Vaikeuksien kautta voittoon jääkiekossa

Viikinkien jääkiekon miesten 2. divisioonan edustusjoukkue pelasi jälleen yhden ottelun viime viikonloppuna, kun vuosaarelaiset matkasivat Klaukkalaan kohtamaan Kurra Hockey Teamin (KHT). Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kuusi kertaa aikaisemmin ja voitot ovat jakautuneet tasan 3–3. Tasaista vääntöä on vuosien aikana ollut, eikä lauantain ottelu tehnyt poikkeusta.

Pelin ensimmäiset 35 minuuttia meni pitkälti klaukkalalaisten komennossa heidän karatessa jo 3–0-johtoasemaan. Viikingit kärsi hitaasta alusta sekä maalintekokoneiston yskähtelystä.

Ajassa 38.18 sarvipäät saivat hanat auki, kun puolustajakolossi A. Kallislahti survoi kiekon maaliin. Tästä sisuuntuneena itäläiset tekivät peräti viisi maalia seuraavan seitsemän minuutin aikana, mikä riitti täyteen pistepottiin tulostaulun näyttäessä ottelun päätyttyä 4–5-voittolukemia vuosaarelaisten hyväksi. Neljäs perättäinen voitto oli tosiasia, ja voiton takuumiehenä oli jälleen tolppien välissä täyden työn tehnyt Niko Paakkunainen 46 torjunnallaan.

Tulevana viikonloppuna Viikingit kohtaa sekä HC Vantaan että Kellokosken KelA:n kotiotteluissaan.  Lauantaina 16.10. kiekko tippuu Aimo Mäkinen Areenan jäähän (Pallokuja 6) kello 19.35. Sunnuntaina 17.10. niin ikään Vuosaaressa pelattava ottelu alkaa klo 18.05. Otteluihin on vapaa pääsy.