
Lukijan kuvassa luontokappale hyppii yli esteiden Uutelassa.
Lukijan kuvassa luontokappale hyppii yli esteiden Uutelassa.
Vuosaari-Seuran omistaman Sjökullan torpan 10-vuotisjuhlaa vietettiin torpalla sunnuntaina 21.5.
Lauantaina 20.5. Aurinkolahden rantabulevardilla järjestetyllä Aurinkokirppiksellä saatiin nauttia auringosta ja lämmöstä. Tapahtumasta on muodostunut alueen kesän aloitus, ja rantabulevardi täyttyi taas tuhansista kävijöistä.
Kuulijoita oli kirkon täydeltä, kun Helsingin Lauluveljien kevätkonsertti raikasi Vuosaaren kirkossa helatorstaina 18.5.
Vuosaaren seurakunta lahjoitti Merirasti-kappelin kirkkotekstiilit Brysselin merimieskirkolle, jossa ne otettiin käyttöön Ylösnousemuksen kappelissa sunnuntaina 21.5.
Vola-kuoro ja Alvi’s Dixie Stompers -orkesteri järjestivät harvinaisen yhteiskonsertin teemalla ”Sentimental Journey” (eli tunteellinen matka) Vuosaaren lukion monitoimisalissa perjantaina 12.5.
Neulekerhon ideana on tehdä vapaaehtoistyönä esimerkiksi vanhainkodeille lahjoitettavia peittoja, kastevauvoille villasukkia, syöpäpotilaille sitopipoja tai vainajien omaisille lohtuhuiveja
Töiden aluksi vanha asfaltti jyrsitään pois, minkä jälkeen kaduille tehdään uudet päällystykset ja tiemerkinnät.
Näyttely on esillä Vuotalon 2. kerroksessa 7.7. saakka. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Karismaattinen tangokuningas Amadeus Lundberg hurmasi salintäyteisen yleisön Vuosaaren Helander-kodin avointen ovien päivänä 10.5.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli 25.4.2023 kokouksessaan ehdotusta, jossa se esittäisi kaupunginhallitukselle, että Helsingin Hevosurheilukeskus Oy:lle varataan Mustavuoresta alue ratsastuskoululiiketoiminnan suunnittelua varten.
Toivo Group Oyj on aloittanut asuinkerrostalohankkeen toteuttamisen Furuborginkadulle Ramsinrantaan.
Lukijan kuvassa on kirsikankukkia.
Helsingin Lauluveljien kevätkonsertti on Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7) helatorstaina 18.5. kello 18.
Vuosaaren Kesäteatterin kesän produktio ”Muuttolinnut” nostaa esiin eri ikäpolvien, aikakausien sekä maailmanpolitiikan haasteita. Raskaita aiheita käsitellään – kuten aina – mustan huumorin avulla.
Kauppakeskus Columbuksessa sijaitseva K-Supermarket Vuosaari muutetaan vuonna 2024 K-Citymarketiksi. Muutoksen myötä kaupan valikoima kasvaa, myymälätila lähes tuplaantuu ja nimi muuttuu K-Citymarket Columbukseksi.
Heteniityntien urheilukentän juoksuratojen pinnoite kuorittiin pois viikolla 17/2023. Tilalle on tulossa uusi päällyste, ja kenttä on suljettu toistaiseksi.
Vuosaaren lukiossa paljastettiin kansallisena veteraanipäivänä torstaina 27.4. muistolaatta, jossa kerrotaan Tehtaanpuiston koulun kolmesta oppilaasta, jotka joutuivat ilmapommituksen uhreiksi jatkosodassa.
Artikkelissa kerrotaan HNNKY:n kesäleirireistä, jotka on suunnattu tytöille, nuorille naisille ja äideille ja tyttärille.
Adressissa vastustetaan Omenamäessä Porslahdentien 34:ssä olevan metsätontin käyttämistä Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien yksikön tulevina väistötiloina.
Vuosaarelainen kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaara (sd.) valittiin 26.4. Helsingin kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi.
Artikkeliin on listattu muutamia Vuosaaren tulevia tapahtumia.
Vuosaaren satamatie suljetaan Vuosaaren tunnelin kohdalta useamman kerran toukokuussa, artikkelista voi lukea tarkemmat ajankohdat.
Maavoimien mekanisoituun Arrow 23 -sotaharjoitukseen matkalla ollutta kansainvälistä kalustoa kulki Vuosaaren satama kautta viikolla 16/2023.
Oletko todellinen Vuosaari-tietäjä? Testaa tietosi Vuosaaresta Vuosaari-visassa!
Vuosaaressa elämänsä alkutaipaleella 23 vuotta asuneen Tero Sompin uusimman dekkarin polttopisteessä on Vuosaari, jossa tapahtuu kaksoismurha.
Huhtikuisena viikonloppuna satoja vuosaarelaisia keräsi ennätysmäärän roskaa Vuosaaren yleisiltä alueilta.
Oletko todellinen Vuosaari-tietäjä? Testaa tietosi Vuosaaresta Vuosaari-visassa!
Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta jättivät 12.3.2023 yhteismielipiteensä Puotilanrantaan kaavaillusta uudesta asuinalueesta, jonne muuttaisi noin 2 700 asukasta.
Uutelaan valmistuu kevään aikana laidunnusaita ja eläinsuoja. Lampaiden pito annetaan karjanhoitajalle. Lampaiden pitäisi päästä työtehtäviin Uutelan niityille kesäkuussa. Idea on lähtöisin kuntalaisten tekemistä OmaStadi-ehdotuksista.
Lukijan kuvassa on pääsiäispäivän haloilmiö Isonvillasaarentien lounaistaivaalla 9.4.
Kerhotalo Sasekalla järjestetään avoimien ovien ilta yrityksille, yhteisöille ja yksityisille keskiviikkona 19.4. kello 15.30–20. Sasekalla on tiloja erilaisiin käyttötarkoituksiin kolmessa eri kerroksessa.
Liityntäpyöräpysäköintipaikkojen rakentaminen on tällä hetkellä käynnissä myös Vuosaaren metroaseman yhteydessä. Rakennushanke valmistuu pyöräilijöiden käyttöön kesään mennessä.
Alueen asemakaavaehdotus on nähtävillä 27.3.–25.4.2023 Helsingin kaupungin karttapalvelussa.
Asiakkaat voivat itse käydä ennen vastaanotolle tuloaan mittaamassa itsehoitokuutiossa verenpaineen, sykkeen, happisaturaation, lämmön, painon ja kehon koostumuksen. Lisäksi pisteellä voi mitata suppean EKG:n (sydänfilmin).
Vuoden 2023 eduskuntavaalit on nyt käyty ja 200 kansanedustajaa valittu uudelle nelivuotiskaudelle. Vuosaarelaisia ehdokkaita ei tällä kertaa valittu eduskuntaan.
Linnavuoren Huolto on vuonna 2016 Vartioharjun Linnavuorentiellä perustettu suomalainen kiinteistöhuoltoyritys, jonka liikeideana on tuottaa laadukasta ja kustannustehokasta huoltopalvelua asiakkaille Itä-Helsingissä.
Kaikissa Helander-kodeissa järjestettiin kuun vaihteessa vapaamuotoiset aamiaistapaamiset alueen sidosryhmille. Kumppanuuspöydissä käytiin vilkasta keskustelua palveluasumisesta ja yhteistyön mahdollisuuksista.
Vanhoissa kuvissa ollaan Marielundin tilalla sekä Ullaksen huvilalla.
Oletko todellinen Vuosaari-tietäjä? Testaa tietosi kaupunginosasta Vuosaari-visan kahdeksannessa osassa.
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala tiedotti tiistaina 21.3., että Uutelan itärannalle perustetaan uusi luontopolku Särkkäniemen ja Skatanniemen väliin. Reitin turvallisuuden varmistamiseksi jyrkälle kalliorinteelle rakennetaan portaat Skatanniemen tykkipatterin pohjoispuolelle.
Vuosaari-visassa voi testata tietonsa Vuosaaresta.
Helsingin seurakunnat tarjoavat maksutonta digiopastusta ikäihmisille. Opastusta annetaan älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen käytössä eri puolilla Itä-Helsinkiä.
Hankalien pandemia-aikojen jälkeen vuosi 2022 toi Helsingin Satamalle kaikkien aikojen rahtiennätyksen ja matkustajaliikenteen toipuminen pääsi hyvin vauhtiin.
Lukijan kuvassa näkyy hienosti revontulet Pikku Kallahdessa 16.3.
Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 23 -paikallispuolustusharjoitus järjestettiin 2.–10.3. Uudenmaan alueella. Harjoitusalueena toimi muun muassa Vuosaaren satama ympäristöineen. Satama-alueella harjoiteltiin yhdessä Helsingin pelastuslaitoksen kanssa tilannetta, jossa harjoitusjoukot olivat altistuneet kemikaalille.
Moni on ihmetellyt Vuosaaressakin, mitä ovat monien talojen julkisivuihin ilmestyneet punaiset raidat? Yritysuutisisissa Suomen Julkisivupuhdistus Oy:n toimitusjohtaja Jukkis Loponen kertoo tästä ongelmasta ja ratkaisusta siihen.
