Salmela Mäntyharjulla.
Vuosaaresta, kuten mistä tahansa, on Helsingin keskustaan kohta mahdotonta omalla autolla matkustaa. Katutöitä Itäväylällä, Vallilassa, Sörnäisissä, Hakaniemessä, Mannerheimintiellä… Sama näytti olevan meno myös naapurissa Tukholmassa ja Tallinnassakin. Kuoppaa siellä, kuoppaa täällä. Mutta onhan meillä onneksi mainio metro. Milloinhan laittavat meille metroon saman systeemin kuin Tukholmassa, jossa metroon pääsee kätevästi ja nopeasti pankkikortin lähimaksua porttiin vilauttamalla?
Vuosaaressa katuja on jälleen kerran availtu jonkun kaapeli- tai valokuituputiikin toimesta. Mikähän firma on vuorossa ensi vuonna? Löytyisikö vielä joku, jolla ei ole omia virityksiä maan alla? Toivottavasti kaupunki käärii edes hyvät rahat asukkaita alvariinsa vaivaavasta riesasta.
Talouden taantuma ja kohonneet korot ovat hidastaneet asuntorakentamista. Jotain hyvää siinä: toivottavasti pääsemme Vuosaaressakin nauttimaan lähimetsistä ja -kallioista edes muutaman vuoden pidempään rakentamispäätösten lykkääntyessä. Jospa ajatusmaailmakin tällä jatkoajalla muuttuisi ja asukkaiden lähivirkistysalueiden tarve sekä kaipuu ymmärrettäisiin jatkossa paremmin.
Ranskan Villefranche-sur-Mer.
Vierumäelle pääsin venyttelemään maalaushommissa pullistuneita välilevyjäni. Mäntyharjulla tankkasin taidetta, Hartolassakin harhailin ja Heinolassa pääsin vohvelin makuun. Nikamille hain lämpöä Nizzan auringosta ja ihmetystä Chagallin lentävistä lehmistä. Calvadoksesta ja Villefranche-sur-Merin pikkukylän pittoreskista idyllistä sain samalla myös nauttia ennen Välimeren sietämättömiä helteitä. Toimituksen kahdella vuodella myöhästyneitä pikkujouluja vietimme Tukholman huumaavassa jalkapallomatsissa. Futistunnelmaa ja jalkapallokulttuuria on turha merta kauempaa lähteä hakemaan! Södermalmin vanhat rakennukset ja viehättävät ravintolat tulivat toistamiseenkin kesällä koluttua. Kynttiläillallinen Södermalmin italialaisessa ravintolassa sai vähemmän romanttisen käänteen, kun pudotin vahingossa kynttelikön avoimesta ikkunasta ohikulkijan päähän. Epäromanttinen meno jatkui paluulaivan italialaisessa ravintolassa kaataessani punaviinit vaimon vaaleille housuille. Ei kahta ilman kolmatta, joten seuraavaksi otan suunnan kiinalaiseen ravintolaan. – Muuten kyllä meni mielestäni kohtuullisen hyvin.
Tallinnan kujilla selkäkivutkin hellittivät. Suomalaiset ovat onneksi löytäneet tiensä jo muuallekin kuin Raatihuoneen torille. Toivottavasti turisti löytää myös Tukholmasta jo muutakin kuin sinänsä upean mutta tukkoisen Vanhankaupungin.
Siinäpä täyteläistä ja täyttävää kesämenoa kerrakseen! Välilevy ei enää selkäpuolella pullistele – pullistuma näyttää nyt siirtyneen mahan puolelle.
Loppukesästä ja syksystä keskityn tämän oman kotisaaremme antimiin. Hyvää kesää – sitä on vielä jäljellä!
Eero Honkanen
eero.honkanen(at)vuosaarilehti.fi
Tällä pakina-palstalla ihmetellään elämää vuosaarelaisin silmin.
