa loistavan tilaisuuden nauttia tanssista ja hyvästä seurasta elokuisena päivänä.
Vuosaaren oma naiskuoro Discantus palaa jälleen harjoitussaliin virkistävän kesätauon jälkeen. Kuoron 47:nnen toimintakauden käynnistää Art Goes Kapakka -tapahtuman kuorojen kierros 22.8. Kuoroon haetaan myös uusia laulajia, ja 9.10. on luvassa kahden muun kuoron kanssa yhteiskonsertti Vuosaaren kirkossa.
Vuosaarelainen nainen oli poimimassa mustikoita Mustavuoren pysäköintialueen läheisessä metsässä keskiviikkoiltapäivänä 24.7.2024, kun alaston mies ilmestyi kolmesti noin 7–12 metrin päähän marjastajasta.
Kansainvälisen World Architecture Festival -arkkitehtikilpailun esivalintatuomaristo on valinnut Vuosaaren biolämpölaitoksen vuoden 2024 kilpailun kymmenen finalistin joukkoon palkintokategoriassa WAF Completed Buildings: Production energy and Logistics.
Wanhan Vuosaaren Elojuhlat järjestetään lauantaina 17.8. kello 13–16 Liinamaanpuistossa Mustalahdentien Pohjoisen ostoskeskuksen ja Isonvillasaarentien vieressä.
Sisäministeri Mari Rantanen vieraili Vuosaaren satamassa 26.6. katsastamassa Ukrainaan lähteneitä pelastushenkilöstölle tarkoitettuja liikuteltavia suojakontteja. LähiTapiola antoi rahalahjoituksen SPEKille (Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö), joka puolestaan osti kontit Nokian metallirakenteelta.
Vuosaari-Seuran puheenjohtaja, paljasjalkainen vuosaarelainen Nina Ruuttu menehtyi vaikeaan sairauteen 27.7.2024. Hän oli syntynyt 23.5.1969 ja eli koko ikänsä Vuosaaressa.
FC Viikinkien T2010/2011-joukkueen pelaajat Emma Männistö, Mira Säikkö ja Saskia Antink osallistuivat 16.–19.6. Eerikkilässä järjestettyyn jalkapallon Helmariturnaukseen. FC Viikinkien P2011-joukkueen Punainen-ryhmä haki heinäkuussa järjestetystä jalkapallon suurturnaus Helsinki Cupista hienosti pronssia.
Jo perinteeksi muodostuneet Vuosaaren vapaaehtoismessut pidetään Mosaiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välissä torstaina 15.8. kello 16–18. Tapahtuma toimii samalla etkoina Taiteiden yöhön.
Kesäkuun 2024 lopussa ilmestynyt Kaavoituskatsaus 2024 esittelee ajankohtaiset asemakaavat ja osayleiskaavat kaupunginosittain. Artikkelissa esitellään Vuosaaren suunnitelmia.
Vuosaaren Urheilutalolla on kesän aikana tehty monenlaista remonttia.
Satamasaarentien Lohikäärmepuistossa, joka Leksuna myös tunnetaan, harjoiteltiin 29.7.–2.8. vesiturvallisuustaitoja. Viikon aikana leikkipuiston kesätoiminnassa pääsi kokeilemaan ja ratkomaan erilaisia vesiturvallisuutta kehittäviä tehtäviä
Kolme henkilöautoa paloi sunnuntaiyönä 4.8. kello 03.30 aikaan Rastilankallion parkkihallissa Retkeilijänkadun ja Karavaanikadun varrella. Se, mikä aiheutti autojen palon, ei ole vielä tiedossa.
Lions Club Helsinki/Soihtujen uusi kausi käynnistyi 1.7.2024 Tarja Takalan johdolla. Tarja on toiminut pitkään Lions-järjestössä ja kertoo presidenttikautensa jatkuvan edeltäjiensä tapaan monien tuttujen ja suosittujen tapahtumien järjestämisellä, mutta myös jotain uutta on suunniteltu.
Helsingin käräjäoikeus antoi kesällä 2024 tuomionsa kahdesta toisiinsa liittymättömästä väkivaltarikoksesta, jotka tapahtuivat Vuosaaressa.
Vuoden toisella neljänneksellä Helsingin sataman kautta kulki rahtia hyvällä vireellä. Tammi-kesäkuussa kokonaistavaraliikenteen määrä oli 7,1 M tonnia. Laivamatkustus oli edellistä vuotta vilkkaampaa, kokonaismatkustajamäärä nousi 4,2 miljoonaan.
Sunnuntaina 28.7. kello 15.55 syttyi asuntopalo Leikosaarentiellä.
Tunneli on poissa käytöstä tiistain ja keskiviikon 23.–24.7. sekä mahdollisesti myös keskiviikon ja torstain 24.–25.7. välisinä öinä kello 22–05.
19-vuotias näyttelijä ja elokuva-alan opiskelija Milo Snellman muutti joulukuussa 2023 Aurinkolahteen vanhempiensa ja lemmikkikoira Inton kanssa. Nuorukainen on nähty elokuvien, televisiosarjojen, mainosten ja musiikkivideoiden lisäksi esimerkiksi teatterin ja oopperan lavalla. Lisäksi hän myös ohjaa elokuvia ja tekee sisältöä Youtubeen.
Joukkoistettu Vuosaaren ja Tapaninkylän puistonpenkkien ja roska-astioiden kartoitus käynnistyy 15.7.2024 kello 9. Pelata voi kuka vain, kunhan ensin lataa Crowdsorsa-mobiilipelin älypuhelimeensa. Pelaajat ansaitsevat rahaa valokuvaamalla löytämiään puistonpenkkejä ja roska-astioita sekä merkitsemällä niiden tarkan sijainnin kartalle.
Schroderuksen ja Wikströmin huvilat halutaan kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Ostaja sitoutuu kunnostamaan rakennukset.
EU:n ennallistamisasetus kiinnittää huomiota kaupunkiekosysteemien viherpeitteen hyötyihin. Viherpeitteen pienenemisellä taas on merkittäviä ympäristövaikutuksia, sillä se johtaa uusilla asuinalueilla vähäisempään hiilensidontaan ja korkeampiin kesälämpötiloihin.
Helsingin poliisilaitos tiedotti perjantaina 14.6., että se tutkii epäiltyä henkirikosta, josta epäillään 40-vuotiasta naista. Uhri on kahdeksan kuukautta vanha vauva. Epäilty on lapsen äiti.
Suurimmalla osalla Helsingin uimarannoista vedenlaatu on hyvä. Uimarantojen vedenlaatua valvotaan säännöllisesti läpi kesän. Rantapelastajat päivystävät uimarannoilla 3.6.−11.8.2024.
Vuosaaren sataman tietunnelit menevät remonttiin ensi keväänä. Remontissa tunnelin tekniset järjestelmät uusitaan ja tunnelit pysyvät suljettuina arviolta 11 kuukauden ajan. Töiden aikana on käytössä kiertotie välillä Itäväylä–Kallvikintie–Niinisaarentie–Vuosaaren satama. Artikkeliin on haastateltu eri tahoja aiheen tiimoilta.
Puistopolun peruskoulussa viimeistä lukuvuottaan käynyt 9.-luokkalainen Anna Kukova selviytyi kansallisen Metsävisan finaaliin yhdessä 49 muun suomalaisen yläkoululaisen kanssa. Seuraavaksi peruskoulunsa suorittanut Kukova aikoo lukioon.
Helsingin kaupunki muistuttaa, että tulenteko on sallittua ainoastaan siihen varatuilla rakennetuilla tulipaikoilla. Kaikenlainen tulenteko Uutelassa on kielletty, lukuun ottamatta Nuottaniemen ja Niemenapajan keittokatoksia sekä Uutelan kotaa.
Helsingin Satama järjesti yhdessä Kontulan Kalakerhon kanssa perinteisen Nyt nappaa -kalastustapahtuman Vuosaaren sataman melumuurin vieressä lauantaina 8.6.
Päiväkoti Kanavan eskariryhmät Laineet ja Mainingit osallistuivat torstaina 23.5. Viipurin Urheilijoiden järjestämään yleisurheilu-aamupäivään helteisellä Heteniityn urheilukentällä.
Vuosaarelainen Jaana-Mirjam Mustavuori kertoo vahvasti omaelämäkerrallisessa tietokirjassaan rakkaustarinansa, jonka johdosta Mustavuoren Serge-puoliso muutti Länsi-Afrikan Beninistä Suomeen vuonna 2016.
Vuosaari-Säätiö on nimennyt vuodesta 1992 alkaen Vuoden vuosaarelaisen ja jakanut kunniakirjoja muille ansioituneille. Vuoden vuosaarelainen 2023 on Teatteriyhdistys Ihme ry eli tuttavallisemmin Teatteri Ihme. Kahvila Villa Ullas palkittiin puolestaan vuoden 2023 kunniamaininnalla.
Suvi Lindvall oli viettämässä lauantaina 1.6. hellepäivää Ison Kallahden rannalla kera lastensa, kun hänen poikansa huomasi meressä uivan hirven.
Helsinki kunnostaa Meri-Rastilan länsiosan aukioita ja liikenneyhteyksiä sekä uudistaa alueella sijaitsevan Haruspuiston. Kaupunki on laatinut alueelle katu- ja puistosuunnitelmaluonnokset, jotka esitellään yleisölle verkkotilaisuudessa 11.6. Suunnitelmaluonnoksista voi antaa palautetta kyselyssä 29.5.–18.6. välisenä aikana.
Vuosaaren lukion ylioppilasjuhlassa lauantaina 1.6. lakin sai ennätysmäärä tuoreita ylioppilaita, yhteensä 146 lakkipäätä. Samassa tilaisuudessa juhlittiin vuonna 1974 eli 50 vuotta sitten Vuosaaren yhteiskoulusta (VYK) valmistuneita riemuylioppilaita.
Mosaiikkisillan korjaustyöt Vuosaaren keskustassa tehdään kesäkuun ja heinäkuun aikana. Työt alkavat kesäkuun alussa.
Yksi ihminen loukkaantui sunnuntaina aamuyöllä 2.6., kun veneilijä ajoi Suomenlahdella päin laivaväylällä ollutta jääpoijua. Onnettomuusvene hinattiin Vuosaareen laituriin.
Helen rakentaa Vuosaareen vihreän vedyn tuotantolaitoksen, jona pitäisi olla käytössä vuonna 2026. Asiasta järjestetään asukastilaisuus torstaina 6.6. kello 17–18.30 sataman Merimieskirkon tiloissa osoitteessa Provianttikatu 4.
Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukion uusia ylioppilaita keväällä 2024.
Kevätkauden viimeiset markkinat järjestettiin Vuotalon ja Columbuksen välisellä Mosaiikkitorilla sunnuntaina 26.5. Seuraavat markkinat ovatkin sitten elokuun viimeisenä sunnuntaina 25.8.
Vuotalolla ja sen edustalla vietettiin torstaina 23.5. Kaikki kiertää Vuosaaressa -kiertotaloustapahtumaa. Tapahtuma tarjosi vinkkejä kävijöille korjaamisesta, kierrättämisestä ja lajittelusta. Paikalla olivat kaupungin eri kiertotaloustoimijat.
Asukkaat voivat kohta tienata rahaa tililleen hävittämällä Helsingistä löytämiään lupiineja ja jättipalsameja. Tempaus toteutetaan Crowdsorsa-mobiilipelillä, jolla torjuttavia vieraslajiesiintymiä videoidaan ja merkitään kartalle.
Aurinkolahden aukiolla vietettiin kolmen päivän ajan 23.–25.5. Street Food Siesta -tapahtumaa.
Uutelassa lähellä kanavaa syttyi pieni metsäpalo torstaina 23.5. noin kello 14 aikaan. Pelastuslaitos kävi sammuttamassa palon, joka ehti levitä noin 20 neliön alueelle rutikuivassa maastossa.
Työt tunnelissa alkavat vanhojen järjestelmien purkamisella keväällä 2025. Tunneli suljetaan liikenteeltä korjaustöiden ajaksi, ja sulun pituus on arvion mukaan yksitoista kuukautta.
lauantaina 18.5. Lions Club Helsinki/Soihtujen järjestämä Aurinkokirppis-tapahtuma saavutti jälleen suuret kävijämäärät. Tänä keväänä Soihdut järjestää vielä yhdet markkinat Mosaiikkitorilla kauppakeskus Columbuksen ja Vuotalon välissä sunnuntaina 26.5. kello 10–15.
Shorties: Elävän esinetaiteen ilta on lauantaina 1.6. klo 19 Kulttuuritila Merirastissa (Jaluspolku 3). Elävän esinetaiteen ilta tarjoilee sarjan lyhyitä teoksia korkeasti koulutetuilta jonglööreiltä.
Lauantaina 18.5. noin kello 16 aikoihin Vuosaaren Ramsinniemessä Vilsandinkujalla paloi jääkaappi hylätyssä rakennuksessa.
Lions Club Vuosaari tukee stipendien muodossa kuutta Vuosaaren koulua. Leijonat jakoivat stipendejä Vuosaaren lukiolle, Aurinkolahden peruskoululle, Puistopolun peruskoululle, Vuoniityn peruskoululle, Merilahden peruskoululle ja Nordsjö Lågstadieskolalle.
Vuosaarelainen naiskuoro Discantus konsertoi Vuosaaren kirkolla (Satamasaarentie 7) tiistaina 28.5. klo 19. Konsertin nimenä on ”Minunkin sisällä soi”.
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut päivittää Uutelan Särkkäniemen luonnonsuojelualueen hoito- ja käyttösuunnitelman. Särkkäniemi sijaitsee Uutelan itärannalla. Yleisötilaisuus asiasta pidetään torstaina 23.5. kello 17–18 verkossa.
Meri-Rastilan torilla ja sen ympäristössä vietettiin lauantaina 18.5. iloista Kyläjuhlaa. Aurinkoinen sää ja runsaan monipuolinen ohjelma oli saanut väen sankoin joukoin liikkeelle.
Vuosaaren Martat juhlivat marttojen metsävuotta Uutelassa Skatan pihamaalla lauantaina 18.5.
Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 15.5.
Viikinkien jääkiekkokauden päätösjuhlaa vietettiin Vuosaaren jäähallissa sunnuntaina 12.5. Perinteistä kaavaa noudattaneessa iloisessa ja yhteishenkeä huokuneessa tilaisuudessa muisteltiin päättynyttä kiekkokautta ja palkittiin kauden aikana onnistuneita pelaajia sekä toimihenkilöitä.
Kevään aikana on luovutettu lahjoitukset Viipurin Urheilijoille ja Vuosaaren musiikkiopistolle käytettäväksi stipendeihin. Helander-kodissa Soihdut on järjestänyt myös erilaista virkistystoimintaa ja tapahtumia asukkaille. Aurinkokirppis pidetään Aurinkolahden rantabulevardilla lauantaina 18.5.
Monen futisjuniorin perheen äitienpäiväviikonlopun viettoon kuului tänäkin vuonna FC Viikinkien Kevätfestivaaleille osallistuminen. Tämän vuoden turnaus oli ennätyssuuri, sillä osallistuneita joukkueita oli peräti 238 ja pelaajia lähes 2 500.
Helsingin kaupunki järjestää maksutonta ulkokuntosaliohjausta eri kuntosalipaikoilla.
Aurinkokirppis järjestetään Aurinkolahden rantabulevardilla lauantaina 18.5. kello 10–15. Kesä alkaa kirppiksestä, ja siellä tapaavat iloisissa tunnelmissa niin myyjät kuin ostajatkin.
Meri-Rastilan Kyläjuhla järjestetään lauantaina 18.5. kello 13–16 Meri-Rastilan torilla levittäytyen torin viereisiin tiloihin Kulttuuritila Merirastiin, Nuorisotalo Merirastiiin, Ankkuriseurakuntaan ja Hipko ry:n, joilla on avoimet ovet.
”Abbaa ja poppii” on Vola-kuoron tämän vuoden kevätkonsertin vauhdikas teema, jolla juhlistetaan Abban 50 vuotta sitten alkanutta menestystarinaa. Konsertti järjestetään Vuosaaren kirkossa torstaina 16.5. kello 18.30.
Aurinkoinen sää loi täydelliset puitteet Marjaniemen ja Vuosaaren VPK:n yhdessä järjestämään Päivä paloasemalla -tapahtumaan, joka keräsi paikalle noin 500 innokasta vierailijaa lauantaina 4.5.
Vuosaari-lehden toimitus sai perjantaina 3.5. Vuosaaren asukkailta huolestuneita yhteydenottoja: Nordsjön kartanon maisemiin ruvetaan kylttien mukaan rakentamaan suuria kerrostaloja ja työt ovat jo alkaneet! Kyseessä olikin jotain ihan muuta.