Vuosaaren Martat juhli 8.3.2023 Vuosaaren kirkolla 70-vuotista taivaltaan. Yhdistys on vanhin suomenkielinen yhdistys Vuosaaressa.
MLL Vuosaari järjesti kaksi vaatekeräystä ukrainalaisille Vuosaaressa pop-up-tyyliin Mosaiikkitorilla ja Pohjoisella ostarilla Stadin asukastalon edessä. Lahjoitusvaatteita ja kenkiä kertyi huikeat neljä farmariautollista.
Helsingin poliisilaitos tiedotti tiistaina 14.3., että se on tutkinut epäiltyjä rikoksia, joissa on epäiltyinä helsinkiläisen katujengin jäseniä. Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä rikosta, joissa on yhteensä 23 epäiltyä.
Lukijan kuvassa alus seilaa Vuosaaren satamaa kohti.
Helsingin kaupunki valmistelee asemakaavaa ja asemakaavan muutosta Ramsinniemen pohjoisosan alueella.
Sofiassa on avoimet ovet joka lauantai. Isä Ambrosius haastattelee lauantaisin kello 13 alkaen suomalaista julkisuuden henkilöä, avauskerralla lauantaina 11.3. on vieraana piispa Irja Askola.
Helsinki on aikeissa myydä Vuosaaresta omistamansa Rastilan kartanon, Villa Solvikin ja Vuosannan. Myyntiaikeita käsiteltiin toistamiseen kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 14.3., jolloin se asia hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 28.2. Ramsinniementie 18:sta sijaitsevan Ramsinranta IV asemakaavaa ja sen muutosehdotusta uudemman kerran.
Tyhjänä olevaan entisen Vuosaaren lukion tiloihin Vuosaarentie 7:ssä on vuokrattu viime syksystä lähtien työtiloja esimerkiksi taiteilijoille. Vuokraajana toimii luovan alan toimijoiden työyhteisö Tilajakamo.
Tämä 60-luvun ”tyttömusiikkia” esittävä kokoonpano viettää 10-vuotisjuhlaa ja konsertoi keväällä monessa paikassa. Naistenpäivänä 8.3. on vuorossa Vuotalon sali, jossa rento tunnelma syntyy hyvässä vuorovaikutuksessa yleisön istuessa mukavasti pöydissä, tarjoiluakin on.
Jalkapalloseura FC Viikingit sai historiansa ensimmäisen seurakulttuuritulkin, kun tehtävässä aloitti syyskuun 2022 lopussa Liban Ismail. Seura sai tukea seurakulttuuritulkin palkkaamiseen Suomen opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Vuosaaressakin päästiin nauttimaan helmikuun 2023 lopulla revontulista. Artikkelissa on muutamia Vuosaari-lehden lukijoiden ottamia kuvia Vuosaaressa bongatuista revontulista.
Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 23 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 2.–10.3. Uudenmaan alueella. Harjoitusalueena on muun muassa Vuosaaren satama ympäristöineen.
Itä-Helsingin Taideseuran kahden hiljaisemman toimintavuoden jälkeen mennyt loppuvuosi oli Saseka-talon tiloissa Montussa varsin vauhdikas. Kurssit pyörivät taas täysillä koronan jälkeen.
Omakotisäätiöllä on käynnistynyt kaupungin rahoittama liikkumishanke, jossa tuetaan itähelsinkiläisiä ikäihmisiä, joiden arkiliikkuminen on vaarassa vähentyä tai on jo vähentynyt.
Torstaina 16.2. Vuosaaren lukio täyttyi vuosaarelaisista, kun Pormestarin illassa keskusteltiin Vuosaaren asioista pormestari Juhana Vartiaisen johdolla.
Lukijan kuvassa on vihervarpunen.
Kaupunki suunnittelee Puotilanrantaan Meripellontien eteläpuolelle uutta asuinaluetta 2 700 asukkaalle. Suunnitteluaineistoon voi tutustua ja osallistua verkossa järjestettävään asukastilaisuuteen.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.2. asemakaavan muutoksen Villenkallion alueella.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 14.2. Ramsinniementie 18:sta sijaitsevan Ramsinranta IV asemakaavaa ja sen muutosehdotusta. Uusi kaava toisi nykyisen metsän tilalle asuinkerrostaloja asukasmäärän lisäyksen ollessa noin 300 asukasta.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen isännöi torstaina 16.2. kello 19–20.30 Vuosaaren lukiossa järjestettävää Pormestarin iltaa. Vuosaari-lehti sai mahdollisuuden haastatella pormestari Vartiaista jo etukäteen Vuosaarta koskevista asioista.
Artikkeliin on kerätty muutamia Helsingin kaupunginvaltuuston, kaupunkiympäristölautakunnan ja valtuuston Vuosaarta koskevia vastaehdotuksia, toivomusponsia ja valtuustoaloitteita.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 1.2. kokouksessaan kaavamuutoksen Broändan asuinalueelle Vuosaaren luoteisosassa.
Vuosaarelainen pitkän linjan kuoromies Rainer ”Friba” Friberg nimettiin joulukuussa 2022 musiikkijärjestö Sulasolin kunniapuheenjohtajaksi.
Lukijan kuvassa on ilmatyynyalus Aurinkolahden uimarannalla.
Kallahden suunnitteluperiaatteet koskevat täydennysrakentamista sekä palveluiden, liikenteen, virkistysalueiden ja viheryhteyksien kehittämistä. Suunnitteluperiaatteet eivät itsestään mahdollista alueen rakentamista, mutta ne toimivat alueen kaavamuutosten ja muiden kehittämishankkeiden pohjana.
Kaupunginhallitus päätti 6.2. hyväksyä Villenkallion kaavamuutoksen, joka koskee Kallvikintien varressa olevia kortteleita, viereisiä puisto- ja suojaviheralueita sekä niitä ympäröiviä katualueita.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 31.1. hyväksyä Vuosaaren sataman lähellä Satamakaaren, Niinisaarentien, Itäreimarintien ja golfkentän välisellä alueella sijaitsevan huoltoalueen ja viereisen suojaviheralueen asemakaavan muutoksen.
Kallahden alueen suunnitteluperiaatteitakin esitellään keskiviikkona 8.2. osana verkossa järjestettävää Uutta Itä-Helsinkiä -infotilaisuutta.
Helsinki tekee muutoksia tonttikatujen pysäköintijärjestelyihin jalkakäytävien kunnossapidon parantamiseksi. Vuosaaressa muutos tulee koskemaan Ulappasaarentietä.
Vuosaaren seurakunnan uusi seurakuntaneuvosto on aloittanut nelivuotiskautensa. Ensimmäinen kokous pidettiin kirkolla 23.1.
Helsingin satamien kautta kulki vuonna 2022 kaikkiaan 15,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Määrä ylitti kirkkaasti edellisen ennätyksen vuodelta 2018 (14,7 Mt).
Vuosaari-lehden toimitus sai torstai-iltapäivänä 26.1. vinkin lukijaltaan, että Uutelan Nuottasaaresta löytyi kauriin ruho, jolla ei ollut päätä. Paikalle mennyt toimittaja löysi rantaviivan lähettyvillä maanneen vasan ruhon.
Helsingin kaupunki valmistelee Kallahteen suunnitteluperiaatteita alueen uudistamiseksi. Suunnitteluperiaatteet koskevat alueen täydennysrakentamista sekä palveluiden, liikenneratkaisuiden, virkistysalueiden ja viheryhteyksien kehittämistä.
Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina 23.1. kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle kaavamuutosta Broändan alueelle Vuosaaren luoteisosassa.
Lukijan mielipidekirjoituksessa otetaan kantaa Villenkallion rakentamissuunnitelmiin. Kirjoituksen kuvassa komeilee pähkinahakki.
Artikkelissa on Kritiikki näkyy -hankkeen tukema kritiikki Nimco Noorin ja Maippi Luukisen kirjoittamasta kirjasta Paratiisin tyttö – Juuret Mogadishussa, koti Helsingissä.
Lukijan kuvassa on auringonnousu vuosaarelaisrannassa.
Kaartin jääkärirykmentti johtaa valmiusyksiköiden harjoituksen Helsingissä, Hangossa ja Raaseporissa 23.–27.1.
Tilaston takana on ihminen -tilaisuudessa torstaina 9.2. kello 18–20.15 Gabro-talossa (Leikosaarentie 20) keskitytään niihin eläkeikäisiin, jotka ovat vielä hyvin tai ainakin kohtuullisesti itsenäiseen elämään kykeneviä ikävuosistaan riippumatta.
Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi Vuotalon edustalle tulee perjantaina 20.1. jänisaiheinen jääveistos. Lauantaina 21.1. Vuotalossa esiintyy puolestaan esimerkiksi Moviestar-hitin esittäjä Harpo.
Lokakuussa perustetun Pro Uutelan hallituksen jäsenet ja osa perustajajäsenistä kävivät sunnuntaina 8.1. kävelemässä kaavaan piirretyn Skatanniementien linjauksen. Pro Uutela ei hyväksy tien rakentamista.
