
Vapaaehtoiset toimijat esittäytyivät Mosaiikkitorilla järjestetyillä vapaaehtoistyön messuilla vuonna 2023. Vuoden 2024 messut pidetään samassa paikassa torstaina 15.8. klo 16–18.
Jo perinteeksi muodostuneet Vuosaaren vapaaehtoismessut pidetään Mosaiikkitorilla Vuotalon ja Columbuksen välissä torstaina 15.8. kello 16–18. Tapahtuma toimii samalla etkoina Taiteiden yöhön.
Messuilla seurakunta, kaupunki ja monet järjestöt tuovat esille, kuinka monenlaista ja monimuotoista vapaaehtoistoimintaa Vuosaaressa on tarjolla.
Yleisö pääsee paikan päälle keskustelemaan, kuulemaan lisää toiminnasta ja tutustumaan eri vapaaehtoistoimijoihin. Siellä voi löytää itselleen sopivan tavan tulla mukaan ja oman tapansa auttaa.
Toimijat hakevat näin uusia vapaaehtoisia Vuosaaressa toimiviin järjestöihin, seurakuntaan ja kaupungin toimipisteisiin.
Mikä tämä on?
Painike lisää tämän sivuston suosikkilähteeksesi Google-haussa, ja Google nostaa sen jälkeen sivuston juttuja useammin uutisnostoissasi ja tekoälyvastauksissa. Googlen omissa asetuksissa ominaisuus kulkee nimellä ensisijaiset lähteet. Valinta on maksuton, koskee vain omaa Google-tiliäsi, ja sen voi poistaa milloin tahansa.