Kesän saapuessa myös katujen asfaltoinnit alkavat. Helsingissä päällystetään uudelleen useita katuja ympäri kaupunkia. Uudelleenpäällystysohjelma painottuu pääsääntöisesti ajoratojen sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien asfalttipinnan uusimiseen.
Apteekki Kompassi avasi ovensa kauppakeskus Columbuksen Ankkuritasolla torstaina 2.5. Vuosaaren kolmantena apteekkina.
Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Vuosaaren roskatalkoisiin saapui kolmisensataa ihmistä, melkeinpä vauvasta vaariin. He ahersivat pusseihinsa yhteensä noin 180 suursäkillistä roskaa yhteistä lähiympäristöämme rumentamasta ja likaamasta.
Vuosaaresta pääsee tänäkin kesänä vesibussilla Kalasatamaan. Reittiä liikennöi tuttuun tapaan FRS Finland pääosin m/s Okeanos-aluksellaan.
Itä-Helsingin Taideseuran Sunnuntaisarjan viimeinen pop up -näyttely pidettiin viime sunnuntaina, jolloin oli Tiistaipajan vuoro esitellä teoksiaan. Heidän käyttämänsä tekniikat ovat vapaavalintaisia.
HOK-Elannon edustajiston vaalissa Vuosaaresta edustajistoon tulivat valituiksi Shawn Huff (vihr.) ja Ville Jalovaara (sd.)
FC Viikingit järjestää toukokuussa jo perinteeksi muodostuneen Kevätfestivaali-tapahtuman, johon on ilmoittaunut tänä vuonna ennätysmäärä (231) joukkueita.
Maanantaina 29.4. oli ilmestynyt palanut farmari-mallinen Volvo Porslahdentien ja Vuosaarentien risteyksen kohdille.
Helsingin Lauluveljien kevätkonsertissa Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) helatorstaina 9.5. kello 18 raikuvat tutut melodiat tutuilta säveltäjiltä musiikin moniottelija Teppo Lampelan johtamana.
Päivä paloasemalla -tapahtumaan osallistuminen on avointa kaikille eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.
Perjantaina 14. huhtikuuta vietettiin eduskunnassa Nuorten parlamentin päivää. Nuorten parlamentti on päivä, jossa suomalaisilla yläkoululaisilla on mahdollisuus toimia päivä kansanedustajina. Päivän aikana osallistujat voivat esittää omia kysymyksiään ministereille ja kansanedustajille.
Reippaita keräilijöitä saapui lauantaina 27. ja sunnuntaina 28.4. kuuteen eri keräyspisteeseen yhteensä 280, joka on uusi ennätys – mukana oli ilahduttavan paljon lapsiperheitä.
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 22.4. esittää Uudenmaan ELY-keskukselle Meri-Rastilassa sijaitsevan Ramsinniemen lehdon luonnonsuojelualueen laajentamista, alueen rauhoitusmääräysten muuttamista sekä hoito- ja käyttösuunnitelman hyväksymistä.
Kallahdenniemessä sijaitsevan Kulttuurikeskus Sofian kokoushotelli tuplasi vuodenvaihteessa huonemääränsä, kun päärakennukseen valmistui 25 uutta huonetta. Hotellilaajennuksen myötä Sofiaan saatiin myös neljä erilaista ja erikokoista kokoustilaa.
Vuosaaren liikuntapuiston maksuton ulkoliikuntapaikka Vuosaaren jäähallin vieressä Pallokujalla on saanut lisää kuntoiluvälineitä. Monipuolinen laitteisto on Vuosaaren ulkokuntoilupaikoista laajin.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY jakaa heinäkuun alkuun mennessä biojäteastiat Helsingissä niille 1–4 asunnon kiinteistöille, jotka eivät ole ilmoittaneet kompostoivansa biojätteitään.
Vuosaaren markkinakausi käynnistyi tänä vuonna torstaina 25.4. Mosaiikkitorilla järjestetyllä iltatorilla. Hyytävän kylmä ja sateinen kevätsää kiusasi niin myyjiä kuin toriasiakkaitakin.
Jalkapallon vuoksi FC Viikinkien valmentaja Ayisat Yusuf on joutunut kokemaan hirveitä asioita, mutta myös päässyt tapaamaan jalkapallon supertähtiä Ronaldinhosta Messiin.
Vuosaaren Puistopolun peruskoulussa vaikutetaan koko kouluyhteisöön, jotta ketään ei kiusattaisi. Rehtori, kuraattori ja psykologi kertovat, miten kiusaamiseen puuttumisen malli koulussa toimii.
Keväällä Itä- ja Kaakkois-Helsingissä alkaa useita pieniä katutyömaita. Työt alkavat maalis–huhtikuussa muun muassa Myllypurossa, Itäkeskuksessa, Rastilassa ja Laajasalossa.
Vuosaari-visailussa voi testata omat tietonsa Vuosaaresta.
Pelastuslaitos sai sunnuntaina 21.4. kello 17 aikoihin Punakiventielle hälytyksen rakennuspalotehtävälle.
Tiistaina 7.5. kello 18 Vuosaaren kirjaston (Mosaiikkitori 2) vieraaksi tulee toimittaja-tietokirjailija Antti Järvi.
Kolmatta vuotta peräkkäin järjestettävä Vuosaaren yhteinen roskienkeruutapahtuma järjestetään tänä vuonna vappua edeltävänä viikonloppuna la 27.–su 28.4.2024. alkoohommissa voi viivähtää vaikka vartin verran tai halutessaan molemmat päivät.
Lions Club Helsinki/Soihdut järjestää taas tutut Vuosaaren markkinat Mosaiikkitorilla Columbuksen ja Vuotalon välisellä alueella. Ensimmäiset markkinat pidetään iltatorina torstaina 25.4. kello 15–19.
Vuosaarelainen Vincent Holmström, 19, menee kesällä jo neljättä kertaa viikoksi isoseksi oman seurakunnan rippileirille. Hänet tavattiin seurakunnan nuortenkahvilassa Valossa Albatrossin alakerrassa tiistaina 2.4.
Kaupunki laatii Meri-Rastilassa sijaitsevan Pärnunkadun parantamisen katusuunnitelman ja Ole Kandelinin puiston käytävien puistosuunnitelman.
Uudenmaan ELY-keskus tiedottaa, että Vuosaaren satamatiellä (Mt 103) sijaitseva Vuosaaren tunneli suljetaan tunnelin pesua ja huoltotöitä varten 23.–25.4.2024 kello 22–05.
Helsingissä järjestetään huhti- ja toukokuussa kolme tapahtumaa, joissa asukkaat ja kaupungin asiantuntijat keskustelevat ja suunnittelevat yhdessä sitä, miten läpimenneitä OmaStadi-hankkeita toteutetaan.
Helsingin Sataman alueet ovat 18.4.2024 lähtien liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräämiä UAS-lentorajoitusalueita. Rajoitusalueella dronen eli miehittämättömän ilma-aluksen lennättäminen on sallittu ainoastaan poikkeusluvalla.
Helsingin satamassa lakko näkyi Vuosaaren sataman osittaisella hiljentymisellä ja raskaan liikenteen lisääntymisenä erityisesti Länsisatamassa. Matkustajaliikenteeseen lakot eivät vaikuttaneet, ja matkustajamäärät kasvoivat hieman verrattuna edelliseen vuoteen.
Perjantai-iltana 12.4. kello 21.15 aikoihin oli mustiin pukeutuneen miehen nähty kantaneen asetta Rastilan metroasemalla. Ase osoittautui kuulapyssyksi.
Tiia Konttinen huomasi torstaina 11.4. kello 6.11 aamulenkillään Kalkkihiekantorilla, että harmaahylkeen poikanen eli kuutti köllötteli hiekkatiellä meren tuntumassa. Korkeasaaren Villieläinsairaalan asiantuntijoiden mukaan kuutti oli hyväkuntoinen.
Vuosaari-lehden lukija kuvasi maanantaina 8.4. Mustavuoren lähellä, Helsingin ja Vantaan rajalla eläimen tassunjälkiä. Helsingin riistanhoitoyhdistys petoyhdyshenkilö Paula Laukkasen mukaan jäljet ovat todennäköisesti suurpeto ahman.
Kulttuuri- ja urheiluvaihto-ohjelman 25 vuotta juhlistettiin ikimuistoisella matkalla Philadelphiaan, jossa Viikinkien U13-jääkiekkojoukkue vanhempineen tutustui amerikkalaiseen jääkiekkokulttuuriin Haverford Hawksin vieraana.
Itä-Helsingin Taideseuran Sunnuntaisarja on käynnistynyt ja kolme ryhmää ovat jo esitelleet teoksiaan pop up -näyttelyissä kerhotalo Sasekan Montussa (Kalkkihiekankuja 6).
Helsingin kaupungin järjestämässä arkkitehtuurikilpailussa etsitään parasta mahdollista suunnitelmaa monitoimitalolle, joka rakennetaan Vuosaaren Meri-Rastilan alueelle. Tavoitteena on, että monitoimitalo toteutetaan voittajasuunnitelman pohjalta vuosina 2026–2028.
Helsingin kaupunki valmistelee tänä vuonna kolmen uuden luonnonsuojelualueen perustamista Mustavuoren ympäristöön. Myös Meri-Rastilaan ja Länsi-Helsingin Taliin kaavaillaan luonnonsuojelualueita. Artikkelissa esitellään kaikki viisi aluetta.
Kulttuuritila Merirastissa on esillä 10.4.–8.5. kolmen kuvataiteilijan taidetta. Aino Favén, Tiina Karhu ja Anna Wilhelmus ovat koonneet komeaan tilaan kokonaisuuden eri materiaaleilla ja tekniikoilla toteutetuista teoksista, joissa värillä on tärkeä rooli.
Helen rakentaa Vuosaareen vihreän vedyn tuotantolaitoksen. Kyseessä on Helenin ensimmäinen vetyhanke, jonka avulla yhtiö luo tarvittavaa osaamista laajamittaisen vedyn tuotannon tarpeisiin ja lisää koko energiajärjestelmän joustavuutta.
pastetut luontoretket pääkaupunkiseudun luontokohteisiin on taas koottu kuntien yhteiseen luontoretkikalenteriin. Vuoden 2024 retkistä kertovat kalenterit ovat jaossa kirjastoissa ja asiakaspalvelupisteissä huhtikuun alusta alkaen.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 19.3.2024 23-vuotiaan vuosaarelaismiehen, joka raiskasi asunnollaan 14-vuotiaan tytön, neljän vuoden vankeuteen.
Pohjois-Vuosaaressa Kangaslammen rannalla sijaitsevan Ilveskorvenpuiston peruskorjaus on alkanut. Lammen rannan ostarin puoleiset komeat salavat on kaadettu.
Alkuun rajoitukset tulevat voimaan Pasilan, Hakaniemen, Sörnäisten, Kalasataman ja Herttoniemen asemilla. Myöhemmin rajoitukset tulevat myös muun muassa Vuosaaren ja Rastilan metroasemille.
Katujen kevätsiivoukset ovat alkaneet karkean sepelin poistolla. Myös perusteellisemmat katupesut ovat alkaneet. Katujen kevätsiivous on iso urakka, joka kestää tavallisesti vähintään kuusi viikkoa.
Suomenlahden merivartioston mukaan viimeisten päivien aikana on pelastettu useita jäihin vajonneita ihmisiä. Jäät ovat heikentyneet nopeasti koko eteläisen rannikon alueella
Kulttuuritila Merirastissa (Jaluspolku 3, käynti Meri-Rastilan torilta) keskustellaan maanantaina 8.4. kello 18 alkaen arkkitehtuurin uusista tuulista. Voidaanko uudisrakentaminen lopettaa ja keskittyä korjaamiseen?
Maanantaina 1.4. kiinni otettua henkilöä epäillään tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta. Epäilty tapon yritys tapahtui Haapasaarentiellä torstaina 28.3.2024.
Sisäministeriön pelastusosasto järjesti 18.3.–21.3. Vuosaaressa Baltic Excellence Programme -nimellä kulkevan koulutusohjelman siviiliturvallisuuden toimijoille Itämeren alueelta. Ohjelmaan osallistui yli 40 asiantuntijaa Itämeren rantavaltioista.
Puistopolun peruskoulun yhdeksännen luokan taideilmaisun oppilaat ovat tehneet lopputöitänsä noin kuukauden ajan. Lopputöiden näyttely on esillä Vuotalolla 28.3.–18.4.
Helsingin kaupunki kaataa vaarallisiksi arvioituja puita Mustavuori−Porvarinlahden ja Mustavuoren lehdon luonnonsuojelualueilla Vuosaaressa. Puut kasvavat ulkoilureitin varrella, ja ne voivat kaatua reitille tai niistä voi pudota oksia.
Vuosaaren Urheilutalon kuntosalikortin tai kertakäynnin ostajalla on nykyisin käytössään kolme erilaista kuntosalia yhdellä pääsymaksulla kahden tunnin ajan. Kuntosali 2:n uutuutena ovat paineilmalla toimivat HUR-laitteet.
Aurinkolahdessa ja Töölössä sijaitsevan AsuntoSatama LKV:n pääsiäismunatempaus ylitti hurjimmatkin odotukset. Lapsille oli jaossa 1 000 valkoista munaa, jotka palauttamalla maalattuina saattoi vaihtaa ne suklaisiksi Kinder-muniksi.
Sjökullan torpan (Harbonkatu 10) pihapiirissä on tänäkin vuonna Vuosaari-Seuran käsityöpajalaisten toteuttama pääsiäiskoristelu kaikkien ohikulkijoiden iloksi.
41 962 helsinkiläistä äänesti OmaStadissa lähes 700 ehdotuksen joukosta suosikkinsa. Äänestysprosentti oli 7,1. Kaupunki toteuttaa 44 äänestyksessä eniten ääniä saanutta ehdotusta.
40-vuotias mies, jota poliisi etsi henkirikoksen jälkeen valvontakamerakuvien avulla, pysyy yhä vangittuna. Häntä epäillään taposta ja törkeästä huumausainerikoksesta.
Helsingin Sataman vastajulkaistu vuosikertomus 2023 kertoo kaksijakoisesta vuodesta. Matkustajien määrä jatkoi kasvuaan, mutta sataman kautta kulkevan rahdin tahti hiipui kevään edetessä.
Pohjois-Vuosaaressa sijaitsevan Ilveskorvenpuiston peruskorjaus aloitetaan maaliskuussa. Koko kunnostusurakan arvioidaan olevan valmis syksyllä 2026.
Vuosaaren lukio voitti Helsingin lukioiden poikien salibandymestaruuden, kuten viime vuonnakin. Myös Vuosaaren lukion tytöt voittivat Helsingin lukioiden salibandymestaruuden.
Vuosaarentie 10:een suunnitellaan asuinkerrostaloa. Suunnitelmasta on kaksi alustavaa luonnosvaihtoehtoa, joissa ympäristön rakennusten korkeuksia mukaileva, 4–8-kerroksinen asuinkerrostalo sijoittuu Vuosaarentien ja Punakiventien risteykseen.
Liikenne moottorialuksilla Suomesta Neuvosto-Eestiin alkoi 1965. Raud Publishingiltä on ilmestynyt näyttävä teos, joka kertoo Helsinki–Tallinna-laivareitin historian vuodesta 1965 alkaen. Kirjan kirjoittaja ja kustantaja on vuosaarelainen Peter Raudsepp.
Yle uutisoi lauantaina 16.3., että Vuosaaren edustalla laajalla alueella on tehty havaintoja jään pinnalla olleesta tummasta aineesta. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että aine on nokea.
Senioritalo Ceciliassa luotiin katsaus kevätasuihin 7. maaliskuuta, jolloin asukkaat astelivat punaiselle matolle muotinäytöksen malleina. Tyylikästä ja lämminhenkistä muotinäytöstä tahditti musiikkiopisto Resonaarin bändi.
Vuosaari-visailussa voi testata omat tietonsa Vuosaaresta.
Tiistai-iltana 19.3. kello 20.33 syttyi Leikosaarentiellä pieni palonalku.
Infotilaisuudessa kuullaan, miten Mellunkylä, Vartiokylä ja Vuosaari muuttuvat, kun kaupunki kasvaa.
Meri-Rastila on valittu yhdeksi Helsingin neljästä alueesta, joissa toteutetaan tulevina vuosina ja vuosikymmenenä niin kutsuttu kaupunkiuudistus. Se tarkoittaa yli 4 000 uutta asukasta Meri-Rastilaan. Maanantaina 4.3. Kulttuuritila Merirastissa järjestettiin keskustelutilaisuus aiheesta.
Mopoilevat nuoret ry on solminut yhteistyösopimuksen Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden kanssa Vuosaaren Urheilutalon ja lukion lähellä sijaitsevan Rastiksen mopohallin toiminnan järjestämisestä.
Viikinkien poikien U20-joukkue voitti Mestiksen alemman jatkosarjan ja täten säilytti paikkansa Mestiksessä myös ensi kaudella.
