Pyrimme palauttamaan lähibussiliikenteen Vuosaareen mahdollisimman pian

Annikki Juola ja nimimerkki ”Mummobussin varassa elävä” kirjoittivat (Vuosaari-lehti, 27.8.2025) HSL:n lähibussiliikenteen äkillisestä päättymisestä Koillis- ja Itä-Helsingissä. Olemme pahoillamme liikennöitsijän konkurssin aiheuttamasta liikenteen keskeytymisestä.

Olemme joutuneet tekemään poikkeusjärjestelyjä nopealla aikataululla, ja olemme valitettavasti pystyneet turvaamaan tähän mennessä liikenteen jatkumisen vain osalla pienkalustolinjoista. Pyrkimyksenämme on kuitenkin saada pienkalustoliikenne palautettua Vuosaareen mahdollisimman pian, ja käymme neuvotteluja asiasta parhaillaan.

Suurin ongelma liittyy tällä hetkellä siihen, ettei sopivaa esteetöntä kalustoa ole saatavilla niillä liikennöitsijöillä, jotka olisivat valmiita ajamaan liikennettä. Useimmilla HSL-alueen bussiliikennöitsijöillä on käytössään vain suurta linja-autokalustoa, joka ei sovi lähibussien reiteille.

Korvaavan palvelun hankintaa rajoittaa myös hankintalainsäädäntö, joten emme voi suoraan hankkia liikennettä pitkillä ja siten edullisemmilla sopimuksilla. Lyhyet ja väliaikaiset sopimukset ovat taas kustannustasoltaan korkeampia.

Tavoitteemme on kuitenkin saada lähibussit palautettua Vuosaareen mahdollisimman pian. Olemme myös olleet yhteydessä muun muassa Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaan liikenteen tilanteesta. Lisäksi käymme sisäisesti läpi, miten voisimme tulevaisuudessa vähentää asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa vastaavankaltaisissa tilanteissa.

Johanna Wallin,
Liikenne-tulosalueen johtaja, HSL

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.