”Keisari” Martti Ilveskorpi ja futistähti Kaj Pahlman tarkastelevat poikien kanssa Hettarin urheilukentän valmistumista vuonna 1965.
Enpä arvannut pienenä poikana 60 vuotta sitten tätä lehteä jakamaan ryhtyessäni, että pestistä tulisi elinkautinen. Eikä varmasti Vuosaaren ”keisari” Martti Ilveskorpi isäni Eskon kanssa lehden ensimmäistä numeroa marraskuun 5. päivä 1965 maailmalle pukatessaan, että lehti olisi hengissä vielä vuonna 2025. 60 vuotta on pitkä aika mille tahansa yritykselle. Kovassa lehtimaailmassa tuo ikä on vieläkin kummallisempi saavutus ilman oman kirjapainon ja ison lehtitalon selkänojaa.
Lehti alkoi ilmestyä aikana, jolloin maaltamuutto Suomessa kävi kiivaana. Karjalasta Turun kautta Helsinkiin muuttaneena ihmettelin, ettei mie- ja sie-murteeni aiheuttanut, toisin kuin Turussa, minkäänlaista pilkkaa kavereissani. Eihän se ihme ollut, kun Vuosaari oli täynnä eri puolilta muuttaneita maalaisia: yksi Savosta, toinen Pohjamaalta, kolmas Lapista. Lähimpää tulleet tulivat lahden toiselta puolelta Puotilasta, eivätkä nekään irvailleet. Yritän tässä muistella, millainen Vuosaari oli 1960-luvun puolivälissä ja sen loppupuolella pikkupojan silmin.
Pienen nappulan reviiri ja elinpiiri muodostui pitkälti kotikortteleista ja koulumatkan maisemista. Olimme muuttaneet Isonvillasaarentie 3:een, keskelle uutuuttaan hohtavia elementtitaloja. Tiet olivat hiekkaisia, pihat vielä vähän keskeneräisiä.
Lapsuuden äänimaisemaan kuului kirjoituskoneen napse. Lehden toimitus taisi alussa olla Haapasaarentie 6:ssa, mutta kotoa käsin isä suurimman lehtityön teki. Lankapuhelin soi yötä päivää ja ovi kävi tiuhaan, kun samasta makuuhuoneesta myytiin vasta perustetun Vuosaaren Viikinkien tummansinisiä, valko-punaraidallisia verkkareita, jollaiset taisi olla joka toisen vuosaarelaislapsen päällä. Huoneessa oli myös kymmeniä pareja myytäviä Järvisen puusuksia.
Hiihtäminen liittyykin olennaisesti lapsuuden talvimuistoihin. Kilpaa hiihdettiin veren maku suussa milloin puistopolulla, Rastilan ja Nordsjön kartanoilla tai peräti Pirkkolassa. Suksilla mentiin kouluunkin puistopolkua pitkin Heteniityntielle. Paavo Noponen ja Anssi Kukkonen selostivat pääni sisällä. Olin Eero Mäntyranta, joka – kas kummaa – aina kurvasi Hettarin pihaan Norjan Harald Grönningenin sekunnilla lyöneenä!
Hettarin koulun seiniä koristivat Lampisten ja Järvisten rivistöt, käytäviä monojen, huopatossujen, villapipojen ja karvalakkien suorat rivit. Ja käytävillä leijaili märkien villavaatteiden imelä haju. Siksiköhän Hettarilla on ollut sisäilmaongelmia ja koulu on nyt remontissa?
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Oppikoulun pihalla Koukkusaarentiellä vuonna 1966.
Maalta muuttaneita tuli Vuosaareen niin paljon, että koulun pihalle piti pystyttää parakit ja koulua käytiin ilta- ja aamuvuorossa. Vanhempani olivat samalla koululla opettajina. He lähtivät aamu- ja minä iltavuoroon. Oli päiviä, jolloin näin vanhempani ensimmäistä kertaa vasta illalla. Mitähän sosiaalitädit tähän nyt sanoisivat?
Parakeissa käy taas moni vuosaarelaislapsi, tosin hyvissä sellaisissa. Lumi ei tuiskuta sisään ja iltavuoroa ei tarvitse käydä.
Hettarin juhlasalin leffailloissa naurettiin Väiski Vemmelsäärille ja Nakke Nakuttajille. Solmu Mäkelän taikatemput upposivat vastaanottavaiseen yleisöön ja Coca Colan jojo-lähettiläät ihan USA:sta asti kävivät esittelemässä temppujaan. Kävelevät koirat ja virvelit ovat vieläkin hallussa.
Ison- ja Pienen Villasaaren tien sekä Neitsytsaarentien (silloin osin Nuottakarintien) väliin jäänyt hiekkakuoppa oli kesäisin suosittu uimapaikka. Siellä seilasimme rakennusjätteistä tehdyillä styrox-lautoilla. Samaan kuoppaan vuosaarelaiset havittelivat maauimalaa. Lupaa ei kaupungilta saatu, ja liikkeissään nopea Martti Ilveskorpi miehineen kävi yöaikaan salaa valamassa montulle suuren betonisen uima-altaan. Kaupunki ei vieläkään lämmennyt, vaan kävi puskutraktoreilla täyttämässä altaan hiekalla. Kirjaimellisesti hiekkaan valui se maauimalahanke, mutta samalla se oli siemen tulevalle Vuosaaren Urheilutalolle uimahalleineen, joka monen ponnistuksen jälkeen valmistui lopulta vuonna 1979. Maauimalan betonisen altaan päällä ovat nyt Pienen Villasaaren tien rivitalot.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Hiihtokisan palkintojenjako Heteniityn urheilukentällä.
