Vuosaaren palkkamurhan esitutkinta syyteharkintaan

Helsingin Vuosaaressa lokakuussa 2003 tapahtuneen Volkan Ünsalin palkkamurhaan liittyvä uusi esitutkinta on valmistunut. Asia siirtyy syyteharkintaan Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Asiassa on tehty lisätutkintaa asianosaisten toimittamien loppulausuntojen ja lisätutkintapyyntöjen johdosta.

Esitutkinnan perusteella Helsingin huumepoliisin entistä päällikkö Jari Aarniota ja United Brotherhood -rikollisjärjestön entistä johtaja Keijo Vilhusta on syytä epäillä asiassa murhasta ja yhtä henkilöä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Virkavelvollisuuden rikkomisesta on ollut aiemmin epäiltynä myös toinen henkilö, mutta hänen osaltaan asiassa ei ole enää syytä epäillä rikosta. Kaikki epäillyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

Ünsal murhattiin kerrostaloasunnossa Kallvikintien varrella.

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.