
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo 16-vuotias vuosaarelainen Rosa Kumar Saarinen.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään kertoo 16-vuotias vuosaarelainen Rosa Kumar Saarinen.
Viime syksyn Apteekkilehdessä 3/24 julkaistun artikkelin mukaan kuorolaulu voi hidastaa aivojen ikääntymistä. Pelkkä musiikin kuuntelu aktivoi aivoja voimakkaasti. Kuitenkin kuorossa laulaminen saa aikaan lukuisia myönteisiä vaikutuksia lisää. Laulajan pitää muistaa sanoja, melodioita ja seurata kuoron johtajan viittauksia. Nuottien lukemisestakin puhutaan. Laulajan tarkkaavaisuus keskittyy moneen asiaan samanaikaisesti, mikä on otsalohkon kannalta tärkeää. Tämä kaikki on hienolta…
Vuosaarelaisen Discantus-kuoron Joulun aikaan -joulukonsertti pidetään kahdessa eri paikassa Itä-Helsingissä. Ensin kuoro esiintyy Vuosaaren kirkolla lauantaina 14.12. kello 18. Konsertti kuullaan myös Myllypuron kirkossa keskiviikkona 18.12. kello 19.
Artikkelissa Vuosaaren lukion opiskelijat kertovat Erasmus-matkastaan Ranskaan. Vuosaaren lukiossa järjestetään maksuton joulukonsertti torstaina 12.12., josta kerrotaan matkakertomuksen jälkeen.
Viuluryhmät harjoittelevat kerran viikossa Vuosaaren, Puotilan ja Sakarinmäen kouluilla ja nyt ryhmät koottiin yhteiskonserttiin tiistaina 26.11.
Helsingin Lauluveljet harjoittelee Helander-kodissa keskiviikkoisin kello 18 alkaen koti- ja ulkomaista mieskuoromusiikkia. Kaikkiin ääniin mahtuu uusia laulajia.
Vuosaarelainen laulaja-säveltäjä ja tuottaja Maija Kaunismaa, 50, julkaisi Musta aamu -singlen 4.10. Blues-kappaleen sanat on kirjoittanut legendaarinen suomalainen sanoittaja, tuottaja Chrisse Johansson, 76.
Suomen vanhimman ja tunnetuimman Eagles-tribuuttibändin Easy 50 – Fly Eagle Fly -juhlakiertue päättyy Vuotaloon perjantaina 25.10. Tuolloin bändi esiintyy klubi-illassa, joka alkaa kello 18.
Lokakuun 17. päivänä Vuotalon esiintymislavalla nähdään jälleen Mystery Wires -niminen kitarayhtye. Koska konsertti järjestetään jo kahdeksatta kertaa, voidaan jo puhua perinteestä.
Ikivihreä suomalainen iskelmäperinne ja nykytanssi kohtaavat jälleen ennennäkemättömällä tavalla, kun Alpo Aaltokoski Companyn kokonaisvaltainen tanssi-iltapäivä ”Aina joku vie” palaa näyttämöille kymmenen vuotta ensi-iltansa jälkeen lauantaina 31.8.
Vuosaaren oma naiskuoro Discantus palaa jälleen harjoitussaliin virkistävän kesätauon jälkeen. Kuoron 47:nnen toimintakauden käynnistää Art Goes Kapakka -tapahtuman kuorojen kierros 22.8. Kuoroon haetaan myös uusia laulajia, ja 9.10. on luvassa kahden muun kuoron kanssa yhteiskonsertti Vuosaaren kirkossa.
Musiikkituottajat ry:n lauantaina 17.2. järjestämässä perinteisessä Emma-gaalassa lauantaina palkittiin myös kaksi Vuosaaressa varttunutta artistia: Vilma Jää sekä Alma. Artikkelissa Vilma Jää kertoo kuulumisiaan.
Vuosi 2024 on Topmost-yhtyeen juhlavuosi: 60 vuotta yhteistä musiikkitaivalta. Topmost esiintyy Vuotalossa lauantaina 3.2. kello 18.
Lauantaina 18.11. klo 14 Vuotalon Vuosalissa (Mosaiikkitori 2) ukrainalaisten lastenryhmien koreografinen tanssi- ja laulushow Svitanok esittelee yleisölle ukrainalaista taidetta.
Artikkelissa kerrotaan Vola-kuoron kuulumisia. Kuoron versio Käärijän superhitti Cha cha chasta on ehtinyt herättää huomiota ulkomaita myöten.
