Vandaalit koulun kimpussa

Vuoniityn peruskoulun Heteniityntien ala-asteen koulu on tyhjillään, kun se odottaa alkavaa remonttia ja piha-alueille tulevaa laajennusta. Nyt koulutilat ovat joutuneet ilkivallantekijöiden kohteeksi.

Pihalla olevat hyväkuntoiset ja melko uudet parakit ovat viime viikkoina joutuneet tuhotöiden kohteeksi. Esimerkiksi parakkien ikkunoita ja ovia on tuhottu ja paikkoja sotkettu. Aiemmin tuhotöiden ja sotkemisen kohteena oli vanha koulurakennus.

Helsingissä on varmaankin pulaa hyvistä koulujen ja päiväkotien väistötiloista. Niitä on tarvittu myös muualla Vuosaaressa. Onko meillä varaa antaa kalliiden tilojen tuhoutua? Tilojen valvontaa ja vartiointia on lisättävä!

”Koululaisen isä Vuosaaresta”

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.