Vuosaaren äänestysprosentissa on nousuvaraa

Vuosaari-lehden viime numerossa  oli useita kuntavaaliehdokkaiden kirjoituksia ja mainoksia. Joukossa oli myös Vuosaari-Säätiön ja Vuosaari-seuran ilmoitus, jossa kehotettiin äänestämään vuosaarelaista ehdokasta. Tämä on tervetullut kampanja!

Haluaisin tässä yhteydessä vielä nostaa vielä esille vähemmälle huomiolle jääneen asian, että kuntavaaleissa 2017 reilu puolet vuosaarelaisista käytti äänioikeuttaan. Äänestysalueittain aktiivisuus vaihteli Vuosaaressa 47,1–61,2 % välillä. Koko kaupungin äänestysprosentti oli 61,6 %. Suomessa ja myös Vuosaaressa äänestysaktiivisuus on ollut korkeampaa presidentinvaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Kuntavaaleissa vaikutetaan arkea lähellä oleviin asioihin, joten äänioikeuden käyttö näissä vaaleissa on ensiarvoinen mahdollisuus vaikuttaa siihen mihin suuntaan omaa kotiseutua seuraavan neljän vuoden aikana kehitetään.

Ville Jalovaara,
Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, kuntavaaliehdokas (sd.)

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.