Ihan tavallinen vuosaarelainen: Jaana Tolonen

Jaana Tolonen metsässä.

Jaana Tolonen Pyry-koiransa kanssa Skatan koirapuiston lähettyvillä. Taustalla on Operaatio maitohammas -tarinasta tuttu hammaskeijujen kotipuu.

Jaana Tolonen, 48, Aurinkolahti, parturi-kampaaja ja maskeeraaja

Kuinka kauan ja missä olet asunut Vuosaaressa?

– Elämäni ensimmäisen kerran kävin Vuosaaressa 1997. Paikka jäi lähtemättömästi mieleeni rakentamattoman upean luonnontilassaan olevan Uutelan ja sen rantojen vuoksi. Samalla reissulla näin myös metroaseman rakennustyömaan. Ymmärsin jo silloin, että paikka tulee kasvamaan ja kovasti. Perheeni muutti Vuosaaren Aurinkolahteen 2006, ja tyttöni ovat Aurinkolahden peruskoulun kasvatteja. Nyt molemmat opiskelevat kuvallista viestintää. Toinen animaatiota ja toinen pelialaa.

Mitä olet harrastanut Vuosaaressa?

– Lasten ollessa pieniä harrastimme yhdessä muun muassa geokätköilyä ja uimahallissa uimista. Nyt harrastan lastentarinoiden kirjoittamista sekä Pyry-koiran kanssa Uutelan metsissä vaeltamista. Itse asiassa lenkit koiran kanssa toimivat kirjoittamisen ehtymättöminä inspiraation lähteinä.

Mikä on parasta Vuosaaressa?

– Parasta Vuosaaressa on ollut huomata alueen kehittyminen ja ne rohkeat eri alojen yrittäjät, jotka ovat tuoneet osaamistaan alueelle. Aurinkolahti ympäristönä on ollut minulle suuri innoittaja.

Mitä kehittäisit Vuosaaressa?

– Voisimme kaikki yrittää pitää luonnostamme parempaa huolta, sillä puhdas luonto on voimavaramme, eikä sitä saa roskata.

Mikä on mieluisin muistosi Vuosaaresta?

– Mieluisin muisto on, kun istuimme lasten kanssa kesähelteellä Aurinkolahden rannalla. Uimasta tulleina meillä oli pyyhkeet ympärillämme, katselimme vieretysten ulapalle, juttelimme mukavia ja söimme jäätelöä.

Kirjoitat myös lastenkirjoja omakustanteina, kerro lisää tuosta harrastuksesta.

– Tosiaan metsäretket ovat minulle mieluisia, koska nimenomaan luonto on synnyttänyt muutama vuosi takaperin uuden harrastukseni eli tarinoiden kirjoittamisen. Tarinani sijoittuvat luontoon, ja niiden päähenkilöt ovat useimmiten pieniä hyönteisiä. Rakastan hiljaisia kävelyretkiä koiran kanssa aivan kaksin.

Ensimmäinen tarinani – Operaatio maitohammas – rummutti pääkopassani melkein vuoden verran. Koetin pyyhkiä sen pois mielestäni ajatellen, etten minä ala kirjoittamaan mitään, koska minulla ei ole siihen minkäänlaisia taitoja. Tehkööt kirjoja ne, jotka sen osaavat. Itsepintaisesti tarina ei antanut minulle rauhaa ja ryhdyinkin puoliväkisin kirjoittamaan sitä paperille. Sittemmin olen opiskellut kirjoittamista ja kielioppia. Yleensä aina edellinen tarina on poikinut uuden tarinan, joko päähenkilön tai aiheen muodossa.

www.satujaana.com -sivuilta saa kaikki e-kirjat ladata ilmaiseksi. Ne ovat ilmaisia, sillä haluan tukea matalan kynnyksen lukuintoa, varattomuus ei saa olla lukemisen esteenä. Kolme kirjaa, Operaatio maitohammas, sen englanninkielinen käännös Operation milktooth ja Vesimittarien juhannus voi halutessaan tilata Books on Demandista. Kuvituksen Operaatio maitohampaaseen ovat tehneet tyttäreni ollessaan 13- ja 16-vuotiaita. Kirjoja voi myös lainata useasta Helsingin kirjastosta.

Kuvittelen, että jokainen taivaalla leijaileva lumihiutale sisältää yhden tarinan, ja minä olen saanut niistä kiinni vasta muutaman. Rohkaisen kaikkia kokeilemaan tarinointia, se on mukava harrastus.

Haastattelu: Antti Honkanen
Kuva: Jaana Tolosen kotialbumi