Kuuma sauna -kulttuuri vaarassa hävitä Helsingistä

Tämän kirjoituksen on tarkoitus kertoa hyvin vanhasta suomalaisesta kansanperinteestä, suomalaisesta kuuma sauna -kulttuurista. Kerron kuuma sauna -perinteestä siltä ajalta, kun olen siihen itse osallistunut. Omalta osaltani se tarina alkaa noin 1960-luvun loppupuolelta.

Nyt jo edesmennyt isäni oli saunamies parhaasta päästä. Hän kävi saunassa elämänsä viimeisien neljänkymmenen vuoden aikana joka päivä, niin tärkeä asia kuuma sauna ja saunan hyvät ystävät hänelle olivat. Isäni oli kuulu tippalöylyistä, joissa heitetään kuumalle kiukaalle pieniä kauhallisia vettä, jotta saunan lämpö nousee tasaisesti ja kuuma löyly menee syvälle kehoon.

Olen huomannut, että kuumalla saunalla on suuri yhteisöllinen merkitys myös minulle. Kuuman saunan ympärille syntyy suuria miesporukoita, joita yhdistää kuumasta saunasta saatava hyvä mieli. Kuumassa saunassa saadaan uusia ystäviä, kerrotaan hauskoja juttuja ja nauretaan. Autetaan saunakaveria, jos hänellä on murheita. Tehdään yhdessä matkoja kuumiin saunoihin ympäri Suomea ja välillä ulkomaillekin.

Kuuma sauna on kuuma, lämpötilan tulisi olla vähintään 95 astetta. Silloin löyly on riittävän kuivaa eikä polta ihoa ja happi riittää. Uimahallien kuumiin saunoihin kokoontuvat joka ilta suuret miesporukat. Nämä miehet ovat tuttuja toisilleen vuosikymmenien ajalta. Uusia nuoria jäseniä tulee ja vanhoille rakkaille jäsenille heitetään muistolöylyjä. Nyt kuitenkin ymmärtämättömyyttään ollaan tuhoamassa kuuma sauna -perinne laskemalla saunan lämpötila liian alhaiseksi. Samalla tuhotaan arvokasta vanhaa kansanperinnettä. Aiheutetaan ahdistusta ja mielenterveys-
ongelmia.

Te, jotka voitte tehdä päätöksiä tästä asiasta, olkaa tarkkana. Saunaporukka muistaa teitä lämmöllä, jos te muistatte heitä kuumalla saunalla.

Ystävällisesti Jyrki Korhonen