
Vuoden Vuosaarelainen 2022 on Helsingin kaupungin nuorisotalot Kallahti ja Merirasti. Palkitsemistilaisuus oli tiistaina 16.5. Rastilan kartanolla Cafe Monamissa.
Vuoden Vuosaarelainen 2022 on Helsingin kaupungin nuorisotalot Kallahti ja Merirasti. Palkitsemistilaisuus oli tiistaina 16.5. Rastilan kartanolla Cafe Monamissa.
Kauppakeskus Columbuksessa sijaitseva K-Supermarket Vuosaari muutetaan vuonna 2024 K-Citymarketiksi. Muutoksen myötä kaupan valikoima kasvaa, myymälätila lähes tuplaantuu ja nimi muuttuu K-Citymarket Columbukseksi.
Meri-Rastilan tie 26:ssa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo perjantaina 28.4. kello 12 aikoihin.
Kaupunginhallitus myönsi kokouksessaan 17.4. kehittämisvarauksen 31.12.2022 päättyneen kehittämisvarauksen jatkoksi Myllypuron jääurheilukeskus Oy:lle tietyin ehdoin. Kehittämisvarauksen jatkuessa kaupunkiympäristön toimiala ryhtyy selvittämään hankkeelle myös vaihtoehtoista sijaintia yhdessä hakijan kanssa.
Palvelukoti Helanderin tiloissa Koukkusaarentiellä syttyi tulipalo torstaiaamuna 23.3. noin kello 8 aikoihin. Pelastuslaitos kiiruhti paikalle usean yksikön voimin, mutta henkilökunta oli saanut tulipalon jo sammutettua.
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala tiedotti tiistaina 21.3., että Uutelan itärannalle perustetaan uusi luontopolku Särkkäniemen ja Skatanniemen väliin. Reitin turvallisuuden varmistamiseksi jyrkälle kalliorinteelle rakennetaan portaat Skatanniemen tykkipatterin pohjoispuolelle.
Helsingin poliisilaitos tiedotti tiistaina 14.3., että se on tutkinut epäiltyjä rikoksia, joissa on epäiltyinä helsinkiläisen katujengin jäseniä. Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä rikosta, joissa on yhteensä 23 epäiltyä.
Helsinki on aikeissa myydä Vuosaaresta omistamansa Rastilan kartanon, Villa Solvikin ja Vuosannan. Myyntiaikeita käsiteltiin toistamiseen kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 14.3., jolloin se asia hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Kalervo Riviera, oikealta nimeltään Ville Laamanen, julkaisi bändeineen perjantaina 3.3. Vuosaari-nimisen pop-kappaleen musiikkivideon, joka on mukana 17.3. julkaistavalla Trapetsia ratakiskoilla -albumilla. Vaikka Laamanen ei enää asu Vuosaaressa, on kaupunginosa yhä vahvasti läsnä hänen elämässään.
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen isännöi torstaina 16.2. kello 19–20.30 Vuosaaren lukiossa järjestettävää Pormestarin iltaa. Vuosaari-lehti sai mahdollisuuden haastatella pormestari Vartiaista jo etukäteen Vuosaarta koskevista asioista.
Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä asukasilta järjestetään torstaina 16.2. Vuosaaren asukkaille Vuosaaren lukion tiloissa. Tapahtumassa asukkaat, kaupungin johto ja yhteistyökumppanit kokoontuvat keskustelemaan yhdessä ajankohtaisista aiheista.
Vuosaari-lehden toimitus sai torstai-iltapäivänä 26.1. vinkin lukijaltaan, että Uutelan Nuottasaaresta löytyi kauriin ruho, jolla ei ollut päätä. Paikalle mennyt toimittaja löysi rantaviivan lähettyvillä maanneen vasan ruhon.
Vuosaaren satamaan Saksasta tulleella rahtialuksella tavattiin komea salamatkustaja viikolla 2/2023. Rahtilaivan kannella seilasi nimittäin juhlapukuinen alli-lintu, joka toimitettiin Korkeasaaren Villieläinsairaalaan.
Vuosaaren katuja tallustellessaan ei aina tule ajatelleeksi, mistä ne nimet kaduille ja paikoille ovat tulleet, mikä on niiden nimeämisen taustalla ollut. Yleensä nimille löytyy ihan ymmärrettävä ja looginen peruste.
Kokenut Viikingit 1 voitti lentopallon miesten aluesarjan (entinen 3-sarja) alkulohkon tappioitta.
Vuoden vuosaarelainen 2021 palkitsemistilaisuus järjestettiin tiistaina 13.12. Vuosaaren kartanolla Cafe Monamin tiloissa. Artikkelissa kerrotaan palkitsemisperusteita sekä palkittujen kommentteja.
Poliisi pyytää tapahtuma-aikaan 23.11. kuvassa näkyviä kahta henkilöä ottamaan yhteyttä poliisiin tapahtumien kulun selvittämiseksi.
Lauantaina 10.12. Aurinkolahden uimarannan ja Uutelan Kahvila Kampelan ympäristössä vietetään Vuosaaren Pikkujouluja, joissa on monenlaista maksutonta ohjelmaa koko perheelle. Muitakin joulutapahtumia on listattu artikkeliin.
Aurinkolahdessa vuoden verran asunut tubettaja Igor Parri, 37, tutkii ja esittelee netissä maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisia linnoitteita. Vuosaarestakin näitä kohteita löytyy useammastakin paikasta.
Vuosaaren lukio on toiminut elokuusta 2021 uudessa rakennuksessa Mosaiikkiraitilla. Rehtori Marko Pajun mukaan lukiolla on huomattavan positiivinen pöhinä päällä.
Vuodesta 2002 Vuosaaressa asunut Tiina ”Tintti” Kujala pyörittää miehensä Mikan kanssa kivijalkaleipomo Tintin Juurilla Oy:tä. Inspiraationa tuotteistaan palkitulle yritykselle on ollut Tiinan äitipuolelta saama savolainen taikinajuuri sadan vuoden takaa.
Vuosaaressa varttunut Mikael Jantunen, 22, on nuoresta iästään huolimatta vakiinnuttanut paikkansa Suomen miesten koripallo maajoukkueessa. Täksi kaudeksi laitahyökkääjä siirtyi Belgian pääsarjasta Italian korkeimmalle sarjatasolle Trevison joukkueeseen.
Biolämpölaitoksen rakentaminen on ollut rivakkaa: rakentamispäätös tehtiin alkuvuodesta 2020 ja ensitulet laitoksessa sytytetään nyt loppuvuodesta 2022.
Vuosaarelainen Maija Kaunismaa sävelsi albumillisen Claes Anderssonin runoja, jotka laulaa näyttelijä, laulaja Tuukka Leppänen.
HJK:ta kauden loppuun saakka edustava vuosaarelaishyökkääjä Casper Terho, 19, teki 3,5 vuoden sopimuksen belgialaisen Royale Union Saint-Gilloisen kanssa. Perinteikäs belgiseura on noussut viime vuosina takaisin Belgian huipulle.
Asiakasraadin tarkoituksena on kaupungin palvelujen kehittäminen ja parantaminen.
