Metsän koristeet

Meri-Rastilan metsään on ilmestynyt jo jonkin aikaa sitten eräänlaisia roikkuvia lenkkejä, joissa on kuivuneita kukkia tai muuta kasvia. Ilmeisesti on ollut tarkoitus koristella metsää…? Tässä ei nyt kuitenkaan ole ollut ajatusta riittävästi mukana.

Metsä on itsessään riittävän kaunis. Ihminen on aina metsässä ollessaan vierailija, jonka ei tarvitse siihen kajota ylimääräisineen virityksineen.

Kaikkein huonoin juttu tuollaiset lankalenkit ovat linnuille ja muille eläimille. Ne ovat todellisia surmanloukkuja ja melkoisen kärsimyksen kautta. Langat oksilla ovat olleet vielä vahvaa ns. kalastajanlankaa, mikä ei katkea edes vetämällä.

Olen kerännyt pois niitä lukuisia. Ajatellaan jatkossa asiaa tarkemmin ja toisenlaisesta vinkkelistä.

Senni Mehtonen