Vuosaari-lehden viime viikon numerossa (35/2025) oli Timo Raittisen kirjoitus Vuosaaren terveysaseman oman asiakasraadin lopettamisesta. Oli harmillista lukea, että Vuosaaren raati on vastoin siinä mukana olleiden näkemystä lopetettu ja yhdistetty Myllypuron vastaavaan toimintaan. Alueemme ovat profiililtaan erilaisia. Myös terveyskeskusten toiminnassa on erilaisia haasteita.
Kirjoituksesta tuli myös vaikutelma, ettei raadin työskentelyyn ole kaupungin puolelta panostettu riittävästi. Kuten kaikki tiedämme, Vuosaaren sote-palveluissa riittää yhä paljon kehitettävää.
Raittisen kirjoituksen luettuani olen ollut asiasta yhteydessä sote-toimialan johtoon ja kehottanut heitä harkitsemaan vakavasti päätöstä uudelleen. Olen samaa mieltä Raittisen kanssa myös siitä, että raadin toiminta tulee olla alisteinen sote-toimialalle eikä kyseisen terveysaseman johdolle. Terveysasemien asukasraadit ovat sellaista toimintaa, mitä tarvitsemme Helsingissä enemmän
Ville Jalovaara,
Helsingin kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsen (sd.)
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

