Vuosaaren ainutlaatuisuus uhattuna

Pertti Villo kirjoitti viime Vuosaari-lehden numerossa (numero 35/2019) siitä, eikö Vuosaarta tarvitse enää puolustaa muun muassa täydennysrakentamiselta. Ehdottomasti tarvitsee!

Tänne suunnitellaan jatkuvasti joitakin uusia toimintoja, ja ne vievät elintilan luonnon eliöstöltä ja samalla asukkailta viihtyvyyden. Huolestuttavinta on, että alueellamme asuvat kaupunginvaltuutetutkin vaativat tänne uusia urheiluhalleja, juoksuportaita ja epäkäytännöllistä liikenteen sotkevaa Raide-Jokeria täydennysrakentamisineen. Erikoisinta ovat vihreiden valtuutetut, jotka vaativat satamatoiminnot siirrettäväksi tänne, viis veisaten sataman viereisestä ainutlaatuisesta luonnonsuojelualueesta.

Vuosaaressa voi metsissä nähdä vielä muun muassa hömö- ja töyhtötiaisen, valkoselkätikan tai puukiipijän. Kasvisto on myös monipuolinen. Nuo kaikki suunnitellut ihmisten toimet kaventavat ja lopulta hävittävät kokonaan nuo luontoalueet täältä. Sen jälkeen myös asukkaiden viihtyvyys on mennyttä. Meistä monikaan ei halua asua siten, että ikkunasta näkyy vain toisen talon ikkunassa oleva naapuri, eikä puita ja linnunlaulua ole missään lähimailla. Päättäjät: eikö mikään riitä, eikö riitä rakentamisessa kohtuullisuus, samoin talouselämässä?

Marko Heikkinen