Skuutilla kauppakeskuksessa

Skuuteilla ajamisesta näyttää tulleen tapa Columbuksessa, vaikka ulko-ovilla olevat ohjeet selvästi sen kieltävät. En ole itsekään kyllä huomannut noita kylttejä, ennen kuin kuulin niistä kauppakeskuksen johtajalta, jolle asiasta kirjoitin.

Asia on selkeä: vain pyörätuoleilla saa ajella sisällä. Kauppakeskuksessa liikkuu nykyään niin iäkästä ja huonosti liikkuvaa väkeä, että turvallisuus on vaarassa.

Huomautan kaikille näkemilleni ajajille asiasta mutta etenkin lapset ja nuoret näyttävät viis veisaavan siitä mitä vieras aikuinen sanoo. Vartija valitteli, ettei ehdi jokaisen perään ja on joutunut joillekin nuorille asiasta sanomaan useita kertoja saman päivän aikana. Ehdotin, että kauppakeskus laittaisi vaikka keskusaukiolle ison standin, jossa asiasta muistutetaan. Silloin olisi meidän tavallisten asiakkaidenkin helpompi vedota kieltoon ja saada tämä käsistä lähtenyt ongelma aisoihin.

Toivon, että kaikki aikuiset puhaltaisivat yhteen hiileen tai sitten on vartijoiden määrää lisättävä.

Rita Larjovaara