Vuosaaren luonto -palstalla tutustutaan Vuosaaren luontoon.
Mustavuoren hiihtoladun tervalepikköä.
Ilmaisu leppäkeihään lennosta on kenties entisaikainen ja ”roskapuuksi” leimaava. Myös pajuilla on oma tärkeä ekologinen lokeronsa – muulloinkin kuin pääsiäisenä. Perhoset ja pörriäiset tarvitsevat niitä. Lepikon torpallakin on hieman ”köyhä” kaiku.
Nykyisin tervaleppä (Alnus glutenosa) on arvostettu puumateriaali sisustus- ja puutaidekäsitöissä. Se risteytyy toisinaan harmaalepän kanssa. Upeimmat tervalepiköt sijaitsevat runsasravinteisillä ja kosteilla maaperillä. Lepät varistavat lehtensä syksyllä vihreinä. Tarvittavan typen ne saavat ilmasta juurinystyröillään, joten maahan pudonneet lehdet muodostavat maatuessaan ravinteikkaan maaperän.
Vuosaaressa tervaleppää tavataan runsaimmin Vartiokylän- ja Porvarinlahden pohjukassa. Mutta myös muualla. Puu kasvaa komeimmillaan tukkimaiseksi järkäleeksi. Samaa ei voi sanoa Kangaslammen tervalepistä, jotka lienevät istutusperäisiä, kuten monet lampea ympäröivät muutkin puut. Täällä oli huomattavasti pienempi biomassan määrä 1960-luvulla, joten valaistusolosuhteetkin olivat toisenlaiset.
Puu kukkii varhain keväällä. Emikukinto on hyvin huomaamaton, ja kasvi on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Yleensä näemme vain ”lepänkävyt”, jotka ovat kehittyneet edellisvuonna. Siemenet irtautuvat kevättalvella, jolloin tuuli kuljettaa niitä kovapintaista hankea myöten laajalle.
Toivottavasti tervalepän arvostus lisääntyy entisestään. Onhan kauniin punertava puuaines näyttävä sisustusmateriaali ja melko hyvin kosteutta kestävä. Varsin näyttävä puu on vielä eläessäänkin kosteikkojen suorarunkoisena ja ”lakkapäisenä” lehtipuuna. Voisinkin hyvin nimetä tervalepän ”aitosuomalaiseksi jalopuuksi” haavan lisäksi.
Markku Piipponen
