
Näyttelijät ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: Iida, Laura, Olli, Lotta, Sami, Eppu. Kuva: Néa Virtanen
Lahjakas ja aina yhtä innostunut Vuosaaren kesäteatterimme eli meidän kesken Kesis – ensi vuonna 30-vuotias – kulkee ikävä kyllä taas nomadina, koska omaa teatteritilaa ei vieläkään ole saatu! Mutta kulkevatko näyttelijät pää painuksissa? Ovatko vuorosanat takertuneet kurkkuun ja polvet nöyrinä taipuneet koukkuun? Ei todellakaan.
Anna Korgeruksen kirjoittamaa näytelmää Heikko esitys! harjoiteltiin Tilajakamolla, vanhassa lukiossa. Sitten selvisi, ettei sieltä saataisikaan esitystilaa. Ja vain kuukausi aikaa ensi-iltaan, apua! Tuottaja oli repiä pelihousunsa; ihana Merirasti täynnä muuta toimintaa, ja muuallakin varmasti jo varattua. Entäpä Kesiksen entisaikojen tukikohta, Villa? Nyt jo liian kallis harrastajaryhmälle. Kesiksessä kuulemma pohdittiin koko projektin siirtämistä Riihimäelle. Olisimmeko me vuosaarelaiset kestäneet sitä häpeää? Markku Arokin kuulutti äskettäin Vuotalon lavalta salintäydelle yleisölleen: ”Kannattakaa paikallista toimintaa! Menkää kesäteatteriin!” Oliko laulaja kenties kesisläisten täsmäiskun kohteena? Se jää arvattavaksi.
Ja vihdoin… aivan viime hetkellä aukeavat Saseka-talon ovet. Heikosta esityksestä! ei siis tulekaan heikko esitys?!
Näytelmä – joka vähän muistuttaa Kesiksen tragikoomisia kokemuksia – kertoo improillen harjoittelevasta, hätääntyneestä teatteriryhmästä. Ensi-iltaan on viikko, ei ole käsikirjoitusta, eikä näy ohjaajaa! Mutta Kesikselläpä onneksi on kässäri, ja ohjaajana Néa Virtanen. Tästä selvitään.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Näyttelijät ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle: Iida, Laura, Olli, Lotta, Sami, Eppu. Kuva: Néa Virtanen
Mitä on siis luvassa? Ote on syvästi inhimillinen. Näytelmässä teatteriryhmä joutuu tekemään tekstinsä itse. He kohtaavat omat häpeän hetkensä ja jalostavat ne teatteriksi. Aiheet ovat vaikeita. Yksi on ollut koulukiusattu, toista nolasi opettaja ja kolmas halusi pukeutua ”väärin”. Välillä kirotaan, kun tunneklöntit purkautuvat. Puhutaan seksistä. Jossain vilahtaa jopa Shakespeare. Samalla he tekevät oman elämänsä tärkeitä päätöksiä ja ymmärtävät, että erilaisuudessa ja heikkoudessakin on… voimaa!
Kuten Heikon esityksen! hahmot väittävät omastaan, saamme mekin kenties todeta, että Vuosaaren kesäteatteri on Suomen (harrastaja-) ”… teattereista taiteelliselta tasoltaan ihan takuulla kolmen kovimman kärjessä!” Ja hymiö.
Näytelmä sopii yli 12-vuotiaille. Tervetuloa lämpimästi Saseka-talolle (Kalkkihiekankuja 6) Lippuja osoitteesta www.hs.fi/menokone/events/241391 ja ovelta. Ryhmävaraukset sähköpostilla: vuosaarenkesateatteriyhdistys@gmail.com Etsivä löytää myös teatterin Facebook- ja Instagram-sivut.
Teksti: Anna Tosha Einiö
Heikko esitys! -näytelmän esitysajat Saseka-talossa
ke 3.6. klo 18.30 (ensi-ilta),
to 4.6. klo 18.30,
ti 9.6. klo 18.30,
to 11.6. klo 18.30,
pe 12.6. klo 18.30,
su 14.6. klo 15.00,
ma 15.6. klo 18.30,
ti 16.6. klo 18.30.