Vuosaaren tietunnelin varareittiä välillä Itäväylä–Kallvikintie–Niinisaarentie–Vuosaaren satama parannetaan syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana. Varareitin parantaminen on osa Vuosaaren tietunnelin teknisten järjestelmien uusimishanketta, jonka on suunniteltu alkavan vuonna 2025.
Kauppakeskus Columbuksessa on lauantaina 9.3. kello 11–16 tohinaa koko perheelle. Kauppakeskuksessa laitetaan tassut tömisemään, kun paikalle saapuu Ryhmä Haun pelastuspartio.
OmaStadin meneillään olevalla kolmannella kierroksella ovat äänioikeutettuja kaikki Helsingissä asuvat 13-vuotiaat ja sitä vanhemmat. He voivat äänestää OmaStadin verkkosivuilla ja Helsingin kaupungin toimipisteissä.
Legendaarisen suomalaisen valokuvaaja Caj Bremerin, 95, valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin Kulttuuritila Merirastissa sunnuntaina 3.3. Bremerin valokuvanäyttey on nähtävillä Merirastissa (Jaluspolku 3) 31.3. saakka.
Alueelle on tulossa ensivaiheessa 16 kappaletta 3–5-huoneisia perheasuntoja, joiden koot vaihtelevat 71 m2:stä 101 neliömetriin. Kivirakenteisten asuntojen arvioidaan valmistuvan maaliskuuhun 2025 mennessä.
Lutikka on syöpäläinen, jota esiintyy yhä useammin myös helsinkiläisissä kodeissa. Matkailu on lisännyt ongelmaa, kun lutikoita päätyy koteihin matkatavaroiden mukana. Lutikoiden leviämistä on kuitenkin mahdollista ennaltaehkäistä.
Kaksi voittoa napannut GrIFK jatkoi pudotuspeleissä seuraavalle kierrokselle ja lopetti samalla Viikinkien kauden puolivälieriin.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä kokouksessaan 27.2. Harbonkatu 8:aan suunnitellun päiväkotirakennuksen poikkeamishakemuksen.
Sanomatalon Mediatorilla (Töölönlahdenkatu 2) on nähtävillä Kolmen yön ihme – Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 -näyttely, joka kertoo helmikuussa 1944 Helsinkiin kohdistuneista Neuvostoliiton suurpommituksista.
Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä liittyen Ulappasaarentien henkirikokseen.
Uudet paviljongit on suunniteltu sijoitettavaksi Punakivenkentälle osoitteeseen Lohikäärmeenpolku 5 ja Puistopolun peruskoulun tontin pohjoisosaan osoitteeseen Punakiventie 4.
Musiikkituottajat ry:n lauantaina 17.2. järjestämässä perinteisessä Emma-gaalassa lauantaina palkittiin myös kaksi Vuosaaressa varttunutta artistia: Vilma Jää sekä Alma. Artikkelissa Vilma Jää kertoo kuulumisiaan.
Kulttuuritila Merirastissa eli entisessä Merirasti-kappelissa järjestettävässä Meri-Rastila-illassa kuullaan, mikä Meri-Rastilan kaupunkiuudistus on ja mitä sillä tavoitellaan ja mitä uudistuksessa tapahtuu seuraavaksi.
Helsingin suurpommituksesta ja sen onnistuneesta ilmatorjunnasta tuli tällä viikolla kuluneeksi 80 vuotta. Vuosaari-Seura laski sen kunniaksi seppeleen jatkosodan muistomerkillä Vuosaaren kartanolla.
Viikinkien runkosarja päättyi voitokkaasti.
Poliisi sai tiistaina 27.2. noin kello 13 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen ulkoa Ulappasaarentieltä löytyneestä vainajasta.
Näyttely 95-vuotiaan mestarivalokuvaajan Caj Bremerin ainutlaatuisista luontokuvista Sipoon saaristosta avataan Kulttuuritila Merirastissa (Jaluspolku 3) sunnuntaina 3.3. kello 15–18.
Itä-Helsingin Yrittäjät järjesti tiistaina 13.2. järjestyksessään kolmannen Yrittäjyyspäivän Vuosaaren lukiossa. Yrittäjätarinoitaan lukiolaisille kertoivat silmusalaattimies Samuli Laurikainen, someasiantuntija Salla Juurakko ja musiikkalan yrittäjä, Atomirotta-yhtyeen Mikko Sarjanen.
Vuosaari-lehden arkistokuvissa on liikuntatapahtumia Heteniityn urheilukentän ympäristössä 1960- ja 70-luvulla.
Ramsinrantaan entisen Hotel Vuorannan alueelle suunnitellaan neljää uutta asuinrakennusta, uutta saunarakennusta, puistoaluetta ja rantaraittia. Asuinrakennusten kerrosluvut vaihtelevat kahden ja viiden kerroksen välillä.
Syksyllä 2023 helsinkiläiset jättivät yhteensä yli 1 600 ehdotusta kaupungin kehittämiseksi. Näistä miltei 700 etenee äänestykseen 28.2.–17.3.2024 ja näistä yli 20 liittyy Vuosaareen.
Meri-Rastila-illassa maanantaina 4.3. kello 18–20 kuullaan, mikä kaupunkiuudistus on ja mitä sillä tavoitellaan. Kuullaan myös, mitä uudistuksessa on tapahtumassa vuoden 2024 aikana.
Viikinkien runkosarja jääkiekon 2. divisioonassa on loppumaisillaan.
Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta jättivät 11.1.2024 lausunnon kaavahankkeesta.
Vuosaari-visailussa voi testata omat tietonsa Vuosaaresta.
Vuosaaren uimahallissa (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) on hiihtolomalla koko perheelle tiedossa mukavaa ohjelmaa.
Perjantaina 16.2. kello 13 aikoihin Vuotiellä saatiin tulipalon alku sammumaan käsisammuttimen avulla.
Viikingit tarjoaa matalan kynnyksen harrastustoimintaa jääkiekossa pienistä lapsista aikuisiin saakka.
Suomen 13. presidentiksi valittiin Alexander Stubb. Vuosaaressa hän sai Pekka Haavistoa enemmän ääniä vain yhdellä äänestysalueella. Artikkelissa on Vuosaaren äänestysalueiden tuloksia.
OmaStadin kolmannen kierroksen äänestys järjestetään 28.2.–17.3. Äänestettäviin ehdotuksiin voi nyt tutustua OmaStadi-sivustolla omastadi.hel.fi
Poliittisen historian dosentti Ville Jalovaara kertoo tiistaina 27.2. kello 14 Vuotalon Vuosalissa Tiistaimatinean luennolla Helsingin suurpommituksista erityisesti Vuosaaren näkökulmasta.
Viikingit kohtasi viime viikonloppuna sekä TuusKin Tuusulasta, että GrIFK:n Kauniaisista. Kausien varrella molemmat vastustajat ovat osoittaneet väkevyytensä, eikä nämä kohtaamiset poikenneet aiemmista mitenkään.
Helsingin työväenopiston kurssin Akryyli- ja vesiliukoisen öljyvärimaalauksen työpaja -näyttely Vuotalon 2. kerroksen käytävägalleriassa on esillä 8.2.–7.3.
Vuosaaren lukiossa oli vuorossa perinteiset penkkarit ja vanhojen tanssit viikolla 6/2024.
HSY tiedotti keskiviikkona 7.2. kello 19 jälkeen, että Isonvillasaarentiellä on vesijohtovuoto. Vedenjakelu katkesi vuodon vuoksi Haapa- ja Isonvillasaarentieltä ja uusia vuotokohtia ilmaantui.
Helsingin kaupungin pelastuslaitos sai keskiviikkona 7.2. kello 15.55 tulipalon vuoksi hälytyksen Aurinkolahden Kahvipavunkujalla sijainneeseen kerrostaloasuntoon. Palossa menehtyi yksi henkilö.
Vuosaaren Pyörähuolto on varmasti usealle vuosaarelaiselle tuttu liike. Mies liikkeen takana on Sakari ”Sakke” Pennanen, vuodesta 1965 lähtien Vuosaaressa asunut pitkänlinjan vuosaarelainen.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 31.1. asemakaavanmuutoksen Aurinkolahden Furumonkuja 1 ja 3 tonteille ja katualueelle.
Vanhassa kuvassa on Rastilan kartano noin vuonna 1900 ja nykyisin vuonna 2024.
Vuosaaren kirjaston (Mosaiikkitori 2) kevätkauden ohjelmassa on muun muassa viime vuonna palkittujen kirjailijoiden vierailuja sekä musiikin riemua.
Presidentinvaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina 6.2. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 11.2.
Jääkiekon 2. divisioonan lohkonsa keskikastiin itsensä pelannut Viikingit Viikingit pelasi yhden ottelun perjantaina 2.2., kun joukkue isännöi tuttua vastustajaa Sipoon Wolfia.
Vuotalon aulassa on nähtävillä 1.6. saakka komea ryijynäyttely.
Vuosaaressa juhlitaan YK:n kansainvälistä uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa 1.–7.2.2024. Tällä viikolla halutaan kannustaa ihmisiä erilaisista taustoista keskusteluun ja yhdessäoloon.
Vuonna 2023 Helsingin Sataman kautta kulkeneiden matkustajien määrä kasvoi edellisvuodesta yli 12 %. Tavaraa kulki sataman kautta kaikkiaan 13,9 miljoonaa tonnia. Edellisestä vuodesta rahdin määrä jäi 8 %.
Kulttuurikeskus Sofia (Kallvikinniementie 35) kutsuu Pyhän Antoniuksen ”tapaamiseen” joka keskiviikko pääsiäiseen asti. Sofian uudessa galleriassa on esillä merkittävän suomalaisen taiteilijan Marjatta Tapiolan näyttely.
Elämänpuumetsä-hanke on tanssitaidetta, kuvataidetta, joogaa ja ympäristötaidekasvatusta yhdistävä taidehanke.
Viime vuoden puolella seurakuntaneuvosto kokosi keskuudestaan esteettömyystyöryhmän. Ryhmä järjestää kaikille vuosaarelaisille avoimen tilaisuuden lauantaina 3. helmikuuta alkaen kello 13.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen kokouksessaan 30.1., joten rakennusten myynti on tarkoitus aloittaa vuoden 2024 aikana.
Iltalehti uutisoi, että lauantaina 27.1. löydettiin Vuosaaren satamaan pysäköidystä rekasta kuollut henkilö.
153:n Vuosaari Golf Oy:n osakkaan ja heitä lähellä olevien tahojen muodostama ryhmittymä on ostanut kaikki GoGolf Oyj:n omistuksessa olleet Vuosaari Golf Oy:n osakkeet konkurssipesältä.
Vuosi 2024 on Topmost-yhtyeen juhlavuosi: 60 vuotta yhteistä musiikkitaivalta. Topmost esiintyy Vuotalossa lauantaina 3.2. kello 18.
Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien toimipisteen päärakennuksessa kuvattiin marraskuun 2023 loppupuolella jälleen Luokan edessä -ohjelmaa. Myös vuosaarelaisoppilaita osallistui ohjelman kuvauksiin.
Presidenttiehdokas Olli Rehn tapasi vuosaarelaisia Vuosaaren Urheilutalolla lauantaina 20.1. Vuosaarelaisten aktiivisuus johti siihen, että tila oli ääriään myöden täynnä eivätkä kaikki mahtuneet sisään.
Viikingit esitti sarjajumboa vastaan normaalia verkkaisempia otteita, mutta kukisti NKV:n voittomaalikisassa ja venytti voittoputken neljään otteluun.
Presidentinvaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina 23.1. Koko maassa ennakkoon äänestäneitä oli maanantaihin 22.1. mennessä lähes 1,5 miljoonaa.
Lauantaina 20.1. kello 15 aikaan Helsingin kaupungin pelastuslaitos sai tehtävän Lokkisaarentielle, jossa oli kärähtänyt pesukone.
Vuosaarelainen Sirpa Koskela todisti kesykyyhkyn eli kansankielellä pulun nokkelaa matkustamista Vuosaaressa torstai-iltana 18.1.
Kehä III:lla tapahtui liikenneonnettomuus tiistaina 16.1. noin kello 8 aikaan. Onnettomuudessa oli ainekset pahempaan, sillä irronneessa puoliperävaunussa oli lastina 5 000 kiloa happoa.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo Isioma Ify.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 16.1. pitämässään kokouksessa hyväksyä Vuosaareen osoitteeseen Harbonkatu 8 toteutettavan päiväkoti Siiman uudisrakennuksen tarveselvityksen.
Markku Kulmalan mukaan Suomen metsä- ja ilmastokeskustelusta puuttuu kokonaisvaltainen näkemys.
Viikinkien jääkiekon miesten edustusjoukkueen vuosi 2024 starttasi hienosti kolmella kolmen pisteen voitolla.
Vuosaarelaisen valokuvaaja-tietokirjailija Antti Kolin valokuvanäyttely Tiiroja on nähtävillä Villa Lill Kallvikissa 28.1. saakka. Valokuvanäyttelyn kuvat ovat Vuosaaren ja lähisaarien tiiroista noin 15 vuoden ajalta.
Rantaan johtaville sisääntuloteille asennetaan keväällä 2024 erilliset infotaulut, joissa ohjeistetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi käyttämään vain virallisia tulentekopaikkoja ja kielletään symbolilla avotulen teko.
Artikkeliin on koottu eri toimijoiden maksutonta ja monipuolista liikuntaa eläkeikäisille Vuosaaressa.
Lux Helsingin valotaideteokset levittäytyivät tammikuun alussa myös Vuosaareen.
Helsingin asuinalueiden väliset erot asukkaiden vaihtuvuudessa ja asumisajoissa kytkeytyvät alueiden elinkaaren vaiheeseen ja asuntokantaan, jotka ohjaavat asukkaiden valikoitumista alueille.
Kouluun ilmoittaudutaan joko sähköisesti 8.–28.1.2024 tai käymällä koululla 24.1.2024.
Vuosaaren taiteilijatalossa asuvan Tiina Heiskan taidetta on esillä Galleria Amassa 4.2.2024.
Tiistaiaamuyönä 9.1. kello 04.32 pelastuslaitos sai tehtävän putkivuodosta, joka oli Meri-Rastilan torin viereisessä leikkipuistorakennuksessa.
Vuosaari-lehden printtipuoli on viettänyt perinteisen joulutaukonsa ja seuraava lehti ilmestyy keskiviikkona 17.1.
Tiistaina 2.1. aamuyöstä noin kello 03:n aikaan Vedenottamontiellä syttyi roskakatos palamaan.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa todettiin 21.12.2023 riidattomaksi, että syytetyt olivat paikalla ampumistilanteessa. Oikeuden mukaan jäi kuitenkin selvittämättä, kuka laukaukset ampui, minkä vuoksi miesten syytteet kaatuivat.
HJK:n naisten edustusjoukkueen sekä Suomen nuorisomaajoukkueiden puolustaja Helmi Raijas, 18, on ollut vuosaarelainen koko elämänsä eli vuodesta 2005. Hänet valittiin joulukuun alussa Suomen lupaavimmaksi nuoreksi jalkapalloilijaksi.
Vuosaaren vanhin suomenkielinen yhdistys, Vuosaaren Marttayhdistys – myöhemmin Vuosaaren Martat – perustettiin 5.3.1953. Yhdistyksen historia tallennettiin 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kirjan kansien väliin.
Vuosaari-lehden joulukuvassa ollaan joulutunnelmissa Kivisaarentiellä.
Pakinoitsija pohdiskelee Vuosaaren muuttumista.
Kulttuuritila Merirastissa on vuoden vaihteessa esillä käsitöitä, joissa kädentaitoihin yhdistyy tunne ja asenne. Lisäksi Pro Meri-Rastila ja Kulttuuritila Merirasti järjestävät valokuvaillan, jossa jokainen voi saada esille omat huippukuvansa kotikulmilta.
Vuosaari-visailussa voi testata omat tietonsa Vuosaaresta.
Lukijat vetoavat mielipidekirjoituksessaan, että Merirasti-monitoimikortteliin kuuluva Merirasti-kappelirakennus säilytettäisiin.
Vuosaaren Urheilutalon aulassa on jo edellisiltä jouluilta tuttuun tapaan rakennettuna kaunis joulukuvaelma. Itse joulupukkikin nähtiin jäällä, kun Viikkareiden pienet kiekkokoulaiset viettivät päättäjäisiään Aimo Mäkinen Areenan kaukalossa sunnuntaina 17.12.
Lukija ihmettelee hangessa lojuvia sähköskuutteja.
Vuosaarelaiselta Helena Saarikoskelta on ilmestynyt kirja Kirjeitä Eppu Normaalille: Päiväkirja 2009–2019.
Presidenttiehdokas Pekka Haaviston keskustelutilaisuus lauantaina 16.12. veti Kirjakahvila Pokkarin täyteen yleisöä.