Viikinkien miesten jääkiekon edustusjoukkueen otteet ovat olleet viime aikoina tappiollisia. U20-joukkueella sen sijaan kulkee Mestiksen alemmassa jatkosarjassa.
Vuosaaren Vihreiden hallitus järjestäytyi tiistaina 10.1.
Helsingin Shukokai Karaten valmentajat kouluttavat Vuosaaren naisia itsepuolustuksen saloihin torstaina 19.1. kello 17.30–19.30 Vuosaaren Urheilutalolla. Kurssi on osallistujille ilmainen ja sinne voi ilmoittautua netissä.
Helsingin tilastollinen vuosikirja 2022 sisältää keskeisiä tilastotietoja Helsingistä ja helsinkiläisistä. Vuosittain julkaistavaan pakettiin on koottu tunnuslukuja muun muassa ympäristöstä, väestöstä, koulutuksesta, taloudesta, liikenteestä ja matkailusta.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti joulukuussa 2022 pidentää kahdella vuodella rakennuskieltoa Ramsinniemessä sijaitsevalla tontilla, jolla sijaitsee Alvar Aallon Enso-Gutzeitille suunnittelema vapaa-ajanrakennus ja saunarakennus.
Helsingin Lauluveljien kevätkauden harjoitukset ovat alkaneet, ja kuoro harjoittelee uutta ohjelmistoa kevään esiintymisiin sekä kevätkonserttiin.
Vuosaaren Kokoomuksen hallitus järjestäytyi 4.1.2023. Puheenjohtajana jatkaa Pekka Pirkkala.
SPR:n Itä-Helsingin osasto kävi luovuttamassa yhteensä 323 joulukorttia kolmeen eri itähelsinkiläiseen palvelutaloon, Itäkeskuksen ja Puotilan palvelutaloon sekä Myllypuron seniorikeskukseen.
Lux Helsingin valotaideteokset levittäytyivät eripuolille kaupunkia 4.–8.1.
Vuosaari-lehden printtiversio on ollut perinteisellä joulutauolla 21.12.2022 ilmestyneen numeron jälkeen.
Vuotalolla (Mosaiikkitori 2) on alkuvuodesta 2023 nähtävillä ilmaiseksi Lux Helsinki -valoteos sekä näyttelyitä. Tero Jartti: Kylmä nuotio -valoteos Lux Helsingin valoteos 4.–8.1.2023 kello 17–22. Vuotalon Kylmä nuotio -teos on Tero Jarttin tekemä. Videotakat ja keinoakvaariot – nuo airuet aidosta feikkiin, elävästä kuolleeseen, hallitumpaan ja halvempaan – katsovat säikähtäen Kylmään nuotioon. Elämän liekki vai kuoleman varjo?…
Lukijan kuvassa jouluaamu valkenee Uutelassa.
Vuosaaren seniorikeskukseen sijoittuisi palvelukeskus, päivätoimintayksikkö, avopalvelutiloja, iäkkäiden tehostetun palveluasumisen ryhmäkoteja 195 asukkaalle, sosiaali- ja terveystoimialan työ- ja sosiaalitiloja, ravintokeskus sekä seniorikeskuksen toimintaa tukevat huolto- ja varastotilat.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Joel Ketola kertoo, mitä terveysaseman kuulumisia.
Vuosaaren sataman kupeessa sijaitseva biolämpölaitos on aloittanut lämmöntuotannon suunnitelmien mukaisesti lämmityskaudella 2022–2023.
Helsingin kaupunki on päättänyt aurata talvisin Vuosaarenhuipun parkkipaikkaa Satamakaaren ja Niinisaarentien risteyksessä.
Vuosaaren Pikkujouluja vietettiin talvisessa tunnelmassa lauantaina 10.12.
Meri-Rastilan leikkipuisto Haruspuistossa Mummun ja vaarin tupa toimii tiistai-iltaisin kello 16.30–19. Tupailtoihin mukaan kaivataan kipeästi lisää vapaaehtoisia ikäihmisiä toimimaan vapaaehtoisina varamummeina ja -vaareina.
Vuosaaren Lions Clubit järjestivät joulukuussa Auta lasta – auta perhettä -keräyksen sekä itsenäisyyspäivän lipunnoston. Ennen joulua heidän kauttaan voi hankkia myös joulukuusia, joiden kaikki tuotot menevät lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.
Vuoden viimeisessä kokouksessaan 7.12. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Vuosaaren keskustan länsiosan eli nk. Mosaiikkikorttelin kaavamuutoksen.
Tiistaina 15.11. Vuoniityn peruskoulun Koukkusaarentien toimipisteessä Vuosaaren Kokoomuksen järjestämässä Turvallisuusillassa keskusteltiin Vuosaaren nuorista asiantuntijapuheenvuorojen siivittäminä.
Lukijan kuvassa on alkutalven maisemaa Nuottasaaren maisemissa.
Helen suunnittelee tuuli- ja aurinkosähköllä tuotetun vihreän vedyn tankkausasemaa Vuosaareen. Se palvelisi raskasta liikennettä vedyntuotannon ja -jakelun alettua vuonna 2024.
Kauppakeskus Columbuksen joulunavausta vietettiin 3.12. ja Vuosaaren Valojuhlia Pohjoisella ostarilla puolestaan 4.12.
Vuosaaren VPK:lla olivat ovet auki Päivä paloasemalla -tapahtumassa lauantaina 26.11. Paloasemalla vieraili noin 400 ihmistä.
VarjoLux-työryhmä yllätti Meri-Rastilan torilla perjantaisena pakkasiltana 2.12. Esillä oli neljä toteutukseltaan erilaista taideteosta.
Vuosaaren Vihreiden syyskokous pidettiin 29.11. Vuosaaren asukastalolla.
Pro Meri-Rastila ja nuorten arkkitehtien You Tell Me -kollektiivi järjestivät 25.10.2022 keskustelutilaisuuden Merirasti-kappelin tulevaisuudesta. Kappelin kohtalo on epävarma Vuosaaren seurakunnan luopuessa sen käytöstä.
Ääriään myöten täysi Vuosaaren kirkko todisti Helsingin Lauluveljien adventtikonserttia.
Nordsjö sångkör är en blandad kör som grundades i Nordsjö år 1948.
Vuotalon ympäristössä alkoi 17.11. Säätiloja-valoteos ja aulassa alkaa 28.11. näyttely Talventörröttäjät.
Lukijan kuvassa Vuosaaren keskusta heräilee.
Helsingin kaupunginhallitus päätti 21.11. kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Vuosaaren keskustan länsiosan asemakaavan muutosta.
Artikkelissa on seurakuntavaalien tulokset Vuosaaren seurakunnan osalta. Lisäksi siinä kerrotaan, että piispa Teemu Laajasalo myönsi rovastin arvonimen Vuosaaren seurakunnan kirkkoherralle Jussi Mäkelälle.
Lukijan kuvasarjassa orava näyttää pudottaneen aarteen.
Päätöksen johdosta hyvin todennäköisesti Meri-Rastilan länsiosaan rakennetaan asunnot noin 2 400 uudelle asukkaalle.
Helsingin Lauluveljien perinteiset joululaulut kajahtavat Adventtikonsertissa sunnuntaina 27.11. kello 17 Vuosaaren kirkossa (Satamasaarentie 7).
Vuosaaren turvallisuutta koskeva julkinen keskustelutilaisuus pidetään Vuoniityn peruskoulun ruokalassa tiistaina 15.11. kello 18–20. Paikalla on alustajina ja panelisteina asiantuntijoita muun muassa poliisilta sekä nuorisotyön puolelta.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 8.11. kokouksessaan Broändan alueen tarkistettua asemakaavan muutosehdotusta, joka aiotaan esittää kaupunginhallitukselle.
Vuosaaressa Perhetalo Kajuutta ja leikkipuisto Mustakivi yhdistävät toimintansa ajalla 14.11.–23.12.2022.
Miesten jääkiekon 2. divisioonan Viikingit kohtasi lauantaina 5.11. tutun vastustajan GrIFK:n. Vierasvalkoisissa pelannut Viikkarit saapui Kauniaisiin, mutta ottelun kulun perusteella ei varsinaisesti ilmestynyt paikalle.
Lukijan kuvassa on Vuosaarta lintuperspektiivistä.
Helsingin luonnonhoidon periaatteita ollaan uudistamassa. Ensimmäisenä työn alla on metsien hoito, johon asukkailta toivotaan nyt näkemyksiä Kerro kantasi -kyselyssä.
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 5.10. kahta Vuosaaren terveyspalveluita koskenutta toivomuspontta. Kumpikaan ei menestynyt.
Kauppakeskus Columbuksessa otettiin elokuussa käyttöön uusi pysäköintijärjestelmä, joka perustuu rekisteritunnuksen automaattiseen tunnistukseen. Järjestelmä helpottaa ja nopeuttaa pysäköintiä.
Lukijan kuvassa Uutelan kanava käy yöpuulle.