Etnosoi!:n musiikillisissa mielenmaisemissa saadaan viivähtää flamencon maailmassa perjantaina 3.11. kello 19 alkaen, kun festivaali järjestää illan yhteistyössä Vuotalon kanssa Vuotalossa.
Kahvila Pokkarissa vietetään halloweenia teemalla Hokus Pokus lauantaina 28.10. Folk night -livemusiikkia esittää neljä eri bändiä, ja tapahtumaan on vapaa pääsy.
Art Jazz Helsinki -festivaalin One Time Romance -levynjulkaisukonsertissa perjantaina 13.10. kello 18 alkaen Vuotalossa Riikka Keräsen kvartetti esittää sävellyksiä Keräsen kiitosta saaneelta debyyttialbumilta A Vision of a Garden.
Vuotalon Vuosalissa pidetään torstaina 5.10. kello 18 alkaen jo perinteeksi muodostunut The Mystery Wires -yhtyeen Cliff Richardille ja The Shadows -yhtyeelle omistettu tribuuttikonsertti.
Vuosaaren oma mieskuoro Helsingin Lauluveljet on aloittanut syyslaulukautensa ja ottaa nyt mukaan uusia laulajia kaikkiin ääniin. Mukaan pääsee hyväksytyn laulukokeen kautta.
Atomirotta-yhtyeen perinteinen lähiökiertue alkaa Vuotalosta lauantaina 9.9. Vuosaari on varsin tuttu paikka bändin laulaja Mikko Sarjaselle.
Jos olet korkeaääninen, aiempaa kuorokokemusta omaava ja haluaisit laulaa tavoitteellisesti harjoittelevassa naiskuorossa, tervetuloa Discantuksen koelauluihin tiistaina 12.9. kello 18.30 Vuosaaren kirkolle (Satamasaarentie 7).
Elektronisen musiikin veteraani Esa Ruoho (artistinimeltään Lackluster) on asunut Aurinkolahden Inkiväärikujalla kymmenisen vuotta. Miehen uusin levy Alley on saanut inspiraationsa Vuosaaren ja eritoten Aurinkolahden kujilta.
Helsinki-päivää juhlittiin Vuotalon edustan Vuotorilla maanantaina 12.6. Ohjelmaa riitti niin lapsille, nuorille kuin vähän vanhemmallekin yleisölle.
Itä-Helsingin kirkoissa on järjestetty jo yli 20 vuoden ajan korkeatasoista Metrolla musiikkiin -kesäkonserttisarjaa tiistai-iltaisin kello 19.
Kuulijoita oli kirkon täydeltä, kun Helsingin Lauluveljien kevätkonsertti raikasi Vuosaaren kirkossa helatorstaina 18.5.
Naiskuoro Discantus konsertoi yhdessä sisarkuoronsa Solinan kanssa Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) tiistaina 23.5. kello 19 alkaen.
Karismaattinen tangokuningas Amadeus Lundberg hurmasi salintäyteisen yleisön Vuosaaren Helander-kodin avointen ovien päivänä 10.5.
Ali & Alpo -teoksessa kohtaavat arabialainen perinnemusiikki ja suomalainen nykytanssi. Suomen lisäksi sitä on esitetty Unkarissa, Skotlannissa, Venäjällä, Saksassa ja Meksikossa.
Helsingin Lauluveljien kevätkonsertti on Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) helatorstaina 18.5. kello 18.
Tangokuningas Amadeus Lundberg laulaa Helander-kodin maksuttomassa konsertissa keskiviikkona 10.5. kello 13 alkaen.
Gugi Kokljuschkin on suomalaisen musiikkielämän legenda, joka muistetaan Topmost-yhtyeestä. Sittemmin Gugi toimi levy-yhtiömaailmassa ja nykyisin mies on tehnyt soolouraa.
Ennakkoluuloton Sointi Jazz Orchestra juhlistaa 10-vuotista taivaltaan ja esiintyy kovassa kansainvälisessä nosteessa olevan VILDÁ-duon kanssa Vuotalossa torstaina 16.3.
Kalervo Riviera, oikealta nimeltään Ville Laamanen, julkaisi bändeineen perjantaina 3.3. Vuosaari-nimisen pop-kappaleen musiikkivideon, joka on mukana 17.3. julkaistavalla Trapetsia ratakiskoilla -albumilla. Vaikka Laamanen ei enää asu Vuosaaressa, on kaupunginosa yhä vahvasti läsnä hänen elämässään.