Viikinkien jääkiekkojoukkue päätti kautensa tappiollisissa merkeissä.
Aurinkolahden rannassa kuultiin avunhuutoja mereltä keskiviikkona 13.12.
Helsingin Sanomat uutisoi 7.12.2023, että vuosaarelainen kirjailija Kaiho Nieminen on kuollut 81-vuotiaana Malmin sairaalassa. Nieminen asui Vuosaaressa vuodesta 1971 lähtien.
Viikinkien jääkiekkoviikonlopusta jäi kahdesta pelistä käteen yhteensä vain piste.
Uutelaan on avattu uusi opastettu luontopolku. Kahden kilometrin mittainen Metsäluontopolku kulkee vuonna 2022 perustetulla Uutelan metsän luonnonsuojelualueella.
Kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb korkkasi presidentinvaalitilaisuudet Vuosaaressa vierailemalla Aurinkolahdessa järjestetyssä tapahtumassa sunnuntaina 10.12.
Vuosaaren itsenäisyyspäivän juhlallisuudet keskittyivät tänä vuonna Vuosaaren kirkolle.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikkö on valmistellut esityksen Varjakanpuiston luonnonsuojelualueen perustamisesta. Asia käsitellään 7.12. järjestettävässä kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston kokouksessa.
Vuosaaressa Ketola toimi terveysaseman ylilääkärinä ja kehittäjälääkärinä sekä lääkärinä Helsingin Kalasataman terveysasemalla.
Lauantaina 2.12. kauppakeskus Columbuksessa vietettiin joulunavausta ja vanhalla Pohjoiselle ostoskeskuksella Vuosaaren Valojuhlaa.
Vuosaarelaisten Lions Clubien järjestämällä Auta lasta, auta perhettä -tuotekeräyksellä kauppakeskus Columbuksessa lauantaina 2.12. saatiin yhteensä 18 ostoskärryllistä herkkuja ja muita tuotteita yksinhuoltajaperheiden jouluiloksi.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti 14.11. kokouksessaan hyväksyä, että leikkipuistotoiminta päättyy Meri-Rastilassa sijaitsevassa leikkipuisto Haruspuistossa väliaikaisesti 1.11.2023–31.12.2028.
Viikingit pelasi menneenä viikonloppuna yhden vierasottelun Sipoossa, kun kotijoukkue Wolf isännöi sarvipäitä.
Vuosaaren kirkko täyttyi jälleen kuulijoista Helsingin Lauluveljien perinteisessä adventtikonsertissa sunnuntaina 3.12.
Vuosaaren Peräsintiellä hajosi keskiviikkoaamuna 29.11. noin kello 6.15 käyttövesiputki, minkä seurauksena vettä tulvi pientaloalueen parkkipaikalle.
Kolme keppihevosharrastajaa, Mediha Al Assil, Pinja Nordlin ja Alice Salmi kertovat keppariharrastuksestaan.
Vuosaaren pohjoisen lähikeskustan aluetta aiotaan kehittää ja vanha Pohjoisen ostoskeskuksen rakennus purkaa. Päivitettyyn osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja viitesuunnitelmaan voi tutustua verkossa 4.12.2023–12.1.2024.
Solvikinkatu 11:een aukesi 24.11.2023 uusi Ripasso Pizza & Wine -ravintola. Ripassoa voi luonnehtia seurusteluravintolaksi.
Kalenterin taiteilijajoukkoon kuuluu kuva-, tekstiili- ja keramiikka-, animaatio-, valokuva- ja performanssitaiteilijoita, muotoilijoita, runoilijoita, tanssijoita. Joka ilta esillä on eri taideteos: maalauksia, livepiirustusta, tanssia ja muuta.
Varta vasten verenkeräykseen suunniteltu linja-auto kiertää pääkaupunkiseudulla, ja se tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden tavoittaa verenluovuttajia. Bussi tulee myös Vuosaareen.
Vuosaaren satamaan johtavan tietunnelin turvallisuus- ja liikenteenhallintatekniikka ovat tulossa elinkaarensa päähän, minkä vuoksi ne uudistetaan. Rakennustyöt tunnelissa käynnistyvät vuoden 2025 aikana.
Viikingit pelasi jälleen yhden jääkiekko-ottelun viikonloppuna, kun sarjan kärkipaikkaa pitävä Hyvinkään Jää-Ahmat vieraili Vuosaaressa perjantaina 24.11.
Vuosaaren VPK:lla olivat ovet auki Päivä paloasemalla -tapahtumassa lauantaina 25.11. Paloasemalla vieraili arviolta 450 ihmistä.
Lions Club Helsinki/Soihtujen järjestämien tapahtumien tuotoilla on tänäkin vuonna lahjoitettu varoja lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi.
Vuosaarelaiselle Riitta Reinilä-Strömmerille myönnettiin 15.11.2023 Suomen Yrittäjien Yrittäjäristin timanttiristi 30 vuoden ansioista yrittäjänä.
Vuosaaressa pidetään kaikille avoimet itsenäisyyspäivän juhlat muutaman vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa juhlat pidetään Vuosaaren kirkolla.
Vuosaaren lukion pojat osallistuivat Helsingin lukioiden väliseen jalkapalloturnaukseen. Osallistuvia lukioita oli kaikkiaan 21.
Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukion uusia ylioppilaita syksyllä 2023.
Vuosaaren VPK on mukana järjestämässä Päivä paloasemalla -tapahtumaa lauantaina 25.11., jolloin tapahtuma on käynnissä kello 11–16 osoitteessa Kaivonkatsojantie 14.
Kulttuuritila Merirasti Jaluspolulla on syksyn aikana osoittanut tarpeellisuutensa. Toiveissa on, että kulttuuritilalle saataisiin kaupungin tuki myös ensi vuonna.
Vuosaarelainen, Nordsjö lågstadieskolanin entinen oppilas Madeleine Amoroso on valittu koko Suomen Luciaksi vuonna 2023.
Piispa Teemu Laajasalo toimitti Vuosaaren seurakunnassa piispantarkastuksen viikolla 46/2023. Edellisen kerran seurakunnassa oli piispantarkastus vuonna 2006.
Viikkareiden voittoputki on kasvanut jo viiden ottelun mittaiseksi.
Sunnuntaina 3.12. kello 17 Helsingin Lauluveljet avaa adventtikonserttinsa Vuosaaren kirkossa.
Lauantaina 18.11. klo 14 Vuotalon Vuosalissa (Mosaiikkitori 2) ukrainalaisten lastenryhmien koreografinen tanssi- ja laulushow Svitanok esittelee yleisölle ukrainalaista taidetta.
OmaStadissa kuntalaisten ehdotuksiin Itäisellä ja Östersundomin alueella tullaan käyttämään yli 1,5 miljoonaa euroa. Artikkelissa esitellään muutamia Vuosaareen kohdistuvia ehdotuksia ja ne kaikki on nähtävillä OmaStadin nettisivuilla.
21-vuotias miesräppäri on syytettynä tapon yrityksestä sekä ampuma-aserikoksesta yhdessä 20-vuotiaan miehen kanssa. Räppäri on lehden tietojen mukaan asunut Vuosaaressa ja viranomaistietojen mukaan hänellä on yhteyksiä espoolaiseen katujengiin.
Olisiko sinusta etsiväksi? Tule Salapoliisikouluun Vuosaaren kirjastoon (Mosaiikkitori 2) lauantaina 18.11. kello 10–13!
Artikkelissa esitellään Lions Club Helsinki / Vuosaaren valokuvauskilpailun palkittu kuva.
Artikkelissa kerrotaan Vola-kuoron kuulumisia. Kuoron versio Käärijän superhitti Cha cha chasta on ehtinyt herättää huomiota ulkomaita myöten.
Sunnuntaina 12.11. kello 11.45 syttyi rasvakattila palamaan huoneistossa Gustav Pauligin kadulla Aurinkolahdessa.
Helsingin käräjäoikeudessa aletaan käsitellä 16.11.2023 ruotsalaiseen Dödspatrullen-rikollisverkostoon ja vuosaarelaiseen RK98-katujengiin liittyviä rikossyytteitä. Laajassa huumejutussa on nostettu syytteet yhteensä 27:ää ihmistä vastaan.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla on tällä kertaa vuorossa Ulappasaarentiellä asuva Olavi Martikainen.
Vuosaarelaisen Teatteri Ihmeen Mummotunneli-näytelmä kertoo kolmen tyttären ja miniän tuntemuksista, kun Alma-äiti alkaa hidastumaan niin jaloista kuin päästäänkin.
Itä-Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Pekka Pirkkala suosittelee puheenvuorossaan käyttämään Vuosaaren paikallisia palveluita.
Artikkelissa esitellään Lions Club Helsinki / Vuosaaren järjestämän valokuvauskilpailun yksi palkituista kuvista.
Helsingin kirjastot ja liikuntapalvelut järjestivät elokuussa kirjastokävelytempauksen, jossa innostettiin ikäihmisiä liikkumaan. Vuosaaren kirjastokävelyitä järjestetään torstaisin kello 11–12.
Suomenlahden merivartiosto kertoi tiistaina 7.11. viestipalvelu X:ssä, että mieshenkilö oli hypännyt mereen Vuosaaren sillalta maanantain 6. ja tiistain 7.11. välisenä yönä.
Viikingit pelasi kaksi miesten jääkiekon 2. divisioonan vierasottelua viikonloppuna, kun lauantaina 4.11. joukkue kohtasi viime kauden mestari Jäähongan Espoosta ja sunnuntaina 5.11. Klaukkalan KHT:n.
Itä-Helsingin Taideseuran 44. vuosinäyttely on esillä Vuotalon galleriassa 25.11. asti. Tämänkertaisen näyttelyn teema on valo, ja sen pohjalta taiteilija Linda Roschier kuratoi ja suunnitteli näyttelyn.
Lauantaina 28.10. kamppailtiin shukokai karaten junioreiden SM-mitaleista Kotkassa. Helsingin Shukokaista osallistujia oli viitisentoista ja tuliaisina Vuosaareen oli viisi mitalia.
Vuosaaren liikuntapuiston ulkokuntosalin laitemäärää lisätään. Uudet laitteet monipuolistavat harjoittelua sekä mahdollistavat useamman henkilön samanaikaisen ulkokuntosalin käytön.
Entinen Merirasti-kappeli muuttui pop-up kulttuuritilaksi syyskuun lopussa ja marraskuussa tilaan avautuu Meri-Rastilan ja Vuosaaren kuvataiteilijoiden kaikille avoin yhteisnäyttely.
Artikkelissa muistellaan Vuosaari-lehden arkistokuvien kautta edesmenneen Martti Ahtisaaren vierailuja Vuosaaressa niin presidenttinä kuin presidentin viran jälkeenkin.
Etnosoi!:n musiikillisissa mielenmaisemissa saadaan viivähtää flamencon maailmassa perjantaina 3.11. kello 19 alkaen, kun festivaali järjestää illan yhteistyössä Vuotalon kanssa Vuotalossa.
Sisäinen palo on kuljettanut kahta naista vapaaehtoistoimissa jo 18 vuoden ajan. – Pitää olla jotakin, mitä odottaa, sanovat seniorikerho Torstaituvan vetäjät Marjatta Valtonen ja Ritva Perttilä.
Villiruusunkujalla sijaitseva Auringonpilkku muuttaa tammikuussa 2024 väistötiloihin Itäkeskuksen vanhaan kielilukioon. Kielilukio korvaa alun perin väistötiloiksi suunnitellut Kukkaniityntie 2:n paviljongit Puotilassa.
Viikingit kävi lauantaina 28.10. Kellokoskella pelaamassa viime viikon ainoan pelinsä kohdatessaan Kellokosken Alun (KelA).
Suomen suurin golfalan toimija GoGolf Oy jätti lokakuun lopussa konkurssihakemuksen. Vuosaari Golfissa tilanteeseen suhtaudutaan kuitenkin optimistisesti.
Helsingin poliisin valmiusyksikkö Karhun Uudenmaan alueella 30.10.–3.11. järjestettävässä harjoituksessa on mukana useita helikoptereita loka–marraskuun vaihteessa.
Urheiluhallit Vuosaaressa eli Vuosaaren Urheilutalolla (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) järjestetään koko perheelle sopiva Halloween-tapahtuma torstaina 2.11. kello 17–20.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta käsitteli tiistaina 24.10.2023 kokouksessaan ehdotusta, jonka mukaan leikkipuistotoiminta loppuisi Meri-Rastilassa sijaitsevassa leikkipuisto Haruspuistossa väliaikaisesti 1.11.2023–31.12.2028. Asia jäi vielä pöydälle.
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut valmistelee Ramsinniemen lehdon luonnonsuojelualueen laajentamista. Tiistain 31.10. verkkotilaisuudessa esitellään hoito- ja käyttösuunnitelmaluonnosta.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen eli Helmareiden lokakuun UEFA Nations League -otteluihin on valittu kaksi FC Viikinkien kasvattia: ruotsalaista Hammarby IF:ää edustava Eva Nyström ja Italian Sampdoriassa pelaava Nora Heroum.
Kahvila Pokkarissa vietetään halloweenia teemalla Hokus Pokus lauantaina 28.10. Folk night -livemusiikkia esittää neljä eri bändiä, ja tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lions Club Helsinki / Vuosaari järjesti valokuvauskilpailun, jonka aineena oli Vuosaaren fauna. Artikkelin kuvassa on Reijo Helaakosken palkittu otos ”Konna”.
Viikingeillä oli vaikeaa kotipelissään.
Itä-Helsingin Taideseuran 44. vuosinäyttely on esillä Vuotalon galleriassa (Mosaiikkitori 2) 1.–25.11. Näyttelyyn voi tutustua Vuotalon aukioloaikoina.
Sunnuntaina 22.10. tuli pari palohälytystä Vuosaaressa, mutta kummastakaan paikasta ei löytynyt tulipaloa.
Tänä vuonna tutuissa Vuosaaren maisemissa tapahtuneella liikuntatempauksella kerättiin varoja kenialaisten lasten koulunkäynnin tukemiseen.
Vuosaaren Urheilutalon uimahallissa on koululaisten syyslomaviikolla ohjelmaa koko perheelle.
Jalkapallon harrastesarjan pikkukentän Vitosessa pelaava FC Kara sai kauden päätyttyä mitalit kaulaansa voittamalla 65 joukkueen sarjan loppuottelun Talin hallissa lauantaina 14.10.
Helsingin kaupunki on kaupannut Vuosaaressakin sijaitsevia vanhoja arvohuviloita. Kaikkiaan Kallvikinniemessä on myyntiin asetettu kahdeksan huvilaa.
Viime viikolla merivesi nousi korkealle Vuosaaren rannoilla, kuten artikkelin kuvista näkyy.
Viikingit pelasi lauantaina 14.10. yhden jääkiekko-ottelun kohdatessaan pitkäaikaisen vastustajansa GrIFK:n Kauniaisissa.
Tehoharavaa voi hyvällä syyllä sanoa vuosaarelaiseksi tuotteeksi, sillä lähes sen kaikki vaiheet ja tekijät löytyvät täältä
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 7.12.2022 Vuosaaren keskustan länsiosan eli Mosaiikkikorttelin kaavamuutoksen. Nyt Bonava on kuitenkin vetäytynyt hankkeesta.
Mummotunneli on nyt muutakin kuin ravintolakeskittymä keskustassa. Mummotunneli on Teatteri Ihmeen uusi näytelmä, jonka ensi-ilta nähdään Gabro-talossa lauantaina 28.10.2023 kello 17.
Kuvissa on urakoitsija Jalo Syvähuokon huvila Hietalan puutarha Aurinkolahdessa 1920-luvulla ja nykypäivänä.
Vuosaaressa pelattiin jääkiekon miesten 2. divisioonaa perjantaina 6.10., kun Viikingit kohtasi kestomenestyjä Sipoon Wolfin.
Kallvikinniemen Sofia-keskuksessa järjestettiin harvinaislaatuinen kansainvälinen tapahtuma 25.9, jossa julkaistiin uusi Hagia Sophia – The churches of the Wisdom of God around the world -teos, joka esittelee 37 Sofia-nimistä kirkkoa ympäri maailmaa.
Lokakuun 2023 ensimmäisenä viikonloppuna myrskytuulet puhalsivat navakasti myös Vuosaaressa.
Kesän lopussa ilmestyi vuosaarelaiselta historiantutkija, dosentti Ville Jalovaaralta mielenkiintoinen Helsinki 1944 – Taistelu pääkaupungista -historianteos. Siinä Jalovaara pureutuu historiantutkijan tarkkuudella aiheeseen.
Valokuvia Vuosaaren villieläimistä -valokuvauskilpailuun tuli 35 kuvaa. Raadilla oli visainen tehtävä valita niistä neljä palkittaviksi.
