Viikinkien voittoputkelle jatkoa jääkiekkossa

Viikingit on päässyt vuodenvaihteen jälkeen voittoputkeen.

Viikingit on päässyt vuodenvaihteen jälkeen voittoputkeen.

Viikingit kohtasi kotonaan Aimo Mäkinen Areenalla viime viikon ainoassa ottelussaan perjantaina 19.1. NKV:n Nummelasta. Sarjan häntäpäässä majaileva NKV taisteli uljaasti ottelun alusta loppuun Viikinkien esittäessä vähän normaalia verkkaisempia otteita.

Vuosaarelaiset johtivat ottelua lukemin 5–2 vielä viisi minuuttia ennen loppua, mutta nummelalaiset taistelivat itsensä tasoihin tekemällä tasoitusmaalin ajassa 59.59. 5–5 tasalukemissa edettiin aina rangaistuslaukauskilpailuun asti, jonka Viikingit veivät nimiinsä Santtu Sulanderin voittomaalilla. Näin ollen kaksi pistettä jäi Vuosaareen ja voittoputki venyi neljän ottelun pituiseksi.

Viikinkien maalintekijöinä ottelussa olivat Oliver Obolgogiani, Eeetu Kukka, Mikko Jauhiainen, Santtu Sulander (2) ja Joni Järä. Maalissa 5–5-tilanteeseen asti pelanneelle Rasmus Karhulle kertyi torjuntoja 21. Jatkoajan ja rangaistuslaukausten ajan maalissa torjui Matti Riekki, joka torjui kahdesti.

Viikinkien pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna lauantaina 27.1. Hyvinkäällä, kun itäläiset matkustavat lohkon kakkosen Jää-Ahmojen vieraaksi.

Vuosaaressa pelataan seuraavan kerran Aimo Mäkinen Areenalla (Pallokuja 6) perjantaina 2.2., kun Wolf Sipoosta saapuu vieraaksi klo 19.35 alkavaan otteluun. Otteluun on vapaa pääsy.

Miesten jääkiekon 2. divisioona, lohko 1, sarjataulukko

Tuuski 44
Jää-Ahmat 43
GrIFK 37
Jäähonka 36
Viikingit 33
Wolf 28
HAKI 24
KelA 22
KHT 16
NKV 8