Sataman merikontista soutaen kokaiinia hakeneelle kaksikolle pitkät vankeustuomiot

Tulli paljasti merkittävän kokaiinierän salakuljetuksen. Kuvassa merikontti, jonka kylmälaitetilaan kokaiini oli kätketty.

Tulli paljasti merkittävän kokaiinierän salakuljetuksen. Kuvassa merikontti, jonka kylmälaitetilaan kokaiini oli kätketty. Kuva: Tulli

Yle uutisoi 8.1.2026 Helsingin käräjäoikeuden jakamista tuomioista, jotka liittyvät syksyllä 2025 Vuosaaren satamassa paljastuneeseen kokaiinin maahantuontiin. Vuosaari-lehti uutisoi tapauksesta 3.12.2025.

Tullin oman tiedonhankinnan perusteella tutkinnan kohteeksi nousi kaksi Albanian kansalaista. Mieskaksikko saapui Suomeen 15.9.2025 viisi päivää ennen kuin tunkeutuivat Vuosaaren satama-alueelle. Näiden päivien aikana epäillyt tutkivat satama-aluetta ja hankkivat välineistöä huumausaineiden noutamista varten.

Soutaen kontille

Syyskuisena yönä havaittiin, että epäillyt ovat rantautumassa Vuosaaren satamaan veneellä, jonka he olivat löytäneet lähistöltä. Satamasta epäillyt löysivät etsimänsä merikontin ja kokaiinin, joka oli piilotettu kontin kylmälaitetilaan.

Miehet palasivat takaisin veneelle mukanaan neljä urheilukassia, joihin kokaiinipussukat oli pakattu. Soutumatkan päätteeksi kaksikko juoksi satama-alueen läheiseen maastoon, jossa viranomaiset otti heidät kiinni.

Noin 45 kiloa kokaiinia

Tullin takavarikkoon saamaa kokaiinia urheilukassissa. Kuva: Tulli

Tullin takavarikkoon saamaa kokaiinia urheilukassissa. Kuva: Tulli

Ecuadorista Suomeen salakuljetettua kokaiinia löytyi noin 45 kiloa. Lastin arvo olisi ollut katukaupassa jopa 4,5 miljoonaa euroa, mutta se päätyi kokonaisuudessaan viranomaisten haltuun.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksikon törkeästä huumausainerikoksesta vankeuteen. Oikeus katsoi, että miehet olivat aikeissa osallistua huumausaineiden levitykseen. Miehet kiistivät osallistumisen huumeiden levitykseen ja kertoivat olleensa maksua vastaan vain hakemassa tavaraa merikontista ja kätkemässä ne metsään. 33-vuotias mies sai 8 vuoden ja 4 kuukauden tuomion. 34-vuotiaan miehen rangaistus on 8 vuotta ja 2 kuukautta vankeutta.

Käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa, sillä se ei ole lainvoimainen.