
Serlachius-museo odottaa.
Itä-Helsingin Taideseuran syysretki Mäntän Serlachius-museon Naamiot-näyttelyyn 31.8. avasi seuran syyskauden. Varsinaisesti kurssit ja muu toiminta Saseka-talolla alkoivat syyskuun puolivälissä.
Matkapakettiin kuuluivat bussimatkat, lounas ja opastettu tutustuminen laajaan näyttelyyn. Näyttelyssä tutustuttiin naamioihin antiikin kaudelta nykyaikaan, eri kulttuureista ympäri maailmaa. Valokuvia, mediataidetta, installaatioita, maalauksia ja veistoksia. Teokset oli lainattu
Suomeen taidemuseoista ja kulttuurihistoriallisista kokoelmista Italiasta ja Suomesta.
Teksti ja kuva: Riitta Astikainen
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

