Millainen Vartiokylänlahdesta?

Yleisöä Vartiokylänlahdella.

Vartiokylänlahden rantoja kierrettiin suunnittelijoiden ja asukkaiden kanssa tiistaina 9.4. Rastilan uimarannalla omia toivomuksiaan pääsivät esittämään myös sopivasti paikalle osuneet talviuimarit.

Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteita työstetään parhaillaan. Suunnitteluperiaatteilla määritellään alueen tulevaa täydennysrakentamista, virkistysalueita, reitistöjä ja palveluita.

Tiistaina 9.4. järjestetyllä Vartiokylänlahti-kävelyllä tutustuttiin lähinnä Meri-Rastilan länsirannan alueeseen. Kävelylle osallistui noin 30 kävelijää. Ennen kävelyä oli Rastilan kartanolla mahdollisuus esittää toiveitaan karttojen äärellä suunnittelijoille.

Selville kävi, että ensin on tarkoitus rakentaa Meri-Rastilan ja Puotilan ranta-alueet ja myöhemmässä vaiheessa suunnitellaan Rastilan leirintäalueen rakentamista. Meri-Rastilan ja Puotilan aluiden rakentaminen on suunnitelmakartoissa ajoitettu vuosiin 2025–2040 ja leirintäalueen vuosiin 2040–2050. Alueille on kaavailtu asuntoja jopa 7 500 uudelle asukkaalle. Yllättävää oli, että moni kävelylle osallistuja näytti olleen vielä tässä vaiheessa tietämätön Vartiokylänlahdelle suunnitelluista uusista asuinalueista.

Vartiokylänlahden suunnitteluperiaatteista voi käydä jättämässä mielipiteitä 26.4. Netissä osoitteessa https://app.maptionnaire.com/fi/5467 on myös menossa karttakysely alueen suunnittelusta.

Toinen Vartiokylänlahti-kävely järjestetään torstaina 25.4. Lähtöpaikkana on Puotilan kartano kello 17. Tuolloin on tarkoitus kävellä Puotilan rannan puolella. Suunnittelijat ovat tavattavissa kartanolla ennen kävelyä kello 14–17.

Teksti ja kuva: Eero Honkanen