Omituinen huijaussoitto

En tiedä, ovatko muut vuosaarelaiset saaneet huoltoyhtiön nimissä huijaussoittoja. Minä sain. Olisivat halunneet tulla putsaamaan ilmastointikanavia. He halusivat korona-aikana käynnistä lisämaksun 3,90 euroa. Käteinen ei olisi käynyt. Osaltani juttu kuivui kokoon liikojen kysymysteni johdosta.

Varoittaa ”Nainen Vuosaaresta”

Toimituksen kommentti huijaussoitosta

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii juuri tällaista huijausyritystä. Espoolaisnainen sai lauantaina 20.2. puhelun, jossa ilmastointilaitteiden puhdistajiksi esittäytyneet miehet kysyivät mahdollisuutta tulla tarkistamaan naisen ilmastointilaitteiden kunnon. Myöhemmin samana päivänä naisen oven taakse saapui kaksi miestä, jotka nainen päästi sisään asuntoon.

Miehet katselivat ympärilleen ja ilmoittivat palaavansa seuraavana päivänä tekemään huoltotoimenpiteitä. He kertoivat käynnin maksavan 1,20 euroa, ja että summan voi maksaa vain korttimaksuna.

Naisen mielestä laite ei näyttänyt maksamiseen tarkoitetulta, mutta hän maksoi kuitenkin summan. Nainen uskoo, että miehet näkivät tässä yhteydessä hänen pankkikorttinsa tunnusluvun.

Myöhemmin kortteja laskiessaan nainen huomasi pankkikortin puuttuvan ja teki ilmoituksen poliisille. Poliisi tutkii tapahtunutta petoksen yrityksenä.

Vastaava huijaustyyppi on peruspiirteiltään poliisille tuttu, mutta sen yksityiskohdat voivat vaihdella. Huijarit voivat tekeytyä huoltomiesten lisäksi esimerkiksi poliiseiksi. Tämänkaltaiset rikokset kohdistuvat usein ikäihmisiin, ja poliisi kannustaakin etenkin ikäihmisten läheisiä varoittamaan läheisiään liikkeellä olevista huijauksista.

Vuosaari-lehden toimitus

Lisää Vuosaari-lehti suosikkilähteeksi Googlessa
Mikä tämä on?

Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.