Keskiviikkona 19.10. sataman viereisessä Vuosaaren tieliikennetunnelissa järjestettiin pelastusharjoitus, jossa harjoiteltiin pelastustoimintaa tunneliympäristössä.
Lukija otti lomalennollaan kuvia Vuosaaresta lentokoneen ikkunasta.
Stadin asukastalo Vuosaari järjestää monenlaista ohjelmaa marraskuussakin.
SPR Itä-Helsingin edellinenkin pelastuspalveluauto oli lahjoituksena saatu vanha ambulanssi. Se ehti olla osaston käytössä 18 vuotta ja ajettiin teknisesti todella loppuun.
Biolämpölaitoksen rakentaminen on ollut rivakkaa: rakentamispäätös tehtiin alkuvuodesta 2020 ja ensitulet laitoksessa sytytetään nyt loppuvuodesta 2022.
Perjantaina 14.10. jääkiekon miesten 2. divisioonan Viikingit sai vieraita Sipoosta. Illasta tuli turpakeikka, kun sipoolainen sarjakärki paukutti maaleja toisensa perään kotijoukkueen nuottaan.
Vuosaaren keskustan länsiosan kortteliin on tehty tarkistettu asemakaavanmuutosehdotus, joka mahdollistaa rakennettavaksi kortteliin asunnot 450 uudelle asukkaalle ja työpaikat noin 120–160 hengelle. Lisäksi kaava mahdollistaa Vuosaaren Urheilutalon laajennuksen.
Urheiluhallit Vuosaaressa eli Vuosaaren Urheilutalolla (Vuosaarentie 5, Tyynylaavantie 9 B) järjestetään syyslomaohjelmaa.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) hallitus hyväksyi kokouksessaan 14.10 Meri-Rastilan vesihuollon hankesuunnitelman. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 5 miljoonaa euroa (alv 0 %).
Tiistaina 25.10. kello 17.30–19.30 järjestetään Merirasti-kappelissa (Jaluspolku 3) kappelirakennuksen tulevaisuutta käsittelevä keskustelutilaisuus.
Lukijan kuvassa on syksyinen auringonnousu Vuosaarenlahdella.
Yleisöllä oli sunnuntaina 9.10. tilaisuus päästä tutustumaan Kallahdessa sijaitsevan kerhotalo Sasekan uusittuihin tiloihin.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 4.10. kokouksessaan kaupungin ja Asunto Oy Säästörastin (Rastilantie 2) kiinteistökaupan esisopimuksen ja maankäyttösopimuksen.
Uutelan kodan viereen Vuosaareen avattiin Helsinki-huussi torstaina 6. lokakuuta. Kota ja uusi kuivakäymälä palvelevat virkistysalueen käyttäjiä Särkkäniemen varrella.
Vuosaaren aktiivinen naisklubi Lions Club Helsinki / Soihdut järjesti lauantaina 8.10. Vuosaaren Urheilutalolla käyneille mukavan yllätyksen.
Syyskuun lopussa Bianca Morales esiintyi yhdessä Baggböle Big Bandin kanssa Vuotalon Art Jazz Helsinki -festivaaleilla, ja lokakuun alussa Saxman Syrjänen & All Night Players jazzasi Pohjoisella ostarilla Ostarit svengaa -musiikkikiertueen merkeissä.
Vuosaaren seurakunta järjestää YK:n köyhyyden vastaisena päivänä 17.10. Mosaiikkitorilla keskusteluhetken köyhyydestä. Mitä köyhyys on nyt ja mitä pitäisi tehdä?
Vapaaehtoistoimintaa Vuosaaressa tarjoavat järjestöt esittäytyivät minimessuilla Mosaiikkitorilla tiistaina 27.9.
Nordsjön kartanon ja Vuosaaren liikuntapuiston viereisessä metsässä on viime aikoina tehty metsänhoitotöitä.
Vuosaaren Kesäteatteri etsii innokkaita liittymään mukaan teatteritoimintaa.
Vuosaaren satamatiellä (Maantie 103) sijaitseva Vuosaaren tunneli suljetaan kahdeksi yöksi (28.–30.9.) kello 22–05 ajosuunta kerrallaan tunnelin pesua ja huoltotöitä varten.
Noin 200 Vuoniityn peruskoulun oppilasta siirtyy lokakuussa väistötiloihin Punakivenkentälle. Syksystä 2024 alkaen nuo väistötilat sijaitsevat uudessa paikassa Porslahdentie 34:ssä, kun Punakivenkentän paviljongit puretaan.
Art Jazz Helsinki Festival esittää How High The Moon -konsertin Vuotalossa perjantaina 30.9.
Asiakasraadin tarkoituksena on kaupungin palvelujen kehittäminen ja parantaminen.
Vuosaaren Kahvikortteliin suunniteltiin ja toteutettiin sijoitusasuntokohde vastoin kaupungin ohjeita, joten yhtiöille määrättiin 600 000 euron sopimussakko.
Lukijan kuvassa on isopäiväkiitäjä-perhonen.
Viikinkien jääkiekon miesten edustusjoukkueen 2. divisioonakausi 2022–2023 saatiin alkuun, kun joukkue vieraili perjantaina 16.9. Lohjalla Harjun Kiekon (HAKI) vieraana.
Vuosaaren Discantuksen ja Hyvinkään Solinan yhteiskonsertti Laulujen silta pidetään Vuosaaren kirkossa sunnuntaina 25.9.
asten urheilutapahtuma Syyskipinät järjestettiin jälleen lauantaina 17.9. Heteniityntien urheilukentällä. Seuraavat Vuosaaren markkinat järjestetään Mosaiikkitorilla sunnuntaina 25.9. klo 10–15
Vuosaarelaisten järjestöjen, seurakunnan ja kaupungin toimijat esittelevät Mosaiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välissä tiistaina 27.9. kello 15–18 alueella tarjolla olevia vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia sekä kertovat samalla muustakin toiminnastaan.
Sasekan juhlasali on avoinna yleisölle tutustumista varten sunnuntaina 9.10. kello 12–15. Vihdoinkin Saseka-talon (Kalkkihiekankuja 6) hieno juhlasali on vuokrattavissa erilaisiin tilaisuuksiin.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 7.9. asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, joka koskee Hallkullanniemen ja Nuottasaaren aluetta Uutelassa.
Syksyllä 2021 Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimialan järjestämässä huutokaupassa Nordsjön kartanolle löytyi uusi omistaja, mutta kartanon uusi toiminta ei ole vielä voinut alkaa lukuisista vastoinkäymisistä johtuen.
Heteniityntien tekonurmikentälle kaavaillaan tekojäärataa talvikausiksi. Hanke eteni 13.9. kaupunkiympäristölautakunnan sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksissa.
Uutelan uuden koirakoulutuskentän rakentaminen käynnistyy Uutelassa. Kenttä sijoittuu Skatan tilan läheisyyteen, nykyisen koira-aitauksen viereen. Uutta koirakoulutuskenttää vuokrataan koiraharrastajille.
Vuosaarelaisen mieskuoron Helsingin Lauluveljien syyskausi käynnistyi keskiviikkona 6.9. Lauluveljiin otetaan vastaan uusia laulajia harjoitusten kautta.
Maksuton Äiti-tytär-brunssi pidetään Tyttöjen olohuoneella (Retkeilijänkatu 7A, katutaso) lauantaina 17.9. kello 11–13.
Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi 6.9. lausuntonsa kaupunginhallitukselle talousarvioaloitteesta koskien Vuosaaren terveydenhoidon resurssipulan korjaamista vuonna 2023.
Ihan tavallinen vuosaarelainen -palstalla elämästään Vuosaaressa kertoo keskivuosaarelainen Janne Lindstedt.
Asunto Oy Ulappasaarentie 10:n hallituksen suojeluryhmä kutsui Vuosaaren VPK:n pitämään sammutusharjoituksen talon asukkaille. Suojeluryhmä ja VPK sopivat yhdessä tapahtuman sisällön, ja tapahtumapäivä pidettiin taloyhtiön pihalla maanantaina 22.8. Juttu jatkuu kuvan jälkeen… Asukkaat saivat ensin kuulla pienen luennon paloturvallisuudesta, jonka jälkeen päästiin tositoimiin, eli sammutusharjoituksiin. Harjoitus muodostui kahdesta rastista, joilla harjoiteltiin nestesammuttimen ja sammutuspeitteen käyttöä. Juttu…
Antti Honkanen, 35, on nimitetty Vuosaari-lehden päätoimittajaksi 1.9.2022 alkaen. Toimittaja aloitti työt Vuosaari-lehden lehdenjakajana 7-vuotiaana.
Staran vastaava työnjohtaja Tarja Silventoinen vastaa kysymyksiin koskien Rakkauden Metsän tuhoutuneita puuntaimia.
Easy – The Eagles Tribute Band esiintyy lauantaina 10.9. kolmannen kerran Vuotalossa. Bändin konserttikiertueen nimenä on ”Fly Eagle Fly”.
Stadin asukastalo Vuosaaressa toimiva Naisten lukupiiri on täyttänyt 20 vuotta. Mukana on yhä kolme naista, jotka aloittivat piirissä syyskuussa 2002.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vieraili Vuosaaren Satamapäivillä lauantaina 27.8. Vuosaaren satamassa.
