Maija Kaunismaan persoonallinen ääni soi uudella levyllä

Maija Kaunismaan ”Street Retreat” -musiikkivideo on tehty yhteistyössä Vva ry:n kanssa, jotta asunnottomien tilanteeseen kiinnitettäisiin huomiota ja ihmiset auttaisivat asunnottomia Suomessa.

Vuosaarelaiselta Maija Kaunismaalta ilmestyy 8.6. toinen sooloalbumi, nimeltään ”The Pine House Songs”.

Viime vuonna keskustan hälinästä Vuosaaren rauhaan muuttanut Maija Kaunismaa (s. 1974) on suomalainen säveltäjä, laulaja, muusikko, esiintyjä ja äänivalmentaja. Kaunismaan musiikillisia esikuvia ovat muun muassa Carole King, Annie Lennox, Kraftwerk, Bruce Springsteen, elokuvamusiikki sekä suomalainen kansanmusiikki.

Persoonallinen lauluääni

Kaunismaa tunnetaan upeasta ja persoonallisesta lauluäänestään sekä tarttuvasta sävellystyylistään.

Vaikka uusi albumi valmistui juuri ennen koronaviruspandemiaa, se tuntuu olevan juuri tähän hetkeen sävelletty soundtrack. Melankoliset melodiat vuorottelevat voimakkaiden ja sykkivien rytmien kanssa korostaen runollisen vahvoja tekstejä, jotka kuvaavat olemassaolomme epävarmuutta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Vuosaarelaiselta muusikolta Maija Kaunismaalta ilmestyy kesäkuun alussa uran toinen soololevy ”The Pine House Songs”. Kaunismaalla on oma, tunnistettava ja persoonallinen lauluääni

Maija Kaunismaa studiossa. Kuva: Mikko Ijäs

The Pine House Songs -levyllä soittavat Kaunismaan (laulu, koskettimet ja piano) lisäksi Mikko Ijäs (rummut ja lyömäsoittimet) ja Aki Sihvonen (basso, kitarat ja taustalaulu). Levyllä vierailevat muusikot Chris Hackman (taustalaulu), Annukka Hirvasvuopio-Laiti (joiku), Maija Kauhanen (kanteleet, lyömäsoittimet ja taustalaulu) sekä Pekka Silén (nokkahuilut).

Kaunismaa viihtyy Vuosaaressa

– Olen syntynyt ja kasvanut Jyväskylässä, Keski-Suomessa. Muutin vuonna 2000 Turun kautta Helsinkiin, ensin Punavuoreen ja Kallioon ja lopulta tänne Vuosaareen elokuussa 2019, Maija Kaunismaa kertoo.

– Olen todella tyytyväinen että päädyimme perheemme kanssa tänne! Vuosaari on upea paikka, varsinkin luonto on aivan erityisen hienoa, on suojeltua metsää ja merenrantoja.

Kaunismaan mielestä etäisyys keskustasta on ihanteellinen ja julkinen liikenne toimii hienosti. Myös 60-luvun arkkitehtuuri saa Kaunismaalta kiitosta.

– Asun itse Niilo Kokon vuonna 1965 piirtämässä kerrostalossa. Väljä rakentaminen ja vanhat puut kerrostaloryhmien välissä ovat harvinaista vuosaarelaista luksusta, Kaunismaa kehuu uutta kotiseutuaan.

– Täällä on Helsingin suurin ja hienoin kokonaan betoninen skeittipuisto. Lenkkipolkuja ja ulkourheilupaikkoja on runsaasti, talvi- ja kesäuinti onnistuvat helposti sekä meressä että uimahallissa. Vuotalon ja kirjaston kulttuuritarjonta on monipuolista ja runsasta. Äänen kanssa työtä tekevälle ihmiselle Vuosaari on ihana rauhallinen ja näin keväisin täynnä lempparilintuni mustarastaan laulua.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Maija Kaunismaan toinen soololevy ”The Pine House Songs” julkaistaan 8.6.

Maija Kaunismaa viihtyy Vuosaaren rauhassa.

Osan vuotta USA:ssa

Kaunismaa on artist-in-residence-taiteilija Zen Center of Los Angelesissa, jossa hän viettää aikaa vuosittain amerikkalaisen Kobori Roshi -stipendin turvin. Merkittävä osa uuden levyn materiaalista on kirjoitettu ZCLA:ssa The Pine House -nimisessä talossa Los Angelesin Koreatownissa.

Kaunismaan edelliset julkaistut levyt ovat ”Valtion miehet” kirjailija Elina Karjalaisen kanssa (Love Records, 2000) ja ”Liian lyhyt hame – kertomuksia keittiöstä” kirjailija Sofi Oksasen kanssa (MuFarang International/Bonnier, 2011). Yhteistyö kirjailija Sofi Oksasen kanssa nosti Kaunismaan julkisuuteen 2000-luvun lopulla. Hän on toteuttanut yhdessä Oksasen kanssa kolme musiikkinäytelmää: ”High Heels Society” (KokoTeatteri, 2008), ”Kertomuksia Keittiöstä” (Kansallisteatteri, 2011) ja ”Kun kyyhkyset katosivat” (Kansallisteatteri, 2013).

Kaunismaa on säveltänyt runsaasti teatterimusiikkia viimeisen kahden vuosikymmenen aikana muun muassa Suomen Kansallisteatteriin ja Helsingin, Turun sekä Jyväskylän Kaupunginteatteriin.

Kaunismaan uutta levyä saa ostaa ainakin seuraavista levykaupoista: Levykauppa X (Suomi) ja Keltainen jäänsärkijä (Helsinki). Levy on kuunneltavissa musiikin suoratoistopalveluista 8.6. lähtien.

Haastattelu: Eero Honkanen