
Mira Säikkö.
U15-tyttöjen jalkapallomaajoukkue eli Pikkuhelmarit kohtasi kahdessa maaottelussa Tšekin. Ottelut pelattiin Eerikkilässä 11.5. ja 13.5. Molemmat ottelut päättyivät riemukkaasti Suomen voittoon. Ensimmäinen ottelu päättyi varsinaisen maalijuhlan jälkeen 5–4, eikä toisessakaan ottelussa maaliverkkoja säästelty Suomen voittaessa 4–2.
Suomen joukkueen ehdottomia avainpelaajia oli molemmissa otteluissa FC Viikinkien Mira Säikkö (kuvassa). Hän kunnostautui muun muassa jakelemalla maukkaita syöttöjä joukkuekavereilleen, ottamalla tärkeitä pallonriistoja ja olemalla aina vaarallinen ollessaan pallon kanssa lähellä Tšekin maalia.
Palkintona hienoista otteistaan Säikkö onnistui molemmissa otteluissa myös maalinteossa. Ensimmäisessä ottelussa Tšekin johtaessa ottelua 2–0 hän onnistui katkaisemaan Tšekin pelinrakentelun ja laukoi komean kaukolaukauksen takanurkkaan. Toisessa ottelussa Säikkö sai aivan ottelun loppuhetkillä pallon haltuunsa vieraiden maalivahdin pitkästä avauksesta ja purjehti komealla yksilösuorituksella maalintekopaikkaan. Tšekin puolustajien roolina oli toimia lähinnä pujottelukeppeinä. Tarkalla sijoituksella Tšekin maalivahdin jalkojen välistä pallo löysi tiensä maaliin. Kyseinen maali lopetti lopullisesti vieraiden pyristelyt, ja Suomen voitto varmistui.
Vuonna 2010 ja myöhemmin syntyneiden maajoukkueen tähtäin on jo nyt vuoden 2027 EM-kotikisoissa. Tšekki-maaotteluiden perusteella on vahvat syyt uskoa, että Mira Säikkö on myös tuolloin kotiyleisön edessä taistelemassa hyvästä sijoituksesta Suomelle.