Syksyllä 2021 Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimialan järjestämässä huutokaupassa Nordsjön kartanolle löytyi uusi omistaja, mutta kartanon uusi toiminta ei ole vielä voinut alkaa lukuisista vastoinkäymisistä johtuen.
Vuosaaren liikuntapuistoon rakennettu frisbeegolfrata ei ole vielä täysin valmis, vaikka siellä on jo kauan pelattukin. Rata sai keväällä yhden väylän lisää ja ratakartat ja väyläopasteet on tarkoitus asentaa nyt syyskuussa.
Myllypurossa asuva kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, 29, on kokenut arvokisakävijä, joka harjoittelee säännöllisesti Vuosaaressa.
Vuosaarelainen Piia Kyllönen kertoo vapaaehtoistyöstä, jossa hän tapaa iäkkäämpää naista parin viikon välein.
Kävijämäärältään Aurinkolahti on Hietarannan jälkeen Helsingin toiseksi vilkkain, varsinkin lapsiperheiden suosiossa oleva uimaranta, mikä näkyy myös rantapelastajien työssä.
1960-luvun hittibändi The Sounds myi aikoinaan Japaniin yli miljoona singlelevyään. Bändi esiintyy Ratilan kartanon Cafe Monamissa pidettävässä ilmaiskonsertissa lauantaina 4.6.
Ruusuniemellä Vuosaaren itäosassa, Vuosaaren sataman kupeessa, suunnitellaan Vuosaarenlahden venesatamaan laajennusta. Hankkeen lähtökohdista keskustellaan kaavakävelyllä Ruusuniemessä 9.6.2022.
Helsingin kaupungin asemakaavoituspalvelussa valmistellaan asemakaavaa, jossa tarkoituksena on rakentaa Nordsjön kartanon pohjoisosaan Itäreimarintien varteen pelastuslaitoksen ja vapaapalokunnan rakennukset.
Vuosaaren lukiossa perehdyttiin perjantaina 22.4. yrittäjyyteen.
Vuosaaren Urheilutalolla 2,5 vuotta jumppia vetänyt Donata Pennanen, 58, on tuttu esimerkiksi television jumppaohjelmista sekä etenkin Aira Samulinin Rytmikkäät-tanssiryhmän jäsenenä.
Kulttuurikeskus Vuotalon katolle asennetaan parhaillaan aurinkopaneeleita. Aurinkovoimalasta saatava energia menee lähes kokonaan Vuotalon käyttöön
Helsingin poliisi tiedotti maanantaina 11.4., että Helsingin poliisin nuorisoryhmällä on valmistumassa esitutkinta epäillystä tapon yrityksestä ja useista pahoinpitelyistä. Kyse on tilanteesta, jossa osapuolina on kaksi isää ja kaksi poikaa.
Vuosaarelaiselta turvallisuusasiantuntija Pertti Villolta on kysytty viime aikoina tiuhaan väestönsuojeluun liittyviä kysymyksiä. Haastattelussa hän kertoo omia näkemyksiään ajankohtaisesta aiheesta.
Uutelan Hallkullanniemen ja Nuottasaaren asemakaavaa käsiteltiin kaupunkiympäristölautakunnassa kolmesti, kunnes 15.3. se eteni vastaehdotuksen kanssa läpi. Ehdotus sisälsi monia asukkaita sekä yhdistyksiä hiertäviä kohtia.
Helsingin kaupunki tiedotti perjantaina 11.3.2022, että se etsii kumppania Vuosaaren keskustan uuden keskustakorttelin kehittämiseen kilpailun avulla. Kulttuurikeskus Vuotalon viereen niin sanottuun Kulttuurikortteliin on tarkoitus rakentaa kulttuuritilojen lisäksi asuntoja ja liiketiloja.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 1.3. kokouksessaan valtuustoaloitetta, joka tähtää Kartanon liikuntapuiston parkkipaikalla autoilla harrastettavan ns. kuminpolton ja kiihdyttelyn lopettamiseen.
Ex-jääkiekkotähti Juha Lindin ura alkoi Vuosaaren pieniltä luistinradoilta ja kaukaloista. Urheilu vei itähelsinkiläisenä itseään pitävän Lindin aina NHL:ään saakka. Entisen maajoukkuepelaajan Vuosaari-muistoja ja nykykuulumisia ruoditaan pitkässä haastattelussa.
Maksuton Aika kuvia – Verratonta lähiöelämää Vuosaaressa -valokuvanäyttely on esillä Vuotalossa (Mosaiikkitori 2) 10.2.–27.5.2022.
Vuosaarelainen nuorten U19-jalkapallomaajoukkueessa pelaava Casper Terho haluaa ottaa peliurallaan seuraavan askeleen: nuorukainen tähyää ulkomaiden pelikentille. 18-vuotias Terho kuuluu suomenmestari HJK:n edustusjoukkueeseen, jossa hänellä on tavoitteenaan saada enemmän peliminuutteja sekä vastuuta.
Vuosaaren liikuntapuiston Kartanon jalkapallokenttien sekä jäähallin läheisyyteen sijoittuvan 8-väyläisen frisbeegolfradan rakentaminen on vielä hivenen kesken.
Isonvillasaarentiellä paloi henkilöauto täysin aamuyöllä lauantaina 1.1. Autossa tapahtui ilmeisesti myös jonkinlainen räjähdys. Poliisi epäilee paloa tahallisesti sytytetyksi.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta antoi vuoden 2021 viimeisessä kokouksessaan lausunnon kaupunginhallitukselle Rastilan leirintäalueen jatkosta.
Suomenlahden merivartiosto pelasti torstaina 9.12. päivällä Vuosaaren edustalla merenjäälle eksyneen metsäkauriin.
Itä-Helsingin ajankohtaisia suunnitelmia esitellään Uutta Itä-Helsinkiä -verkkotilaisuudessa keskiviikkona 1.12. kello 17−20. Myös Vuosaaren suunnitelmat ovat esillä.
Poliisi tutkii Vuosaaressa iäkkäisiin naisiin kohdistuneita rikoksia. Marraskuussa ainakin neljältä ikäihmiseltä on viety laukku kädestä Vuosaaressa.
Marraskuussa Vuosaaressa on tapahtunut varkauksia ja ryöstöjä, joissa eläkeläisnaisilta on viety laukkuja.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti neljännellä käsittelykerrallaan palauttaa Ramsinranta IV:n kaavan valmisteluun luontoalueiden arvojen inventoinnin suorittamiseksi. Inventointien tulosten jälkeen arvioidaan, onko asemakaavaa mahdollista toteuttaa ja jos on mahdollista niin missä laajuudessa.
Vuoden vuosaarelainen -palkinto myönnettiin Rastilan Cafe Monamissa pidetyssä tilaisuudessa järjestyksessään jo 29. kerran. Helena Saarikoski kertoi palkintopuheessaan mietteitä toimistaan Vuosaaren hyväksi.
Aurinkolahteen Palvelukeskus Albatrossin yhteyteen rakennettavan seniorikeskuksen arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Alustavan arvion mukaan rakentaminen alkaa vuonna 2024.
Artikkelissa on Vuosaareen liittyviä OmaStadi-ehdotuksia tiivistettynä, joista voi äänestää 6.10. alkaen osoitteessa omastadi.hel.fi
Skanska ja Union Investment ovat sopineet 33-kerroksisen tornitalon rakentamisesta Vuosaaren keskustaan. Kohde valmistuu loppusyksystä 2024.
Kesällä 2019 kulki Vuosaaressa robottibussi 90R. Nyt robottibussi on tehnyt paluun ja ajaa Vuosaaren keskustassa sekä Aurinkolahdessa sijaitsevaa reittiä. Artikkelissa robottibussi-projektin asiantuntijat kertovat lisää kokeilusta.
Miestä ammuttiin Meri-Rastilassa perjantai-iltana 1.10., tekijä on yhä karkuteillä.
Vuotalossa 7.10. esiintyvän Hannu Salaman haastattelussa kerrataan palkitun kirjailijan elämää Vuosaaressa sekä kirjoittamistyötä.
Kaavan palautusehdotus ei mennyt äänestyksessä läpi, joten asian käsittely etenee kaupunginvaltuuston kokoukseen keskiviikkona 6.10.
Ramsinniemessä pitkään tyhjillään olleeseen Alkon entiseen koulutuskeskus Vuorantaan rakennetaan ikäihmisten hoitokoti.
Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimialan huutokauppa Nordsjön kartanon päärakennuksesta ja kivikellarista päättyi tiistaina 14.9.2021. Rakennusten ostajalle vuokrataan myös yhteensä noin 3 275 m²:n vuokra-alue.
Uutelan Hallkullanniemessä paloi saunarakennus tiistai-iltana 7.9.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Aino Rubini kertoo haastattelussa terveysaseman kuulumisia ja lähiaikojen uudistuksia.
Kaupunki myy huutokaupalla Nordsjön kartanoa. Korkein 25.8. mennessä jätetty tarjous oli 39 000 euroa. Huutokauppa päättyy 13.9.2021.
Ensimmäistä vuottaan Formula 4 -veneluokassa ajava vuosaarelainen Kimi Eskelinen osallistui lajin Ruotsissa järjestettyihin MM-kisoihin.
Kysyimme viideltä vuosaarelaiselta kaupunginvaltuutetulta, mitä he pitävät tärkeinä Vuosaaren asioina ja voivatko he ajatella tekevänsä yhteistyötä keskenään puoluekannasta riippumatta. Jutun perässä vuoden 2021 kuntavaalien tulostarkastelua Vuosaaren osalta.
Kuntavaalien tulos oli Vuosaaren osalta hyvä, sillä vuosaarelaiset saivat uuteen valtuustoon viisi valtuutettua aiemman kahden valtuutetun sijaan. Varasijoillekin ylsi neljä ehdokasta.
Vuosaari-toimikunnan puheenjohtaja Liisa Winberg kertoo toimikunnan tuoreita kuulumisia.
Vuosaarelainen ratakelaaja Toni Piispanen otti 5.6. kultaa T51-luokan 100 metrin kelauksessa Puolassa pidettävissä parayleisurheilun EM-kisoissa. 200 metrillä Piispanen tuli EM-kisoissa toiseksi.
Helsingin poliisi tiedotti Rastilasta kadonneesta nuoresta naisesta perjantaina 28.7.2021. Helsingin poliisin 7.6. julkaiseman tiedotteen mukaan nainen löydettiin menehtyneenä perjantaina 4.6.
Vuosaaren Urheilutalon viereen on nousemassa kaksi uutta padelkenttää. Kentät tulevat monitoimitalo Rastiksen puoleiselle sivulle.
Mitä uutta Itä- ja Kaakkois-Helsinkiin? -verkkotilaisuus pidettiin keskiviikkona 26.5. kello 17−20 netissä. Tilaisuuden voi katoa Youtubesta jälkikäteen.
Sosiaalisessa mediassa levisi sunnuntaina 30.5. tieto, jonka mukaan nainen olisi yritetty kaapata väkisin autoon Vuosaaren sataman lähistöllä. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus, ja poliisi selvittää tapahtumia.
Torstaina 20.5. kello 18–20 striimataan nettiin Vuosaaren kuntavaalipaneeli, jonka voi katsoa myös tallenteena jälkikäteen.
Vuosaarelaisen tietokirjailija, luontokuvaaja, biologi Antti Kolin uusin teos Tarkkaile lähiluonnon eläimiä on hänen kymmenes kirjansa Suomen luonnosta. Kirjassa opastetaan hienoin kuvin ja selkein kartoin, kuinka voi oppia tarkkailemaan lähiluonnon villieläimiä ja ymmärtämään niiden käyttäytymistä.
Meri-Rastilan itäosan asemakaava hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 11.5. Meri-Rastilan itäosaan kaavaillaan uusia asuntoja noin 2 000 asukkaalle.
Vuosaareen kaavaillaan omaa pelastusasemaa seuraavan 4–5 vuoden kuluessa. Tonttivaraus sille on jo tehtynä Vuosaaren liikuntapuistosta.
Vuosaaren terveysaseman uusi ylilääkäri Aino Rubini kertoo itsestään sekä Vuosaaren terveysaseman nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
Vuosaaren liikuntapuiston Kartanon jalkapallokenttien sekä jäähallin läheisyyteen sijoittuvan frisbeegolfradan rakennussuunnitelma valmistui helmikuussa 2021. Radan rakentaminen aloitetaan vuonna 2021.
Vuosaaren tietunnelissa on huoltotöiden vuoksi sulkuja viikolla viikolla 17/2021.
Uutelan Halkullanniemestä Nuottasaareen johtavan sillan portti on poistettu, siksi osa ulkoilijoista on olettanut, että Nuottasaareen saisi nyt kulkea. Kysyimme tiimipäällikkö Tuukka Linnakselta Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta, onko Nuottasaareen kulkeminen nyt sallittua.
Vartiokylänlahdella Vartiokylän Ranta- ja Venekerhon kohdilla putosi hiihtäjä jäihin lauantaina 3.4. ennen kello 10.
OmaStadin osallistuvaan budjetointiin on tullut paljon Vuosaarta koskevia tai Vuosaarta sivuavia ehdotuksia. Oheisessa jutussa esitellään osa niistä. Esittelyjä jatketaan tulevissa lehden numeroissa.
Kallahden Hiekkajaalanrannan asukkaat ovat huolissaan rottaongelmasta, joka alkoi syksyllä 2020 rannan tuntumassa. Eräänä päivänä maaliskuussa 2021 asukkaat laskivat, että ruokintapaikalla oli 3 täysikasvuista rottaa 30 poikasen kanssa.
Skanska ja Union Investment Real Estate ovat sopineet 216 vuokra-asunnon toteuttamisesta osoitteeseen Vuotie 47. Kohteen arvioidaan valmistuvan kesällä 2023.
Rastilantien 2:n ja Airoparintie 1–3:n tonteille suunnitellaan täydennysrakentamista. Uusien asukkaiden määrän arvioidaan olevan 500–600.
FC Viikingit ry palkitsi vuoden 2020 ansioituneita seuratoimihenkilöitä, joukkueita sekä pelaajia. Vuoden Viikingiksi valittiin FC Viikingit P05/Punainen -joukkue.