Tämä 60-luvun ”tyttömusiikkia” esittävä kokoonpano viettää 10-vuotisjuhlaa ja konsertoi keväällä monessa paikassa. Naistenpäivänä 8.3. on vuorossa Vuotalon sali, jossa rento tunnelma syntyy hyvässä vuorovaikutuksessa yleisön istuessa mukavasti pöydissä, tarjoiluakin on.
Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi Vuotalon edustalle tulee perjantaina 20.1. jänisaiheinen jääveistos. Lauantaina 21.1. Vuotalossa esiintyy puolestaan esimerkiksi Moviestar-hitin esittäjä Harpo.
Helsingin Lauluveljien kevätkauden harjoitukset ovat alkaneet, ja kuoro harjoittelee uutta ohjelmistoa kevään esiintymisiin sekä kevätkonserttiin.
Kapellimestari, musiikin tohtori Tuomas Hannikainen, 57, on asunut kaksi vuotta Kallahdenniemessä Kulttuurikeskus Sofian yhteydessä olevassa kerrostalossa. Hän liikku aktiivisesti ympäri vuoden vesistöissä.
Ääriään myöten täysi Vuosaaren kirkko todisti Helsingin Lauluveljien adventtikonserttia.
Torstaina 10.11. kello 19 Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) Etnosoi!-konsertissa Karjalasta kolttien maille kuullaan lauluja, leu’ddeja ja itkuvirsiä.
Vuosaarelainen Maija Kaunismaa sävelsi albumillisen Claes Anderssonin runoja, jotka laulaa näyttelijä, laulaja Tuukka Leppänen.
Syyskuun lopussa Bianca Morales esiintyi yhdessä Baggböle Big Bandin kanssa Vuotalon Art Jazz Helsinki -festivaaleilla, ja lokakuun alussa Saxman Syrjänen & All Night Players jazzasi Pohjoisella ostarilla Ostarit svengaa -musiikkikiertueen merkeissä.
Art Jazz Helsinki Festival esittää How High The Moon -konsertin Vuotalossa perjantaina 30.9.
Vuosaaren Discantuksen ja Hyvinkään Solinan yhteiskonsertti Laulujen silta pidetään Vuosaaren kirkossa sunnuntaina 25.9.
Vuosaarelaisen mieskuoron Helsingin Lauluveljien syyskausi käynnistyi keskiviikkona 6.9. Lauluveljiin otetaan vastaan uusia laulajia harjoitusten kautta.
Easy – The Eagles Tribute Band esiintyy lauantaina 10.9. kolmannen kerran Vuotalossa. Bändin konserttikiertueen nimenä on ”Fly Eagle Fly”.
Pienen koronatauon jälkeen The Mystery Wires -yhtye palaa taas kotikentälleen Vuotaloon torstaina 8.9.
Discantus-kuoron toimintakausi 2022–23 käynnistyi tavanomaista aikaisemmin 11.8. helteisen kesän vielä jatkuessa. Kauden alussa on uusilla laulajilla mahdollisuus liittyä kuoron riveihin.
Helsinki-päivää vietettiin sunnuntaina 12.6. Vuotalossa ja sen edustalla koko perheen tapahtumassa. Sää oli kesäinen ja väkeä paljon liikkeellä.
Helsinki-päivää juhlistetaan sunnuntaina 12.6. kello 12–18 Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) ja sen edustalla. Luvassa on ilmaiseksi musiikkia ja muita esityksiä, kuvataidetta ja työpajoja.
1960-luvun hittibändi The Sounds myi aikoinaan Japaniin yli miljoona singlelevyään. Bändi esiintyy Ratilan kartanon Cafe Monamissa pidettävässä ilmaiskonsertissa lauantaina 4.6.
Kiitollinen ja runsaslukuinen yleisö sai seurata Vuosaaressa toimivan itäisen Helsingin ainoan mieskuoron Helsingin Lauluveljien kevätkonserttia Rastiksessa sunnuntaina 22.5.
Saseka-talon kunnostettu sali täyttyi torstaina 5.5. ääriään myöten täyteen, kun Vuosaaren musiikkikoulun viuluryhmät esiintyivät lähes viidenkymmenen viulistin voimin.
Vuosaaren laulavan energian naiskuoro Discantus sykkii kevätkonsertissaan Kultainen päivä elämän ikuisuusaiheita: kevään, luonnon ja rakkauden voimaa.
Vuosaaren musiikkikoulun eli Vuomun Näppärit-orkesteria saadaan pitkästä aikaa nähdä ja kuulla suuressa kansanmusiikkikonsertissa Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) sunnuntaina 24.4. kello 17.
