Tapahtumat

Vaikenemisen kielioppi: esitys ihmisistä, jotka valtio pakotti vaikenemaan

Roman Bolkanov Vuosaaren Tilajakamon edustalla.

Syyskuun lopussa Helsinki 98 -teatterissa saa ensi-iltansa näytelmä Vaikenemisen kielioppi, joka tarkastelee Venäjän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämää. Teoksen pohjana ovat todelliset keskustelut Venäjällä asuvien ja sieltä lähteneiden ihmisten kanssa, joille oman identiteettinsä julkisista ilmaisuista on vuosi vuodelta tullut yhä vaarallisempaa.

Vuosaaressa 12.6. esiintyvä Stig on kiinnostava yhdistelmä luovaa taiteilijaa ja insinöörimäisyyttä

12.6. Helsinki-päivä huipentuu Stigin konserttiin Vuotorilla.

2000-luvun alusta asti musiikkia julkaissut Stig (Pasi Siitonen) esiintyy Vuotalon edustan Vuotorilla Helsinki-päivänä perjantaina 12.6. Helsingin kaupungin ilmaiskonsertissa. Vuosaari-lehden haastattelussa Stig kertoo kuulumisiaan ja ajatuksiaan esimerkiksi tekoälystä ja omakustanneartistina työskentelemisestä.