Kuvassa sotamies Richard Ploon harjoittelee kyynelradion käyttöä. Kuva: Kouvolan Sotilasradiomuseon arkisto
Suomen sodanaikaisten kaukopartioiden yhteydenpitoon suunniteltu legendaarinen kyynelradio oli parhaimmillaan kannettava lähetin-vastaanotin-yhdistelmä sähkötyskäyttöön. Painoa sillä oli reilut viisi kiloa. Käyttövoimansa laite sai hehku- ja anodiparistoista, joita kaukopartioilla oli mukanaan rajallinen määrä.
Pitkillä partiomatkoilla paristojen käyttöjännite saattoi laskea alle nimellisarvon, jolloin kyynelradion sähkötysmerkkiin tuli ominainen uikuttava ääni. Uikutus johtui lähettimen oskillaattorin huojunnasta, pienestä taajuudenmuutoksesta laitetta avainnettaessa. Kyynelradion nimityksen kerrotaan muun muassa johtuneen juuri uikuttavasta äänestä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…
Kuvassa on ”jottimies” Frans Mäkelä sodanaikaisessa tehtävässään siellä jossakin. Tapasin veteraani Frans Mäkelän paikallisella Kakkosten Kerholla joskus 1950-luvulla. Kuva: Kari Syrjäsen arkistosta
Kuva on välirauhan ajalta, jolloin ryhmä virolaisia vapaaehtoisia harjoitteli kyynelradion käyttöä maastossa Helsingin Lauttasaaressa. Kuvan henkilö on sotamies Richard Ploon (1918–2005), joka oli siviiliammatiltaan radiomekaanikko ja joka oli saanut radistin koulutuksen. Hän osallistui taisteluihin Viipurinlahdella ja Vuoksessa. Hän palveli muun muassa JR200:ssa, kotiutettiin syyskuussa 1944. Siirtyi ensin Ruotsiin ja sitten Torontoon, Kanadaan. Palasi Viroon, Tallinnaan 2005. – Kunniaa Richard Ploonille!
Jatkosodassa vapaaehtoisista heimoveljistämme muodostetun Jalkaväkirykmentti 200:n, JR200, vahvuus oli noin 3 300 miestä.
Reino Janhunen,
OH2HK, SRHS 17, radiohistorian harrastaja