Euroopan Unionin Nuoriso-orkesterista koottu jousikvartetti soittaa Vuotalon aulassa (Mosaiikkitori 2) lyhyessä ilmaiskonsertissa lauantaina 2.4. kello 13.30 kaksi hienoa musiikkiteosta.
Perjantain 25.3. Wishamaliin konsertti Vuotalossa on jouduttu perumaan sairaustapauksen vuoksi.
The Voice of Finland -laulukilpailussa kisaava vuosaarelainen Kalle Paakkanen kertoo elämästään Vuosaaressa Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla.
Onnistuneen ja runsaasti kuulijoita keränneen joulukonserttinsa jälkeen Helsingin Lauluveljet on ollut koronapakotteiden takia harjoittelematta koko tammikuun. Nyt kuoroharjoitukset ovat kuitenkin tehneet paluun.
Vuosaaressa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt laulaja-lauluntekijä Sami Karun kolmas levy Varjot ja valot julkaistiin loppuvuodesta 2021. Albumilla on myös Vuosaaresta kertova kappale.
Tänä vuonna Vuosaaren oma Discantus-naiskuoro luo kuulijoilleen valoa ja mielenrauhaa henkivän elämyksen joulukonserttien kiertueellaan Joulun aikaan.
Helsingin Lauluveljien konsertti veti Vuosaaren kirkon täyteen kuulijoita adventtisunnuntaina 28.11.
Vuosaaressa varttunut Vilma Jää esittää 11.11. Vuotalossa Etnosoi!-festivaalin konsertissa runolaulua ja poppia yhdistävän Kosto-teoksensa.
Kevätkauden striimattujen etäharjoitusten ja kesätauon jälkeen Helsingin Lauluveljet harjoittelee jälleen ihan livenä tutun kuoropedagoginsa Teppo Lampelan johdolla. Nyt keskitytään tulevan Adventtikonsertin ja itsenäisyyspäivän tilaisuuksien musiikkiin. Keskiviikkoisin Rastilan kappeli kaikuu taas kello 18 alkaen miesäänistä. Kuoron jäsenet ovat onnellisia saatuaan Vuosaaren Mieslaulajien aikanaan käyttämän, akustisesti oivallisen tilan käyttöönsä. Lauluveljet ottaa taas lähes kolmenkymmenen laulajan joukkoonsa uusia…
Koronarajoitteet vaikuttavat Discantus-kuoron toimintaan edelleen, mutta nykyiset rajoitteet sallivat lähiharjoittelun ryhmäkoko, turvavälit sekä maski- ja hygieniasuositukset huomioiden.
Muusikkopari Jannike Sandströmin ja Niklas Rosströmin lämminhenkinen konsertti toi piristyksen harmaan sateiseen torstai-iltapäivään Vuotorilla 12.8.
Haku Vuosaaren musiikkikouluun on parhaillaan käynnissä. Vuosaaren musiikkikouluun otetaan oppilaat ilmoittautumisjärjestyksessä ilman pääsykokeita.
Sipoossa perheineen asuvalla laulaja-lauluntekijä Sami Karulla, 48, on vankka vuosaarelaistausta, sillä hän asui elämänsä ensimmäiset 22 vuotta. Korona on keskeyttänyt keikkailun, mutta Karun kolmas albumi alkaa olla kohta kasassa.
Helsingin Lauluveljet harjoittelee kuorolaulantaa virtuaalisesti etänä.
Helsingin Lauluveljien taiteellinen johtaja Teppo Lampela on ottanut käyttöön kuoron kaikille laulajille tarkoitetun streamausmahdollisuuden, jotta kuoroharjoituksia voidaan jatkaa koronarajoituksista huolimatta.
Vuosina 1977–1979 Rantakiventien Nordsjö lågstadieskolaa käynyt huippuviulisti Linda Lampenius, 50, on surullinen kuullessaan, että hänen vanha opinahjonsa paloi käyttökelvottomaksi perjantaina 16.10.
Suomen vanhin ja tunnetuin Eagles tribuuttibändi Easy The Eagles Tribute Band saapuu jälleen Vuotaloon.
Maija Kaunismaalta ilmestyy kesäkuun alussa uran toinen soololevy ”The Pine House Songs”. Muusikko kehuu estoitta Vuosaarta, jossa hänen kotinsa on ollut elokuusta 2019 alkaen.
