Yhteyden saamista ja hoitoon pääsyä parannetaan terveysasemilla

 Kuva: Laura Oja

Kuva: Laura Oja

Helsingin terveysasemilla on vuosittain lähes kaksi miljoonaa asiointia. Sähköinen asiointi on lisääntynyt, mutta myös puheluja tulee paljon. Terveysasemat ovat ottaneet käyttöön uuden takaisinsoittojärjestelmän, joka auttaa puhelujen hallinnassa. Lisähenkilöstöä on tulossa niille terveysasemille, joilla odotusajat ovat pisimmät. Myös omatiimimalli laajenee kaikille terveysasemille. Valtaosa terveysasemilla asioineista on tyytyväisiä saamaansa palveluun.

Helsingin terveysasemille saa yhteyden sähköisesti, puhelimitse tai tulemalla paikan päälle. Terveysasemien puhelinpalvelussa on käytössä takaisinsoitto, ja joulukuussa 2024 vastattiin soittoihin keskimäärin neljässä ja puolessa tunnissa. Osa terveysasemista soitti asiakkaille takaisin alle tunnissa, muutamilla terveysasemilla takaisinsoittoajat ovat olleet keskimääräistä pidempiä.

Sähköisesti terveysasemilla voi asioida chatin, Omaolon tai Maisa-asiakasportaalin kautta. Näistä chat ja Omaolo sopivat kiireelliseen asiointiin, sillä vastauksen saa nopeasti. Maisa on tarkoitettu kiireettömille viesteille. Maisan kautta saadut kiireettömät viestit pyritään käsittelemään 2 arkipäivässä. Viime vuonna käsiteltiin kaksi kolmasosaa Maisa-viesteistä tavoiteajassa.

Kiireelliseen hoitoon pääsee Helsingin terveysasemilla samana päivänä. Kiireettömissä asioissa tavoitteena on, että hoitajan vastaanotolle pääsee 14 vuorokaudessa ja lääkärin vastaanotolle 30 vuorokaudessa. Kiireettömien hoitajavastaanottojen tavoitelukemaan pääsi joulukuussa kymmenen terveysasemaa ja kiireettömien lääkärivastaanottojen tavoitteeseen kuusi terveysasemaa.

– Terveysasemiemme välillä on tällä hetkellä eroja sekä takaisinsoittoajoissa että kiireettömään hoitoon pääsyssä. Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Otimme loppuvuodesta käyttöön uuden takaisinsoittojärjestelmän, joka auttaa puhelujen hallinnassa. Olemme myös hankkimassa lisähenkilöstöä niille terveysasemille, joissa odotusajat ovat pisimmät, terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen sanoo.

Omatiimimalli laajenee kaikille terveysasemille, omalääkärit paljon palveluja tarvitseville

Kun asiakas ottaa yhteyttä terveysasemalle, arvioidaan hänen tilanteensa ja  hänet ohjataan tilanteen edellyttämälle ammattilaiselle.

Osa terveysasemista palvelee jo omatiimimallin mukaisesti, ja vuoden 2025 aikana otetaan omatiimimallin käyttöön kaikilla terveysasemilla. Moniammatilliseen omatiimiin kuuluu lääkäri, hoitaja ja muita ammattilaisia, kuten sosiaalityöntekijä ja fysioterapeutti. Omatiimissä asiakkaalle määritellään vastuutyöntekijä, joka voi olla myös hoitaja. Hän koordinoi potilaan hoitoa ja ohjaa tämän tarvittaessa myös muihin palveluihin. Uudessa takaisinsoittojärjestelmässä puhelut ohjautuvat suoraan asiakkaan omalle tiimille, jolloin hänen asiaansa päästään hoitamaan nopeammin. Näin varmistetaan myös asiakkaan hoidon jatkuvuuden.

Paljon palveluja tarvitsevilla asiakkaille nimetään myös omalääkäri. Omalääkäreitä on ollut Helsingissä jo pitempään, ja tällä hetkellä jo joka kolmannella helsinkiläisellä on omalääkäri.

Palvelua saaneet asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä

Suuri osa terveysasemilla asioineista helsinkiläisistä on tyytyväisiä saamaansa palveluun. Terveysasemien keskimääräinen suositteluindeksi oli joulukuussa 63 (asteikko on -100 – +100, suositteluindeksiä 50 pidetään erinomaisena tuloksena).

Parhaat Helsingin terveysasemat pääsevät huippuarvioihin ja suositteluindeksi on yli 75. Joulukuussa näitä olivat Paloheinä, Jakomäki, Lauttasaari, Suutarila, Kivelä ja Maunula.

Hoitoonpääsyn tilastot korjataan alkuvuonna 2025

THL julkaisee kaikkien hyvinvointialueiden hoitoonpääsytilastoja. Potilastietojärjestelmän vaihdoksen vuoksi Helsingin luvuissa on ollut laajoja puutteita vuodesta 2021 alkaen. Hoitoonpääsy Helsingissä on näyttäytynyt tilastoissa selvästi heikommalta kuin todellisuudessa on ollut. Yhteistyössä THL:n kanssa Helsingin tietoihin on nyt tehty takautuvasti korjauksia. Korjatut tiedot julkaistaan alkuvuonna 2025.

– Nyt näyttää siltä, että pitkään jatkunut virhetilanne on saatu korjattua ja tiedot siirtyvät jatkossa oikein Helsingistä THL:ään. Virheen korjaus parantaa merkittävästi Helsingin lukuja, Leena Turpeinen sanoo.

Tilastoja Helsingin terveysasemilta

Helsingissä on 23 terveysasemaa. Näistä on 21 on Helsingin kaupungin omaa toimintaa ja kahdella terveysasemalla kokeillaan ostopalvelua yksityiseltä yritykseltä.

Helsingin terveysasemilla oli lähes 2 miljoonaa asiointia  vuonna 2024:

* 540 000 lääkärin ja hoitajan
   vastaanottoa.

* 880 000 asiakaspuhelua.

* 360 000 Maisa-viestiä asiak-
   kaalle.

* 85 000 Omaolon oirearviota.

* 8 000 chat-keskustelua.

Teksti: Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Lue lisää aiheesta: