Aurinkolahden ja Rastilan K-Market saivat joulukuussa 2018 uuden kauppiaan, kun Atte Paronen, 33, Töölöstä siirtyi vetämään Vuosaaren kahta K-Markettia.
– Ensimmäisten viikkojen jälkeen vaikutelmat ovat olleet huikean hyvät. Kaupat ovat hyvässä kunnossa edellisten kauppiaiden jäljiltä, ja vanha henkilökunta on ihan huippua. On mukavaa lähteä kehittämään tällaista pakettia, kauppias Atte Paronen toteaa ensivaikutelmistaan Vuosaaressa.
– Aurinkolahden kauppa eroaa Töölöstä kokonsa puolesta ja siitä, että täällä on huomattavasti enemmän lapsiperheitä. Kun tilaa on enemmän, niin pystymme pitämään huomattavasti laajempaa valikoimaa.
Parosen mukaan Rastila puolestaan muistuttaa kokonsa puolesta enemmän Töölön K-Marketia, jossa hän oli kauppiaana tätä ennen.
– Mutta sijainti metroaseman läheisyydessä tekee siitä enemmän täydennysosto- ja nopean take away-paikan, Paronen vertailee.
Paroselle kaupoissa on tärkeää ruokaisuus ja siisteys, jotka ovat Vuosaaren kaupoissa kohdillaan.
– Uusissa kaupoissa perusasiat ovat mallillaan, joten jatkossa lähdetäänkin kehittämään näitä entistä paremmiksi. Perusvalikoimien lisäksi pyrimme tuomaan mukaan pien- ja lähituottajien tuotteita. Järjestämme maistatuksia ja tuomme sesonkien herkkuja esille, uusi kauppias kertoo suunnitelmistaan.
Paronen ottaa henkilökuntineen vastaan asiakkaiden toiveita ja ideoita siitä, mitä he lähikaupaltaan haluavat.
– Valtaosa noin 25 hengen henkilökunnastani asuu Vuosaaressa. K-kauppiasyrittäjänä minulle onkin tärkeää se, että pystyn työllistämään ihmisiä yritykseni kautta.
Atte Parosen perheeseen kuuluu avovaimo ja koira. Vapaa-aika kuluu muun muassa moottoripyöräillessä ja vanhaa puuvenettä kunnostaessa. Välillä rankkaankin arkiseen aherrukseen kauppais hakee kestävyyttä sählyä ja padelia pelaamalla.