Pienen koronatauon jälkeen The Mystery Wires -yhtye palaa taas kotikentälleen Vuotaloon torstaina 8.9.
Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Uutelan Hallkullanniemen ja Nuottasaaren asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kokouksessaan 22.8. Lopullisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto.
Vuosaarelainen Piia Kyllönen kertoo vapaaehtoistyöstä, jossa hän tapaa iäkkäämpää naista parin viikon välein.
Lukijan kuvassa valkoposkihanhi lentää Leikosaarentiellä.
FC Viikinkien miesten Kolmosessa ja Nelosessa pelaavilla joukkueilla kulkee tahmeasti.
Vuotalossa ja sen ympäristössä nähtiin Taiteiden yönä torstaina 18.8. monenlaista ohjelmaa.
Kalkkihiekantorin laivalaituri täyttyi sadoista katsojista elokuun toisella viikolla, kun norjalaisen Acting for Climate -ryhmän Ripples-nykysirkusesitys pyöri lähes satavuotiaan S/V Swallow -purjelaivan kannella ja mastoissa. Artikkelissa on sirkuksen kuvasatoa.
Lions Club Helsinki/Soihdut järjestää loppuvuonna kolmet markkinat Mosaiikkitorilla Kauppakeskus Columbuksen ja Vuotalon välisellä aukiolla.
Perinteiset Vuosaaren Venetsialaiset järjestetään tänäkin vuonna. Venetsialaisia vietetään Aurinkolahdessa 26.–27.8.2022 ja tänä vuonna tapahtuma-alue on kasvanut aiemmilta vuosilta.
Lukijoiden kuvissa näkyy täysikuu Vuosaaren yllä.
Discantus-kuoron toimintakausi 2022–23 käynnistyi tavanomaista aikaisemmin 11.8. helteisen kesän vielä jatkuessa. Kauden alussa on uusilla laulajilla mahdollisuus liittyä kuoron riveihin.
Myllypuron seniorikeskuksen Tauko-galleriassa avautui 3.8. toukokuussa 2022 menehtyneen mainosgraafikon Pekka Martinin retrospektiivinen muistonäyttely.
Elokuu on kesäjuhlien aikaa myös Vuosaaressa.
Taiteiden yönä torstaina 18.8. järjestetään Vuotalossa ja sen ympäristössä ilmaisohjelmaa kaikenikäisille. Efter två stillsamma år bjuder Nordhuset på Mosaiktorget 2 återigen på en händelserik Konstens Natt inkommande torsdag 18.8.
Eino Leino palkinnon saaneen Kaiho Niemisen, 80, kirjoittamistyötä on hidastanut kesällä sairastettu korona ja sen jälkioireet.
Visit Vuosaari Weekend tulee taas 26.–28.8.2022, jolloin on luvassa monipuolista ohjelmaa koko perheelle ympäri Vuosaarta.
Helsingin kaupunki myy huutokaupassa Nordsjön kartanon vierestä kahta peruskorjattavaa asuintaloa.
Aurinkolahden rannalla järjestettiin lauantaina 6.8. kokonaan nuorten ideoimat KuFe-kulttuurifestarit.
Heinäkuussa järjestetyssä KSI shukokai karaten Euroopan mestaruuskilpailuissa Helsingin Shukokai Karaten maajoukkuelaiset menestyivät hyvin. Suomi sijoittui mitalitaulukossa kolmanneksi.
Kuuden henkilön ryhmällä oli aikomuksenaan uida 180 kilometriä Helsingistä Tallinnaan ja takaisin. Koko ajan yltynyt tuuli muutti kuitenkin uimareiden suunnitelmia.
Vuosaaren Rotaryklubin tämän vuoden teema-aktiviteettina on vuosaarelaisten vähävaraisten lasten liikuntaharrastusten tukeminen.
Jalkapallosarjat ovat palanneet kesätauoltaan.
Elokuun toisena viikonloppuna järjestetään Vuosaaressa ilmaisohjelmaa koko perheelle, jutussa on pari menovinkkiä.
Vuosaari-lehden printtipuoli on viettänyt perinteisen kesätaukonsa ja seuraava lehti ilmestyy keskiviikkona 10.8.
Ripples-esityksessä nähdään muun muassa akrobatiaa lähes satavuotiaan purjelaivan 20-metrisissä mastoissa.
Kuuden henkilön ryhmä aikoo uimalla 180 kilometriä Helsingistä Tallinnaan ja takaisin 25.7.–7.8.2022 välisenä aikana. Haastetta matkaan tuovat muun muassa kylmä merivesi sekä mahdollinen merenkäynti.
Lukijan kuvassa vanhaa metrojunaa kuljetetaan kohti Vuosaaren satamaa kesäillassa.
Vuodesta 1956 jaettu Eino Leinon palkinto annetaan Eino Leinon päivänä erittäin arvokkaasta teoksesta tai arvokkaana pidettävästä toiminnasta kirjallisuuden ja kulttuurin alalla.
Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja 15-vuotiaasta Sandra Tiihosesta, joka ollut kadoksissa 16.06.2022 lähtien. Tiihonen saattaa oleskella Itä-Helsingin alueella.
Kävijämäärältään Aurinkolahti on Hietarannan jälkeen Helsingin toiseksi vilkkain, varsinkin lapsiperheiden suosiossa oleva uimaranta, mikä näkyy myös rantapelastajien työssä.
Kymmenen päivää kestävä Pori Biennale – Visitors -näyttely avautuu heinäkuussa Vuosaareen. Paikkasidonnainen ja yleisölle ilmainen näyttely asettuu julkisiin tiloihin.
Helsinki-päivää vietettiin sunnuntaina 12.6. Vuotalossa ja sen edustalla koko perheen tapahtumassa. Sää oli kesäinen ja väkeä paljon liikkeellä.
YIT aloitti 13.6. takuukorjaukset Vuosaaren Mosaiikkiraitilla, Vuosaaren lukion edustalla. Työskentelyalue on Ulappasillan ja Mosaiikkikujan välissä. Tarkoituksena on, että urakka päättyy 30.6.2022.
Stara on asentanut Helsingin kaupungin uudet ulkokuntoilulaitteet Aurinkolahteen uimarannan ja kanavan läheisyyteen.
Teatterin ystäviä hemmotellaan nyt oikein urakalla, sillä kotikulmilla on tarjolla kolmenkin eri teatterin esityksiä. Katsottavaa löytyy kaikenikäisille.
Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistys järjestää kesällä toimintaa Skatan tilalla (Uutelantie 30). Tiistaisin kello 17–18 laidunvierailulla pääsee noin 15 minuutin ajaksi rapsuttamaan lampaita ja vuohia laitumella.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli aloitetta ossa ehdotetaan selvityksen tekemistä Vuosaaren terveyspalveluiden mahdollisesta ulkoistamisesta. Aurinkolahden liikenneturvallisuuden parantamisesta on jätetty 1.6. valtuustoaloite.
Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö sekä Vuosaari-toimikunta ovat jättäneet lausunnon Vuosaaren keskustaan suunnitteilla olevasta ns. Kulttuurikorttelista.
Tänä kesänä Vuosaaresta pääsee vesibussilla muun muassa Kalasatamaan itäistä saaristoreittiä sekä Söderskärin majakkasaarelle.
Rastilan vesipuisto on jälleen avoinna Vartiokylänlahdella Rastilan uimarannan vieressä.
Sunnuntaina 12.6. varastettiin Rastilan leirintäalueen lipputangosta muiden lippujen joukosta Ukrainan lippu.
Helsingin Satama järjesti jo perinteeksi muodostuneen rannaltaongintakilpailun Vuosaaren sataman melumuurin reunalla 5.6.
Vuosaaren satamatie (mt 103) suljetaan tilapäisesti liikenteeltä Vuosaaren tunnelin kohdalla 15.–16.6. ja 16.–17.6. klo 22–05 tunnelipesujen ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden ajaksi.
Aamuyöstä lauantaina 11.6. keskeytyi vedenjakelu osassa Haapasaarentien ja Isonvillasaarentien taloja putkirikon vuoksi.
Puistopolun peruskoululla pidettiin torstaina 2.6. Vuosaari-toimikunnan järjestämä asukasilta Vuosaaren terveysasioista. Väkeä oli satamäärin paikalla ja keskustelua riitti.
Helsinki-päivää juhlistetaan sunnuntaina 12.6. kello 12–18 Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) ja sen edustalla. Luvassa on ilmaiseksi musiikkia ja muita esityksiä, kuvataidetta ja työpajoja.
Helsingin poliisi tiedotti tiistaina 7.6., että se tutkii epäiltyä tapon yritystä, joka tapahtui Puotilassa 3.–4. kesäkuuta.
Teatteri Ihme esittää koko perheen klassikkonäytelmän Saapasjalkakissa. Kyseessä on kaikkien tuntema tarina, mutta Ihme on tehnyt tarinan pohjalta oman käsikirjoituksensa, joka ei kaikilta osin asetu vanhan raamiin.