Helsinkiläiset voivat ideoida 2.–15. lokakuuta siitä, miten kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. Osallistuvan budjetoinnin avulla saadaan asukkaiden äänet kuuluville.
Menneenä viikonloppuna Viikingit pelasi kaksi ottelua, kun perjantaina 29.9. vieraaksi saapui sarjanousija NKV Nummelasta ja lauantaina 30.9. joukkue matkasi Hyvinkäälle kohtaamaan Jää-Ahmat.
Helsinki laatii kartoituksen Vartiokylänlahden nykytilasta. Tutkimuksissa arvioidaan Puotilanrannan uuden asuinalueen vaikutuksia Vartiokylänlahden vedenalaiseen luontoon ja sen rantoihin
Vuosaarentie 10:een on sittenkin tulossa täydennysrakentamista, toisin kuin Vuosaari-lehdessä 20.9.2023 (n:o 30/2023) kerrottiin.
Lauantaina 30.9. kello 18.40 aikaan syttyi tulipalo Vedenottamontiellä, henkilövahingoilta vältyttiin.
Vuosaaressa on seurattu tarkasti vuosaarelaisen Shawn Huffin menestystä MTV:n huippusuositussa Tanssii Tähtien Kanssa (TTK) -kisassa.
Art Jazz Helsinki -festivaalin One Time Romance -levynjulkaisukonsertissa perjantaina 13.10. kello 18 alkaen Vuotalossa Riikka Keräsen kvartetti esittää sävellyksiä Keräsen kiitosta saaneelta debyyttialbumilta A Vision of a Garden.
Kyselyllä kerätään tietoa katujen ja puistojen kesäkunnossapidon onnistumisesta vuonna 2023.
Kallvikintiellä, yhdellä Vuosaaren liikennöidyimmistä kaduista, sijaitsee vaarallinen suojatie. Suojatietä ei ole merkitty mitenkään katuun suojatiemerkinnöin.
Artikkelissa kerrotaan Vuosaaren taitelijatalon ja sen viereisen Villa Lill Kallvikin historiasta.
Vuoden 2023 viimeinen tori- ja kirppismyyntitapahtuma pidetään Vuotalon ja Columbuksen välisellä Mosaiikkitorilla sunnuntaina 24.9. kello 10–15.
Maailman ympäri -niminen jättilautapeli valmistui kesällä Vuotalon (Mosaiikkitori 2) pihalle. Pelin suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistui noin 500 lasta ja nuorta omine ehdotuksineen ja ideoineen.
Viikinkien edustusjoukkue aloitti jääkiekon 2. divisioonakauden 2023–24 perjantaina 15.9, kun Klaukkalan KHT saapui Vuosaareen.
Perhetalo Kajuutta avasi jälleen ovensa pitkän tauon jälkeen 10.8.2023. Talo on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–16 ja se sijaitsee Vuosaaren Kallahdessa (Kaivonkatsojanpolku 4).
Vuotalon Vuosalissa pidetään torstaina 5.10. kello 18 alkaen jo perinteeksi muodostunut The Mystery Wires -yhtyeen Cliff Richardille ja The Shadows -yhtyeelle omistettu tribuuttikonsertti.
Lasten perinteinen urheilutapahtuma Syyskipinät keräsi lauantaina 16.9. sankan joukon lapsia ja perheitä Heteniityntien urheilukentälle.
Vuosaaren taiteilijatalo Aurinkolahdessa on saavuttanut 20 vuoden iän. Talon taiteilijat järjestivät näyttävän kulkueen lauantaina 16.9. Vuotalon viereiseltä Mosaiikkitorilta Aurinkolahteen.
Vuotalo on vuokrannut Meri-Rastilan torin laidalla sijaitsevan Merirasti-kappelin vuoden 2023 loppuun saakka. Meri-Rastilamme-projekti järjestää Meri-Rastilan torijuhlat lauantaina 23.9. kello 13–17.
Ilveskorvenpuistossa 19.8. pidettyjen Wanhan Vuosaaren Elojuhlien yhteydessä asukkailla oli mahdollisuus esittää ajankohtaisia kysymyksiä kaupungin arkkitehti Jussi Ukkoselle. Artikkelin ensimmäisessä osassa on osa näistä kysymyksistä ja vastauksista.
Laatikkojen siirrolla pyritään sujuvoittamaan postinjakelua.
Kesäkuun 2023 lopussa kauppakeskus Columbuksen Mosaiikkitorin puoleiseen päähän avautui pubitunnelmainen ravintola The Blue Bird.
Vuosaaren taiteilijatalon perustamisesta tulee tänä vuonna 20 vuotta. 20-vuotisjuhlan kunniaksi taiteilijatalolaiset kulkevat värikkäänä kulkueena Vuotalolta taiteilijatalolle lauantaina 16.9.
Kahvipavunkujalla Kahvikorttelissa aukesi syyskuussa 2023 uusi ravintola, Kortteliravinteli Armiina.
Vuosaaren satamatiellä sijaitseva Vuosaaren tunneli suljetaan yöaikaan viikolla 38 ajalla 18.–21.9. ja viikolla 39 25.–29.9. Artikkelissa on tarkemmat sulkuajat.
Vuosaarelaisessa päivähoitoyksikössä Hippaheikki-Kajuutta-Myrskyluodossa vietettiin torstaina 31.8. jo kolmatta kertaa Sadonkorjuutapahtumaa yhdessä henkilökunnan ja perheiden kanssa.
Pormestari Juhana Vartiainen osallistui torstaina 7.9. Merilahden koululaisten roskienkeruutapahtumaan Vuosaaressa. Kaupunki järjestää lauantaina 16.9. kello 13–16 siivoustalkootapahtuman Mustankivenpuistossa.
Vuosaaren oma mieskuoro Helsingin Lauluveljet on aloittanut syyslaulukautensa ja ottaa nyt mukaan uusia laulajia kaikkiin ääniin. Mukaan pääsee hyväksytyn laulukokeen kautta.
Atomirotta-yhtyeen perinteinen lähiökiertue alkaa Vuotalosta lauantaina 9.9. Vuosaari on varsin tuttu paikka bändin laulaja Mikko Sarjaselle.
Heteniityn urheilukentällä (Heteniityntie 2) järjestetään jälleen lasten leikkimieliset kisat lauantaina 16.9. kello 10–13. Koko perheen tapahtuma on maksuton.
Kehä 23 -paikallispuolustusharjoituksessa joukkojen toiminta painottuu pääkaupunkiseudulle. Joukot harjoittelevat Vuosaaressa 4.–9.9.
Entisiin Vuosaaren lukion tiloihin on valmistunut kuin varkain hieno noin 60-paikkainen teatterinäyttämö. Näyttämöllä esitetään syksyn aikana 15.9.–7.10. kantaesityksenä näyttämöteos Neuvostoihmisen loppu.
Vanhassa kuvassa on nykyisen Vuosaaren kirkon kohdilla sijainnut Marielundin tila.
Helsingin kaupungin Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala panostaa tänä syksynä senioreihin. Tämä näkyy ja kuuluu myös Vuosaaren kirjastossa monin tavoin.
Helsingin poliisi tiedotti tiistaina 5.9., että se toivoo yleisöltä vihjeitä epäillyistä, jotka liittyvät 23.6.2023 Vuosaaressa tapahtuneeseen törkeään ryöstöön.
Jos olet korkeaääninen, aiempaa kuorokokemusta omaava ja haluaisit laulaa tavoitteellisesti harjoittelevassa naiskuorossa, tervetuloa Discantuksen koelauluihin tiistaina 12.9. kello 18.30 Vuosaaren kirkolle (Satamasaarentie 7).
Vuosaaressa tapahtui pahoinpitely Punakivenkujan lähistöllä sunnuntaina 20.8. Rikosnimike on tutkinnan aikana muuttunut väkivallanteoksi.
Maustetehtaankadun–Vuotien–Gustav Pauligin kadun välisellä tontilla Aurinkolahdessa on aloitettu rakennustyöt metsänkaadolla. Paikalle nousee yhteensä neljä asuinkerrostaloa, joista korkein on 16-kerroksinen.
Vuosaaren tapahtumaviikonloppu Visit Vuosaari Weekend veti hyvin yleisöä lauantaina 26. ja sunnuntaina 27.8. Artikkelissa tapahtumien kuvasatoa.
Itä-Helsingin Taideseuran perinteinen kesäkurssi pidettiin tällä kertaa sisätiloissa säiden vuoksi.
FC Viikingit järjesti viikonvaiheessa 26.–27.8. Kartanon liikuntapuiston kentillä suuren Syysfestivaalit -jalkapalloturnauksen
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla on tällä kertaa vuorossa Kallahdessa asuva Satu John.
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson kävi torstaina 24.8. tutustumassa Vuoniityn peruskouluun. Se oli hänen ensimmäinen vierailunsa kouluihin opetusministerinä.
Kymmenmetrinen moottorivene joutui sunnuntaina 27.8. pulaan Vuosaaren edustan Kallahdenselällä, kun veneen pakoputki vaurioitui. Tämä aiheutti voimakasta savunmuodostusta, lisäksi veneen sisälle tulvi paljon vettä.
Uutiset ovat kertoneet Uutelassa sytytetyistä laittomista nuotiosta ja pienistä metsäpaloista. Asia on kirvoittanut vuosaarelaisen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran (sd.) tekemään aiheesta valtuustoaloitteen.
Suomen miesten koripallojoukkueen entisellä vuosaarelaiskapteenilla on riittänyt kiirettä myös pelaajauran jälkeen, nyt on aika ottaa tanssiminen haltuun.
Vuosaari-lehden päätoimittaja Antti Honkanen kirjoittaa kolumnissaan Vuosaaren lapsista ja nuorista, joiden hyvinvoinnista on huolissaan.
Heteniityntien uusitulla urheilukentällä järjestettiin sunnuntaina 20.8. suuret Vuosaari Games -yleisurheilukilpailut. Kisajärjestäjä oli Viipurin Urheilijat. Lajeja ja sarjoja oli yli 9-vuotiaista lapsista aina naisiin ja miehiin asti.
Uusi reitti kulkee Kallvikintien ja Mustalahdentien väliä reitillä Kallvikintie–Merikorttitie–Merikorttikuja–Merikorttitie–Purjetie–Kallvikintie.
Sunnuntaina 20.8. Pro Uutela -yhdistyksen väki kävi purkamassa Nuottasaaren luvattoman nuotiopaikan. Eläviä puita on nuotiopaikan vieressä sahattu ja niistä on hakattu kirveellä nuotioon sytykkeitä.
Artikkelissa kerrotaan seurakuntien Itä-Helsingin digiosallisuusprojektista.
Helsingin poliisi tiedotti maanantaina 21.8., että se tutkii epäiltyä väkivallantekoa, joka tapahtui Vuosaaressa sunnuntaina 20.8. noin kello 19. Rikoksen asianomistaja on 19-vuotias mies.
Pohjois-Vuosaaren toimijat järjestivät jo perinteiseksi tulleet Wanhan Vuosaaren Elojuhlat Kangaslammen rannalla Ilveskorvenpuistossa lauantaina 19.8.
Mustavuoren luonnonsuojelualueelta löytyi menehtynyt ihminen torstaina 17.8. kello 18 jälkeen.
Kahvila Kampelan yrittäjä ja Vuosaaren Venetsialaisten puuhanainen Riina Dursun kertoo artikkelissa, miksi tapahtuma on tauolla vuonna 2023.
Artikkelissa on esitelty Helsingin suunnittelu- ja kaavoituskatsaus 2023:n Vuosaaren ajankohtaisia kaavoitusasioita.
Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi heinäkuun lopulla, että se oli vanginnut 21-vuotiaan miesräppärin 30.6.2023 todennäköisin syin epäiltynä neljästä tapon yrityksestä.
Kaikkiin lauantaina 26. ja sunnuntaina 27.8. järjestettäviin Visit Vuosaari Weekendin tapahtumiin on vapaa pääsy. Lauantaina riittää tekemistä ja kokemista Vuosaaren satamassa sekä kauppakeskus Columbuksessa, sunnuntain tapahtumat ovat Rastilan leirintäalueella.
Vanhassa kuvassa ollaan Ulappasaarentien ja Vuosaarentien risteyksessä vuonna 1974
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 14.7.2023 ehdottomaan vankeusrangaistukseen 12 henkilöä, joiden katsottiin tehneen vuosaarelaisen RK:ksi tai RK98-katujengiksi kutsutun ryhmän nimissä erilaisia rikoksia.
Lions Club Helsinki/Soihdut lahjoitti jälleen toimikautensa päättyessä apua tarvitseville perheille sekä lapsille ja nuorille ohjattavia lahjoituksia. Vuosaaren markkinat pidetään taas Mosaiikkitorilla sunnuntaina 27.8. kello 10–15.
Helsinkiläiseltä tietokirjailija Pauli Jokiselta on ilmestynyt Retkiä linnoituksille -kirja, joka kertoo ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoitusketjun tarinan. Se on samalla myös opaskirja, jonka avulla linnoituksiin voi tutustua Helsingissä.
Perjantaina 11.8. jumahti hissi asuintalossa Vuotiellä.
Pakinoitsija muun muassa kertailee kesäreissujaan sekä -kommelluksiaan ja kummastelee Vuosaarenkin katutöitä.
Vuosaaren Lions Club julistaa kilpailun parhaista otoksista aiheesta ”Vuosaaren fauna” eli kuvia Vuosaaren villieläimistä.
FC Viikinkien P12 Miniakatemia voitti heinäkuun puolivälissä Hesa Cupin tehden samalla vuosaarelaista jalkapallohistoriaa olemalla ensimmäinen Hesa Cupin voittanut vuosaarelaisjoukkue.
Helsingissä tämän hetken vetovoimaisimpien kaupunginosien listaa värittävät kantakaupungin ulkopuoliset alueet. Niitä ovat Vuosaari, Oulunkylä ja Laajasalo, jotka ovat pysytelleet koko tämän vuoden kaupungin halutuimpien kaupunginosien kärkikymmenikössä.
Helsingin Shukokai Karaten saavutti kaksi maailmanmestaruutta ja yhden MM-pronssin 12.–16.7.2023 Etelä-Afrikan Kapkaupungissa pidetyissä MM-kisoissa.
Poliisi kaipaa yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat mahdollisesti nähneet jotain liittyen parkkipaikalla Porslahdenkujalla tapahtuneeseen murhan yritykseen keskiviikkona 12.7.2023 noin kello 8.45
Elektronisen musiikin veteraani Esa Ruoho (artistinimeltään Lackluster) on asunut Aurinkolahden Inkiväärikujalla kymmenisen vuotta. Miehen uusin levy Alley on saanut inspiraationsa Vuosaaren ja eritoten Aurinkolahden kujilta.
Kulttuurikeskus Vuotalo tarjoaa kesälläkin monenlaista ohjelmaa eri-ikäisille.
Perjantaina 23.6. noin kello 22–23 aikaan pahoinpideltiin mieshenkilö pahoin Kallahdessa 2–3 miehen toimesta. Poliisi tutkii tapausta, mutta nyt tapahtuman nähneitä tai siitä tietäviä pyydetään ilmoittamaan havaintonsa poliisille.
Aurinkolahden peruskoulun piirustuskilpailussa oli aiheena Vuosaaren luonto ja eläimet.
Keskiviikkona 14.6. noin kello 14 aikaan oli Aurinkolahden aukiolla sijaitsevan ravintolan terassilla omistajansa kanssa ollut kookas pitbull-koira hyökännyt ohi kulkeneen pienen villakoiran kimppuun. Myös hyökänneen koiran omistajan käytös aiheutti hämmenystä.
23-vuotiaan puolustajan tähtäimessä on Ruotsin mestaruus sekä Suomen naisten maajoukkueen kanssa menestyminen.
Puistopolun peruskoulun 3A-luokka voitti pohjoismaisessa kartonkikilpailussa päävoiton eli 1 000 euroa.
Uutelassa oli maanantaina 12.6. meneillään erikoisen elokuvan filmaukset. Elokuvan pääosassa nähdään 3-vuotias novascotiannoutaja Paavo. Filmin tekevät koululaiset, AsuntoSatama LKV:n kesätyöntekijät.
Helsingin Shukokain karatekat osallistuivat viime viikonloppuna Lappeenrannassa pidettyihin shukokai karaten SM-kilpailuihin hyvällä menestyksellä. Myös myös mustien vöiden vyökokeet sujuivat hienosti.
Vuosaaren Martat täytti 70 vuotta maaliskuussa 2023. Vuonna 1953 perustetun Vuosaaren vanhimman suomenkielisen yhdistyksen toiminta on ollut vireää läpi vuosikymmenten. Artikkelissa käydään läpi Vuosaaren Marttojen historiaa.
Koulujen päättyessä Soihdut lahjoitti Vuosaaren lukion musiikinopiskelijoille jaettavaksi kaksi stipendiä. Lions Club Helsinki/Soihdut ry on Vuosaaressa toimiva naisklubi, joka järjestää erilaisia varainkeräystapahtumia, joiden tuotot käytetään aina lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.