Vuosaaren metroaseman läheisyyteen nousee 2020-luvulla lähes 2 800 uutta asuntoa. Tavoitteena on, että alueelle tulisi 5 000 uutta asukasta. Uusien kortteleiden rakentaminen on alkanut Vuosaaren keskustassa, ja alueen liikennejärjestelyihin tulee muutoksia.
Vuosaaren keskustaan sijoittuvan Mosaiikkikorttelin kehittämistä koskevan kilpailun voittajaksi esitetään ehdotusta Tilkkutäkki. Kortteli varataan kumppanuuskaavoitusta ja hankkeen toteutusedellytysten jatkoselvittämistä varten NREP Oy:lle ja Bonava Suomi Oy:lle.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Cinzia Sarti kertoo terveysaseman kuulumisia.
Hiilivarastoista ja -nieluista on saatu uutta tietoa, kun pääkaupunkiseudun kaupungit ja HSY teettivät selvityksen maaperän ja kasvillisuuden hiilitaseesta syksyllä 2020. Tieto tukee ilmastotyön etenemisen seurantaa ja tuo pääkaupunkiseudun hiilinielut kartalle ja entistä näkyvämmäksi osaksi maankäytön suunnittelua.
Lähes koko Helsingin alueelle laajentuvan kaupunkipyöräpalvelun uudet asemat saadaan käyttöön juhannukseen 2021 mennessä. Asemia tulee nyt ensimmäistä kertaa myös Vuosaareen, ja niiden tulevat sijainnit voi katsoa karttapalvelusta.
Korona-aikaan nuorilla saattaa olla yksinäistä ja tylsää. Operaatio Pulssi on avuksi mieluisan tekemisen ja kaverien löytämisessä.
Helsingin kaupunki jatkaa keskusteluja Uutelan virkistysalueen luonnonhoitosuunnitelmasta luontojärjestöjen kanssa. Viikolla 6/2021 Uutelassa jatketaan sellaisia töitä, joista ei ollut näkemyseroja tällä viikolla järjestetyllä yhteisellä maastokatselmuksella.
Mustavuoressa varhain tiistaiaamuna 2.2. hiihtänyt mies löysi raadellun metsäkauriin ladun lähettyviltä. Suurpetotutkijan arvion mukaan kauriin oli saalistanut hyvin todennäköisesti Vuosaaressa vieraillut susi.
Helsingin kaupunki on keskeyttänyt Uutelan virkistysalueella tehtävät puunkaatotyöt viikkojen 4 ja 5/2021 ajaksi. Kaupunki järjestää alueella viikolla 5/2021 katselmuksen, johon on kutsuttu luonnonsuojeluyhdistyksen ja Vuosaari-Seuran edustajat.
Vuosaaren uusi, uljas lukiorakennus kohoaa hyvää vauhtia metroaseman viereen Mosaiikkiraitille. Talo valmistuu aikataulussaan ja luovutuskunnossa sen pitäisi olla nyt kesäkuussa. Lukiosta tulee 900-paikkainen yleislukio, jonka suojista muun muassa musiikki ja teknologia saavat omat laboratorionsa.
Tulevana kautena kaupunkipyöräpalvelu kattaa koko Helsingin lukuun ottamatta Kehä III:n ulkopuolelle jääviä alueita. Täten myös Vuosaari saa odotettuja kaupunkipyöräasemia.
Vuosaaren piparitalomestaruus 2020 -kisa on ratkennut. Vuosaarelaiset äänestivät kisassa ahkerasti, kaikkiaan yleisöääniä tuli 600 kappaletta.
Meri-Rastilan ostoskeskuksessa ryöstettiin kauppa sunnuntaina 13.12.2020 kello 12.03. Poliisi etsii tekijää valvontakamerakuvien avulla.
Uutelan rantareitille ripustettiin maanantaina 14.12. Ursa ry:n tähtikuviorasteja sisältävä heijastinpolku. Uutelan Tähtipolun tavoite on innostaa luontoon liikkumaan vuoden pimeimpään aikaan ja tehdä tähtitaivasta tutuksi.
Puistopolun peruskoulu on yksi Suomen olympiakomitean Urheiluyläkouluista. Urheiluyläkouluissa rakennetaan valtakunnallista urheiluyläkoulumallia, jossa toteutuu mahdollisuus 10–12 liikunta- ja urheilutuntiin kouluviikon aikana.
Vuosaaren keskustaan metroaseman ja Columbuksen läheisyyteen nousee 2020-luvulla 2 800 uutta asuntoa noin 5 000:lle asukkaalle. Alueelle tulee korkeita tornitaloja, joista korkeimpaan tulee 33 kerrosta. Jutussa voi tutustua tulevien vuosien hankkeisiin.
Vuosaarelaisten taiteilijoiden joulukalenteri on nähtävillä Villa Lill Kallvikin (Juhannusruusunkuja 5) ikkunoissa 1.–24.12.2020 joka päivä kello 18–22. Kalenterin taiteilijajoukkoon kuuluu muun muassa kuva-, tekstiili-, keramiikka- ja valokuvataiteilijoita, muotoilijoita, runoilijoita sekä tanssijoita.
Vuosaaren lukiosta valmistuu taas joukko ylioppilaita. Samaan aikaan uusi lukiorakennus valmistuu vauhdilla Vuosaaren keskustaan.
Puistopolun peruskoulun opettaja Johannes Honkala teki 5F-luokkansa kanssa aurinkokuntamallin Vuosaareen osana ilmiöoppimista.
HKL suunnittelee kaupunkipyöräpalvelun laajentumista myös Vuosaareen. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tulee Vuosaareen 19–20 pyöräasemaa kesäkuussa 2021.
Itä-Helsingin Laajasalossa perheineen asuvan kirjailija, käsikirjoittaja ja taiteilija Laura Gustafssonin, 37, uusin romaani Rehab sijoittuu Vuosaaren tornitalo Cirrukseen. Vuosaari on muutenkin varsin tuttu paikka vuoden 2011 Finlandia-ehdokkaalle.
Skootteri törmäsi lenkkeilijään Vuosaaren ja Puotilan välisellä kevyen liikenteen Raittisillalla lauantaina 7.11. noin kello 10.30. Törmäilijä pakeni paikalta ennen poliisin tuloa.
Meri-Rastilan itäosan asemakaavan muutosehdotus on nähtävillä 10.11. saakka. Asukasmäärän lisäys kaava-alueella on noin 2 000 asukasta.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti 20.10. kokouksessaan monia Meri-Rastilaa ja Rastilaa koskevia asioita.
Nordsjö-Botby folkskolan entinen koulurakennus Rantakiventiellä tuhoutui pahoin tulipalossa perjantaina 16.10. aamuyöstä. Lähes 120-vuotinen rakennus ehti kokea historiansa aikana kovia, mutta säilyi silti näin kauan pystyssä.
Vuosaaren uimahallissa pääsee syyslomaviikolla temppuilemaan niin lapset kuin aikuisetkin: hyppytorneilla on lisäaukioloaikoja ja lauantaina allasosastolle on viritetty Wibit-temppurata.
Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe käynnistyi 5.10. Yhdessä vuorokaudessa verkosta löytyi jo viitisenkymmentä ideaa Helsinkiin, Vuosaareen sijoittui viisi ideaa.