Keskusrikospoliisi tiedotti 7.6. saaneensa valmiiksi esitutkinnan, jossa Suomeen epäillään tuodun yli 200 kiloa kokaiinia. Huumeet saapuivat Helsingin Vuosaaren satamaan punaviinipulloja sisältävässä kontissa.
Kahden välivuoden jälkeen Meri-Rastilan torilla järjestettiin Kyläjuhlat perjantai-iltapäivällä 3.6. Aurinkoisessa säässä oli järjestetty puuhaa koko perheelle.
Vuosaaren Roskatalkoiden kevätkausi huipentui toukokuun viimeisen päivän tiistaitalkoisiin 31.5. Aurinkolahdessa sekä Meri-Rastilan Kyläjuhliin perjantaina 3.6.
Vuoden toinen torimyyntitapahtuma järjestetään jälleen Mosaiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välisellä alueella sunnuntaina 12.6. kello 10–15.
Artikkelissa kerrotaan Vuosaaren terveysaseman kuulumisia.
1960-luvun hittibändi The Sounds myi aikoinaan Japaniin yli miljoona singlelevyään. Bändi esiintyy Ratilan kartanon Cafe Monamissa pidettävässä ilmaiskonsertissa lauantaina 4.6.
Sunnuntaina 5.6. Vuosaaren sataman melumuurin kupeessa Nyt nappaa -ongintakilpailu. Ohjelmassa on rannaltaongintakilpailu kello 9–14, makkaranpaistoa, kahvia ja hanurimusiikkia kello 11–14. Ongintakisaan voi ilmoittautua paikan päällä. Kalaonneaan voi kokeilla muutenkin, Kontulan Kalakerho lainaa välineitään ja tarjoaa opastusta. Tapahtuman järjestää Helsingin Satama.
Puotilanrannan ja Vuosaarenlahden venesataman suunnitelmiin voi tutustua myös kävelyn merkeissä kesäkuun alussa.
Vuosaaren Kesäteatterin näytelmä Mummun saappaassa soi fox tempaa mukaansa Mörttisen perheen maailmaan ja tarjoaa myös pohdittavaa.
Toukokuun viimeisellä viikolla parikin autoa oli törmäillyt Vuosaaressa.
Kiitollinen ja runsaslukuinen yleisö sai seurata Vuosaaressa toimivan itäisen Helsingin ainoan mieskuoron Helsingin Lauluveljien kevätkonserttia Rastiksessa sunnuntaina 22.5.
Nyt on aika ilmoittautua Helsingin NNKY:n tyttöjen kesän leireille ja varmistaa parhaimmat leirimuistot.
Vuosaaren terveyspalveluiden asukasilta järjestetään torstaina 2.6. kello 18–20 Vuosaaren Puistopolun peruskoulun salissa. Nyt on hyvä tilaisuus tulla kertomaan, kuulemaan ja kysymään Vuosaaren terveyspalveluista.
Ruusuniemellä Vuosaaren itäosassa, Vuosaaren sataman kupeessa, suunnitellaan Vuosaarenlahden venesatamaan laajennusta. Hankkeen lähtökohdista keskustellaan kaavakävelyllä Ruusuniemessä 9.6.2022.
Lukijan kuvassa sateenkaari näyttää päättyvän Cirruksen taakse.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 18.5. kokouksessaan hyväksyä Ramsinrannassa sijaitsevaa asuinkorttelia ja osaa Ole Kandelinin puistoa koskevan asemakaavan muutoksen.
Puotilanrannan asemakaavaa ja asemakaavan muutosta valmistellaan. Puotilan venesataman maa- ja vesialueelle suunnitellaan uutta asuinaluetta noin 3 200 asukkaalle.
Nordhusets svenskspråkiga kulturproducent Siw Handroos-Kelekay belönades senaste fredag den 20.5. med priset Språksporren 2022.
Juuri julkaistu ääniteos nostaa päivänvaloon monipuolisen kulttuuripersoonan nimeltä Karl August Tavaststjerna (1860–1898), joka teki Vuosaaressa Sjökullan torpalla runoteoksen.
Lukijan kuvassa kukkii koristepuut.
Ramsinniemen edustalla olevaan Vartiosaareen laaditaan osayleiskaava, jolla mahdollistetaan alueen virkistyskäytön kehittäminen. Suunnittelun tueksi on laadittu saaren virkistyskäytöstä viisi erilaista luonnostelmaa, joita voi kommentoida.
Jalkapallokaudet ovat käynnistyneet.
Vuosaaren VPK:n Antti Ojala palkittiin Vuoden sammutusmies 2021 -tittelillä. Hän on ollut vapaaehtoisen palokunnan toiminnassa mukana vasta pari vuotta.
Uusi pääomistaja on toteuttanut Vuosaaren golfkentällä talven aikana paljon uudistuksia. Vuoden ensimmäinen hole-in-onekin on nähty Putous-näyttelijä Dennis Nylundin toimesta.
Vuotalon gallerian Aika kuvia -valokuvanäyttelyn yhteyteen on lisätty näyttely Vuosaari-postikorteista ja 1965–1970-lukujen LP-levyjen kansista.
Vuosaaren vapaaehtoiset roskatalkoot jatkuvat.
Vuosaari-visassa voi testata tietonsa Vuosaaresta.
Helsingin Sataman kautta kulkenut rahtiliikenne on jatkunut vilkkaana läpi pandemia-aikojen.
Kallvikintien päällystystyöt jatkuvat.
Kevään ensimmäinen torimyyntitapahtuma järjestetään jälleen Mosaiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välisellä alueella sunnuntaina 22.5. kello 10–15.
Mellunkylässä, Vartiokylässä ja Vuosaaressa on käynnissä lukuisia kaavoitus-, liikenne- ja rakennushankkeita. Niistä järjestetään yleisölle avoin verkkotilaisuus 11.5. kello 17–20.
Lukijan kuvassa komeilee sammakko Särkkäniemessä.
Vuosaaren neljä valvottua uimarantaa saavat kukin 1–4 rannan ulkopuolella sijaitsevaa tupakkapaikkaa tänä kesänä.
Helsingin kaupungin asemakaavoituspalvelussa valmistellaan asemakaavaa, jossa tarkoituksena on rakentaa Nordsjön kartanon pohjoisosaan Itäreimarintien varteen pelastuslaitoksen ja vapaapalokunnan rakennukset.
Vuosaaren satamatie suljetaan tilapäisesti liikenteeltä tunnelin kohdalla 2.–6.5. ja 9.–13.5. kello 22–05 tunnelipesujen, korjausten ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden ajaksi sekä 16.–20.5.2022 kello 20–06 tunnelin määräaikaistarkastusta varten.
Vuosaaren keskustaan kulttuurikeskus Vuotalon itäpuolelle suunnitellaan toiminnoiltaan sekoittunutta keskustakorttelia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja kaavan valmisteluaineistoon voi tutustua 9.–30.5.2022
FC Viikingit järjestää kesällä 6.6.–10.6. sekä 13.6.–17.6. jalkapallon kesäleirin, joka on tarkoitettu vuosina 2009–2014 syntyneille tytöille ja pojille.
Vuosaari-visassa voi testata tietonsa Vuosaaresta.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti edistää Rastilan Villenkallion kaavaa esittelijän ehdotuksesta poikkeavalla ehdotuksella.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 26.4. asettaa Broändan asemakaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville 30 päiväksi.
Vuosaaren lukiossa perehdyttiin perjantaina 22.4. yrittäjyyteen.
Lukijan kuvassa kuusitiaiset rakentavat pesää.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 26.4. nk. Villenkallion tarkistettua asemakaavaa ja sen muutosehdotusta.
Leijalautailija joutui veden varaan sunnuntaina 24.4. kello 17 aikoihin Kallahdessa.
Kaupunginhallitus päätti 25.4. kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Pärnunkatu 6:n asemakaavan muutosta.
Stadin asukastalo Vuosaari menee kohta kesätauolle, mutta toukokuun ajan sieltä saa digitukea. Asukastalon pitkäaikainen vetäjä Elise Karvonen jäi eläkkeelle.
Vuosaaren kesäteatterin toiminta pyörii täyttä häkää.
Vuosaari-visailussa voi testata tietouttaan Vuossaaresta.
Vuosaari-toimikunta järjestää torstaina 2.6. Vuosaaren terveysaseman palveluita koskevan Asukasillan Puistopolun peruskoululla.
Merikorttikuja 6:een rakennetaan kolme uutta kerrostaloa. Tontin louhintatyöt ovat käynnissä toukokuun ajan. Työmaa aiheuttaa myös liikennejärjestelyjä Kallvikintien varrella.
Kevätsalongissa Villa Lill Kallvikissa on 22.–29.4.2022 esillä Vuosaaren taiteilijatalon kuvataiteilijoiden teoksia, muun muassa maalauksia, grafiikkaa, valokuvia ja veistoksia.