Koko perheen Nyt nappaa -ongintatapahtumaa vietettiin sunnuntaina 11.6. Vuosaaren sataman melumuurin kupeessa upeassa kesäsäässä.
Toimittaja, kääntäjä ja kirjailija Raija-Liisa Mäkelä, 85, on asunut Vuosaaressa lokakuusta 2005 saakka. Haastattelussa hän kertoo elämästään Neuvostoliitossa ja Vuosaaressa sekä uudesta kirjastaan, joka käsittelee itänaapurimme historiaa.
Vuosaarelainen lintuharrastaja Kimmo Heiskanen oli Mikko Salosen kanssa keskiviikkona 24.5. bongailemassa muuttolintuja Vuosaarenhuipulla. Ohi liiteli kalasääski kynsissään erikoinen saaliskala.
WWF järjestää yhdessä Helsingin kaupungin kanssa perinneympäristön hoitotalkoot Uutelassa. Kesän 2023 talkoot pidetään la–su 10.–11.6. (klo 10–17 molempina päivinä), su 2.7. (klo 10–17), pe–su 25.–27.8. (pe klo 10–19, la–su klo 10–17).
Jalkapallon Kutosen lohkokärjessä oleva julkkisjoukkue Gilla FC voitti keskiviikkona 31.5. Vuosaaressa Kartanon kentällä Geishan Pallon 0–2 (0–1). Maalit tekivät Ilari Mettälä ja Jesse Halonen.
Artikkelissa on kuvia eri puolilla Vuosaarta tapahtuneista auto-onnettomuuksista viikolta 22/2023.
Uutelassa Skatan kotieläintilalla (Uutelantie 30) järjestetään Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistyksen toimesta tiistaisin kello 17–18 elokuun 8. päivään asti laidunvierailuja.
Lauantaina 3.6. järjestetyissä perinteisissä Meri-Rastilan Kyläjuhlissa Meri-Rastilan torilla oli mukava tunnelma ja liikkeellä paljon alueen asukkaita lapsiperheistä eläkeläisiin.
Uimista ei suositella Ison Kallahden, Marjaniemen ja Rastilan uimarannoilla, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan. Kyseisten uimarantojen vesinäytteistä on löytynyt ajoittain kohonneita suolistoperäisten bakteerien pitoisuuksia.
Sunnuntaina 11.6. järjestetään taas Nyt nappaa -ongintatapahtuma Vuosaaren sataman melumuurin kupeessa kello 9–14. Onkimisen lisäksi ohjelmassa on kello 11–14 leppoisaa kesäpäivän viettoa, makkaranpaistoa, kahvia ja hanurimusiikkia.
Artikkelissa on Kritiikki näkyy -hankkeen tukema kritiikki Antti Kolin kirjasta Kaupunkiluonto.
Sunnuntaina 28.5. kello 10.20 sai pelastuslaitos ilmoituksen, että savukranaatti savutti asunnon parvekkeella Maustetehtaankadulla.
Perinteisen Meri-Rastilan Kyläjuhlan päiväksi valikoitui tänä vuonna lauantai 3.6. kello 13–16, joten Kyläjuhlassa juhlistetaan myös lasten kesäloman alkua.
Helsinkiläisen lions clubin idea aurinkokeittimien valmistamisesta ja toimittamisesta Keniaan on ollut menestysaktiviteetti, johon myös vuosaarelaiset lions clubit ovat osallistuneet.
Itä-Helsingin kirkoissa on järjestetty jo yli 20 vuoden ajan korkeatasoista Metrolla musiikkiin -kesäkonserttisarjaa tiistai-iltaisin kello 19.
Aurinko ja vilvoittava tuuli siivittivät kevään markkinatunnelmaa Mosaiikkitorilla sunnuntaina 28.5.
Taekwon-don Euroopan mestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna 25.–29.4. Romanian Cluj-Napocassa.
Näkymätön Rastilan kartano -kävelyllä tutustutaan hävinneisiin rakennuksiin, höyrylaivalaituriin, entisiin viljely- ja niittyalueisiin sekä paikalla menneinä vuosisatoina asuneiden ihmisten vaiheisiin.
Vuosaari-Seuran omistaman Sjökullan torpan 10-vuotisjuhlaa vietettiin torpalla sunnuntaina 21.5.
Vuoden Vuosaarelainen 2022 on Helsingin kaupungin nuorisotalot Kallahti ja Merirasti. Palkitsemistilaisuus oli tiistaina 16.5. Rastilan kartanolla Cafe Monamissa.
Luvassa on perinteistä markkinatunnelmaa, kahvilaherkkuja, voissa paistettuja muikkuja, kukkaloistoa, sokeainkäsitöitä, rottinkituotteita, lahjatavaroita, vaatteita ja muuta mukavaa.
Vuosaaren alueliikuntaa järjestetään kesäkaudella 30.5.–30.6. ympäri Vuosaarta ja se on maksutonta.
Lauantaina 20.5. Aurinkolahden rantabulevardilla järjestetyllä Aurinkokirppiksellä saatiin nauttia auringosta ja lämmöstä. Tapahtumasta on muodostunut alueen kesän aloitus, ja rantabulevardi täyttyi taas tuhansista kävijöistä.
Kuulijoita oli kirkon täydeltä, kun Helsingin Lauluveljien kevätkonsertti raikasi Vuosaaren kirkossa helatorstaina 18.5.
Perjantaina 19.5. kello 14 jälkeen loukkaantui moottoripyöräilijä Kallvikintiellä Purjetien risteyksen kohdilla. Motoristi oli ilmeisesti väistänyt sähköpotkulaudalla liikkunutta kaksikkoa kaatuen moottoripyörineen asfalttiin.
Vuosaaren seurakunta lahjoitti Merirasti-kappelin kirkkotekstiilit Brysselin merimieskirkolle, jossa ne otettiin käyttöön Ylösnousemuksen kappelissa sunnuntaina 21.5.
Vola-kuoro ja Alvi’s Dixie Stompers -orkesteri järjestivät harvinaisen yhteiskonsertin teemalla ”Sentimental Journey” (eli tunteellinen matka) Vuosaaren lukion monitoimisalissa perjantaina 12.5.
Vuosaaren lukion kevään 2023 ylioppilaat saavat lakin lauantaina 3.6. ylioppilasjuhlassa. Artikkelissa on lueteltu Vuosaaren lukiosta valmistuneita.
Vedenjakelu keskeytyi keskiviikkona 17.5. vesijohdon rikkoontumisen vuoksi osassa Lokkisaarentien, Haapasaarentien ja Isonvillasaarentien talouksia. Väliaikainen vedenhakupiste järjestettiin Naurulokinpolku 1:n ja Isonvillasaarentie 2:n kohdalle.
Aurinkolahden rantabulevardilla järjestetään jälleen suosittu Aurinkokirppis lauantaina 20.5. kello 10–15.
Neulekerhon ideana on tehdä vapaaehtoistyönä esimerkiksi vanhainkodeille lahjoitettavia peittoja, kastevauvoille villasukkia, syöpäpotilaille sitopipoja tai vainajien omaisille lohtuhuiveja
FC Viikinkien jo perinteisiksi muodostuneille jalkapallon Kevätfestivaaleille osallistui liki 160 joukkuetta eri puolilta Suomea. Otteluja seuraamassa ja tapahtumaa järjestämässä oli myös FC Viikinkien uusi toiminnanjohtaja Jorma Kuparinen.
Helsingin käräjäoikeus käsittelee vuosaarelaisen katujengin rikoksia kesäkuun alkuun saakka.
Yli 160-vuotias Sjökullan torppa sijaitsee osoitteessa Harbonkatu 10. Sunnuntaina, 21.5. Vuosaari-Seura juhlii 10-vuotista taivaltaan ”torpparina” runsaan ja koko perheelle sopivan ohjelman merkeissä.
Töiden aluksi vanha asfaltti jyrsitään pois, minkä jälkeen kaduille tehdään uudet päällystykset ja tiemerkinnät.
Merilahden peruskoulun 30-vuotisjuhlia vietettiin monipuolisen ohjelman merkeissä 5. ja 6.5. molemmissa koulun toimipisteissä.
Näyttely on esillä Vuotalon 2. kerroksessa 7.7. saakka. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Naiskuoro Discantus konsertoi yhdessä sisarkuoronsa Solinan kanssa Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) tiistaina 23.5. kello 19 alkaen.
Helsingin Shukokai saavutti lauantaina 13.5. järjestetyissä kisoissa yhteensä 23 mitalisijaa, joista 5 oli kultaisia.
Ali & Alpo -teoksessa kohtaavat arabialainen perinnemusiikki ja suomalainen nykytanssi. Suomen lisäksi sitä on esitetty Unkarissa, Skotlannissa, Venäjällä, Saksassa ja Meksikossa.
Tiistaina 9.5. puolenpäivän aikaan oli Postin pakettiauto kolaroinut Rastilantiellä.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli 25.4.2023 kokouksessaan ehdotusta, jossa se esittäisi kaupunginhallitukselle, että Helsingin Hevosurheilukeskus Oy:lle varataan Mustavuoresta alue ratsastuskoululiiketoiminnan suunnittelua varten.
Toivo Group Oyj on aloittanut asuinkerrostalohankkeen toteuttamisen Furuborginkadulle Ramsinrantaan.
Vuosaarelaisen Porslaxin ratsutilan rakennuksista yksikään ei ole enää nykypäivänä näkyvissä. Näkymätön Porslaxin ratsutila -kävely järjestetään lauantaina 13.5. kello 13–15.15.
Helsingin Lauluveljien kevätkonsertti on Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) helatorstaina 18.5. kello 18.
Vappuaattona 30.4. järjestettiin toinen Vuosaaren vappuhulinat -juoksu Vuosaarenhuipulla. Tapahtuman matka oli 52 kilometriä, ja kyseessä oli ultramatka.
Vuosaaren Kesäteatterin kesän produktio ”Muuttolinnut” nostaa esiin eri ikäpolvien, aikakausien sekä maailmanpolitiikan haasteita. Raskaita aiheita käsitellään – kuten aina – mustan huumorin avulla.
FC Viikingit järjestää lauantaina 13. ja sunnuntaina 14.5. Vuosaaressa perinteisen Kevätfestivaali-jalkapalloturnauksen.
Kauppakeskus Columbuksessa sijaitseva K-Supermarket Vuosaari muutetaan vuonna 2024 K-Citymarketiksi. Muutoksen myötä kaupan valikoima kasvaa, myymälätila lähes tuplaantuu ja nimi muuttuu K-Citymarket Columbukseksi.
Tangokuningas Amadeus Lundberg laulaa Helander-kodin maksuttomassa konsertissa keskiviikkona 10.5. kello 13 alkaen.
Vuosaarelaisen valokuvaajan ja taiteiden tutkimuksen opiskelija Karun Verman, 21, töitä on esillä maaliskuussa avautuneessa Amos Rexissä Generation 2023 -näyttelyssä.
Uutelan Särkkäniemessä vietettiin perjantaina 28.4. uuden herppipolun virallisia avajaisia. Herppi on alan harrastajien käyttämä nimitys sammakkoeläimistä, matelijoista ja liskoista.
Heteniityntien urheilukentän juoksuratojen pinnoite kuorittiin pois viikolla 17/2023. Tilalle on tulossa uusi päällyste, ja kenttä on suljettu toistaiseksi.
Vuosaaren lukiossa paljastettiin kansallisena veteraanipäivänä torstaina 27.4. muistolaatta, jossa kerrotaan Tehtaanpuiston koulun kolmesta oppilaasta, jotka joutuivat ilmapommituksen uhreiksi jatkosodassa.
Alvi’s Dixie Stompers -orkesteri ja Vola-kuoro järjestävät yhteisen kevätkonsertin Vuosaaren lukion juhlasalissa perjantaina 12.5.
Adressissa vastustetaan Omenamäessä Porslahdentien 34:ssä olevan metsätontin käyttämistä Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien yksikön tulevina väistötiloina.
Keskiviikkona 26.4. ennen kello 20 sattui Pikku Kallahdessa tapaus, joka olisi voinut päättyä surullisesti.
Vuosaarelainen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) valittiin 26.4. Helsingin kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Meri-Rastilan tie 26:ssa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo perjantaina 28.4. kello 12 aikoihin.
Vuosaaren satamatie suljetaan Vuosaaren tunnelin kohdalta useamman kerran toukokuussa, artikkelista voi lukea tarkemmat ajankohdat.
Merikorttitie 7:ssä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi sunnuntaina 23.4. noin kello 19 tulipalo.
Maavoimien mekanisoituun Arrow 23 -sotaharjoitukseen matkalla ollutta kansainvälistä kalustoa kulki Vuosaaren satama kautta viikolla 16/2023.
Oletko todellinen Vuosaari-tietäjä? Testaa tietosi Vuosaaresta Vuosaari-visassa!
Vauvan äiti sai 1 vuoden 6 kuukauden ehdottoman vankeustuomion lapsensa pahoinpitelystä huhtikuussa 2020 Vuosaaressa. Isä tuomittiin aiemmin 2 vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Alkuvuodesta Terho pelasi varsin vähän uudessa seurassaan, mutta viime viikolla vastuuta ja myös maaleja alkoi tulla lupaavaan tahtiin.
Aurinkolahdessa olevan taloyhtiön julkisivuremontin yhteydessä on päässyt valumaan maalivesiä mereen hulevesikaivon kautta.
Vuosaaressa elämänsä alkutaipaleella 23 vuotta asuneen Tero Sompin uusimman dekkarin polttopisteessä on Vuosaari, jossa tapahtuu kaksoismurha.
Kaupunginhallitus myönsi kokouksessaan 17.4. kehittämisvarauksen 31.12.2022 päättyneen kehittämisvarauksen jatkoksi Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle tietyin ehdoin. Kehittämisvarauksen jatkuessa kaupunkiympäristön toimiala ryhtyy selvittämään hankkeelle myös vaihtoehtoista sijaintia yhdessä hakijan kanssa.
Alle 18-vuotiaiden poikien jääkiekon MM-kisat pelataan Sveitsin Baselissa ja Porrentruyssa 20.–30.4. Pikkuleijonissa kiekkoilee peräti kolme Viikinkien kiekkokoulun kasvattia ja JoVi-pelaajapolun (Jokerit/Viikingit-yhteisjoukkue) läpi käynyttä pelaajaa.
Huhtikuisena viikonloppuna satoja vuosaarelaisia keräsi ennätysmäärän roskaa Vuosaaren yleisiltä alueilta.
Helsinki uusii kevään ja kesän aikana useiden liikuntapuistojen tekonurmia uusilla ympäristöystävällisillä materiaaleilla. Vuosaaressa uusitaan Kallahden kentän ja Vuosaaren liikuntapuiston pieni tekonurmi.
Oletko todellinen Vuosaari-tietäjä? Testaa tietosi Vuosaaresta Vuosaari-visassa!
Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta jättivät 12.3.2023 yhteismielipiteensä Puotilanrantaan kaavaillusta uudesta asuinalueesta, jonne muuttaisi noin 2 700 asukasta.
Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskuksen toiseen kerrokseen tullut automatisoitu itsemittauspiste otettiin käyttöön huhtikuun alussa. Sen avulla asiakas voi itse mitata useita terveyteen liittyviä asioita ennen vastaanotolle menoa.
Aurinkokirppis on Aurinkolahden rantabulevardilla lauantaina 20.5. kello 10–15. Kesä alkaa kirppiksestä ja siellä tapaavat iloisissa tunnelmissa niin myyjät kuin ostajatkin.
Uutelaan valmistuu kevään aikana laidunnusaita ja eläinsuoja. Lampaiden pito annetaan karjanhoitajalle. Lampaiden pitäisi päästä työtehtäviin Uutelan niityille kesäkuussa. Idea on lähtöisin kuntalaisten tekemistä OmaStadi-ehdotuksista.
Tiistaina 4.4. noin kello 17 aikoihin Vuosaaren kirkon välittömässä läheisyydessä Satamasaarentien päässä sijaitsevan koirapuiston isojen koirien portin pielessä tapahtui pahoinpitely.
Kerhotalo Sasekalla järjestetään avoimien ovien ilta yrityksille, yhteisöille ja yksityisille keskiviikkona 19.4. kello 15.30–20. Sasekalla on tiloja erilaisiin käyttötarkoituksiin kolmessa eri kerroksessa.
Liityntäpyöräpysäköintipaikkojen rakentaminen on tällä hetkellä käynnissä myös Vuosaaren metroaseman yhteydessä. Rakennushanke valmistuu pyöräilijöiden käyttöön kesään mennessä.
Alueen asemakaavaehdotus on nähtävillä 27.3.–25.4.2023 Helsingin kaupungin karttapalvelussa.
