
Suunnittelualueen sijainti kartalla. Kuva: Helsingin kaupunki, Asemakaavoitus
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 7.4. kokouksessaan Ramsinniemen pohjoisosan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Ramsinniemen kaavaratkaisun tavoitteena on ajantasaistaa alueen maankäyttö, turvata luonto- ja kulttuuriarvot sekä mahdollistaa maltillinen täydennysrakentaminen.
Ehdotuksessa todetaan esimerkiksi, että alueen arkkitehtonisesti arvokkaat rakennukset suojellaan. Luonnonsuojelualuetta laajennetaan ja virkistysreitit yhdistetään ympäröiviin rantaraitteihin. Lisäksi lepakoiden elinolosuhteet pyritään turvaamaan.
Alueelle muodostetaan palvelurakennusten kortteleita (yhteensä 4 360 k-m²). Seurakunnan leiritoiminnan edellytyksiä parannetaan ja yksityisille tonteille sallitaan ympäristöön sovitettua lisärakentamista. Ramsinniementielle lisätään kohtaamispaikkoja liikenteen sujuvoittamiseksi kapealla tieosuudella.
Asiaa etenee nyt kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston ensisijaiseksi lähteeksesi Google-haussa. Sen jälkeen Google näyttää sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa, ja niiden vieressä näkyy Ensisijainen-merkki. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa Googlen lähdeasetuksista.

