
Sunnuntaina 11.6. järjestetään taas Nyt nappaa -ongintatapahtuma Vuosaaren sataman melumuurin kupeessa kello 9–14. Onkimisen lisäksi ohjelmassa on kello 11–14 leppoisaa kesäpäivän viettoa, makkaranpaistoa, kahvia ja hanurimusiikkia.
Sunnuntaina 11.6. järjestetään taas Nyt nappaa -ongintatapahtuma Vuosaaren sataman melumuurin kupeessa kello 9–14. Onkimisen lisäksi ohjelmassa on kello 11–14 leppoisaa kesäpäivän viettoa, makkaranpaistoa, kahvia ja hanurimusiikkia.
Vuosaaren satamatie suljetaan Vuosaaren tunnelin kohdalta useamman kerran toukokuussa, artikkelista voi lukea tarkemmat ajankohdat.
Maavoimien mekanisoituun Arrow 23 -sotaharjoitukseen matkalla ollutta kansainvälistä kalustoa kulki Vuosaaren satama kautta viikolla 16/2023.
Hankalien pandemia-aikojen jälkeen vuosi 2022 toi Helsingin Satamalle kaikkien aikojen rahtiennätyksen ja matkustajaliikenteen toipuminen pääsi hyvin vauhtiin.
Helsingin satamien kautta kulki vuonna 2022 kaikkiaan 15,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Määrä ylitti kirkkaasti edellisen ennätyksen vuodelta 2018 (14,7 Mt).
Vuosaaren satamaan Saksasta tulleella rahtialuksella tavattiin komea salamatkustaja viikolla 2/2023. Rahtilaivan kannella seilasi nimittäin juhlapukuinen alli-lintu, joka toimitettiin Korkeasaaren Villieläinsairaalaan.
Keskiviikkona 19.10. sataman viereisessä Vuosaaren tieliikennetunnelissa järjestettiin pelastusharjoitus, jossa harjoiteltiin pelastustoimintaa tunneliympäristössä.
150 metriä pitkä Skalar-rahtialus sai keskiviikkoiltapäivällä 5.10. kello 15 aikoihin koneen ohjausjärjestelmiin kohdistuneen blackoutin eli sähkökatkon Vuosaaren edustalla. Vaarallisesta tilanteesta selvittiin lopulta säikähdyksellä.
Vuosaaren satamatiellä (Maantie 103) sijaitseva Vuosaaren tunneli suljetaan kahdeksi yöksi (28.–30.9.) kello 22–05 ajosuunta kerrallaan tunnelin pesua ja huoltotöitä varten.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vieraili Vuosaaren Satamapäivillä lauantaina 27.8. Vuosaaren satamassa.
Helsingin Satama järjesti jo perinteeksi muodostuneen rannaltaongintakilpailun Vuosaaren sataman melumuurin reunalla 5.6.
Vuosaaren satamatie (mt 103) suljetaan tilapäisesti liikenteeltä Vuosaaren tunnelin kohdalla 15.–16.6. ja 16.–17.6. klo 22–05 tunnelipesujen ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden ajaksi.
Keskusrikospoliisi tiedotti 7.6. saaneensa valmiiksi esitutkinnan, jossa Suomeen epäillään tuodun yli 200 kiloa kokaiinia. Huumeet saapuivat Helsingin Vuosaaren satamaan punaviinipulloja sisältävässä kontissa.
Sunnuntaina 5.6. Vuosaaren sataman melumuurin kupeessa Nyt nappaa -ongintakilpailu. Ohjelmassa on rannaltaongintakilpailu kello 9–14, makkaranpaistoa, kahvia ja hanurimusiikkia kello 11–14. Ongintakisaan voi ilmoittautua paikan päällä. Kalaonneaan voi kokeilla muutenkin, Kontulan Kalakerho lainaa välineitään ja tarjoaa opastusta. Tapahtuman järjestää Helsingin Satama.
Helsingin Sataman kautta kulkenut rahtiliikenne on jatkunut vilkkaana läpi pandemia-aikojen.
Vuosaaren satamatie suljetaan tilapäisesti liikenteeltä tunnelin kohdalla 2.–6.5. ja 9.–13.5. kello 22–05 tunnelipesujen, korjausten ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden ajaksi sekä 16.–20.5.2022 kello 20–06 tunnelin määräaikaistarkastusta varten.
Helsingin sataman rahtiliikenne toipui hyvin koronakuopasta ja erityisesti roro-liikenne kasvoi voimakkaasti. Sen sijaan toinen koronavuosi matkustusrajoituksineen oli matkustajaliikenteelle yhä rankka.
Vuosaaren sataman viereinen Vuosaaren tietunneli suljetaan 3-vuotistarkastusten ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden vuoksi keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi 16.–17.3. kello 22–05.
