Puuntuhoojan nimi ei ole enne

Puuntuhoojan toukka vaeltaa koteloituakseen maahan. Toukka ”kutoo” silkkimäisen kotelon ympärilleen ja kuoriutuu loppukesällä. Aikuinen perhonen tulee yöperhosten tavoin helposti valolle.

Puuntuhoojan toukka vaeltaa koteloituakseen maahan. Toukka ”kutoo” silkkimäisen kotelon ympärilleen ja kuoriutuu loppukesällä. Aikuinen perhonen tulee yöperhosten tavoin helposti valolle.

Puuntuhoojan toukan havaitsee varmimmin sen hakeutuessa koteloitumaan purukasaan tai maahan. Kymmensenttinen toukka olisi jo lihanvärisenä houkutteleva saalis vähän kookkaammallekin linnulle, mutta tärpättimäinen tuoksu karkottaa ahdistelijat. Ihminenkin kuulemma haistaa sen, vaan minä en.

Kaikilla ötököillä on omat puolustusmekanisminsa, jollain kirkkaat värit ja jollain taas esimerkiksi puun kuoren värit.

Puuntuhoojan (Cossus cossus) aikuismuoto, perhonen, ei syö mitään, parittelee ja naaras munii puunrungon ja kuoren väliin vaurioituneeseen kohtaan. Toukkavaihe on pitkä, 2–4 vuotta, aikuisvaihe pari viikkoa. Naaraan feromonit houkuttelevat koiraita parittelemaan.

Aikuinen perhonen on melko huomaamaton, vaikkakin melko kookas, naaraan siipiväli on lähes 9 cm. Metsätuhojen kannalta puuntuhoojat ovat nimestään huolimatta aika marginaalisia. Porslahden kosteikon pystyt koivupokkelöt tai Mustavuoren maapuut lienevät niille otollisia munimispaikkoja. Missään laji ei aiheuta laajoja metsätuhoja, kuten esimerkiksi tunturimittari alentaen paljakan metsänrajaa.

Cossus cossus ei tarkoita suomeksi juuri mitään, vaikka onhan sitä ”tikkuviinaakin”. Selluloosan syöjiä löytyy hyönteismaailmassa useampia.

Teksti ja kuva: Markku Piipponen