Lauantaina 1.11. Viikkarit pelasi toisen kerran tällä kaudella EVU:a vastaan. Ottelu oli alusta lähtien vauhdikas ja tasainen. Maaleja tehtiin tasatahtia aina kolmanteen erään asti.
Lauantaina 1.11. Viikkarit pelasi toisen kerran tällä kaudella EVU:a vastaan. Ottelu oli alusta lähtien vauhdikas ja tasainen. Maaleja tehtiin tasatahtia aina kolmanteen erään asti.
Torstaina 23.10. Viikinkien edustusjoukkue kohtasi kotihallissaan vantaalaisen EVU:n. Odotettavissa oli tiukka kamppailu kahden taitavan ja luisteluvahvan joukkueen välillä.
Perjantaina 17.10. Vuosaaren kotiluolaan saapui vieraaksi KeLA Kellokoskelta. Lauantaina 18.10. Viikingit matkusti Hyrylään Tuuskin vieraaksi.
Sunnuntaina 12.10. pelattiin tasaiseksi povattu kamppailu Vuosaaressa GrIFK:ta vastaan. Vieraat tekivät ottelun alussa ensimmäisen maalin, mutta sen jälkeen Viikkarit näytti, kuka peliä tulee viemään.
Viikingit lähti lauantaina 4.10. Hyrylään tiukkaan kamppailuun pisteistä vastustaja Wolfpackia vastaan.
Viikingit pelasi kaksi jääkiekko-ottelua viikonloppuna, perjantaina 26.9. kotona ja lauantaina 27.9. vieraissa. Tuloksena peleistä oli kaksi pistettä.
Sarvipäiden 2. divisioonan jääkiekkokauden avausottelu sunnuntaina 14.9. Klaukkalassa KHT:ta vastaan sujui varsin mallikkaasti.
Viikingit järjesti lauantaina 30.8. Vuosaaren jäähallin Aimo Mäkinen Areenalla JT-Carfix-jääkiekkoturnauksen U13-ikäluokassa. Sarjoina turnauksessa olivat A- ja AAA-tasot.
Viikingit sai perjantaina 11.4. kiekkovieraita Yhdysvalloista 1,5 viikoksi, kun philadelphialaisen Haverford Hawks -seuran pelaajia perheineen saapui jo perinteiseksi muodostuneeseen tapaan Viikkareiden vieraaksi. Seurat ovat tehneet kulttuuri- ja pelaajavaihtoyhteistyötä jo vuodesta 1999 lähtien.
EVU voitti Viikingit pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella otteluvoitoin 3–1 ja lähetti vuosaarelaiset kesälomalle.
Viikingit aloitti jääkiekon eteläisen 2. divisioonan pudotuspelit viikonloppuna kahdella ottelulla lauantaina 1.3. ja sunnuntaina 3.3. Molemmat ottelut päättyivät vantaalaisen EVU:n voittoon, mutta keskiviikon 5.3. ottelun Viikingit vei selvästi nimiinsä.
Perjantaina 21.2. joukkue kohtasi kotonaan TuusKin Tuusulasta, kun illassa juhlittiin kauan joukkueessa pelanneita pelureita ja heidän mahdollisesti viimeisiä esiintymisiä Viikinkien paidassa. Kolmikko Stefan Wonfor, Sami Narkia, sekä Kristian Lindström ovat edustaneet joukkuetta yhteensä 1 030 ottelun verran.
Viikingit jatkoi Rautaliigan otteluita kahden pelin verran viime viikonloppuna, kun joukkue matkasi ensin Hyvinkäälle lauantaina 15.2. ja Lohjalle sunnuntaina 16.2. jääkiekko-otteluun.
Viikinkien jääkiekkokausi jatkui perjantaina 7.2., kun joukkue isännöi Wolfpackia Hyrylästä. Joukkueet olivat kohdanneet kaksi kertaa tällä kaudella, ja molemmilla joukkueille oli tilillään yksi voitto noista peleistä.
Viikingit jatkoi kuluvaa jääkiekkokautta kohtaamalla Lohjan HaKi:n Lohjalla lauantaina 1.2., kun itäläiset matkasivat heidän vieraakseen.
Viikingit pelasi menneellä viikolla jälleen yhden miesten 2. divisioonan jääkiekko-ottelun viime perjantaina 24.1. Vuosaareen saapui vieraaksi vahvaa kautta pelaava Klaukkalan KHT, joka majailee sarjataulukossa toisena.
Viikingit Jääkiekko ry:n lauantaille 18.1. suunniteltu Heteniitynkentän ulkojäätapahtuma on jouduttu siirtämään sääolosuhteiden vuoksi. Edustusjoukkue palasi joulutauolta voitolla ja tappiolla.
Viikinkien jääkiekon miesten edustusjoukkue lähti joulutauolle lohkonsa neljäntenä.
Viikingit on jääkiekon miesten 2. divarissa kolmen ottelun voittoputkessa.
Viikinkien edustusjoukkue pelasi viime viikonloppuna poikkeuksellisesti kaksi jääkiekko-ottelua, kun perjantaina 29.11. vieraaksi Vuosaareen tuli Jää-Ahmat Hyvinkäältä ja lauantaina 30.11. joukkue suuntasi Kauniaisiin aina vaarallisen GrIFK:n vieraaksi.