Poliisi tutkii Vuosaaressa Helsingissä torstaina 1.10. noin kello 16 tapahtunutta puukotusta tapon yrityksenä. Puukotus tapahtui kadun varteen pysäköidyn auton vieressä Tyynylavankujalla.
Suomessa harvoin mutta säännöllisesti tavattu harjalintu (Upupa epops) on viihtynyt parisen viikkoa Porslahdessa Marielundin puiston sekä lähialueiden ympäristössä.
Kotkalaiset Maritta ja Risto Pellava saapuivat 29.8.2020 Vuosaaren Kallahteen tarkoituksenaan majoittua Leikosaarentiellä sijaitsevassa asunnossa, jonka he olivat varanneet suurelta kansainväliseltä netin matkanvälityspalvelulta etukäteen. Lopulta Vuosaaren reissusta tulikin rikosilmoitukseen johtanut huijausvyyhti.
Vuotien pohjoispuolen keskusta-alueen julkisista tiloista, sen kaduista, kävelyreiteistä, aukioista ja viheralueista ja niiden maisemallisesta ilmeestä on tehty kaupungin toimeksiannosta konsulttityönä yleisselvitys, jonka suunnitelmia pohdittiin 17.9. Vuotalossa avoimessa keskustelutilaisuudessa.
Vuosaaren lukiossa siirrytään kahdeksi viikoksi etäopiskeluun koronatartunnan vuoksi. Myös Merilahden peruskoulussa siirrytään tiistaina 8.9. poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, jolloin koulun 8. luokkien oppilaat opiskelevat etäyhteyksiä hyödyntäen.
Vuosaaressa on huolestuttu alueen suurista täydennysrakentamissuunnitelmista, niiden uhasta lähiön korvaamattomille luontokohteille sekä vanhojen kaavoitusalueiden pirstomisesta. Asian johdosta on perustettu nettiadressi.
Kallahden Ullaksenpuistossa sijaitsevaan puroon valui maanantaina 31.8. tunnistamatonta valkoista ainetta mereen.
Vuosaaren Urheilutalo Oy palkittiin Vuoden vuosaarelainen 2019 -tittelillä maanantaina 31.8. Rastilan kartanolla järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa. Kunniamaininnalla palkittiin muotisuunnittelija, kulttuurin moniosaaja Paola Suhonen.
Helsinki suunnittelee suositun kaupunkipyöräpalvelun laajentamista kattamaan yhä suurempaa osaa kaupungista. Kerrokantasi-sivuston kautta kerätään karttakyselyn avulla kaupunkilaisten toiveita ja ajatuksia tulevasta laajennuksesta syyskuun puoliväliin asti.
Vuosaaren Urheilutalolla vuodesta 1987 toiminut Helsingin Shukokai Karate joutui muovaamaan rutiinejaan paljon koronan iskettyä Suomeen. Seura kehitti nopealla tahdilla online-videoharjoitusjärjestelmän, jotta treenaamista voitiin jatkaa poikkeusoloissakin.
Moni on ihastellut muun muassa Kallvikin uimarannalla upeaa leijamuodostelmaa. Tämän ja monen muun leijan takana on ollut vuosaaressa vuodesta 1998 asunut Marja Hjelt ja Leijaseura.
Koronapandemia on tammi–kesäkuussa vähentänyt merkittävästi Helsingin sataman kautta kulkevaa laivamatkustusta sekä vaikuttanut tavaraliikenteen määriin. Pandemia on merkittävin syy myös yhtiön ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon laskulle.
Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi 16.12.2019 Espoossa tapahtuneen Suomen historian suurimman kokaiinitakavarikon tiimoilta. Huumeet kulkivat Vuosaaren sataman kautta Espooseen, josta epäonnistuneen ryöstöyrityksen
Vuosaari-Seura, Vuosaari-Säätiö ja Vuosaari-toimikunta ovat jättäneet muistutuksen Kurkimoisioon ehdotetusta täydennysrakentamisesta. Artikkelin lopussa Vuosaari–Vartiokylänlahti-tiimin tiimipäällikkö, arkkitehti Tuukka Linnas vastaa kritiikkiin kaavan esillä olosta ja esityksen ajankohdasta.
Helsingin Satama Oy:n tekemässä skenaariotyössä selviää, että Tallinnasta tulevan laivaliikenteen siirtäminen Vuosaareen olisi monin tavoin haasteellista ja siksi epärealistista.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkärinä vuodenvaihteessa 2019–2020 aloittanut Cinzia Sarti on tyytyväinen johtamansa terveysaseman taistelusta koronaa vastaan.
Vuosaaren ja Itä-Helsingin alueen kesätoiminnot nuorille ovat startanneet. Kesällä toiminta keskittyy ulos ja sinne missä nuoret ovat. Myös jalkautuva nuorisotyö on liikkeellä nuorten suosimissa paikoissa.
Ramsinrannassa on käynnistynyt viime aikoina kiinteistöjen ja maanomistajien aloitteesta useita täydennysrakentamishankkeita. Ramsinrantaan suunnitellaan esimerkiksi täydennysrakentamista, hotelli Vuorannan kunnostamista ja Hotel Rantapuiston laajentamista.
Helsingin poliisin etsimä henkilö löydettiin maanantaina 1.6. hyvässä kunnossa.
Palstalla vuosaarelaiset kertovat, miten koronavirusepidemia vaikuttaa heidän elämäänsä. Palstalla on vuorossa osa 9, joka on palstan viimeinen osa. Jutun lopussa esitellään Helsingin ja Vuosaaren koronatartuntatietoja toukokuun lopulta.
Poliisi on saanut valmiiksi huhtikuussa 2020 tapahtuneen vauvaan kohdistuneen epäillyn väkivaltarikoksen tutkinnan. Tapaus siirtyy syyteharkintaan.
Vuosaaren aluesuunnitelma on valmistumassa. Valikoituihin katu- ja puistokohteisiin voi tutustua ja kertoa niistä mielipiteitä Kerro Kantasi -palvelussa. Näitä kohteita suunnitellaan tarkemmin ja toteutetaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Vuosaaren satamaan johtavan laivaväylän syventäminen 11 metristä 13 metriin alkaa kesäkuussa. Samoin sataman edustan satama-allasta syvennetään, jotta entistä suuremmat konttialukset pääsevät satamaan.
Meri-Rastilan torilla puukotettiin tiistai-iltana 5.5. miestä. Tapon yrityksestä epäilty mies saatiin saman tiistai-illan aikana kiinni.
Heteniityntie 4:n koulun tontille on alettu rakentaa väliaikaista lisärakennusta koululle. Lisäksi alueen asemakaavan muutosta voi käydä kommentoimassa netissä.
Rastilassa toimi aikoinaan oma urheiluseura, 1948 perustettu Rastböle idrottsförening eli lyhennettynä RIF. Jutussa kaksi RIF:n entistä jäsentä kertoo tästä sympaattisesta kyläseurasta.
Palstalla vuosaarelaiset kertovat, miten koronavirusepidemia vaikuttaa heidän elämäänsä. Palstalla on vuorossa osa 5.