AsuntoSatama LKV:n yhteistyössä Kahvila Kampelan, Vuosaaren K-Supermarketin ja Vuosaari-lehden kanssa järjestämään pääsiäiskisaan tuli yli 120 vastausta. Oikea rivi löytyi kymmenestä vastauskupongista.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 12.4. valtuustoaloitetta, jossa ehdotetaan liikennevalojen saamista Vuotien ja Gustav Pauligin kadun risteykseen.
Kaupunginvaltuusto päätti 13.4. kokouksessaan asemakaavan muutoksesta Meri-Rastilan Ramsinrannassa sijaitseviin kortteleihin.
Taas visaillaan Vuosaari-tietoudessa.
FC Viikinkien B-poikien futsaljoukkue kirkasti viime vuoden hopeamitalinsa kultaisiksi voittaessaan Futsal-Liigan SM-lopputurnauksessa P17-ikäluokan futsalin Suomen mestaruuden.
Lukijan kuvassa joutsenet kiirehtivät Kallahdenniemellä.
Vuosaaren lukion abiturientit pääsivät torstaina 7.4. viimeinen rekka-ajelulle. Nyt ajelu lähti ensimmäistä kertaa uuden lukiorakennuksen edustalta.
Kulttuurikeskus Vuotalon katolle asennetaan parhaillaan aurinkopaneeleita. Aurinkovoimalasta saatava energia menee lähes kokonaan Vuotalon käyttöön
Kulttuurikeskus Sofiassa keskusteltiin lauantaina 9.4. sodan kylmistä kasvoista ja niiden monista ilmeistä Sodan kylmät kasvot? -seminaarissa.
Koulun aloittaminen saattaa jännittää niin lapsia kuin vanhempiakin. Harrastuksista saattaa saada tukea ja turvaa myös koulutaipaleelle. FC Viikingit tarjoaa joukkuetoimintaa jalkapallon parissa sekä tytöille että pojille iästä riippumatta.
Itä-Helsingin Taideseura järjesti lapsille pääsiäiskorttiaskartelua osana Vuotalo vihertää -pääsiäistapahtumaa lauantaina 9.4.
Lukijan kuvassa luikertelee kyy lumihangella.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti kokouksessaan 5.4. esittää Meri-Rastilan tien ja Halkaisijantien risteyksen kohdilla olevan asuintontin varaamista Varte Oy:lle. Tonttia esitetään varattavaksi 31.12.2025 saakka.
Vuosaaren Lions Club järjesti lauantaina 9.4. kauppakeskus Columbuksessa lipaskeräyksen Ukrainan hyväksi.
Helsingin poliisi tiedotti maanantaina 11.4., että Helsingin poliisin nuorisoryhmällä on valmistumassa esitutkinta epäillystä tapon yrityksestä ja useista pahoinpitelyistä. Kyse on tilanteesta, jossa osapuolina on kaksi isää ja kaksi poikaa.
Lukijan kuvassa on värikäs tikli-lintu Uutelassa.
Perjantaina 25.3 kokoontui Nuorten parlamentin täysistunto. Nuorten parlamentissa nuoret pääsevät toimimaan kansanedustajina ja muissa vaikuttajarooleissa. Tämän vuoden Nuorten parlamentissa olivat mukana myös Vuoniityn peruskoulun oppilaat.
Viikingit pelasi miesten jääkiekon 2. divisioonan pudotuspelien toisen kierroksen välierät kohdaten tuusulalaisen Tuuskin.
Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Vuosaari-Seuran tunnelmallinen Sjökullan torppa sai pihalleen jälleen keväiset pääsiäiskoristeet, joita voi käydä ihastelemassa.
Vuosaari-lehden toimituksen laatimassa Vuosaari-visassa voi taas testata tietojaan Vuosaaaresta.
Sunnuntaina 3.4. putosi Vuosaaren edustalla jäällä liikkunut mies kahdesti jäihin.
Pohjoismaiden johtava kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö NREP osti loppuvuodesta kauppakeskus Columbuksen kiinteistösijoitusyhtiö Cityconilta.
Vuotalon aulassa vietettiin tiistaina 29.3. Aika kuvia – Verratonta lähiöelämää Vuosaaressa 1960-luvulta alkaen -valokuvanäyttelyn virallisia avajaisia.
Kallvikintien ja Rantakiventien risteyksen läheiseen rinteeseen Kurkimoisiossa suunniteltujen talojen asemakaavan muutosta piti käsitellä kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 29.3. Asia vedettiin kuitenkin pois esittelijän toimesta.
Viikingit selvitti jääkiekon 2. divisioonassa tiensä pudotuspelien toiselle kierrokselle. Seuraavaksi miesten edustusjoukkueen tason mittaa Tuuski Tuusulasta.
Lukijan kuvassa on sitruunaperhonen Vuosaarenhuipun lähellä.
Kulttuurikeskus ja kokoushotelli Sofia Kallvikinniemessä sai uuden johtajan maaliskuussa 2022, kun taloa vetämään tuli Joensuun kulttuurijohtajana toiminut Leena Hoppania. Uuden johtajan suunnitelmissa on, että Sofiassa olisi tarjolla hengen- ja ruumiinravintoa.
Helsingin ainutlaatuinen piirre on kaupungin 130 kilometrin pituinen rantaviiva, jonka varrelle suunnitellaan vaiheittain toteutettava kävelyn ja pyöräilyn rantareitti. Itäinen Helsinki sai oman opastetun, 23 kilometriä pitkän rantareitin rannoilleen.
Testaa tietosi Vuosaari-lehden toimituksen laatimassa Vuosaari-visassa.
Maarit Vierunen (kok.) on tehnyt 16.3. valtuustoaloitteen selvityksen tekemiseksi Vuosaaren terveyspalveluiden mahdollisesta ulkoistamisesta.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 22.3. kokouksessaan Vuosaaren Kulttuurikorttelin kehittämistä kilpailun avulla. Lautakunta hyväksyi ehdotuksen lisäyksellä, että rakentamisessa suositaan vähähiilisyyttä edistäviä ratkaisuja.
Helsingin sataman rahtiliikenne toipui hyvin koronakuopasta ja erityisesti roro-liikenne kasvoi voimakkaasti. Sen sijaan toinen koronavuosi matkustusrajoituksineen oli matkustajaliikenteelle yhä rankka.
Uuden kesäteatterin näyttämö rakentuu Itäkeskuksen peruskoulun viereiselle hiekkakentälle. Tilapäisellä pop-up-lavalla esitetään tänä kesänä Juha Mustanojan käsikirjoittama ja ohjaama Äiti ja Gorilla.
Euroopan Unionin Nuoriso-orkesterista koottu jousikvartetti soittaa Vuotalon aulassa (Mosaiikkitori 2) lyhyessä ilmaiskonsertissa lauantaina 2.4. kello 13.30 kaksi hienoa musiikkiteosta.
Perjantain 25.3. Wishamaliin konsertti Vuotalossa on jouduttu perumaan sairaustapauksen vuoksi.
Vuosaarelaiselta turvallisuusasiantuntija Pertti Villolta on kysytty viime aikoina tiuhaan väestönsuojeluun liittyviä kysymyksiä. Haastattelussa hän kertoo omia näkemyksiään ajankohtaisesta aiheesta.
FC Viikinkien miniakatemian P11-joukkue voitti Winterliigan Elite-sarjan. Sarjan voitto varmistui lauantaina 12.3. Vantaan Peakfin Arenalla joukkueen voitettua kolme viimeisintä otteluaan.
Vanhoissa kuvissa on lasten partio- ja harrastustoimintaa Vuosaaressa.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Viikingit saa vastaansa tutun vastustajan, kun Kauniaisista vieraaksi matkustaa GrIFK. Pudotuspelit alkavat torstaina 24.3. kello 18.50 Vuosaaren Aimo Mäkinen Areenalla.
Paulig investoi 25 miljoonaa euroa uusiin pakkauslinjoihin ja kuormalavojen lastausmoduuleihin Vuosaaren kahvipaahtimollaan.
Lukijan kuvassa loistaa revontulia Vuosaarenhuipun yllä.
Helsingin kaupunginhallitus päätti 14.3. pitämässä kokouksessaan esittää Uudenmaan ELY-keskukselle kolmea luonnonsuojelualuetta Uutelan alueelle.
Viikinkien miesten jääkiekkojoukkueen 2. divisioonan runkosarjapelit lähenevät loppuaan.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilat aukeavat Uudellamaalla. Myös Vuosaaren paikallisyhdistys pääsee aloittamaan perhekahvilan.
Iltalehti uutisoi huumekuskin hurjasta pakomatkasta, joka ei meinannut loppua Itä-Helsingissä edes poliisin piikkimattoon ajamalla.
Vuosaaren seurakunnan vapaaehtoiset ja työntekijät jalkautuivat ympäri Vuosaarta keräyslippaiden kanssa torstaina 3.3. Hätäapukeräyksessä kerättiin varoja sodan keskelle joutuneiden ukrainalaisten perheiden auttamiseksi.
Muistokirjoituksessa muistetaan pitkän linjan aktiivista vuosaarelaista Heikki Virtasta.
