Tarja Takala aloitti Soihtujen presidenttinä

Tarja Takala aloitti LC Soihtujen presidenttinä heinäkuussa.

Tarja Takala aloitti LC Soihtujen presidenttinä heinäkuussa.

Lions Club Helsinki/Soihtujen uusi kausi käynnistyi 1.7.2024 Tarja Takalan johdolla. Tarja on toiminut pitkään Lions-järjestössä ja kertoo presidenttikautensa jatkuvan edeltäjiensä tapaan monien tuttujen ja suosittujen tapahtumien järjestämisellä, mutta myös jotain uutta on suunniteltu.

Toiminta käynnistyy heti kesätauon jälkeen elokuussa. Luvassa on virkistystoimintaa Helander-kodissa, esimerkiksi bingoa ja lukuhetkiä. Lasten perinteiset Syyskipinät järjestetään taas Viipurin Urheilijoiden kanssa 14.9. Vuosaaren urheilukentällä ja markkinat Mosaiikkitorilla elokuussa 25.8. ja syyskuussa 22.9. Näistä ja muista tulevista tapahtumista tiedotetaan tarkemmin verkkosivuilla helsinkisoihdut.lions.fi ja yleisötapahtumista myös ilmoituksilla Vuosaari-lehdessä.

Soihtujen toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön, ja sen varat ohjataan aina lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Pääasiassa kohteita ovat lapset, nuoret ja vanhukset sekä apua tarvitsevat perheet Vuosaaressa. Mahdollisuuksien mukaan osallistutaan myös kansainvälisiin kohteisiin, kuten Ukrainan ja muiden katastrofien uhrien auttamiseen.

Oletko kiinnostunut tekemään hyvää Soihtujen kanssa? Joukkoon toivotaan mukaan lisää käsipareja ja uusia ideoita toiminnan kehittämiseen. Jäsenillä on mahdollisuus osallistua monenlaisiin koulutuksiin ja kehittyä myös henkilökohtaisesti.

Jos olet kiinnostunut, tule tapahtumiin juttelemaan tai ota yhteys sähköpostilla helsinki.soihdut@lions.fi tai Soihtujen nettisivuilta löytyvällä yhteydenottolomakkeella.