Asiakkaat voivat itse käydä ennen vastaanotolle tuloaan mittaamassa itsehoitokuutiossa verenpaineen, sykkeen, happisaturaation, lämmön, painon ja kehon koostumuksen. Lisäksi pisteellä voi mitata suppean EKG:n (sydänfilmin).
Vuoden 2023 eduskuntavaalit on nyt käyty ja 200 kansanedustajaa valittu uudelle nelivuotiskaudelle. Vuosaarelaisia ehdokkaita ei tällä kertaa valittu eduskuntaan.
Ramsinniemessä, Hiidenmaankadun merenpuoleisessa reunassa, kallion alapuolella, sijaitsee vuonna 1913 valmistunut Villa Schetelig, eli Villa Bergbacka.
Helsingin kaupunki kerää asukkaiden havaintoja kuudesta helposti tunnistettavasta nisäkäslajista. Keruu toteutetaan Lajitietokeskuksen laji.fi-nettisivuston avulla. Hankkeessa on mukana myös Helsingin yliopiston metsäekologian laitos.
Linnavuoren Huolto on vuonna 2016 Vartioharjun Linnavuorentiellä perustettu suomalainen kiinteistöhuoltoyritys, jonka liikeideana on tuottaa laadukasta ja kustannustehokasta huoltopalvelua asiakkaille Itä-Helsingissä.
Nuorille suunnittelijoille suunnatun Europan 17 -kilpailun Helsingin kohteina on viisi saarta Helsingin itäisestä saaristosta. Kilpailussa etsitään saarten erityispiirteitä ja luontoarvoja huomioivaa konseptia rantautumispaikalle.
Kaikissa Helander-kodeissa järjestettiin kuun vaihteessa vapaamuotoiset aamiaistapaamiset alueen sidosryhmille. Kumppanuuspöydissä käytiin vilkasta keskustelua palveluasumisesta ja yhteistyön mahdollisuuksista.
Gugi Kokljuschkin on suomalaisen musiikkielämän legenda, joka muistetaan Topmost-yhtyeestä. Sittemmin Gugi toimi levy-yhtiömaailmassa ja nykyisin mies on tehnyt soolouraa.
Vuosaari Golf ry järjestää tytöille ja pojille mahdollisuuden tutustua maksutta golfin saloihin Planmecan golfhallissa. Kesällä Vuosaari Golf ry järjestää Vuosaaren golfkentällä avoimet junnutreenit maanantaisin.
Vanhoissa kuvissa ollaan Marielundin tilalla sekä Ullaksen huvilalla.
Vuosaaren Urheilutalolla harjoittelevan Helsingin Shukokai Karaten päävalmentajalle, sensei Jarmo Rajalalle myönnettiin seitsemännen asteen musta vyö eli 7. dan torstaina 23.3. maailman päävalmentajien leirillä Berliinissä.
Sunnuntaina 21.5., juhlitaan sitä, että Vuosaari-Seura on omistanut Sjökullan torpan kymmenen vuotta. Ennen sitä kannattaa käydä tutustumassa torpan perinteiseen pääsiäiskoristeluun.
Lauantaina 25.3. kauppakeskus Columbuksen keskustori kävi ahtaaksi, kun Muumi-hahmot Muumipeikko ja Pikku Myy vierailivat paikalla lasten ja vähän isompienkin iloksi.
Oletko todellinen Vuosaari-tietäjä? Testaa tietosi kaupunginosasta Vuosaari-visan kahdeksannessa osassa.
Palvelukoti Helanderin tiloissa Koukkusaarentiellä syttyi tulipalo torstaiaamuna 23.3. noin kello 8 aikoihin. Pelastuslaitos kiiruhti paikalle usean yksikön voimin, mutta henkilökunta oli saanut tulipalon jo sammutettua.
Hosin Sul Taekwon-Don urheilija Árpád Demeter, 19, asui täysi-ikäiseksi saakka Vuosaaressa, kunnes muutti viime vuonna Ruskeasuolle lähemmäksi Aalto-yliopiston arkkitehtiopintojaan. Demeterillä on tältä vuodelta kasassa SM-kultaa taekwondon miesten liikesarjassa sekä -hopeaa erikoistekniikoissa.
Vuosaarelainen lintukuvaukseen erikoistunut luontokuvaaja Markus Varesvuo voitti suuren saksalaisen luontovalokuvakilpailun Moments in Nature -sarjan. Tähän yhteen Euroopan suurimpaan luontokuvakilpaan Glanzlichter 2023:een osallistui tänä vuonna noin 20 000 kuvaa.
Lions Club Vuosaari järjesti mukavan koko perheen tapahtuman Kevätriehan Lohikäärmepuistossa sunnuntaina 19.3. Riehassa oli monenlaista menoa aina frisbeen heittämisestä hevosajeluun ja palokunnan nostolava-autosta ja partiotoimintaan tutustumisesta ongintaan asti.
Kallahden selällä Vuosaaressa purjehdittiin 11.–12.3. jääpurjehduksen SM-kisat vauhdikkaissa ja vaikeissa lumisissa olosuhteissa. Kisoissa oli 26 osallistujaa ympäri Suomea ja purjehtijoita myös Virosta.
Rastilassa kulki vielä 1960-luvulla hevosia. Lukijan vanhoissa kuvissa on elämänmenoa Rastilan seutuvilta.
Vuosaari-visassa voi testata tietonsa Vuosaaresta.
Helsingin seurakunnat tarjoavat maksutonta digiopastusta ikäihmisille. Opastusta annetaan älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen käytössä eri puolilla Itä-Helsinkiä.
Viikinkien miesten edustusjoukkue voitti kaikki neljä omaa jääkiekko-otteluaan karsintapeleissä, ja U 20 Mestiksessä pelaava joukkue otti voiton ratkaisevassa kauden viimeisessä ottelussaan.
Vuosaaren taitelijatalo täyttää tänä vuonna 20 vuotta. 17.–26.3. Villa Lill Kallvikissa esillä Värinä Ympärillä -projekti on yksi juhlavuoden tapahtumista, jota taiteilijatalon asukkaista koostuva Taiteen Vuoksi ry järjestää.
Viikinkien miesten edustusjoukkueen karsinnat jääkiekon Kolmoseen putoamista vastaan ovat käynnissä, kahdesta ensimmäisestä ottelusta on saaliina selvät voitot.
Moni on ihmetellyt Vuosaaressakin, mitä ovat monien talojen julkisivuihin ilmestyneet punaiset raidat? Yritysuutisisissa Suomen Julkisivupuhdistus Oy:n toimitusjohtaja Jukkis Loponen kertoo tästä ongelmasta ja ratkaisusta siihen.
Vuosaaren Martat juhli 8.3.2023 Vuosaaren kirkolla 70-vuotista taivaltaan. Yhdistys on vanhin suomenkielinen yhdistys Vuosaaressa.
MLL Vuosaari järjesti kaksi vaatekeräystä ukrainalaisille Vuosaaressa pop-up-tyyliin Mosaiikkitorilla ja Pohjoisella ostarilla Stadin asukastalon edessä. Lahjoitusvaatteita ja kenkiä kertyi huikeat neljä farmariautollista.
Helsingin poliisilaitos tiedotti tiistaina 14.3., että se on tutkinut epäiltyjä rikoksia, joissa on epäiltyinä helsinkiläisen katujengin jäseniä. Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä rikosta, joissa on yhteensä 23 epäiltyä.
HSY tiedotti aikaisin keskiviikkoaamuna 8.3., että Purjetiellä Kallvikintien risteyksen kohdilla, Purjetie 1:n parkkipaikkojen vieressä on vesijohtovuoto.
Keskiviikkona 8.3. noin kello 13 aikaan törmäsi Volkswagen-merkkinen taksi Kallvikintien ja Tyynylaavantien risteyksen lähellä tien kaistojen välissä olevan puun metallikehikkoon.
Lions Club Helsinki Vuosaari järjestää Kevätriehan sunnuntaina 19.3. kello 10–14 Lohikäärmepuistossa. Ohjelmassa on esimerkiksi arpajaiset, ongintaa, frisbeenheittoa ja hevosajelua sekä sään salliessa hiihtokisat. Paikalla voi tutustua myös paloautoon, ja siellä palvelee buffet nälkäisiä ja janoisia.
Ennakkoluuloton Sointi Jazz Orchestra juhlistaa 10-vuotista taivaltaan ja esiintyy kovassa kansainvälisessä nosteessa olevan VILDÁ-duon kanssa Vuotalossa torstaina 16.3.
Sofiassa on avoimet ovet joka lauantai. Isä Ambrosius haastattelee lauantaisin kello 13 alkaen suomalaista julkisuuden henkilöä, avauskerralla lauantaina 11.3. on vieraana piispa Irja Askola.
Helsinki on aikeissa myydä Vuosaaresta omistamansa Rastilan kartanon, Villa Solvikin ja Vuosannan. Myyntiaikeita käsiteltiin toistamiseen kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 14.3., jolloin se asia hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Kalervo Riviera, oikealta nimeltään Ville Laamanen, julkaisi bändeineen perjantaina 3.3. Vuosaari-nimisen pop-kappaleen musiikkivideon, joka on mukana 17.3. julkaistavalla Trapetsia ratakiskoilla -albumilla. Vaikka Laamanen ei enää asu Vuosaaressa, on kaupunginosa yhä vahvasti läsnä hänen elämässään.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 28.2. Ramsinniementie 18:sta sijaitsevan Ramsinranta IV asemakaavaa ja sen muutosehdotusta uudemman kerran.
Vuosaaren taiteilijatalossa sen valmistumisesta saakka asunut valokuvataiteilija, kirjailija ja Aalto-yliopiston lehtori Hanna Weselius, 51, on profiloitunut vapaa-ajallaan luontoarvojen puolustajaksi. Hän on lokakuussa 2022 perustetun Pro Uutelan puheenjohtaja.
Tyhjänä olevaan entisen Vuosaaren lukion tiloihin Vuosaarentie 7:ssä on vuokrattu viime syksystä lähtien työtiloja esimerkiksi taiteilijoille. Vuokraajana toimii luovan alan toimijoiden työyhteisö Tilajakamo.
Jalkapalloseura FC Viikingit sai historiansa ensimmäisen seurakulttuuritulkin, kun tehtävässä aloitti syyskuun 2022 lopussa Liban Ismail. Seura sai tukea seurakulttuuritulkin palkkaamiseen Suomen opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 23 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 2.–10.3. Uudenmaan alueella. Harjoitusalueena on muun muassa Vuosaaren satama ympäristöineen.
Stadiluotsi Johannes Jauhiaisen vastuualueena on Helsingin kaakkoinen suurpiiri ja Vuosaaren peruspiiri. Artikkelissa hän esittelee itsensä ja työnkuvansa.
Itä-Helsingin Taideseuran kahden hiljaisemman toimintavuoden jälkeen mennyt loppuvuosi oli Saseka-talon tiloissa Montussa varsin vauhdikas. Kurssit pyörivät taas täysillä koronan jälkeen.
Omakotisäätiöllä on käynnistynyt kaupungin rahoittama liikkumishanke, jossa tuetaan itähelsinkiläisiä ikäihmisiä, joiden arkiliikkuminen on vaarassa vähentyä tai on jo vähentynyt.
Satakielikuukauden ohjelmistoon kuuluva ”Sanaton” on tanssia, fyysistä teatteria sekä monologia yhdistävä esitys, joka toteutetaan ukrainalaisen Ethno Contemporary Balletin ja Vuosaaren kesäteatterin yhteistyönä.
Torstaina 16.2. Vuosaaren lukio täyttyi vuosaarelaisista, kun Pormestarin illassa keskusteltiin Vuosaaren asioista pormestari Juhana Vartiaisen johdolla.
Rastilankalliossa oli tulipalo maanantaina 20.2.
Vuosaaren lukiossa jaettiin ystävänpäiväkortteja lukiolaisille suunnatussa hyvinvointikahvilassa maanantaina 13.2.
Artikkelissa on Kritiikki näkyy -hankkeen tukema kritiikki Vuosaaren metsistä kesällä 2022 tehdystä kartoitus- ja arviointityöstä, niin sanotusta monimuotoisuusselvityksestä.
Kauppakeskus Columbuksen parkkihallissa sattui maanantaina 20.2. liikenneonnettomuus, jossa menehtyi suojatielle kaatunut henkilö.
Hulvattomassa, koskettavassa ja pysäyttävässä esityksessä kohdataan esimerkiksi bolivialainen Taru sormusten herrasta -sankari, kuullaan kertomuksia irakilaisesta luokkahuoneesta, tavataan Bollywoodin ala-asteen opettajan, pakistanilainen agitoija, nuuksiolainen buddhalaismunkki ja hiiri, joka kasvoi naiseksi.
Vuosaaresta SM-kisoihin osallistuivat Hosin Sul -taekwon-do -seuran Arpad Demeter, Heidi Sahlberg ja Mia Haakana sekä tuomarina Henrik Enqvist.
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto hyväksyi 9.2. korjauksen hankesuunnitelman, jonka mukaan Aurinkolahden peruskoulussa ja päiväkoti Auringonpilkussa toteutetaan suuri julkisivu- ja vesikattoremontti vuoden 2024 aikana.
Torstaina 9.2. Vuosaaren lukion päivän täyttivät penkkarihumu ja vanhojen tanssit. Artikkelissa on kuvasatoa näistä perinteisistä opiskelijariennoista.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 14.2. Ramsinniementie 18:sta sijaitsevan Ramsinranta IV asemakaavaa ja sen muutosehdotusta. Uusi kaava toisi nykyisen metsän tilalle asuinkerrostaloja asukasmäärän lisäyksen ollessa noin 300 asukasta.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen isännöi torstaina 16.2. kello 19–20.30 Vuosaaren lukiossa järjestettävää Pormestarin iltaa. Vuosaari-lehti sai mahdollisuuden haastatella pormestari Vartiaista jo etukäteen Vuosaarta koskevista asioista.
Artikkeliin on kerätty muutamia Helsingin kaupunginvaltuuston, kaupunkiympäristölautakunnan ja valtuuston Vuosaarta koskevia vastaehdotuksia, toivomusponsia ja valtuustoaloitteita.
Vuosaaren uimahallissa vietetään lauantaina 11.2. kello 20–22 elokuvailtaa uima-altaalla. Klaus Härön ohjaamaa elokuvaa Rakkaani merikapteeni voi seurata altaalta tai altaan reunalta istumapaikoilta uimalipun hinnalla.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 1.2. kokouksessaan kaavamuutoksen Broändan asuinalueelle Vuosaaren luoteisosassa.
Vuoden 1965 ilmakuvassa näkyy Pohjois-Vuosaaren uusia rakennuksia sekä rakennustyömaita.
Vuosaarelainen pitkän linjan kuoromies Rainer ”Friba” Friberg nimettiin joulukuussa 2022 musiikkijärjestö Sulasolin kunniapuheenjohtajaksi.
Kallahden suunnitteluperiaatteet koskevat täydennysrakentamista sekä palveluiden, liikenteen, virkistysalueiden ja viheryhteyksien kehittämistä. Suunnitteluperiaatteet eivät itsestään mahdollista alueen rakentamista, mutta ne toimivat alueen kaavamuutosten ja muiden kehittämishankkeiden pohjana.
Kaupunginhallitus päätti 6.2. hyväksyä Villenkallion kaavamuutoksen, joka koskee Kallvikintien varressa olevia kortteleita, viereisiä puisto- ja suojaviheralueita sekä niitä ympäröiviä katualueita.
Viikinkien miesten jääkiekon edustusjoukkue tarpoo tappioputkessa, mutta U20 Mestistä pelaavalla joukkueella peli kulkee mallikkaasti alemmassa jatkosarjassa.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 31.1. hyväksyä Vuosaaren sataman lähellä Satamakaaren, Niinisaarentien, Itäreimarintien ja golfkentän välisellä alueella sijaitsevan huoltoalueen ja viereisen suojaviheralueen asemakaavan muutoksen.
Kallahden alueen suunnitteluperiaatteitakin esitellään keskiviikkona 8.2. osana verkossa järjestettävää Uutta Itä-Helsinkiä -infotilaisuutta.
Pakinoitsija pohtii tekstissään Vuosaaren ja New Yorkin yhtäläisyyksiä.
Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä asukasilta järjestetään torstaina 16.2. Vuosaaren asukkaille Vuosaaren lukion tiloissa. Tapahtumassa asukkaat, kaupungin johto ja yhteistyökumppanit kokoontuvat keskustelemaan yhdessä ajankohtaisista aiheista.
Helsinki tekee muutoksia tonttikatujen pysäköintijärjestelyihin jalkakäytävien kunnossapidon parantamiseksi. Vuosaaressa muutos tulee koskemaan Ulappasaarentietä.
Vuosaaren alueliikunnan kevätkaudella liikutaan 9.1–26.5.2023. Mukaan liikkumaan mahtuu edelleen.