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 30.9.2019 Vuosaaressa Helsingissä tapahtuneesta tapon yrityksestä. Rikoksesta epäilty, vuonna 1994 syntynyt mies on vangittu teosta todennäköisin syin epäiltynä.
Suunnitteluperiaatteissa määritellään Vartiokylänlahden alueen suunnittelun keskeiset tavoitteet seuraaville vuosille. Alueelle suunnitellaan uusia asuntoja noin 7 500 uudelle asukkaalle.
Heteniityntie 4:n koulun tontille suunnitellaan koululaajennusta, jossa olisi koulutilojen lisäksi yleisiä liikunta- ja kokoontumistiloja sekä päiväkoti. Lisäksi esimerkiksi viereiselle tontille tutkitaan täydennysrakentamista. Myös alueen pysäköintiä ja reitistöä pyritään kehittämään.
Koronavirus on saanut taiteentekijät keksimään uudenlaisia tapoja taiteen esille tuomiseksi. Esimerkiksi Vuotalon konsertin voi katsoa verkossa, näyttelyä voi tutkia ikkunan läpi ja pihalla on perinteinen narsissi-istutus ihailtavana.
Palstalla vuosaarelaiset kertovat, miten koronavirusepidemia vaikuttaa heidän elämäänsä. Palstalla on vuorossa osa 3.
Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) johtokunta on käsitellyt valtuutettu Ville Jalovaaran (sd.) valtuustoaloitetta, jossa kiirehditään kaupunkipyöräpalvelun laajentamista koskemaan suunniteltua nopeammassa aikataulussa myös Vuosaarta.
Tällä palstalla vuosaarelaiset kertovat, miten koronavirusepidemia vaikuttaa heidän elämäänsä. Palstalla on vuorossa osa 2.
Korkeasaaren eläintarhan eläintenhoitaja Laura Pullin arvion mukaan Kallahdessa satama-altaassa leikkisästi polskinut harmaahylkeen poikanen oli hyväkuntoinen. Kuutti oli uinut paikalle todennäköisesti ravinnon perässä, ja sen pitäisi itse osata poistua altaasta.
Tällä palstalla vuosaarelaiset kertovat, miten koronavirusepidemia vaikuttaa heidän elämäänsä.
Kaupunki kyseli keväällä 2019 (15.3.–26.4.2019) netissä karttakyselynä asukkaiden mielipiteitä Vartiokylänlahden alueen kehittämisestä ja suunnitelmista. Vastauksia saatiin runsaasti; vastaajien lukumäärä oli 650 kpl.
Suuri joukko FC Viikinkien tyttöpuolen pelaajia, taustoja ja vanhempia vietti helmi–maaliskuun vaihteen Eerikkilässä jalkapalloleirillä.
Vuoniityn peruskoulussa tarjottimet ovat loistaneet poissaolollaan kouluravintolan linjastossa yli puolen vuoden ajan. Pelkästään Vuoniityn peruskoulussa tarjottimeton ruokailu vähentää päivittäistä tiskimäärää yli 60 korillista.
Lautakunnan päätöksen mukaisesti seuraavaksi Meri-Rastilan itäosan asemakaavan suunnittelussa tarkennetaan luontoselvityksiä. Selvitysten tulosten ja lautakunnan antamien jatkosuunnitteluohjeiden pohjalta laaditaan uusi versio kaavaehdotuksesta.
Huhtikuun alusta pääkaupunkiseudun pienimmät palvelupisteet Espoon keskuksessa, Korsossa ja Vuosaaressa korvataan muilla palveluilla. Asiakkaat saavat jatkossa henkilökohtaista neuvontaa yhdeksässä palvelupisteessä.
Hypo-pankin vuosaarelaisen toimitusjohtaja Ari Pauna kertoo ajatuksiaan Vuosaaresta ja Suomen asuntopolitiikasta.
Vuosaaren jalkapallohallihankkeelle on myönnetty 50 000 euroa UEFA:n HatTrick-tukea.
Uutelan luonnonhoidon toteutussuunnitelmaan liittyvät työt aloitetaan alkuvuodesta 2020. Huonokuntoisia puita poistetaan metsiköistä ja metsän tiheimpiä osia harvennetaan.
Vuosaari-lehden numerossa 6/2020 lukija kaipasi tietoja Vuosaaren Ruusuniemessä sijaitsevasta siirtokivilohkareesta. Nyt toinen Vuosaari-lehden lukija muistelee, mikä kivi on ollut aikoinaan.
Satamaoperaattori Multilink Terminalsin omistuksessa oleva konttinosturi ”Eljas” saavutti elinkaarensa pään ja purkaminen aloitettiin kaatamalla noin 1 000 tonnia painava nosturi.
Meri-Rastilan itäosan asemakaavaa hyväksyttiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 11.2.2020. Myös muutama vastaehdotus tuli kaavaan.
Vuosaaren biolämpölaitoksen rakentaminen alkaa maansiirtotöillä tänä keväänä, ja varsinaiseen rakentamiseen päästään syksyllä 2020. Tavoitteena on saada lämpölaitos tuotantokäyttöön lämmityskaudella 2022–2023 eli jo noin vuotta ennakoitua aiemmin.
Vuosaaressa sattunut väkivaltainen teko joulupäivänä 2018 johti poliisit jättimäisen Katiska-huumeyyhdin jäljille.
Meri-Rastilan itäosan asemakaavaa käsiteltiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan kokouksessa 21.1.2020. Asia päätettiin jättää kahdeksi viikoksi pöydälle.
Itäisen alueyksikön asemakaavoituksen Vuosaari–Vartiokylänlahti-tiimin tiimipäällikkö Tuukka Linnas Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta vastaa haastattelussa, mitä Uutelan Halkullanniemen länsiosaan ja Nuottasaareen laadittavalle asemakaavalle kuuluu.
Helsingin kaupunki suunnittelee Vuosaaren vanhan Pohjoisen ostoskeskuksen purkamista. Tilalle kaavaillaan asuinkerrostaloja, erityisasumista, päiväkotia ja liiketiloja. Lisäksi tutkitaan Neitsytsaarentien parillisten numeroiden talojen purkamista sekä täydennysrakentamista Mustalahdentien pohjoispuolelle.
Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi Helenille energiatukea Kaupunkijalostamo-projektiin, jossa kierrätykseen kelpaamattomista aineksista voidaan jalostaa uusiutuvia raaka-aineita liikenne- ja materiaalisektoreille. Kaupunkijalostamoa suunnitellaan Vuosaareen.
Perinteinen Vuosaaren Joulupolku keräsi taas tuhatmäärin kävijöitä Uutelaan 30.11.
Vuosaaren Jalkapallohalli Oy:n Vuosaaren liikuntapuistoon kaavailemalle jalkapallohallille myönnettiin kaupungin laina. Hallin valmistumisen tavoiteaika on syyskuussa 2020.
Vuosaaren Jalkapallohalli Oy:n kaavailema hallihanke Vuosaaren liikuntapuistoon on askeleen lähempänä toteutumista. Toimitusjohtaja Marko Lahikaisen mukaan tarkoituksena on, että hallin avauspotku suoritettaisiin syyskuussa 2020.