Artikkelissa kerrotaan SPR:n rahankeräyksestä Ukrainan hyväksi. Keräykseen osallistuminen voi tuoda helpotusta sodan aiheuttamaan ahdistukseen.
Vuosaaren sataman viereinen Vuosaaren tietunneli suljetaan 3-vuotistarkastusten ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden vuoksi keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi 16.–17.3. kello 22–05.
Uutelan Hallkullanniemen ja Nuottasaaren asemakaavaa käsiteltiin kaupunkiympäristölautakunnassa kolmesti, kunnes 15.3. se eteni vastaehdotuksen kanssa läpi. Ehdotus sisälsi monia asukkaita sekä yhdistyksiä hiertäviä kohtia.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 1.3. kokouksessaan valtuustoaloitetta, joka tähtää Kartanon liikuntapuiston parkkipaikalla autoilla harrastettavan ns. kuminpolton ja kiihdyttelyn lopettamiseen.
Viikinkien jääkiekon 2. divisioonan miesten jääkiekkojoukkue matkusti 4.3. Nummelaan kohtaamaan Harjun Kiekon. Kesken tasaisen ottelun piti siirtyä toiselle jäälle pelaamaan, sillä jäähallin jää hajosi.
Lukijan kuvassa on hieno auringonlasku Vuosaaren kattojen yllä.
Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 1/22 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 6.–11.3.2022 Uudenmaan alueella.
Perjantaiaamuyönä 4.3. kello 5.13 syttyi asunnon parvekkeella roskia palamaan Kallvikintiellä.
Idän olohuoneet – nuorille tiloja harrastamiseen, tekemiseen, oleiluun – keräsi OmaStadin äänestyksessä vuonna 2021 kuudenneksi eniten ääniä Helsingin Itäisen suurpiirin alueella. Nuorisotilat avautuvat Puotilan uuden ala-asteen, Vuosaaren Puistopolun peruskoulun ja Vartiokylän ala-asteen tiloihin tämän tai ensi vuoden aikana.
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee esitystä kaupunginhallitukselle Uutelan Hallkullanniemen ja Nuottasaaren tarkistetusta asemakaavasta ja asemakaavan muutosehdotuksesta. Ehdotus on jäänyt kahdesti pöydälle kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa.
Miesten koripallomaajoukkue eli Susijengi voitti jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä hallitsevan Euroopan mestari Slovenian MM-karsinnoissa. Susijengin kapteeni on vuosaarelainen Shawn Huff.
Lukijan kuvassa on luminen taikametsä Meri-Rastilassa.
Maksuton Aika kuvia – Verratonta lähiöelämää Vuosaaressa -valokuvanäyttely on esillä Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) 10.2.–27.5.2022.
Ukrainan Kiovan sotatapahtumilla voi nähdä olevan yhtymäkohtia Vuosaarenkin historiaan. Artikkelissa kerrotaan Vuosaaren ilmatorjunnasta sekä muista suojautumiskeinoista, joita Vuosaaressa käytettiin Neuvostoliiton pommituksissa talvella 1944.
Viikinkien U20-joukkue pelaa jääkiekkoa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Joukkue keikkuu Mestiksen sarjataulukon puolivälissä.
Vuosaarelainen Juhani Greinert on ripustanut Stadin asukastalon ikkunaan (entinen Lähiöasema Pohjoisella ostoskeskuksella, Mustalahdentie 10) maaliskuun ajaksi mielenkiintoisen valokuvanäyttelyn kivistä ja Vuosaarenhuipusta.
Vuosaaren luonto -palstalla esitellään tervaleppä-puu.
Viikingit katkaisi jääkiekkossa vastustajan hurjan 28 pelin voittoputken voittamalla HC Vantaan 4–3.
Vuosaaren satamaan johtava tietunneli suljetaan 3-vuotistarkastusten ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden vuoksi keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi 2.–3.3.2022 kello 22–05.
Graafisen suunnittelija Pekka Martinin retrospektiivinen näyttely on esillä Roihuvuoren seniorikeskuksen (Punahilkantie 16) aulassa 1.3.–31.3.
Lukijan kuvassa kanahaukka tiirailee maisemia Aurinkolahdessa.
Viikinkien pelit jatkuivat miesten jääkiekon 2. divisioonassa. Ottelusuma on tällä hetkellä valtava, ja vuosaarelaiset keikkuvat sarjataulukon kärkipäässä.
Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan maanantaina 14.2.2022, että se luopuu Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevasta Merirasti-kappelistaan 31.12.2022 heikentyneen taloustilanteen vuoksi.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 16.2. valtuutettu Jape Lovénin (sd.) aloitteen Rastilan leirintäalueen toimintaedellytysten turvaamisesta loppuun käsitellyksi.
Sääolosuhteet ovat olleet tänä talvena poikkeuksellisen vaativat katukunnossapidolle. Kunnossapito ei pysty vastaamaan riittävän nopeasti vaihtelevien säiden vaatimuksiin koko kaupungin alueella, ja kadut ovat valitettavan kehnossa kunnossa.
Vuosaaren Urheilutalolla (Vuosaarentie 5 / Tyynylaavantie 9 B) on paljon tekemistä kaikenikäisille myös talvilomalla.
Suomen Punaisen Ristin Itä-Helsingin osaston tempaus houkutteli perjantaina 4.2. Itäkeskuksen Kontti-myymälässä kävijöitä kirjoittamaan ystävänpäiväkortteja helsinkiläisen vanhusten palvelutalon asukkaille. Neljässä tunnissa valmiita kortteja kertyi noin sata.
Yritysuutisissa kerrotaan Hotel Rantapuiston, Unelmauunien ja Saaristolääkäreiden kuulumisia.
AVI:n höllätessä koronarajoituksia on Viikingit päässyt takaisin tositoimiin jääkiekon rintamalla miesten eteläisessä 2. divisioonassa. Tahti on ollut poikkeuksellisen kova, kun pelaamattomia pelejä kurotaan rajoitusten jälkeen kiinni tiiviillä aikataululla.
Maksuton Aika kuvia – Verratonta lähiöelämää Vuosaaressa -valokuvanäyttely on esillä Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) 10.2.–27.5.2022.
Lukijan kuvassa Kallvik on lumipeitteessä.
Vuosaari-toimikunnan hiljaiselo on nyt päättymässä. Toimikunnan työryhmät aloittavat itsenäisen suunnittelun oman alueensa kehittämisessä vuosaarelaisten jäsentensä ja muidenkin vuosaarelaisten avulla.
Tyttöjen olohuone on 9–19-vuotiaille tytöille tarkoitettu oma tila aivan Rastilan metroaseman läheisyydessä. Tyttöjen olohuone tarjoaa avointa toimintaa, pienryhmätoimintaa sekä retkiä ja loma-ajan leirejä.
Vuosaaren satamaan johtava tunneli suljetaan huoltotöiden vuoksi ensi keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi 16.–17.2.2022 kello 22–05.
Kirkko Helsingissä on tarjonnut tammikuusta lähtien 16–29-vuotiaille walk in -terapiaa nuorten mielen hyvinvoinnin tueksi. Nuori pääsee ammattilaisen juttusille ilman ajanvarausta ja lähetettä. Palvelu on maksutonta.
Vuosaaren Kokoomus teki hallitusvalintoja.
Artikkelissa esitellään pääpiirteissään Vuosaaren viereisten Östersundomin ja Vartiosaaren osayleiskaavojen valmistelua.
Ants Vahterin kuvassa metro kulkee lumisessa maisemassa.
Vuosaaren kesäteatteri toimii aktiivisesti teatteritoiminnan elvyttämiseksi koronan häiritsemien vuosien jälkeen. Artikkelissa toiminnasta kertoo teatteripedagogi, kurssiohjaaja Vilma Salmi.
Viikinkien miesten jääkiekon edustusjoukkue palasi pitkän koronarajoituksista johtuvan tauon jälkeen kaukaloon lauantaina 5.2. Paluuottelu päättyi tappioon.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 1.2. kokouksessaan esityksen kaupunginhallitukselle vuokrausperiaatteiden vahvistamiseksi Vuosaaren asuntotontille 54145/1 osoitteessa Esirippu 2/Piippuhylly 3. Tonttia rakennetaan paraikaa.
Onnistuneen ja runsaasti kuulijoita keränneen joulukonserttinsa jälkeen Helsingin Lauluveljet on ollut koronapakotteiden takia harjoittelematta koko tammikuun. Nyt kuoroharjoitukset ovat kuitenkin tehneet paluun.
Vuotalon edustalle ilmestyi lauantaina 29.1. komea jääveistos. Jäisen tiikerin taiteili paikalle jääveistostaiteilija Anssi Kuosa Puruvedeltä tuodusta kirkkaasta, puoli metriä paksusta jäästä.
Lukijan kuvassa aurinko nousee Ramsinrannassa.
Sunnuntaiaamuyöstä 30.1. kello 01 jälkeen putosi ihminen jäihin parin metrin päässä rannasta Vartiokylänlahdella Vartiokylän puolella Varjakanvalkama-kadun vieressä.
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsitteli kokouksessaan 20.1. kahta Vuosaaren keskustan rakennuslupahakemusta.