Kuntavaalit

Kuntavaalit lähestyvät. Itse olen pitänyt kaikkia vaaleja oikeutena, en velvollisuutena. Vuosaari on väkimäärältään Hämeenlinnan kokoinen ja taitaapa olla Helsingin suurin kaupunginosa. Tämän mukaan meillä pitäisi olla valtuustossa enemmän edustajia, kun nyt on etujemme eteen katsomassa.

Olen aina ihmetellyt miksi puolueet laittavat ehdolle kansanedustajia ja vieläpä ministereitä. No, tietysti keräämään ääniä, mutta miten heiltä liikenee aikaa ja mielenkiintoa juosta valtakunnan asioiden lisäksi kunnanvaltuustoissa. Jos joskus käydäänkin, ehditäänkö syventyä paikallisten asioiden hoitamiseen. Taitaa usein mennä varamiehityksen käyttöön, joita varamiehiä en itse asiassa ole äänestänyt. Jos äänestäisin vaikkapa Töölössä asuvaa ehdokasta, tunteeko hän Vuosaaren asioita pätkääkään? Voiko silloin ottaa kantaa asioihimme?

Mitä sitten pitäisi tehdä? Itse äänestäisin Vuosaaressa asuvaa ehdokasta puolueesta riippumatta. Kaikkien täällä asuvien luulisi ajavan meidän asioitamme, varsinkin jos haluavat tulla uudelleen valituksi. Heidän tulisi tehdä myös yhteistyötä Vuosaari asioiden osalta keskenään yli puoluerajojen.

Ääniä pitäisi voida myös keskittää (Vuosaari-Seura, puolueet jne.), jotta saataisiin edes joitain ehdokkaita enempi läpi ja mielestäni äänestäjän pitäisi varmistella, asuuko ehdokas Vuosaaressa. Töölöläinenkin voi mainostaa paikallislehdissä. Voisiko esimerkiksi ehdokas itse kertoa asuvansa täällä?

Tärkeintä kai kuitenkin, että äänestää vakaumuksensa mukaan ja seuraa myös läpi päässeen ehdokkaan edesottamuksia. Hyvä ehdokas on myös tavoitettavissa valtuustokauden aikana äänestäjilleen ja ottaa vastaan palautetta.

Menkäähän äänestämään!

Olli Nurmi