Tanssihuippu Susanna Leinonen rauhoittuu Vuosaaren metsissä

Susanna Leinonen viihtyy Vuosaaressa. Kuva: Sari Nuttunen

Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-kulttuuripalkinnolla vuonna 2004 palkittu tanssija-koreografi Susanna Leinonen, 49, on asunut tyttärensä kanssa Vuosaaren Porslahdessa reilut kaksi vuotta.

– Muutimme Kalliosta Vuosaareen, koska halusin tarjota tyttärelleni samankaltaisen lapsuuden kuin omani oli Tampereella. Siellä lapset juoksivat pitkin pihoja ja kavereita löytyi pihapiiristä. Kaipasin myös koiralle kunnon ulkoilumaastoja ja metsälenkkejä, Leinonen kertoo.

Susanna Leinonen Companyn (SLC) työpisteet sijaitsevat Kaapelitehtaalla sekä Leipätehtaalla, mutta hän tekee teostensa aivotyötä koko ajan Vuosaaressakin ollessaan. Perjantaina 26.11. ensi-iltansa Espoon Kulttuurikeskuksessa saava Susanna Leinonen Companyn 20-vuotisjuhlaa juhlistava Body-teos on muotoutunut pitkien koiralenkkien aikana.

– Harjoitussalissa työ konkretisoituu, mutta ideat saattavat syntyä metsässä, Vuosaaressa meren läheisyydestä sekä monipuolisista ulkoilumahdollisuuksista nauttiva Leinonen sanoo.

Kansainvälisyyttä

Muun muassa Viron kansallisbaletissa jo 1990-luvulla tanssinut Leinonen on työskennellyt koreografina esimerkiksi Suomen Kansallisbaletille, Ruotsin kuninkaalliselle baletille sekä Danks Danseteaterille. SLC:n modernit nykytanssiteokset ovat varsin usein ajankohtaisia sekä kantaaottavia, ja niitä on esitetty liki 30 maassa. Tanssitaiteen maisteriksi vuonna 2000 Teatterikoulun tanssitieteen laitokselta valmistunut Leinonen sanoo olevansa työorientoitunut ihminen, jonka työskentely luovan työn parissa johtaa päivien venymiseen todella pitkiksi.

– Työstän parhaillani sitä, että vapaa-aikaa pitää olla enemmän ja siitä tulee pitää kiinni. Siinä auttaa juuri upea luonto ja rauha, jota Vuosaaresta löytyy, Leinonen miettii asuinpaikkaansa.

Merenrannoilla sekä Vuosaarenhuipulla mielellään koiraa ulkoiluttava Leinonen lievittää stressiä puutarhatöillä.

– En ole mikään taitava viherpeukalo, mutta pihassa puuhastelu on todella palkitsevaa ja toimii samalla hyvänä stressin poistajana.

Linnan juhlissakin vieraana ollut Susanna Leinonen on vaikuttunut naapurustonsa yhteisöllisyydestä, josta hän sai makua ensimmäisillä taloyhtiön kesäjuhlilla.

– Kesäjuhlat olivat mieleenpainuva kokemus. En Kalliossa asuessani tuntenut ollenkaan naapureita. Muutettuamme Vuosaareen tutustuimme paljon uusiin ihmisiin ja ystäväpiirit laajenivat entisestään, Leinonen kehuu.

Korona kiusannut alaa

Susanna Leinosen teoksissa on otettu kantaa esimerkiksi tasa-ar- vokysymyksiin ja ulkonäköpaineisiin. – Olen erittäin vaikuttunut siitä, kun kuulen katsojilta, miten voimakkaasti teos on vaikuttanut heihin. Uskon, että tanssi tuo pintaan asioita ja tunteita, joita ei voi tai pysty muutoin sanoittamaan, Susanna Leinonen sanoo. Kuvassa kohtaus Body-teoksesta. Kuva: Mirkku Merimaa

Susanna Leinosen teoksissa on otettu kantaa esimerkiksi tasa-ar- vokysymyksiin ja ulkonäköpaineisiin. – Olen erittäin vaikuttunut siitä, kun kuulen katsojilta, miten voimakkaasti teos on vaikuttanut heihin. Uskon, että tanssi tuo pintaan asioita ja tunteita, joita ei voi tai pysty muutoin sanoittamaan, Susanna Leinonen sanoo. Kuvassa kohtaus Body-teoksesta. Kuva: Mirkku Merimaa

Taidekentillä tinkimättömänä työntekijänä tunnetun Leinosen ura kansainvälisesti tunnustettuna koreografina alkoi Ei kukaan, vain ystäväsi -esikoisteoksella Suomen Bagnolet-katselmuksessa Kansallisoopperan Alminsalissa vuonna 2000. Tuo esitys toi lukuisia vierailukutsuja ja sitä myötä esiintymisiä kansainvälisille festivaaleille, kuten esimerkiksi Englantiin, Ranskaan, Portugaliin ja Japaniin. Nykyään Susanna Leinonen Company on valtiontuen piirissä.

Koronalla on ollut rajuja negatiivisia vaikutuksia kulttuurialalle, eikä pelkillä tukirahoilla elä, kun esitykset on peruttu. Suomalaisen tanssitaiteen huippunimi on silti varovaisen toiveikas tulevan suhteen.

– On vaikea ennustaa millaiset näkymät suomalaisella taidekentällä ylipäätään jatkossa tulee olemaan. Toivon, että yleisö löytää tanssiesitykset, koska suomalainen nykytanssi on monipuolista, erittäin kiinnostavaa ja tunteita herättävää, Leinonen kuvailee.

Susanna Leinonen kuvailee, että Body-teos pureutuu kehollisuuteen, jossa tiukkaan pakattu fyysinen liike haastaa kehon vahvuuden ja mielen herkkyyden. 5.3.–2.4.2022 Itäkeskuksen Kulttuurikeskus Stoassa esitettävä Juuret puolestaan laittaa ikäihmiset keskipisteeseen tarkoituksenaan muovata kehojen kantamat ainutlaatuiset tarinat liikkeen keinoin koreografiaksi yhdistäen eri sukupolvet.

– Juuret on hyvin poikkeuksellinen teos, koska sen esittää teokseen mukaan valitut ikäihmiset ja ammattitanssijat. Kiinnostuin tuomaan ikäihmisten potentiaalin ja vahvan elämänkokemuksen näyttämölle, koska havahduin siihen, ettei ikää juuri näe näyttämöllä. Juuret sukeltaa muistoihin, jotka elävät meissä ja näkyvät kehoissamme. Uskon, että teos herättää ajatuksia ja tunteita meissä kaikissa, niin esiintyjissä kuin katsojissa, Susanna Leinonen miettii.

Susanna Leinoseen voi varmasti jatkossakin törmätä Vuosaaren metsissä ja merenrannoilla, mutta hänellä on yksi huoli kotilähiöstään.

– Ainoa huoleni on se, että alue rakennetaan täyteen ja asumisviihtyvyys laskee. On sääli, jos asukkaat menettävät isot piha-alueensa ja metsäalueet kutistuvat uudisrakentamisen myötä. Koen, että Vuosaari on nyt maksimiasukasluvussaan, Susanna Leinonen pohtii.

Haastattelu: Antti Honkanen