Vuosaaren sillan remontin valmistuminen on viivästynyt. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan projektinjohtaja Jukka Repo vastasi kysymyksiimme viivästymisen syistä ja muutenkin remontin tilanteesta.
OmaStadin äänestysvaihe päättyi lokakuun lopussa. Mukana oli 69 284 kirjautunutta osallistujaa, ja äänestäneitä henkilöitä oli 49 705. Vuosaarestakin meni toteutukseen useampi suunnitelma.
Poliisi tutkii 15.10.2019 kioskiin kohdistunutta epäiltyä ryöstön yritystä Kallahdessa. Kioskiryöstön yritys tapahtui osoitteessa Kaivonkatsojantie 13.
Vuosien saatossa vuosaarelaisten yhteishengellä alkuun puhalletusta urheilutalosta on kehkeytynyt monipuolinen kuntoilukeidas. Suunnitelmissa on laajentaa toimintaa edelleen.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Virpi Jolkkonen kertoo aseman uudistuksista ja tuoreista kuulumisista.
Sunnuntaina 6.10. Yle TV1:llä alkavaa Pientä laittoa -tv-sarjaa filmattiin pitkään eri puolilla Vuosaarta. Komediallisessa draamasarjassa on kahdeksan jaksoa, jotka voi katsoa myös Yle Areenassa.
Suomen koripallomaajoukkueen kapteeni Shawn Huff asuu ja viihtyy perheineen Vuosaaren Rastilassa. Huff kertoo haastattelussa koripallourastaan sekä elämästään Vuosaaressa.
Helsingin osallistuva budjetointi OmaStadi lähestyy ratkaisevaa äänestystä. Lokakuussa selviää, mihin käytetään tähän varatut 4,4 miljoonaa euroa. Mukana on 296 kaupunkilaisten tekemää suunnitelmaa ympäri Helsinkiä. Kaikki 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset saavat äänestää valitsemansa suurpiirin suunnitelmista ja lisäksi koko kaupunkia koskevista suunnitelmista. – Itäisellä suurpiirillä äänestettäviä suunnitelmia on 36 ja käytettävissä 639 650 euroa,…
Miss Suomi 2019 valitaan lauantaina 28.9. Vuosaarelaisella Eira Litmasella on paljon kokemusta missien kanssa työskentelystä, sillä hän on vetänyt ryhmävalmennuksia missifinalisteille jo vuosia.
Dronekuljetuksiin keskittynyt yhdysvaltalainen Wing-yhtiö esitteli toimintaansa Aurinkolahden rannalla lauantaina 14.9. sadoille kiinnostuneille vuosaarelaisille.
Poliisi löysi kadonneen vuosaarelaismiehen menehtyneenä tiistai-iltana 20.8.
Robottibussikokeilu on täydessä vauhdissa Vuosaaressa. 90R-linjan kyytiin pääsee maksutta.
Oskar Dahlströmillä ja Omenamäen torpalla on pitkä ja mielenkiintoinen yhteinen historia takanaan. Mies on käynyt entisellä kotitalollaan vuosikymmenet pitämässä huolta paikoista.
Vuosaaressa pääsee kulkemaan ilmaiseksi robottibussilla.
Skatan tilalle tuli kesäksi 2019 kotieläinpiha, jonka eläimiin yleisö voi tutustua 19.6.–8.8.2019 keskiviikkoisin ja torstaisin kello 17–18.
Kallvikintien alueelle on suunnitteilla uutta täydennysrakentamista. Muun muassa Rastilantie 2:n tontin kolmelle sivulle kaavaillaan uusia kerrostaloja. Rantakiventielle suunnitellaan puolestaan asuinrakentamista vanhan ruotsalaisen koulun tontille ja Kurkimoisioon kaavaillaan uusia asuinkerrostaloja.
Vuosaari on tuttu paikka räppäri Asalle, sillä mies asuu itsekin Itä-Helsingissä. Suomiräpin nestori kertoo haastattelussa kuulumisensa ja odotuksensa Vuosaaren tulevasta keikasta.
Vuosaaressa alkaa kesäkuun alussa Euroopassa ennennäkemätön dronekuljetuspilotti, jossa yhdysvaltalaisyritys Wing alkaa toimittaa ruokaa asiakkaille miehittämättömillä ilma-aluksilla eli droneilla. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori oli ensimmäinen Wingin asiakas Euroopassa.
Torstaina 9.5. iskettiin Vuosaaren uuden lukion työmaalla Tyynylaavantien varrella ensimmäinen paalu maahan. Paikalle nousee vuoden 2021 elokuussa rakennus, jonka suojissa tulee työskentelemään 900 opiskelijaa.
Irlannissa asuva Markus Ahonen on murtautumassa suomalaisen rikoskirjallisuuden eliittiin Isaksson-sarjallaan. Suomessa vieraillessaan hänen tukikohtansa on Vuosaaressa.
Suomalainen laivayhtiö Eckerö Line on tehnyt aiesopimuksen uuden rahtilaivan hankkimisesta. Alus aloittaa liikennöinnin Helsingin Vuosaaresta Tallinnan A-terminaaliin kesäkuussa. Suomen lipun alla kulkeva alus tulee kuljettamaan rahdin lisäksi automatkustajia.
Helsingin kaupunkiympäristö kertoo löytäneensä Uutelaan kaavaillulle mökkikylälle uuden testauspaikan Helsingin Laajasalosta. Tämä tarkoittanee, ettei kylä tule Uutelaan.
Vuosaaren metroaseman ja Kauppakeskus Columbuksen viereen on tarkoitus rakentaa kaksi maamerkkiä: tornitalot, joista toinen on 23-kerroksinen ja toinen peräti 31-kerroksinen. Asuntoja torneihin tulee yhteensä noin 500 kappaletta.
Vanhassa Vuosaaressa on saattanut törmätä keväällä yksipyöräisellä sähkölaudalla kulkevaan roskienkerääjään. Pysäytimme tämän herran juttusille, jolloin selvisi, että onewheelillä huristeleva mies on Purjetiellä vuoden verran avopuolisonsa kanssa asunut 27-vuotias Vili.
Jalkapallon Kakkosen kauteen valmistautuva FC Viikinkien miesten edustusjoukkue on pelannut tukun harjoituspelejä, ja joukkueeseen on liittynyt muutamia mielenkiintoisia pelaajia ennen kaudenavausta.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 16.4. kokouksessaan Merikorttikuja 6:n tontin täydennysrakentamista.
Vuosaaressa saatiin maaliskuussa lukuisia näköhavaintoja sudesta, nyt Meri-Rastilassa tavattiin ahma. Suurpetohavainnot ovat yleistyneet viime vuosina Vuosaaressa.
Helsingin kaupungin perusopetuksen aluepäällikkö Kimmo Mustonen vastaa vuosaarelaisten huoleen Vuoniityn peruskoulun opetustilojen riittävyydestä. Myös Vuoniityn peruskoulun johtokunnan puheenjohtaja Elina Das Bhowmik kommentoi tilannetta.
Tiistaina 9.4. järjestetyllä Vartiokylänlahti-kävelyllä tutustuttiin lähinnä Meri-Rastilan länsirannan alueeseen. Kävelylle osallistui noin 30 kävelijää. Ennen kävelyä oli Rastilan kartanolla mahdollisuus esittää toiveitaan karttojen äärellä suunnittelijoille.