Vuosaaren satamaan johtava tietunneli suljetaan 3-vuotistarkastusten ja tunnelijärjestelmien huoltotöiden vuoksi keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi 2.–3.3.2022 kello 22–05.
Vuosaaren satamaan johtava tunneli suljetaan huoltotöiden vuoksi ensi keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi 16.–17.2.2022 kello 22–05.
Helsingin Satama ylsi ennätykseensä yksiköidyssä tavaraliikenteessä, matkustajapuolella oli sen sijaan mollivoittoista.
Väyläviraston, Helsingin Satama Oy:n ja Helsingin kaupungin yhteishankkeena toteutettu Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämistyöt on saatu päätökseen. Vuosaaren syventämishanke valmistui aikataulussa, turvallisesti ja alle budjetin.
Rahtiliikenne Helsingin satamien kautta kulkee vilkkaasti ja erityisesti vienti vetää hyvin vuoden kolmannen neljänneksen lopulla. Sen sijaan laivamatkustus ei ole matkustusrajoitusten helpottamisesta ja koronarokotuskattavuuden noususta huolimatta vilkastunut odotetulla tavalla.
Perjantaina 24.9. laskettiin Kallahdessa mereen 40 000 siianpoikasta.
Nyt on kulunut jo toinen vuosi, kun suosituksi kasvanutta Vuosaaren Satamapäivä -tapahtumaa ei ole pystytty järjestämään koronapandemiasta johtuen. Järjestäjillä on vakaa usko, että ensi vuonna tapahtuma voidaan taas ensi vuonna pitää.
Vuosaaren sataman edustalla ja meriväylällä on käynnissä ruoppaus- ja louhintatyö. Vuosaaren louhe kuljetetaan proomuilla Hernesaaren itärantaan, jossa se käytetään meritäytöissä. Tämä aiheuttaa muutoksia Hernesaaren veneväyliin ja veneilyalueisiin.
Pietarista Vuosaaren satamaan 30.4. saapuneella Valencia Express -rahtilaivalla oli maanantaina 3.5. yksitoista koronavirustartunnan saanutta miehistön jäsentä.
Vuosaaren tietunnelissa on huoltotöiden vuoksi sulkuja viikolla viikolla 17/2021.
Helsingin Sataman kautta kulkenut rahtiliikenne oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vilkasta, ja etenkin vienti kasvoi. Matkustajaliikenne sen sijaan oli yhä lähes pysähdyksissä koronapandemian takia.
Vuosi 2020 jää historiaan koronakriisin puhkeamisen vuotena. Myös Helsingin Satamalle se toi merkittäviä muutoksia. Keskeiseksi nousi epidemiatilanteessa toimiminen ja Suomen huoltovarmuuden turvaaminen kriisissä.
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitelman, jossa Satamakaareen rakennetaan kääntyvät kaistat Vuosaarenhuippu-lähivirkistysalueelle ja kortteliin 54152 rakennettavalle biolämpölaitokselle.
Ensimmäinen koronavuosi hiljensi Helsingin Sataman vilkkaan matkustuksen, mutta tavaraa kulki lähes entiseen tahtiin. Helsingin satamiin perustettiin 27.1. koronatestauspisteet.
Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämistyöt jäivät talvitauolle 20.1.2021. Ensimmäisen työkauden aikana toteutettiin 75 prosenttia ruoppauksista ja 52 prosenttia hankkeen louhinnoista.
Iso-Britanniasta Suomeen rahtilaivan kannella 7.1. salamatkustaja tullut etelänkiisla-lintu toimitettiin muutamaksi päiväksi tarkkailuun Korkeasaaren Villieläinsairaalaan. Sieltä se palautettiin saaristoon parin päivän tarkkailun jälkeen.
Vuosaaren meriväylän syventämisestä syntyvä louhe hyödynnetään Hernesaaressa. Vuosaaresta on tuotu louhetta Hernesaareen jo noin 210 000 m2. Louheen 21 kilometrin matka tehdään meritse, mikä vähentää osaltaan ruuhkaa Helsingin kaduilla. Hernesaaren ruoppaus- ja täyttötyöt jatkuvat vielä vuoden 2021 puolella. Alueella tarvittavien meritäyttöjen määrä on kokonaisuudessaan 1 200 000 kuutiometriä. Hernesaareen rakennetaan 2020-luvulla noin 7 500 asukkaan…
Vuosaaressa ja muuallakin Itä-Helsingissä leijaili epämiellyttävä, voimakas haju torstaina 10.12. Illalla hajulle löydettiin lähde Vuosaaren satamasta.
