
Kulttuuritila Merirasti sijaitsee osoitteessa Jaluspolku 3.
Meri-Rastilan ajankohtaisista suunnitelmista järjestetään asukastilaisuus tiistaina 10.11. klo 17–19. Paikkana on Kulttuuritila Merirasti osoitteessa Jaluspolku 3.
Tilaisuudessa käsitellään muun muassa kaavoituksen ajankohtaisia asioita, alueen puistohankkeita (Haruspuiston käynnistyvä peruskorjaus, Ullaksenpuiston ja Ison Kallahden suunnitelmat) Meri-Rastilan tien suunnittelutilannetta, käynnistymassä olevan monitoimitalon rakentamista ja muita Meri-Rastilan ajankohtaisia hankkeita ja uutisia.
Kaupungin asiantuntijat kertovat tuoreimmat kuulumiset ja heille on mahdollista esittää kysmyksiä ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan alueen kehittämisestä.
Tarjolla on myös pientä purtavaa ja lämmintä juotavaa. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, kaikki ovat tervetulleita!
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

