Lamput sammuksiin

Sähkön hinta hirvittää. Valtiovalta kehottaa energiansäästötalkoisiin, ja tätä toivoisi vuosaarelaistenkin yritysten, yhdistysten, taloyhtiöiden ja muiden toimijoiden noudattavan meidän yksittäisten asukkaiden lisäksi.

Pimeä kausi lähestyy ja kaipaamme valoa. Pian sytytetään niin sanottuja kausivaloja pihoille ja parvekkeille. Joulun lähestyessä tuhannet lamput syttyvät rakennusten julkisivujen ohella joulukuusia leikkiviin, taloyhtiöiden pihoilla ja lähimetsissä kasvaviin suuriin kuusiin ympäri Vuosaarta. Ovatko ne valot tarpeellisia?

Toki kausi- ja jouluvalaistus näyttää hyvältä ja viimeistään joulukuussa synnyttää joulumieltä, mutta pärjäisimmekö niitä ilman. Voisiko pimeästä kaudesta selvitä ja saavuttaa jouluilon mitenkään muuten?

Esimerkiksi ulkokuusessa roikkuva yksittäinen lamppu tuskin vie paljon sähköä, mutta kun lamppuja on tuhansittain, se on jo paljon.

Mikä yritys, yhteisö tai esimerkiksi taloyhtiö rohkenisi olla esimerkkinä jättämällä ”pakolliset” kuusi- ja koristevalot pois? Kuka rohkenee jättää kimaltavat värivaloilottelut pois parvekkeeltaan? Voisivatko esimerkiksi yritykset ja muut yhteisöt tuoda kanssaihmisille iloa ja valoa mieliin muulla tavalla? Mutta miten? Ehdotuksia olisi mukava kuulla.

Marja Nyman,
vuosaarelainen asukas

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.