Vuosaaressa palvelutalo Cecilian asukkaita ilahdutettiin yhteislauluhetkellä perjantaina 24.4. Sunnuntaina 26.4. esiintyi Cecilian pihalla muusikoita syntymäpäivätervehdyksenä talon asukkaalle.
Rajaton jazz -festivaali järjestettiin Vuotalossa jo 14. kerran Vuotalossa tammikuun lopussa. Konsertin nimenä oli A Night with Women in Jazz, koska päätähtinä oli kaksi valovoimaista jazzlaulajatarta, Charlotta Kerbs ja Inna Vysotska.
Vuosaaren viikonlopussa tapahtuu monenlaista. Listasimme muutaman menotärpin, joissa on huippujazzia ja -leffoja sekä pitkät perinteet omaava koko perheen Talvirieha.
Huippujazzlaulajat Inna Vysotska ja Charlotta Kerbs nähdään 14. kansainvälisen Rajaton jazz -festivaalin pääesiintyjinä perjantaina 31.1. kello 19 Vuotalossa.
Vuosaaren kanttori Eeva Jurmua jännitti, kun hän järjesteli tuoleja uuden lapsikuoron ensimmäiseen harjoitukseen Columbuksen Katukappelissa. Montako tuolia tarvittaisiin?
Mystery Wires vie kuulijat kultaiselle 60-luvulle, kun yhtyeen perinteinen syyskonsertti järjestetään viidettä kertaa torstaina 26.9. Vuotalolla.
Suomalaisen musiikin grand old man Eino Grön juhlii 80 ikävuottaan kiertueella, joka kulkee nimellä EverGrön 80 – ikivihreitä svengaten. Kiertue tulee myös Vuosaareen, joka on Grönille tuttu paikka sekä työn että harrastuksen kautta.
Back to Sixties -yhdistyksen lauantaina 10.8. järjestämä Stadivaarirock-konsertti Rastilan kartanon pihapiirissä veti puistoon tuhansittain 1960-luvun musiikin kuulijoita.
Rastilan kartanolla lauantaina 10.8. järjestettävä ilmaiskonsertti Stadivaarirock kerää Vuosaareen neljä kivikovaa 1960-luvun musiikkia soittavaa yhtyettä.
Meri-Rastilan Kyläjuhlaa vietettiin keskiviikkona 22.5. Meri-Rastilan torilla. Ohjelmassa oli muun muassa musiikkia, tanssia, hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa.
Vuosaari on tuttu paikka räppäri Asalle, sillä mies asuu itsekin Itä-Helsingissä. Suomiräpin nestori kertoo haastattelussa kuulumisensa ja odotuksensa Vuosaaren tulevasta keikasta.
Easy – The Eagles Tribute Band esiintyy perjantaina 3.5. Vuotalossa. 70-luvulla perustettu Easy keskittyy nykyään vain Eagles-tuotantoon. Vuotalossa bändin vieraana ja vahvistuksena esiintyy laulaja, kosketinsoittaja Katri Silolahti, joka myös tulkitsee Easyn kanssa Linda Ronstadtia akustisesti. Vuonna 1971 Los Angelesissa perustettu Eagles on yksi kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimpiä yhtyeitä. Easy perustettiin puolestaan vuonna 1974, ja se…
13. kansainvälisen Rajaton jazz -festivaalin pääkonsertti soi Vuotalossa perjantaina 15.2. Yleisöä saapui paikalle paljon, ja tunnelma oli korkealla.
Vuonna 1993 syntyneelle Linda-Maria Roineella eli räppäri Mercedes Bentsolla on takanaan rankka elämä: yksinhuoltajan kasvattama, lapsena hyväksikäytetty ja koulukiusattu tyttö ajautui teini-iässä huume- ja rikollispiireihin, joissa olivat läsnä päihteet, väkivalta ja jopa kuoleman uhka.
Roihuvuoressa asuva Atomirotta-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Mikko Sarjanen, 43, tutustui Vuosaareen jo lapsuudessaan 1980-luvulla, kun hän kävi Vuosaaren uimahallissa ja ala-asteen liikuntapäivinä Roihuvuoresta jään yli hiihtäen lihapiirakalla Rastilassa.
26-vuotias tubettaja, räppäri ja juontaja Seksikäs-Suklaa, oikealta nimeltään Luyeye Konssi, on nykymedian hallitseva hahmo, jonka elämä on kuljettanut Angolasta Suomen Saloon ja sieltä yläasteikäisenä Itä-Helsinkiin.