Vuosaaren terveysasemalle lääkärille on ollut toisinaan vaikea päästä. Nyt koronan vuoksi on Helsingissä terveydenhuollon ammattilaisia siirretty toisiin tehtäviin. Samaan aikaan työntekijöitä on paljon sairauslomilla vaikeutuneen pandemiatilanteen vuoksi. Tästä syystä monia kiireettömiä peruspalveluja neuvolassa, hammashoidossa ja kotipalvelussa on jouduttu supistamaan ja siirtämään.
Pitkään jatkunut tilanne pahentaa hoitovelkaa entisestään. Samaan aikaan meillä on uupuneita hoitajia työn kuormittavuudesta johtuen. Myös lääkärit ovat ilmaisseet huolensa kontrollien siirtymisestä, hoidot pysyvät samana, vaikka niitä pitäisi korjata. Myös sairauksia todetaan myöhässä.
Olen nyt huolissani Vuosaaren terveysaseman resursseista hoitaa koronasta aiheutuvaa hoitovelkaa. Miten siellä selvitään tilanteesta, ruuhkautuuko ajanvaraus, pitkittyykö jonotusaika entisestään ja jääkö sairauksia nyt toteamatta ja kokonaan hoitamatta? Kannatan, että Kela-korvauksia nostetaan väliaikaisesti ja otetaan käyttöön palvelusetelit. Se helpottaisi varmasti myös tulevan hoitovelan purkua.
Sari Kumin
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

