Tupakkalain kiristyminen kieltää tupakoinnin yleisillä uimarannoilla – Vuosaaren uimarantojen yhteyteen tupakointipaikat

Arkistokuvassa Aurinkolahden uimaranta kesähelteillä.

Arkistokuvassa Aurinkolahden uimaranta kesähelteillä. Kuva: Eero Honkanen

Myös Vuosaaren uimarannoilla siirryttiin uuteen aikaan 1.5.2022, kun vuonna 2016 toteutettu tupakkalaki kiristyi EU:n määritysten mukaisesti. Tästä eteenpäin yleisillä uimarannoilla on tupakointi kielletty, kuten myös leikkikentillä. Tupakointikielto on voimassa toukokuun alusta syyskuun loppuun ja kattaa koko yleisen uimarannan. Vuosaaren neljä valvottua uimarantaa (Aurinkolahti, Rastila, Ison Kallahden uimaranta ja Kallahdenniemen uimaranta) saavat kukin 1–4 rannan ulkopuolella sijaitsevaa tupakkapaikkaa.

– Viime kesänä päästiin jo harjoittelemaan asiaa, sillä silloin meillä oli tupakointipaikat esimerkiksi Aurinkolahden uimarannalla. Nyt paikat siirtyvät pois rantahiekalta, kuten laissa määritellään, kertoo Helsingin kaupungin uimarannoista vastaava tiimiesihenkilö Jukka Lundgren.

Jukka Lundgrenin mukaan ihmiset suhtautuivat hyvin viime vuoden tupakkapaikkoihin, myös nyt kaupungin henkilökunta toivoo uusimmassa uudistuksessa yhteistyötä ja ymmärrystä rantojen käyttäjiltä. Kenenkään kiusaksi ei uusia toimia ole tehty, vaan uudistuneen lain tavoitteena on suojata etenkin pieniä lapsia passiivisen tupakoinnin vaaroilta ja vähentää sauhuttelusta johtuvaa roskaamista sekä ympäristöhaittoja.

– Me luomme puitteet sille, että rannan käyttäjille on osoittaa tupakointipaikka rannan ulkopuolelta. Rannalla henkilökuntamme voi pyytää tupakoitsijaa siirtymään tupakointipaikalle lakiin nojaten. Viime kädessä paikalle voidaan soittaa poliisi, mikäli asiassa ei päästä yhteisymmärrykseen, sanoo Joonas Kosonen, joka työskentelee Helsingin kaupungilla uimarantojen tiimivastaavana.

Tumppi maailman yleisin roska

Lundgren ja Kosonen kertovat, että kaupunki pyrkii saamaan uudet tupakkapaikat opasteineen pystytettyä rantakauden avaukseen (maanantaina 6.6.) mennessä. Kielto koskee myös muun muassa sähkösavukkeen käyttöä ja vesipiipputupakan sekä poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden polttamista vesipiipussa. Esimerkiksi uimarantojen veden lämpötilan ja sinilevätilanteen voi tarkistaa kätevästi netistä osoitteesta ulkoliikunta.fi

– Toivottavasti tätä tupakoimiskieltoa noudatetaan paremmin kuin rantojen koirakieltoa. Sen lisäksi, että tupakoitsijat siirtyvät rannan ulkopuolelle röökille, olisi suotavaa, että tumpit löytäisivät tuhkakuppiin. Tuon maailman yleisimmän roskan, ympäristömyrkkyjä sisältävän tumpin maatumisessa saattaa kulua jopa 20 vuotta, Lundgren toteaa. 

Lopuksi Jukka Lundgren haluaa muistuttaa, että grillaaminen on Kallahdenniemen uimaranta pois lukien kielletty kaupungin uimarannoilla. On kaikkien etu, ettei rantojemme luonto roskaannu tai pahimmillaan syty palamaan huolimattoman tulen käyttämisen vuoksi. Kallahdenniemessäkin grillaaminen on sallittu ainoastaan grillaukseen osoitetuissa paikoissa, joissa voi turvallisesti käyttää vaikkapa kertakäyttögrillejä.

– Näillä kaikilla toimilla on yhteinen päämäärä: rantojen viihtyvyyden parantaminen. Ja vaikka rannoilla tupakoimisen kieltäminen saattaa kuulostaa radikaalilta, niin aikoinaan sisällä baareissa tupakoimisen kieltäminen muualla kuin tupakkakopeissa aiheutti alkuun vastustusta. Tosi nopeasti siitäkin tuli normaali käytäntö, jota on jälkikäteen kiitelty, Joonas Kosonen kiteyttää.

Haastattelut: Antti Honkanen