Pohjoinen ostari monipuolisine valikoimineen oli alueen kaupallinen keskus. Vilkkaudesta ja arkkitehtuurista tulee mieleen Kontulan nykyostari. Elintarvikeliikkeitä oli useampikin. Pikolan seinässä olevaa ruoka-automaattia ihmeteltiin oikein tv-uutisissa. Batman-purkkakuvat ja aidonnäköiset lakritsitupakat ostettiin kioskissa. KOP:n pankkiin kiikutin Roope-lippaaseen tallentamani lehtienjakopalkkarahat. Lelut, koottavat pienoismallit ja luistimet sain Penttilän Urheiluliikkeestä, lääkkeet haettiin apteekista ja pilsnerit ukot kävivät juomassa Primulan baarissa, nykyisessä HangOutissa. Ostarilta sai kaiken pussimaidosta perämoottoreihin!
Ostarin lisäksi Vuosaaressa oli ns. korttelikauppoja. K-kaupat löytyivät Merikorttitieltä, Pienen Villasaaren tieltä, Haapasaarentieltä ja Lokitieltä. Elannon kauppoja oli Purjetiellä ja Peräsintiellä.
Vastaperustettu Lions Club järjesti Pohjoisen ostarin parkkipaikalla uudenvuoden ilotulituksia ja Viikingit myi joulukuusia. Lammen jää toimi luistinkenttänä ennen Hettarin urheilukentän rakentamista.
Uudesta kentästä tulikin varmasti lasten suosituin ajanviettopaikka. Hiihdon ja yleisurheilun lisäksi Viikinkien alkuaikojen paraatilajeja olivat pesäpallo, suunnistus, judo ja pingiskin. Jääkiekko ja jalkapallo löivät läpi toden teolla vasta vähän myöhemmin ja ne eriytyivätkin sittemmin omiksi seuroikseen. Taitaa Budoviikingit ja lentopallo olla ainoita, jotka ovat emoseura Vuosaaren Viikingeistä enää jäljellä?
Kavereiden kanssa heitimme volttia, kun tunnistimme itsemme television Urheiluruudusta Hettarin kentän vihkiäiskisojen katsomosta. Hannu Karpo kävi tekemässä Vuosaaren uudesta lähiöstä monta ajankohtaisohjelmaa. Ylen arkistoista olen niitä joskus katsellut.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Alkuaikojen kerhotiloja löytyi Vuosaaren kerrostalojen kellareista.
Partio oli toinen lasten ja nuorten suosikki Vuosaaressa. Ensimmäinen lippukunta oli muistaakseni Vuosaaren Eränkävijät ja kokoonnuimme silloisella Nuottakarintiellä, nykyisessä Neitsytsaarentie 11:ta. Siellä opin tekemään merimiessolmun ja makkarakeiton. Myöhemmin tuli Vuopojat ja partiokolo siirtyi Haapasaarentie 10:een, keitot ja temput vaihtuivat toisiin. Partiossa opittiin niin hyvät kuin pahatkin jutut! Ramsinniemen Merihiekassa käytiin yöleireillä ja seurakunnan hankkiman Stina-hiekkajaalankin kyytiin pääsin. Partiovala vannottiin Merikorttitien vanerikirkossa, jossa käytiin myöhemmin rippikoulua.
Uskomatonta, mutta vielä 1960–70-lukujen taitteessa kiertävien romanien kesäiset leirit Vuosaaren maastoissa olivat todellisuutta. Yksi jokakesäinen leiripaikka telttoineen, vankkureineen ja hevoskärryineen oli Airoparintien ja Lokitien välisen Airoparinpolun paikkeilla.
Hirvet Vuosaaren kaduilla ja kerrostalojen pihoilla olivat tuolloin aivan yleinen näky. Hirvet ovat nyt vaihtuneet kauriisiin, kettuihin, ilveksiin ja jopa susiin.
Tässäpä lapsuusmuistoja ajalta, jolloin vanhan Vuosaaren eteläosaa, Meri-Rastilaa ja Kallahtea ei ollut olemassakaan, Aurinkolahdesta puhumattakaan. Ehkäpä lisää muisteluja sitten myöhemmin juhlavuoden muissa lehdissä.
Valmistaudun jo lehden 100-vuotisjuhliin, jotka pidetään Vuosaaren sillalla vuonna 2065. Niissä presidentti Paavo Väyrynen on lupautunut pitämään juhlapuheen. Esiintyjiksi ovat tulossa ainakin Danny ja Katri Helena. Niitä kohti!
Eero Honkanen
eero.honkanen(at)vuosaarilehti.fi
Tällä pakina-palstalla ihmetellään elämää vuosaarelaisin silmin.
