Miten koronavirus vaikuttaa elämääsi? Osa 9

Tällä palstalla seuraamme, miten koronavirus vaikuttaa ihmisten elämään Vuosaaressa. Palstan viimeisen osan lopussa on esitelty Helsingin ja Vuosaaren koronatartuntatietoja toukokuun lopulla.

Juha Puutula, Rastila

Rastilassa asuva valtion virkamies Juha Puutula, 38, on ollut vuosaarelainen koko elämänsä.

Rastilassa asuva valtion virkamies Juha Puutula, 38, on ollut vuosaarelainen koko elämänsä.

Juha Puutula, miten koronatilanne on vaikuttanut elämääsi?
– Jotkut harrastukset ovat jääneet pois ja kavereita ei ole nähnyt kovin paljoa.

Mitä olet tehnyt korona-aikana?
– Minulla ei ole etätyömahdollisuutta, joten töissä olen käynyt koko ajan toimistolla. Kuntosaliharjoittelu on siirtynyt kotiin. Koiran kanssa lenkkeily, juoksu ja pyöräily ovat jatkuneet normaalisti.

Pelkäätkö jotakin koronassa?
– Oma sekä muiden terveys ja henki tietysti huolestuttavat.

Onko koronasta seurannut jotain positiivista elämääsi?
– Ei niin mitään.

Mitä luulet, että koronatilanteessa käy?
– Eiköhän se ohi mene vielä.

Ovatko Suomen päättäjien koronatoimet olleet mielestäsi onnistuneita?
– Olen tyytyväinen päättäjien koronatoimiin.

Mitä aiot tehdä, kun koronatilanne väistyy?
– Aion syödä kunnon pihvin ravintolassa.

Terveisesi Vuosaari-lehden lukijoille koronan tiimoilta.
– Voimia poikkeusoloihin!

(Korona-palstamme päättyy tältä keväältä tähän.)

Haastattelu: Aku Honkanen

Koronatartunnat Helsingissä

Pohjois-Vuosaaressa on ollut 42 koronatartuntaa (5,8/1 000 asukasta kohden). Etelä-Vuosaaressa on ollut 130 tartuntaa (5,6/1 000 asukasta kohden). Aurinkolahdessa 20 tartuntaa (2,3/1 000 asukasta kohden).

Pohjois-Vuosaaressa on ollut 42 koronatartuntaa (5,8/1 000 asukasta kohden). Etelä-Vuosaaressa on ollut 130 tartuntaa (5,6/1 000 asukasta kohden). Aurinkolahdessa 20 tartuntaa (2,3/1 000 asukasta kohden).

Tilastojen mukaan Helsingissä oli 20.5. covid-19-tautiin sairastuneita 2 453 helsinkiläistä. Menehtyneitä oli 155, joista hoivapalvelun asukkaita 88. Suurin osa sairastuneista on parantunut. Todettujen tartuntojen määrä on edelleen Helsingissä suhteellisen pieni verrattuna asukasmäärään (3 tartuntaa/1 000 asukasta).