Jalkapallon harrastesarjan pikkukentän Vitosessa pelaava FC Kara sai kauden päätyttyä mitalit kaulaansa voittamalla 65 joukkueen sarjan loppuottelun Talin hallissa lauantaina 14.10. Vuonna 2007 Vuosaaressa perustetun harrastejoukkueen historian ensimmäinen mitalisijoitus – kulta – ratkaistiin CLE/Wifi:ä vastaan pelatun finaalin rangaistuspotkukilpailussa lukemin 4–2 varsinaisen peliajan päätyttyä 0–0.
– 12 kautta tätä ollaan yritetty 7 vastaan 7 -pelisarjoissa ja kerran olemme olleet neljänsiä, joten kulta maistuu huhtikuussa alkaneen kauden päätteeksi erityisen hyvältä. Tänäkin vuonna marginaalit olivat pienet, sillä neljästä jatkopelistä voitimme kolme rankkareiden jälkeen, iloitsi joukkueen pelaajamanageri Joakim Henriksson finaalin jälkeen.
Pääosin nykyisistä ja entisistä vuosaarelaismiehistä koostuva FC Kara nappasi alkusarjassa lohkovoiton yhdeksällä voitolla, kahdella tasapelillä ja yhdellä tappiolla. Kerrasta poikki -systeemin jatkopeleihin selviytyi 13 joukkueen lohkosta 3 parasta.
– Lohkovaiheessa teimme paljon maaleja, jatkopeleissä maalitehtailu vähän hiipui, mutta niissä joukkueen jämäkkä puolustusmoraali ja loistavat maalivahdit varmistivat meille tänä vuonna kultaisen mitalin, Henriksson pohti.
Usein sanotaan, että rangaistuspotkut ovat pääosin arvan heittämistä, mutta karalaisista kuoriutui ratkaisuotteluissa varsinainen rankkarispesialistiryhmä.
– Toki rankkarit ovat pitkälti myös tuuripeliä, mutta jos jatkopelien 13 rangaistuspotkusta tekee 12 maalia ja toisaalta vastustajat tekevät 14 rangaistuspotkusta 7 maalia, kasvaa tiukkojen pelien voittamisen todennäköisyys, aprikoi kauden päätösristeilylle ajatuksensa suunnannut Joakim Henriksson.