VTT, Helsingin kaupunki ja Helsingin Satama pilotoivat yrityskumppaniensa kanssa muovinkierrätystä Vuosaaren satamassa 16.11.–31.12.2020.
Vuosaaren satamassa järjestettiin perjantaina 30.10. suuronnettomuusharjoitus.
Koronapandemia on tammi–kesäkuussa vähentänyt merkittävästi Helsingin sataman kautta kulkevaa laivamatkustusta sekä vaikuttanut tavaraliikenteen määriin. Pandemia on merkittävin syy myös yhtiön ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon laskulle.
Helsingin Satama Oy:n tekemässä skenaariotyössä selviää, että Tallinnasta tulevan laivaliikenteen siirtäminen Vuosaareen olisi monin tavoin haasteellista ja siksi epärealistista.
Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämishankkeen rakennustyöt käynnistyivät kesäkuun alussa. Työt aloitettiin urakoitsijana toimivan Boskalis Terramaren toimesta satama-altaan ruoppaustöillä.
Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syventämisen toteutuksesta vastaavaksi urakoitsijaksi on valittu suomalainen Terramare Oy. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi kahtena avovesikautena 2020–2021. Uusi syvempi väylä otetaan käyttöön vuoden 2021 lopussa.
Vuosaaren satamaan johtavan laivaväylän syventäminen 11 metristä 13 metriin alkaa kesäkuussa. Samoin sataman edustan satama-allasta syvennetään, jotta entistä suuremmat konttialukset pääsevät satamaan.
Vuosaaren sataman palveluvalikoima laajenee, kun Ruokavirasto siirtää satamaa palvelevan eläinlääkinnällisen rajatarkastusaseman Hakuninmaalta Vuosaaren sataman porttialueelle. Maahan saapuvien tuotteiden tarkastus käy entistä helpommin.
Eckerö Linen rahdin kuljetuskapasiteetti kaksinkertaistui 6.4. lähtien, kun m/s Finbo Cargo palasi telakalta m/s Finlandian rinnalle Helsingin ja Tallinnan väliseen rahtiliikenteeseen.
Hernesaaren edustalla käynnistyy merentäyttö kalliolouheella vuoden 2020 aikana. Paikan päälle louhe kuljetetaan pääosin proomuilla meriteitse Vuosaaren edustalta. Samalla säästetään sekä luontoa että rahaa.
Satamaoperaattori Multilink Terminalsin omistuksessa oleva konttinosturi ”Eljas” saavutti elinkaarensa pään ja purkaminen aloitettiin kaatamalla noin 1 000 tonnia painava nosturi.
Helsingin Satama otti vuoden 2019 alussa käyttöön hinnoittelumallin, jonka tavoitteena oli ohjata rekkaliikennettä ruuhka-aikoina keskusta-alueen ulkopuolisiin satamiin. Mallin ollessa käytössä Vuosaaren rekkaliikenne on kasvanut 33 prosenttia ja keskustan satamaosien liikenne on vähentynyt 4 prosenttia.
Väylävirasto ja Helsingin Satama Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Vuosaaren sataman laivaväylän syventämisestä nykyisestä 11 metristä 13 metriin.
Tulli takavarikoi syykuun 2019 puolivälissä Vuosaaren satamassa olleesta banaanikontista 12 kiloa kokaiinia. Kokaiinit löytyivät eriskummallisen tapahtumaketjun jälkeen.
Vuosaaren sataman melumuurin kupeessa vietettiin sunnuntaina 9.6. jo perinteiseksi käynyttä Nyt nappaa -onkitapahtumaa. Tapahtuman järjestää Helsingin Satama yhdessä Vuosaaren Urheilukalastajien kanssa.
Suomalainen laivayhtiö Eckerö Line on tehnyt aiesopimuksen uuden rahtilaivan hankkimisesta. Alus aloittaa liikennöinnin Helsingin Vuosaaresta Tallinnan A-terminaaliin kesäkuussa. Suomen lipun alla kulkeva alus tulee kuljettamaan rahdin lisäksi automatkustajia.
ataman vilkas vuosi 2018 päättyi rahtiliikenteen puolella uusiin ennätyslukemiin. Myös laivamatkailu oli edelleen vilkasta, ja Helsingin asema Euroopan vilkkaimpana ulkomaanliikenteen matkustajasatamana säilyi.
Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaan vientikuljetusten tarpeisiin rakennettu logistiikkaratkaisu kuuluu suomalaisen teollisuuden tehokkaimpiin. Tehtaan ja Vuosaaren sataman välisissä rautateiden sellukuljetuksissa on ylitetty miljoonan tonnin raja.
Rekkaliikennettä tullaan ohjaamaan hinnoittelulla Helsingin keskustasta Vuosaaren satamaan.