Kotkat laskeutuvat Vuotaloon 3.5.

Easy-bändi.

Easy – The Eagles Tribute Band esiintyy Vuotalossa perjantaina 3.5.

Easy – The Eagles Tribute Band esiintyy perjantaina 3.5. Vuotalossa. 70-luvulla perustettu Easy keskittyy nykyään vain Eagles-tuotantoon. Vuotalossa bändin vieraana ja vahvistuksena esiintyy laulaja, kosketinsoittaja Katri Silolahti, joka myös tulkitsee Easyn kanssa Linda Ronstadtia akustisesti.

Vuonna 1971 Los Angelesissa perustettu Eagles on yksi kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimpiä yhtyeitä. Easy perustettiin puolestaan vuonna 1974, ja se keikkaili seitsemän vuotta. Easyn keikkoja kertyi yli 400, ja tuona aikana yhtye julkaisi yhden lp-levyn Easy, joka sisälsi sekä käännöskappaleita että omaa tuotantoa.

Easyn tekemiset ovat hyvin muistissa, sillä yhtyeen kitaristi-laulaja Roni Kamras kirjasi kaikki esiintymiset tarkasti muistiin bändikirjaansa. Easy lopetti, kun miehet perustivat perheet. Keikkatauko venyi peräti 33 vuoden mittaiseksi, kunnes promoottorina työskennellyt Petteri Kokljuschkin keksi järjestää Tribute Band Festivaalin Cafe Pirittaan Helsinkiin. Tuolloin hän houkutteli kasamaan Easyn uudelleen.

– Päätimme keskittyä Eaglesin musiikkiin, koska se oli meille entuudestaan tuttua. Esitimme Pirittan festareilla kuusi biisiä, ja koska se tuntui niin hyvältä, päätimme harjoitella lisää Eagles-ohjelmistoa, Kokljuschkin kertoo.

Easyn paluusta on kulunut viisi vuotta, ja nyt bändissä soittaa kolme alkuperäistä jäsentä: Petteri Kokljuschkin (basso), Sami Javne (rummut, laulu), Roni Kamras (kitara, laulu), sekä kaksi nuoremman polven huippumuusikkoa Lauri ”Lappe” Holopainen (kitara, laulu) ja Erno Laitinen (kitara, laulu).

Easy tutustui Eaglesin tuotantoon jo tuoreeltaan 1970-luvulla.

– Saimme levyyhtiöltämme VIP-liput Eaglesin Hotel California -kiertueen konserttiin Tukholman Gröna Lundiin vuonna 1977. Kokemus oli huikea, seisoimme Ronin ja Samin kanssa aivan lavan edessä aidatulla VIP-alueella. Meidän vieressä seisoi myös ABBAn muusikoita, mutta heitä emme liiemmin silloin noteeranneet. Welcome To The Hotel California! Se oli siinä, rakkautta ensisilmäyksellä, Kokljusckin muistelee.

– Eaglesin musiikissa viehättää ennen kaikkea sen laaja-alaisuus. Se kulkee hienoista balladeista rajuihin rockbiiseihin, mukaan mahtuu jopa valssejakin.

Easy halusi lisätä nimeensä The Eagles Tribute Band, koska se kertoo yleisölle heti, mitä on tulossa ja näin ollen bändiä on helpompi markkinoidakin.

Easy on viimeisen viiden vuoden aikana konsertoinut enimmäkseen, mutta klubikeikkojakin mahtuu runsaasti mukaan. Bändin suosio näyttää kasvavan jatkuvasti, salit ovat täyttyneet kiitettävästi, ja konserteissa seisaaltaan annetut suosionosoitukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Suurin osa yleisöstä on yli 50-vuotiaita, niitä 70-luvun nuoria. Monet ovat käyneet myös oikean The Eaglesin konserteissa.

Eagles esiintyy 8. kesäkuuta Tukholmassa. Koko Easy – The Eagles Tribute Band lähtee tietysti kuuntelemaan keikkaa. Menomatkalla Turusta Tukholmaan bändi esiintyy Viking Gracella Eagles etkoilla.

– Eaglesin keikan jälkeen soitamme  unplugged-keikan Tukholmassa Qality Hotel Globessa, ja paluumatkalla Tukholmasta Helsinkiin on luvassa vielä Eagles Tribute -jatkot, Petteri Kokljusckin iloitsee.

Easy – The Eagles Tribute Band esiintyy Vuotalossa perjantaina 3.5. kello 19 (ovet avautuvat kello 18.30). Liput 25/22 €, liput löydät painamalla tätä linkkiä. Welcome To The Vuotalo, such a lovely place, such a lovely face!