Kevätkivaa?

Silvottuja puita Vuorannassa.

Silvottuja puita Vuorannassa.

Kevät on hienoa aikaa ja ulkona tulee liikuttua entistä enemmän. Ehkä myös he, ketkä eivät osaa ajatella luontoa niin arvostavasti ja sen oikeuksia kunnioittaen. On surullista huomata, kuinka välinpitämättömästi ja ajattelemattomasti voi ympäristöönsä ja muihin elollisiin suhtautua.

Kirjoitus jatkuu kuvan jälkeen…

Linnunmuna lasten leikeissä.

Linnunmuna lasten leikeissä.

Valkoposkihanhi menetti pesänsä lasten viedessä niiltä munan majaleikissään. Sekä Vuorannassa vuosia ihastuttanut erikoinen puu on nyt vuoleskeltu rikki. 

Näennäisen pienillä asioilla on suurempi merkitys. Todellisuudessa tällainen kuvastaa ihmisen omaa arvomaailmaa.

Senni Mehtonen

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.