Vuosaaren seurakunnan uusi seurakuntaneuvosto on aloittanut nelivuotiskautensa. Ensimmäinen kokous pidettiin kirkolla 23.1.
Helsingin satamien kautta kulki vuonna 2022 kaikkiaan 15,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Määrä ylitti kirkkaasti edellisen ennätyksen vuodelta 2018 (14,7 Mt).
Artikkelissa on Viikinkien miesten jääkiekon edustusjoukkueen sekä U20 Mestis -joukkueen ottelutuloksia.
Vuosaari-lehden toimitus sai torstai-iltapäivänä 26.1. vinkin lukijaltaan, että Uutelan Nuottasaaresta löytyi kauriin ruho, jolla ei ollut päätä. Paikalle mennyt toimittaja löysi rantaviivan lähettyvillä maanneen vasan ruhon.
Helsingin kaupunki valmistelee Kallahteen suunnitteluperiaatteita alueen uudistamiseksi. Suunnitteluperiaatteet koskevat alueen täydennysrakentamista sekä palveluiden, liikenneratkaisuiden, virkistysalueiden ja viheryhteyksien kehittämistä.
Artikkelissa on Kritiikki näkyy -hankkeen tukema kritiikki Nimco Noorin ja Maippi Luukisen kirjoittamasta kirjasta Paratiisin tyttö – Juuret Mogadishussa, koti Helsingissä.
Vuosia Myllypuroon suunniteltu pika- ja taitoluisteluhalli oli vastatuulessa Helsingin kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnan kokouksessa 17.1. Lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se kehottaisi hankeen vetäjiä etsimään hallille uutta sijoituskohdetta, esimerkiksi Vuosaaresta.
Helsinki juhli lauantaina 21.1. kiinalaista uuttavuotta ja muun muassa Vuotalon edustalle on ilmestynyt alkaneen jäniksen vuoden kunniaksi jänistä esittävä valaistu jääveistos.
Jääkiekossa viime viikonloppu oli Viikingeille tappiollinen.
Tilaston takana on ihminen -tilaisuudessa torstaina 9.2. kello 18–20.15 Gabro-talossa (Leikosaarentie 20) keskitytään niihin eläkeikäisiin, jotka ovat vielä hyvin tai ainakin kohtuullisesti itsenäiseen elämään kykeneviä ikävuosistaan riippumatta.
Vuosaaren satamaan Saksasta tulleella rahtialuksella tavattiin komea salamatkustaja viikolla 2/2023. Rahtilaivan kannella seilasi nimittäin juhlapukuinen alli-lintu, joka toimitettiin Korkeasaaren Villieläinsairaalaan.
Vuosaaren lukiolla (Mosaiikkiraitti 2b) järjestetään avoimet ovet 9.-luokkalaisille ja heidän huoltajilleen keskiviikkona 25.1.
Vuosaaren katuja tallustellessaan ei aina tule ajatelleeksi, mistä ne nimet kaduille ja paikoille ovat tulleet, mikä on niiden nimeämisen taustalla ollut. Yleensä nimille löytyy ihan ymmärrettävä ja looginen peruste.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla kertoo vuosaarelaisuudestaan tällä kertaa eläkeläinen Pirjo Koskinen.
Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi Vuotalon edustalle tulee perjantaina 20.1. jänisaiheinen jääveistos. Lauantaina 21.1. Vuotalossa esiintyy puolestaan esimerkiksi Moviestar-hitin esittäjä Harpo.
Lokakuussa perustetun Pro Uutelan hallituksen jäsenet ja osa perustajajäsenistä kävivät sunnuntaina 8.1. kävelemässä kaavaan piirretyn Skatanniementien linjauksen. Pro Uutela ei hyväksy tien rakentamista.
Viikinkien miesten jääkiekon edustusjoukkueen otteet ovat olleet viime aikoina tappiollisia. U20-joukkueella sen sijaan kulkee Mestiksen alemmassa jatkosarjassa.
Vuosaaren Vihreiden hallitus järjestäytyi tiistaina 10.1.
Helsingin Shukokai Karaten valmentajat kouluttavat Vuosaaren naisia itsepuolustuksen saloihin torstaina 19.1. kello 17.30–19.30 Vuosaaren Urheilutalolla. Kurssi on osallistujille ilmainen ja sinne voi ilmoittautua netissä.
Meri-Rastilan tie 32 paloi pahasti kolmikerroksisen kerrostalon ensimmäisen kerroksen kolmioasunto lauantaina 14.1.
Kokenut Viikingit 1 voitti lentopallon miesten aluesarjan (entinen 3-sarja) alkulohkon tappioitta.
Helsingin tilastollinen vuosikirja 2022 sisältää keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Vuosittain julkaistavaan pakettiin on koottu tunnuslukuja muun muassa ympäristöstä, väestöstä, koulutuksesta, taloudesta, liikenteestä ja matkailusta.
Artikkelissa on Vuosaari-lehden mainoksia vuodelta 1966–69.
Viikinkien miesten edustusjoukkueen tämän vuoden jääkiekko-ottelut ovat alkaneet, kuten myös U20-joukkueen.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti joulukuussa 2022 pidentää kahdella vuodella rakennuskieltoa Ramsinniemessä sijaitsevalla tontilla, jolla sijaitsee Alvar Aallon Enso-Gutzeitille suunnittelema vapaa-ajanrakennus ja saunarakennus.
Vuosaaressa on mainiot mahdollisuudet hiihdon ja luistelun harrastamiseen. Ulkoliikuntapaikkojen kunnot selviävät kätevästi netistä osoitteesta ulkoliikunta.fi
Lux Helsingin valotaideteokset levittäytyivät eripuolille kaupunkia 4.–8.1.
Vuosaari-lehden printtiversio on ollut perinteisellä joulutauolla 21.12.2022 ilmestyneen numeron jälkeen.
Helsingin poliisilaitos tiedotti Twitterissä keskiviikkoiltana 4.11., että Vuosaaressa on kadonnut 4-vuotias poika löytyi kansalaisen ilmoituksen perusteella Korkeasaaresta muutama tunti katoamisen jälkeen..
Vuotalolla (Mosaiikkitori 2) on alkuvuodesta 2023 nähtävillä ilmaiseksi Lux Helsinki -valoteos sekä näyttelyitä. Tero Jartti: Kylmä nuotio -valoteos Lux Helsingin valoteos 4.–8.1.2023 kello 17–22. Vuotalon Kylmä nuotio -teos on Tero Jarttin tekemä. Videotakat ja keinoakvaariot – nuo airuet aidosta feikkiin, elävästä kuolleeseen, hallitumpaan ja halvempaan – katsovat säikähtäen Kylmään nuotioon. Elämän liekki vai kuoleman varjo?…
Kapellimestari, musiikin tohtori Tuomas Hannikainen, 57, on asunut kaksi vuotta Kallahdenniemessä Kulttuurikeskus Sofian yhteydessä olevassa kerrostalossa. Hän liikku aktiivisesti ympäri vuoden vesistöissä.
Vuosaaren seniorikeskukseen sijoittuisi palvelukeskus, päivätoimintayksikkö, avopalvelutiloja, iäkkäiden tehostetun palveluasumisen ryhmäkoteja 195 asukkaalle, sosiaali- ja terveystoimialan työ- ja sosiaalitiloja, ravintokeskus sekä seniorikeskuksen toimintaa tukevat huolto- ja varastotilat.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Joel Ketola kertoo, mitä terveysaseman kuulumisia.
WWF:n Vuoden luontokirjaksi valittiin vuosaarelaisen biologi, luontokuvaaja ja tietokirjailija Antti Kolin teos Perhosbaarista liskonpetiin. Toimittaja Mikko ”Peltsi” Peltola teki valinnan kovatasoisessa kilpailussa.
Vuosaaren sataman kupeessa sijaitseva biolämpölaitos on aloittanut lämmöntuotannon suunnitelmien mukaisesti lämmityskaudella 2022–2023.
Vuoden vuosaarelainen 2021 palkitsemistilaisuus järjestettiin tiistaina 13.12. Vuosaaren kartanolla Cafe Monamin tiloissa. Artikkelissa kerrotaan palkitsemisperusteita sekä palkittujen kommentteja.
Kahvila Pokkarissa (Mosaiikkitori 2) järjestetään torstaina 22.12. kello 19 alkaen englanninkielinen joululaulukonsertti- ja yhteislaulutilaisuus.
Jouluaattona lauantaina 24.12. Vuosaaren Urheilutalolla järjestään perinteinen jumppa ja sauna.
Vuosaareen on tehty tänä talvena kaksikin uutta talviuintipaikkaa. Molemmat talviuintipaikat ovat vuoden vuoden 2019 Helsingin osallistuvan budjetoinnin kohteita. Toinen uusista paikoista on jo avattu ja toinen aukeaa nyt joulukuussa.
Vuosaaren Pikkujouluja vietettiin talvisessa tunnelmassa lauantaina 10.12.
Meri-Rastilan leikkipuisto Haruspuistossa Mummun ja vaarin tupa toimii tiistai-iltaisin kello 16.30–19. Tupailtoihin mukaan kaivataan kipeästi lisää vapaaehtoisia ikäihmisiä toimimaan vapaaehtoisina varamummeina ja -vaareina.
Vuoden 2021 vuosaarelaiseksi valittiin Tuula Syrjälä, vuoden 2021 kunniamaininnan sai puolestaan Jukka Isohanni.
Vuosaaren Lions Clubit järjestivät joulukuussa Auta lasta – auta perhettä -keräyksen sekä itsenäisyyspäivän lipunnoston. Ennen joulua heidän kauttaan voi hankkia myös joulukuusia, joiden kaikki tuotot menevät lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.
Vuoden viimeisessä kokouksessaan 7.12. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Vuosaaren keskustan länsiosan eli nk. Mosaiikkikorttelin kaavamuutoksen.
Tiistaina 15.11. Vuoniityn peruskoulun Koukkusaarentien toimipisteessä Vuosaaren Kokoomuksen järjestämässä Turvallisuusillassa keskusteltiin Vuosaaren nuorista asiantuntijapuheenvuorojen siivittäminä.
Helen suunnittelee tuuli- ja aurinkosähköllä tuotetun vihreän vedyn tankkausasemaa Vuosaareen. Se palvelisi raskasta liikennettä vedyntuotannon ja -jakelun alettua vuonna 2024.
Vuosaarelainen Viljo Lehtonen toimi Sotiemme Veteraanit -keräyksen keräyspäällikkönä vuodesta 2006 lähtien. Tänä syksynä hän siirtyi nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä.
Kauppakeskus Columbuksen joulunavausta vietettiin 3.12. ja Vuosaaren Valojuhlia Pohjoisella ostarilla puolestaan 4.12.
Vuonna 1970 syntynyt mies tuomittiin Helsingin hovioikeudessa useista eri rikoksista vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.
Vuosaaren VPK:lla olivat ovet auki Päivä paloasemalla -tapahtumassa lauantaina 26.11. Paloasemalla vieraili noin 400 ihmistä.
Helsingin Lauluveljien historia nivoutuu yhteen myös Vuosaareen historian kanssa.
Lauantaina 10.12. Aurinkolahden uimarannan ja Uutelan Kahvila Kampelan ympäristössä vietetään Vuosaaren Pikkujouluja, joissa on monenlaista maksutonta ohjelmaa koko perheelle. Muitakin joulutapahtumia on listattu artikkeliin.
Vuosaarelainen taiteen tohtori Mikko Ijäs vihittiin zen-buddhalaispapiksi tämän vuoden syyskuussa. Haastattelussa hän kertoo zen-buddhalaisuudesta.
Artikkelissa esitellään tulevaisuudessa radikaalisti muuttuvan Meri-Rastilan länsiosan alustavia rakentamisaikatauluja.
Vuosaaressa on monenlaista joulutapahtumaa tulossa kaikenikäisille.
Viikinkien miesten edustusjoukkue voitti jääkiekossa pitkästä aikaa. Viikinkien U9- ja U10-jääkiekkojoukkueet järjestävät ensimmäisen oman junioriturnauksensa Vuosaaren jäähallissa itsenäisyyspäivänä tiistaina 6.12. kello 8.30–16
Pro Meri-Rastila ja nuorten arkkitehtien You Tell Me -kollektiivi järjestivät 25.10.2022 keskustelutilaisuuden Merirasti-kappelin tulevaisuudesta. Kappelin kohtalo on epävarma Vuosaaren seurakunnan luopuessa sen käytöstä.
Ääriään myöten täysi Vuosaaren kirkko todisti Helsingin Lauluveljien adventtikonserttia.
Aurinkolahdessa vuoden verran asunut tubettaja Igor Parri, 37, tutkii ja esittelee netissä maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisia linnoitteita. Vuosaarestakin näitä kohteita löytyy useammastakin paikasta.
Nordsjö sångkör är en blandad kör som grundades i Nordsjö år 1948.
Vuotalon ympäristössä alkoi 17.11. Säätiloja-valoteos ja aulassa alkaa 28.11. näyttely Talventörröttäjät.
Sastamalan Taekwon-Do Seuran järjestämä mustien vöiden Black Belt Cup pidettiin 5.11.2022 Sastamalassa. Sylvään koululle kisaamaan oli ilmoittautunut reilut 100 kilpailijaa 17:stä eri seurasta ympäri Suomen.
Vuosaaren VPK on mukana järjestämässä Päivä paloasemalla -tapahtumaa lauantaina 26.11., jolloin tapahtuma on käynnissä kello 11–16 osoitteessa Kaivonkatsojantie 14.
Helsingin kaupunginhallitus päätti 21.11. kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Vuosaaren keskustan länsiosan asemakaavan muutosta.
Artikkelissa on seurakuntavaalien tulokset Vuosaaren seurakunnan osalta. Lisäksi siinä kerrotaan, että piispa Teemu Laajasalo myönsi rovastin arvonimen Vuosaaren seurakunnan kirkkoherralle Jussi Mäkelälle.
Vuosaarelainen lasitaiteilija Tommi Ketonen on asunut Vuosaaressa jo 20 vuotta. Hänen lasitaiteessaan näkyy kellosepän ja tatuointitaiteilijan tausta.
Vuosaaressa sijaitseva Pauligin kahvipaahtimo kätkee sisäänsä myös museon, jossa on tunnelmapaloja elintarvikealan jättiläisen mielenkiintoisesta historiasta.
LC Helsinki/Soihdut järjestää joulumarkkinat sunnuntaina 27.11. kello 10–15 Columbuksen ja Vuotalon välisellä Mosaiikkitorilla.
Vuosaaren lukiosta on taas kirjoittanut joukko opiskelijoita itsensä ylioppilaaksi.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi aseella ampuneen 24-vuotiaan miehen kolmesta laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen.
Vuosaareen ja muualle Itä-Helsinkiin keskittynyt uimaseura Orca Helsinki osallistuu suurin odotuksin Raisiossa 25.–27.11. kisattaviin lyhyenradan Ikäkausimestaruusuintien finaaleihin.
Kristiina McKenzie on Vuosaaressa asuva kirjoittaja, jonka ensimmäinen runokokoelma Olen tanssinut sen (Bookea, 2022) on julkaistu tänä syksynä.
Vuosaaren turvallisuutta koskeva julkinen keskustelutilaisuus pidetään Vuoniityn peruskoulun ruokalassa tiistaina 15.11. kello 18–20. Paikalla on alustajina ja panelisteina asiantuntijoita muun muassa poliisilta sekä nuorisotyön puolelta.
Vuosaaren lukio on toiminut elokuusta 2021 uudessa rakennuksessa Mosaiikkiraitilla. Rehtori Marko Pajun mukaan lukiolla on huomattavan positiivinen pöhinä päällä.
Vuosaarelainen, kansainvälisestikin tunnustettu luontokuvaaja Markus Varesvuo on julkaissut yhdessä Jorma Luhdan ja Pertti Koskimiehen kanssa hienon ja kattavan kuvateoksen tunturipöllöistä.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 8.11. kokouksessaan Broändan alueen tarkistettua asemakaavan muutosehdotusta, joka aiotaan esittää kaupunginhallitukselle.
Vuodesta 2002 Vuosaaressa asunut Tiina ”Tintti” Kujala pyörittää miehensä Mikan kanssa kivijalkaleipomo Tintin Juurilla Oy:tä. Inspiraationa tuotteistaan palkitulle yritykselle on ollut Tiinan äitipuolelta saama savolainen taikinajuuri sadan vuoden takaa.
Viikinkien joukkueita pelasi lokakuun lopussa Vuosaaressa.
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 5.10. kahta Vuosaaren terveyspalveluita koskenutta toivomuspontta. Kumpikaan ei menestynyt.
Urheiluhallit Vuosaaressa eli Vuosaaren Urheilutalolla (Vuosaarentie 5, Tyynylaavantie 9 B) järjestetään ohjelmaa halloweenin kunniaksi.
