Hiekkakakut täyttivät uimarannan

Tuhansia hiekkakakkuja ilmestyi Aurinkolahteen.

Tuhansia hiekkakakkuja ilmestyi Aurinkolahden uimarannalle.

Maanantaiaamupäivänä 5.8. moni ohikulkija ihmetteli tuhansia Aurinkolahden uimarannalle ilmestyneitä hiekkakakkuja. Kyseessä oli taiteilijaryhmä Forest Campin toteuttama kaupunkitaideteos. Viisijäsenisellä taiteilijakollektiivilla (Pasi Eerik Karjula, Antti Keitilä, Juha van Ingen Markku Kivinen ja Markku Vuokola) oli apunaan toistakymmentä avustajaa ja ympäristötaideteoksen tekoon kului heiltä aikaa noin kolme tuntia.

Ryhmä on tehnyt kymmeniä hiekkataideteoksia eri puolilla maailmaa, ja sen teoksia on nähty esimerkiksi Kiasman ARS06-näyttelyssä ja Amos Andersonin taidemuseossa.

Hiekkakakkuja.

Hiekkakakkujen teossa viisihenkistä taiteilijaryhmä Forest Campia avusti toistakymmentä apulaista.

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.