Vuosaaren terveysasema vastaa sille tulleisiin kysymyksiin ja palautteeseen osassa 2.
Vuosaaren terveysasema vastaa saamiinsa kysymyksiin ja palautteeseen artikkelissa. Kysymyksiä ovat aiheuttaneet mm. takaisinsoittopalvelu, lääkäriin pääsy, sähköinen asiointi ja hoidon tarpeen arviointi.
Millainen Vuosaari on tulevaisuudessa? Mitä tänne suunnitellaan ja rakennetaan? Millä aikataululla? Millaisia palveluja? Miten täällä liikutaan? Muun muassa tällaisia asioita käsitellään Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Vuosaari-Vartiokylänlahti-tiimin suunnittelijoiden toimittamassa artikkelissa.
Vuosaari-lehteen on tullut kaksi uutta havaintoa mahdollisesta sudesta Vuosaaren alueella.
Yhdysvaltalaisyritys Wing järjesti torstaina 21.3. Vuotalolla keskustelutilaisuuden dronekuljetuksista, jotka alkavat nyt keväällä Vuosaaressa. Yleisöä ja kiinnostusta hanketta kohtaan riitti.
Potkulautapalvelussa kokeillaan sekä perinteisesti potkittavia että sähköllä toimivia potkulautoja. Kokeilualueena on Vuosaari, johon tulee noin 30 potkulauta-asemaa ja 300 potkulautaa.
FM Matti Liponen valittiin vuoden 2018 vuosaarelaiseksi maanantaina 11.3. Vuotalon kahvila Pokkarissa järjestetyssä tilaisuudessa. Lisäksi Vuosaari-Säätiö palkitsi kunniamaininnalla rehtori Liisa Winbergin.
Haagassa Santavuorentiellä sunnuntaina 3.3. tapahtuneista väkivaltarikoksista epäilty mies on edelleen tavoittamatta. Siksi poliisi julkaisee epäillyn henkilön nimen ja kuvan.
Haapasaarentiellä asuvan lehtemme lukijan puhelimeen tuli keskiviikkoiltana 27.2. HSY:ltä tekstiviestitiedote. Viestin mukaan torstaina 21.2. Heteniityntiellä pahoin rikkoutunut runkovesiputki saneerataan, mikä aiheuttaa vesikatkoja.
Torstaiaamulla 21.2. rikkoutui runkovesiputki Heteniityntie 2:n kohdalla. Rikon vuoksi Heteniityntiellä ja sen lähialueilla katkaistiin vedenjakelu, joka alkoi toimia taas perjantaiaamuyöllä 22.3.
Vuosaaren lukion abit lähtivät lukulomalle perinteisten penkkareiden siivittäminä ja lukion uudet vanhimmat tanssivat torstaina 14.2. Jutussa tunnelmia ja kuvasatoa päivän tapahtumista.
Vuosaaren lukiossa vietetään taas penkkareita ja tanssitaan vanhoja.
Vuosaaren keskustaan halutaan toteuttaa laadukas 900 opiskelijan tarpeisiin sopiva lukiorakennus, joka avautuu iltaisin laajaan harraste- ja asukaskäyttöön.
Rekkaliikennettä tullaan ohjaamaan hinnoittelulla Helsingin keskustasta Vuosaaren satamaan.
Vuosaaren alueella järjestetään kevään aikana monipuolinen kattaus nuorten ideoimaa ja suunnittelemaa vapaa-ajan tekemistä.
Vuosaaressa havaittiin vuonna 2018 ennätykselliset 235 eri lintulajia. Kaupunginosalle kokonaan uusia lintulajeja oli joukossa neljä: kesäkuussa nähdyt keisarikotka ja etelänkiisla, syyskuussa täyttömäeltä havaittu munkkikorppikotka ja lokakuussa Kallvikinniemessä kuvattu taigakirvinen.
Poliisi hälytettiin tiistaina 25.12.2018 noin kello 11.30 aikaan Vuosaaren Ramsinniemeen asuntoon, jossa oli tapahtunut puukotus. Rikospaikalle meni neljä poliisipartiota.
Ekstaasitabletteja takavarikoitiin ennätysmäärä Vuosaaren satamassa Tullin toimesta.
Vuosaaressa on neljä suomenkielistä peruskoulua: Aurinkolahden peruskoulu, Merilahden peruskoulu, Puistopolun peruskoulu ja Vuoniityn peruskoulu. Nämä koulut tarjoavat paljon hyviä vaihtoehtoja eri kielten opiskelussa sekä painotetussa opetuksessa.
Purjetiellä keskiviikkona 19.12.2018 sattunut putkirikko aiheuttaa häiriöitä vedenjakelussa.
Jalkapalloa ja jääkiekkoa junioreiden huipulla Suomessa pelannut vuosaarelainen Casper Terho teki tänä syksynä lajivalinnan, joka osui jalkapalloon. Myös koulunkäynti sujuu tältä nuorukaiselta.
Vuosaaressa tapahtui perjantaina 14.12.2018 noin kello 7.30 aikaan liikenneonnettomuus. Henkilöauto törmäsi suojatiellä jalankulkijaan ja poistui sen jälkeen paikalta. Onnettomuus tapahtui Kallvikintien ja Airoparintien risteyksessä. Paikalta paennut kuljettaja ilmoittautui itse poliisille jälkikäteen.
Vuonna 1993 syntyneelle Linda-Maria Roineella eli räppäri Mercedes Bentsolla on takanaan rankka elämä: yksinhuoltajan kasvattama, lapsena hyväksikäytetty ja koulukiusattu tyttö ajautui teini-iässä huume- ja rikollispiireihin, joissa olivat läsnä päihteet, väkivalta ja jopa kuoleman uhka.
Vuosaaren terveysaseman ylilääkäri Virpi Jolkkonen kertoo terveysaseman loppuvuoden 2018 kuulumisia.
Vuosaareen on tulossa kesäkaudeksi 2019 noin 30 potkulauta-asemaa, josta kaupunkilaiset voivat lunastaa laudan lyhytaikaisesti käyttöönsä.
Kauppakeskus Columbukseen avataan tiistaina 11.12.2018 klo 15-18 Break the Fight! -hankkeen ylläpitämä hip hop -harrastetila. Toritasolle, Vuotalon puoleiseen päätyyn avattava hengailu- ja harrastustila on suunnattu etenkin 5.–7.-luokkalaisille nuorille.
Lohikäärmepuiston rakennushanke Vuosaaressa käynnistyy joulukuun aikana, ja rakennus osoitteessa Lohikäärmeenpolku 3 voidaan ottaa käyttöön tammikuussa 2020.
Vuosaaren sillan remontti viivästyy puoli vuotta, mutta uusi kevyen liikenteen silta avataan viikolla 48/2018.
Geotieteilijänä kansainvälisesti erittäin tunnetun professori, akateemikko Markku Kulmalan 60-vuotispäiviä juhlittiin Vuosaaren Kulttuurikeskus Sofiassa järjestetyn juhlaseminaarin merkeissä 30.10.