Seniorikeskusasia lautakunnan käsiteltävänä

Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 2.9. valtuutettu Ville Jalovaaran (sd.) tekemää talousarvioaloitetta, joka koskee Vuosaareen suunnitellun seniorikeskuksen rakentamista. Aloitteessa ehdotetaan, että Helsingin vuoden 2026 talousarvioon lisätään varat seniorikeskuksen rakentamisen käynnistämiseksi vuoden aikana.

Lautakunta toteaa lasuntoehdotuksessaan, että hankkeelle on etsitty toista sijaintia hyvien kulkuyhteyksien varrelta Vuosaaren alueelta. Uusi sijainti on löytynyt Mosaiikkikorttelista Vuosaaren Urheilutalon vierestä. Alustava viitesuunnittelu osoittaa, että seniorikeskus voidaan toteuttaa tälle tontille. Tontilla ei ole vastaavanlaisia haasteita kuin alkuperäisessä sijainnissa. Sijoittaminen tälle tontille vaatii kaavamuutoksen.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti jättää 2.9. asian vielä pöydälle, mutta 9.9. kokouksessa aloite hyväksyttiin lautakunnan jäsenen Jenni Hjeltin (sd.) ja Sami Kuuselan (sd.) vastaehdotuslisäysten kanssa kanssa. Vastasehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti. Toisen lisäys kuului seuraavasti: “Kaupunkiympäristölautakunta pitää tärkeänä, että hankkeen tilat ja toiminnot suunnitellaan niin, että ne vastaavat kasvavaan senioreiden palvelutarpeeseen.” Toisessa lisäsyksessä sanotaan: “Kaupunkiympäristölautakunta pitää tärkeänä hankkeen kiirehtimistä palvelujen turvaamisen näkökulmasta niin, että keskuksen rakentaminen voisi käynnistyä viimeistään vuonna 2027.”